Näytetään tekstit, joissa on tunniste hanami. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hanami. Näytä kaikki tekstit

toukokuuta 10, 2025

Roihuvuoren Kirsikkapuiston yöhanamissa eli yozakurassa

 

Roihuvuoren Kirsikkapuiston yöhanamia eli yozakuraa vietettiin 7. - 9. toukokuuta. Koska tiesin etten muiden menojeni takia pysty tänään osallistumaan Roihuvuoren Kirsikkapuiston perinteiseen hanami-juhlaan päätin eilen illalla ottaa kuitenkin osaa edes tähän yölliseen kirsikankukkien ihailuun. Itse asiassa olin jo vuosia sitten kirjoittanut tänne blogiin, että joskus olisi todella kiva myös kokea kirsikankukkien katselu öiseen aikaan kuten myös Japanissa on tapana tehdä. Japanissa jotkut puistot valaistaan yöllä lyhdyin juuri yozakuran eli aikaan. 

Roihuvuoren Kirsikkapuisto oli todella upeasti valaistu kolmena yönä klo 22.00 - 02.00 joten pakkasin Mimmin autoon ja lähdimme kohden Roihuvuorta. Koska ihmisiä sekä myös koiria oli melkoisesti liikkeellä yöhanamissa Mimmi teki vain pienen lenkin kanssani mutta palasi sitten takaisin autoon. Valokuvaaminen sinne tänne säntäilevän melko innokkaan jackrussellin kanssa on vähän vaikea yhtälö jos haluaa saada samalla hyviä kuvia kameraansa taltioitua. Roihuvuoren Kirsikkapuistoon koirat ovat aina tervetulleita ja karvakavereita olikin liikkeellä runsaasti.  

Kun saavuin Roihuvuoreen oli vielä melko valoisaa mutta nopeasti ilta siitä lähti sitten pimenevään. Kirsikkapuiston maisemaa hallitseva 1977 rakennettu, isoa sientä muistuttava "Vesirousku" nimeltään oleva vesitorni piirtyi selkeästi vielä melko vaaleaa yötaivasta vasten. Vesitorneja rakennettiin 70-luvulla ahkerasti kun vedenkulutuksen ennustettiin lisääntyvän. Toisin kuitenkin kävi ja nykyään enää neljä vesitornia on Helsingissä toiminnassa, joista Roihuvuoren vesitorni on yksi. Muistan omasta lapsuudesta legendaarisen Haukilahden vesitornin, jossa toimii edelleen näköalaravintola. Siellä on käyty lukemattomia kertoja vuosien varrella mm. äitienpäivä brunssilla. 

Kulkiessani kirsikkapuistossa huomasin, että kun talvella useimpien kirsikkapuiden alaoksia karsittiin oli vaikea päästä itse kuvaan upeiden kirsikankukkien kanssa. Kauniilta kirsikankukat toki näyttivät siellä ylemmissäkin oksissa mutta harmittelin silti mielessäni, että ehkä turhan kovaa leikkaamista on silti tehty. Helsingin kaupunki oli alun perin sopinut, että vain kirsikkapuiston käytävien päälle kasvavia oksia karsitaan, jotta käytävillä kulkeminen on sujuvaa eivätkä oksat repeydy kun kunnossapidon ajoneuvot liikkuvat käytävillä. Nyt näytti siltä, että leikkuuseen oli mennyt vähän enemmän. Toki kaikki palautuu aikanaan mutta siihen kuluu vuosia. 









Roihuvuoren Kirsikkapuistossa liehuivat myös upean värikkäät karppiviirit eli koinoborit iirislammikon päällä tummaa yötaivasta vasten. Toukokuussa ympäri Japania liehuu pihoilla juuri samanlaisia viirejä. Viides toukokuuta Japanissa vietetään lasten päivää ja silloin koristeena käytetään upeita karppiviirejä. Musta karppi on isä, punainen puolestaan äiti ja sininen karppi edustaa lasta. Koinobori tarkoittaa karpin nousua joessa ja värikäs kalaviiri on Japanissa erityisesti pojille suunnattu rohkeuden ja periksiantamattomuuden toivotus. Japanissa usein juuri isovanhemmat antavat viirit lahjaksi lapsenlapsilleen. 

Tarinan mukaan ne karpit, jotka pääsevät joen yläjuoksulle vuoristoon muuttuvat lohikäärmeiksi. Kuten Japanissakin on Roihuvuoren viirit ripustettu veden ylle vaijeriin roikkumaan. Tuuli pääsee näin vapaasti puhaltamaan karpin avoimesta suusta sen sisälle saaden viirin liikkumaan kauniisti ilmassa. Muutamia vuosia sitten Japanissa pitkään asunut Riitta Oikawa lahjoitti viiri kokoelmansa Roihuvuori-seuralle. Karppiviirit liehuvat iirislammikon yllä sunnuntaihin 18.toukokuuta saakka jolloin vietetään poikien päivää. Viime yönä oli melko tyyntä joten täytyy käydä kurkkimassa viirejä päiväsaikaan ja toivoa silloin myös vähän isompaa tuulenvirettä. Minä olen vuosia haaveillut omista karppiviireistä parvekkeelle toki vähän pienempinä kuin Roihuvuoren koinoborit. 

