joulukuuta 28, 2022

Marjon matkassa Instagramin TOP9 vuonna 2022



Vuosi 2022 lähenee loppuaan ja on aika taas tehdä vähän yhteenvetoa kuluneen vuoden osalta.
Kurkistetaan ensimmäisen mitkä valokuvat ovat @marjonmatkassa Instagramin puolella olleet suosituimmat. Jossain vaiheessa teen vastaavan pikku katsauksen myös blogin eniten luetuimpien postausten osalta. Joulupäivänä oli myös merkittävä päivä minun bloggausurallani eli Marjon matkassa -blogi täytti pyöreät 10 vuotta! Tästäkin on tulossa omaa postausta lähipäivinä mutta nyt katsotaan ensin mitkä kuvat ovat eniten keränneet peukutuksia Instagram käyttäjiltä. 

Kuva Loviisan Wanhat Talot

Kuluneen vuoden 2022 TOP9 kuva 1 on Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaan osallistuvasta talosta nimeltään Vanha Makkaratehdas. En itse ollut tehdessäni blogipostausta LWT 2022 -tapahtumasta edes käynyt tässä äärimmäisen mielenkiintoisessa kodissa, joka on siis tehty entiseen makkaratehtaaseen. Sain arvottavaksi blogini lukijoiden kesken LWT rannekkeita talotapahtumaan ja myös luvan käyttää Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman valokuvaan kohteesta eli jakamani kuvani ei ollut minun ottamani. Koska kyseessä oli arvonta sekä blogin että myös Instagramin puolella se keräsi arvatenkin todella paljon tykkäyksiä, jotka takasivat osallistumisen arvontaan. Vanha Makkaratehdas pärjäsi hyvin kisassa ollen Suomen viidenneksi kaunein koti, onnea! 

TOP9 kuva 2 liittyy puolestaan myös Hyvä vuosi kalenterin ja Hyvä vuosi kiitollisuuspäiväkirjan arvontaan. Visualaddictin ihana Frida lähetti minulla tuotteet ja järjestin niistä arvonnan sekä blogissa että Instagramin puolella. Koska kyseessä oli taas arvonta ja nämä Fridan ihanat kalenterit ovat todella haluttuja tuli tälle valokuvalleni kuluvan vuoden toiseksi eniten tykkäyksiä. Kaksi onnekasta voittajaa sai siis omat kalenterit, jotka he muutaman päivän kuluttua voivatkin sitten ottaa käyttöön. 

TOP9 kuva 3 on sekin otettu elokuisen Loviisan Wanhat Talot 2022 -tapahtuman yhteydessä. Vierailin ensimmäistä kertaa Bhakti Kulmalan ja hänen miehensä hurmaavan värikkäästi sisustetussa Villa Unelmassa. Olin pandemian alettua ensimmäistä kertaa LWT -tapahtumassa joten uutta katsottavaa oli todella paljon parin vuoden tauon jälkeen. Olin ajoittanut vierailut etäkohteiden taloihin päivän loppupuolelle ja olin vähän huolissani ehdinkö nähdä kaikkea mitä olin suunnitellut. Villa Unelman kuistille astuessa sain tästä upeasta värikkyydestä lisää energiaa ja voimaa ehkä jo hieman nuutuneeseen olemukseen pitkän ja kuuman päivän kiertämisen jälkeen. Olin kuin uusi ihminen kierrettyäni talon sen väreistä ja ehdin kun ehdinkin vielä viimeiseen talokohteeseen Råbacka, joka sekin osa oli 10 talon joukossa Suomen kaunein koti -finaalissa. Hyvä Loviisa!

TOP9 kuva 4 julkaistiin pikkuisen Mimmi russelin 1-vuotispäivän ja synttärien kunniaksi. Mimmin valokuvaaminen ei ollut ihan mikään "pala kakkua" koska hänen poseeraukset ovat vielä vähän hakusessa. Oli työn ja tuskan takana saada muutama hyvä tai jotenkin edes onnistunut valokuva, jossa ei olla kirsu kiinni lelussa tai makupalassa ja katsotaan myös kameraan. Olemme yrittäneet treenata tätä mutta selkeästi Mimmi ei ole samanlainen linssilude kuin Minnie aikoinaan. Minnie rakasti ja suorastaan nautti siitä kun häntä valokuvattiin.

TOP9 kuva 5 on yllätys-yllätys taas Loviisan Wanhat Talot 2022 -tapahtumasta viime elokuulta. Kuvassa on Nina Wiklundin hurmaavan Lilla Ljuvan keittiöstä otettu kuva. Instagramin puolella oli kuvakarusellissa useammasta talokohteesta kuvia käyntini jälkeen. Tämä värikäs Lilla Ljuvan keittiökuva oli kuvakarusellin 1.kuva ja sen värikkyys olivat Instagram kävijöiden mieleen ja tykkäyksiä tuli. LWT -tapahtuma itsessään kiinnostaa sekä Instagramin että blogin puolella vuodesta toiseen ihan valtavasti. 