Viime yönä olin lähes varma, että sain vangittua kameraani kirsikankukkien takaa paistavan täysikuun. Kotiin tultuani tarkistin netin syövereistä, että vasta toukokuun 12. päivänä 2025 koko kuun valoisa puoli on kääntynyt maahan päin ja Suomessa nähdään täysikuu kello 19:55. Samana päivänä on muuten veljeni syntymäpäivänä eli hänelle sattuu "täydenkuun synttärijuhlat". Kuulla on neljä vaihetta, joiden yksi kierto kestää 29,53059 vuorokautta joten siksi täysikuu on vähintään kerran kuukaudessa eli mitenkään harvinaista täysikuu ei ole. 

Moni kokee, että uni häiriintyy täydenkuun aikaan mutta itselleni se ei juurikaan vaikuta. Kuun vaiheet ovat aikoinaan Suomessa merkitty tarkasti riimusauvoihin, joista on voitu lukea uudenkuun ja täydenkuun ajat kymmeniä vuosia eteen- ja taaksepäin. Nämä riimusauvat muodostivat aikoinaan täydellisen kalenterin jo kauan ennen paperisten almanakkojen tuloa. Esi-isämme ovat olleet fiksuja!



Kulkiessani Roihuvuoren Kirsikkapuiston yöhanamissa aloin taas haaveilla Japanin matkasta. Roihuvuoressa on mahdollista nähdä 240 kukkivaa kirsikkapuuta sekä kävellä myös japanilaisessa puutarhassa. Mutta Japanissa temppeleiden puutarhoissa voi kukkia yhtä aikaa tuhansia puita. Ei siis ole ihme, että kirsikankukinta ja hanami kuuluu Japanin merkittävimpiin kansanjuhliin. Sakura-zensen ”kirsikkarintama” on Japanin televisiossa oleva säätiedotuksen kaltainen ohjelma, joka kertoo hanami-kukinnan alkamisesta eri paikkakunnilla. 

On tärkeää olla tietoinen milloin sakura, kirsikkapuu tai kirsikankukka kukkii ja vielä merkittävämpää on tiedostaa mankai eli täyden kukinnan aika, joka kestää yleensä vain muutamia päiviä. Silloin suunnataan perheen kanssa hanami juhlaan eli ”kukkien katselemiseen". Tai vaihtoehtoisesti voit osallistua yozakuraan eli kirsikan kukkien katseluun yöllä.

Lopulta koittaa hanafubuki kirsikankukkasade, se kukinnan vaihe jolloin kukkien terälehdet tipahtavat alas puista. Tuokin voisi olla hauskaa nähtävää!





Onko sinulla tapana käydä katsomassa hanamia eli kirsikankukkien kukintaa? Onko puutarhassasi tai pihallasi ehkä oma kirsikkapuu? Tai oletko peräti käynyt Japanissa katsomassa kirsikankukkien loistoa keväällä? Japanissa vietetään myös syksyn värikkäiden lehtien juhlaa eli "kōyō" tai "momijigari". Roihuvuoressa olen ollut Mimmin kanssa viettämässä kahdestaan tuota juhlaan muutamia vuosia sitten ja kaunista on silloinkin. Mukavaa sunnuntaita kaikille ♥♥♥






huhtikuuta 25, 2025

Japanilaisen puutarhan lumoissa

 


Aina keväisin kirsikanpuiden kukinnan aikaan minä haaveilen matkasta Japaniin. Mielessäni olen jo monta kertaa lentänyt Tokioon viettämään hanamia eli kirsikankukkien katselua upeiden vaaleanpunaisten kirsikkapuiden alle. Tähän mennessä on reissuni pääsääntöisesti huhti-toukokuun vaihteessa kuitenkin johtanut vain Roihuvuoren kirsikkapuistoon. Tammikuussa sydämeni jätti pari lyöntiä väliin kun luin uutisen, että tulevana keväänä kirsikkapuut eivät välttämättä kukkisikaan Roihuvuoressa kuten lukemattomina muina vuosina. 

"Lähes sadan kirsikkapuun kukinta on todennäköisesti jäämässä totuttua heikommaksi urakoitsijan virheellisen hoitotyön vuoksi Roihuvuoressa." tiedotti Helsingin kaupunki. Koko puistossa kirsikkapuita on 150 mutta suuri osa niistä tulee kukkimaan vain osittain. Kaupungin puuasiantuntijan mukaan kukinnan palautuminen entiselleen voi joidenkin puiden kohdalla kestää kahdesta neljään vuoteen. Olin sekä vihainen että myös surullinen miten tällaista voi tapahtua! 


Ennen pääsiäistä kaipaisin lisää kukkia parvekkeelle joten päätin ajella pitkästä aikaan Viherpajan Vintage puutarhaan Vantaalle. Olisin toki saanut kukkia lähempääkin mutta kaipasin Viherpajan ihanaan Japanilaiseen puutarhaan, jossa kulkiessa mieli aina lepää. Tämä puutarha rakennettiin jo 1985-1986 Koivuhakaan. Japanilaisen puutarhan kasvit hankittiin maailmalta ja myös lammikossa uivat karpit lennätettiin Suomeen Japanista. Muistan lukeneeni jostain, että Japanilaisessa puutarhaa säädettiin myös kasvihuoneen lämpötila ja kosteuskin samanlaisiksi kuin Tokiossa olevissa puutarhoissa. 








Helsingin Viikissä oli myös aikoinaan Gardenian japanilainen kivipuutarha ulkotilassa ja siellä taisin ensimmäistä kertaa käydä heti kun paikka avattiin 2001. Ulkopuutarhaan oli aina vapaapääsy ja siellä olevassa japanilaisessa puutarhassa oli japanilaisen puutarha-asiantuntijan meidän suomalaisesta kivestä suunnittelema vesiaihe. Trooppinen sisäpuutarha oli puolestaan keskittynyt Kaakkois-Aasian hyötykasveihin ja siellä oli mm. hedelmä- ja maustekasveja. Valitettavasti Gardenia sulki ovensa jo 2015. 

Myös Roihuvuoresta löytyy Japanilaistyylinen puutarha, joka on rakennettu vanhaan liuskekivilouhokseen. Kun puutarha valmistui vuonna 1998 sille myönnettiin Vuoden ympäristörakenne -palkinto. Tämä paikka löytyy Roihuvuoren 12-16 osoitteesta. Tästä voit kurkistaa Mimmin ja minun retkeen sinne syksyllä 2021. 


Japanilaiset puutarhat ovat hyvin erilaisia jos niitä vertaa meidän länsimaisiin puutarhoihin. Me olemme tottuneet puutarhoihin, jossa on värikkäitä isoja kukka-asetelmia ja patsaita sijoitettuna hyvin geometriseen ja myös kurinalaiseen muotoon. Hyvä esimerkki länsimaisuudesta on kaikille tuttu Esplanadin puisto, joka on suorakaiteen muotoinen alue, joka rajautuu Esplanadeihin. Keskellä puistoa on kookas Runebergin patsas, jonka ympärillä on kukka-istutuksia ja vanhat lehmukset ympäröivät puistoa. Pienempiä patsaita löytyy useita puistosta ja vesiaihekin on sijoitettu lähelle Espan lavaa. Puiston läpi kuljetaan hiekkakäytävää, jonka varrella on penkkejä istuskelua varten. 


Japanilaisia puutarhoja löysin netin uumenista ainakin kolmea erilaista tyyppiä eli tsukiyama (mäkipuutarha), karesansui (kivipuutarha) ja chaniwa (teepuutarha). Viherpajan puutarhasta minulle tuli mieleen edustaisiko se juuri "teepuutarhaa" koska puutarhan takaosasta löytyi teehuone, johon sai kurkata sisälle mutta sinne ei saanut mennä. Perinteisestä japanilaisesta puutarhasta löytyy joko aitona tai kuvainnollisesti: järvi tai lampi, saari, kiviä, vesiputous ja joki tai puro. Viherpajassa oli jokea tai vesiputousta lukuun ottamatta kaikki muut elementit. Puutarhassa kuljettiin kivetyllä polulla, joka kiersi koko puutarhan ihanassa rauhassa ja hiljaisuudessa. 


Japaninvaahteroiden kauniin punaiset lehdet toivat väriä muuten hyvin harmoniseen väritykseen. Teepuutarhat ovat aikoinaan syntyneet juuri kiinalaisten vaikutteiden pohjalta. Itse asiassa puutarhassa ei punaisten vaahteranlehtien ja muutamien kirsikankukkien lisäksi näkynyt kuin rauhoittavia vihreän eri sävyjä. Sypressejä, marjakuusia, puksipuita eli koiranpensaita ja pitsimäisen kauniita saniaisia ainakin tarttui silmiini. Lisäksi polun varsilla oli myös syvänvihreää sammalta.