TOP9 kuva 6 on napattu Roihuvuoren kirsikkapuistosta ja juurikin toukokuussa hanamin aikaa. Olen iloinen, että yksi luontokuva oli tykätyimpien joukossa. Kirsikkapuiden kukinta on niin lumoava joka kevät, että sen takia on päästävä kurkkimaan tätä vaaleanpunaista unelmaa juuri Roihuvuoren kirsikkapuistoon meiltä Espoosta. Omilta asuinnurkilta löytyy upeita vaaleanpunaisena/punaisena kukkivia koristeomenapuita mutta ehdottomasti matkaan Itä-Helsinkiin kun haluan nähdä näin upean hanamin. Retki kirsikkapuiden keskelle on joka vuotinen perinne minulla. 

TOP9 kuva 7 on viime heinäkuulta kun odotin malttamattomana kesäloman alkamista. Keltainen oli päivän väri kun tein onnistuneita nettilöytöjä Reservedin mallistosta sekä kesämekon että aurinkolasien osalta. Tukkakin oli mintissä kun kampaaja Kaisu oli lyhentänyt sitä oikein reippaasti enkä näyttänyt enää ihan peikolta. Edellisestä kampaajakäynnistä olikin luvattoman pitkä aika. Tätä kuvaa katsoessa tulee muuten ihan hirveä kaipuu jo kevääseen ja sitä seuraavaan kesään. Kyllähän se sieltä tulee hitaasti mutta varmasti...

TOP9 kuva 8 tämä hyvän mielen tuova kuva on toukokuulta kun omassa pihapiirissämme oli vuosien tauon jälkeen sympaattinen siili. Siilejä ei todella ole näkynyt varmaan yli viiteen kesään pihallamme ja olen ollut vähän huolissani mihin nämä sympaattiset piikkipallot ovat hävinneet. Yleensä siilit liikkuvat yöaikaan joten niitä näkee vain iltasella. Tämä siili oli jostain syystä liikkeellä ihan iltapäivällä ja tuhisteli pihamme poikki pensaiden läpi määrätietoisesti. Tiesittekö, että pikkuruinen siili on melkoinen kipittäjä. Kun siili keräilee ruokaa itselleen se taittaa pitkiäkin matkoja - yleensä yli 3 km mutta matkaa voi kertyä jopa 13 km. Siili kävelee tai juoksee ja sen liikkuminen on nykäyksittäistä koska se pysähtyy haistelemaan ilmaa usein. Voi kun siili tulisi ensi kesänäkin meidän pihalle! 

TOP9 kuva 9 on otettu isänpäivänä marraskuussa. Kansikuvaksi kuvakaruselliin valikoitu minun tekemäni juustokakku isänpäiväksi. Isäni luvalla sain myös julkaista meistä yhteiskuvan Instagramiin. Kuva oli otettu kesällä 2021 kun kävimme Badding -kioskilla Somerolla kahvittelemassa. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla on isä kaiken sen jälkeen mitä hänelle on viime vuosien aikana sattunut. 

Kristiina K -blogissa Kristiina hämmästeli sitä, että "puolet hänen TOP9 kuvistaan oli ihan viime päivinä otettuja kuvia". Omalta osallani valokuvia löytyi kyllä myös keväältä vaikka muuten kuvat olivat kovin loppukesä ja syksy painotteisia. Toisaalta minulla oli kaksi ne arvontaa, jotka sotkevat vähän tätä listausta. Oli niin tai näin Instagramin päivitys tulee jatkossakin jatkumaan osaltani ensi vuonna. Jään mielenkiinnolla odottamaan ensi vuoden listausta! 








2 kommenttia:

  1. Värikkäitä, hienoja kuvia. Mimmi on niin söpönä ja nuo sinun aurinkolasisi ovat aivan huiput. Muistankin kun kerroit isäsi saamasta kohtauksesta ja miten hän kuitenkin sitten siitä selvisi vaikka pahalta näytti.
    Onnea 10-vuotiaalle blogillesi ja sinulle itsellesi myös! Minullekin tuli tänä vuonna kymmenen bloggausvuotta täyteen, tosin siihen aikaan mahtuu kaksi eri blogia.
    Ja kiva kun linkitit blogiini, kiitos siitä<3
    Oikein mukavaa loppuviikkoa ja vuotta sinulle Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ♥ Onnea myös sinulle eli blogiuramme on yhtä pitkä. Mimmistä ei taida huono kuvaa saadakaan aikaiseksi paitsi silloin kun ei pysy paikallaan. Aurinkolasit ovat minusta ihan huiput - keltainen väri ja tuo malli plus, että vähän päälle kympin maksoivat.
      Oikein hyvää loppiaista sinulle ja odotan taas ihania kuvia Ahvenanmaalta Instaan ♥

      Poista