Astuessaan sisälle Viherpajan Japanilaiseen puutarhaan näkyy ensimmäisenä kaunis kaarisilta, joka vei pienen lammen toiselle puolelle. Polku puutarhassa on rakennettu sillä tavalla, että se mitä seuraavaksi tuli silmien eteen oli ikään kuin yllätys eli isommat puut tai pensaat kätkivät uuden, näkyviin tulevan maiseman taakseen. Puutarhojen sommitteluun ja rakentamiseen on saatu vaikutteita myös Kiinasta ja Koreasta. Myös uskonnolliset suuntaukset ovat vaikuttaneet siihen minkälaisia puutarhoista on aikojen saatossa tehty. 

Kun kurkkasin teehuoneeseen melkein näin sieluni silmin sisällä muutamia geishoja yllään perinteinen japanilainen yhdestä kappaleesta muodostettu nilkkamittainen kimono, joka on sidottu vyötäröltä paksulla obi-vyöllä. Mielikuvissani geishat istuivat lattialla ja he olivat riisuneet korotetuilla pohjilla varustetut zori-varvassandaalit joten vuoritetut tabi-kangassukat, jossa on erilliset sekä erikoiset kolot isovarpaille näkyivät. "Japanissa teetaide on taidemuoto ja henkisen oppimisen polku, joka keskittyy vihreän teen valmistamiseen ja nauttimiseen." kertoo kaikkitietävä Wikipedia. 










Kovin montaa kirsikankukkaa ei ollut näkyvillä vielä mutta nekin olivat todella kauniita. Kirsikankukka symboloi japanilaisten sielua ja sitä pidetään hyveen sekä kauneuden symbolina. Japanissa kirsikankukka on myös uuden alun vertauskuva ja buddhalaisuudessa se kuvastaa katoavaisuutta. Sitä on käytetty myös symbolina soturin elämästä. 

Japanilaisessa puutarhassa on myös jänniä kivilyhtyjä, jotka muistutivat vähän pagodeja. Tōrō lyhtytyyppi on alun perin Kiinasta kotoisin ja sitä on käytetty mm. puutarhoissa sekä buddhalaisissa temppeleissä Kiinassa ja Japanissa. Lyhdyn historia ulottuu Han-dynastian ajalle asti. Minusta nämä lyhdyt olivat äärimmäisen kauniita esineitä puutarhassa. 

Japanilaisessa puutarhassa oli myös karppeja, joista minulle tuli heti mielleyhtymä Talvipuutarhan karppilammikkoon. Koikarppi eli koristekarppi on siis alun perin ruokakalaksi kasvatetun karpin värimuunnos, joka levisi Kiinan kautta Japaniin ja sieltä toisen maailmansodan aikana myös Eurooppaan. Karpit voivat elää lähes ihmisiän ja ne voivat kasvaa 60 cm mittaisiksi ja painavat useita kiloja. Karpit kesyyntyvät helposti, syövät suoraan kädestä ja oppivat myös tunnistamaan ruokkijansa. Tuijotin lumoutuneena näitä värikkäitä karppeja todella pitkään.


Tämä karppi muodosti kanssani jonkun jännän yhteyden koska se seurasi minua aina kun olin lammen äärellä. Muut yksilöt uivat parvena mutta tämä rohkelikko halusi tehdä tuttavuutta kanssani. 

Sakura, kirsikankukka on Japanin kansalliskukka. Kirsikankukka on erittäin tärkeä osa Japanin kulttuuria ja perinteitä. Yleensä kirsikankukinta on Japanissa maalis-huhtikuussa mutta se voi alkaa jopa tammikuussa tai myöhäisimmillään vasta toukokuussa säästä riippuen. Usein kukinta on kuitenkin lyhyt mutta todella upea tapahtuma. 

Viherpajan omilla nettisivuilla kerrotaan, että Vantaalla kirsikoiden "loistelias kukinta-aika on maalis-huhtikuun taitteessa. Ensiksi puhkeaa Prunus kiku-sikare sakura, joka kukkii kaarisillan päällä. Sen jälkeen puhkeaa loistoonsa Prunus serrulata kanza isoine". 














Viherpaja löytyy osoitteesta Hakamäenkuja 13, Vantaa. Aukioloajat ovat seuraavat.

Ma - Pe 9-19

La - Su 9-17

Vappuaattona 9-20

Vapunpäivänä 10-17

Japanilainen puutarha avoinna myymälän aukioloaikojen mukaisesti


Oletko käynyt Japanilaisessa puutarhassa? Viime kesänä löysin ihanan jutun Meillä kotona -lehdestä, jossa esiteltiin porilaisen perheen japanilaishenkinen puutarha, josta löytyy myös karppilammikko. Tästä pääset kurkistamaan tuohon aivan ihanaan pihapiiriin. Mukavaa viikonloppua kaikille! 







toukokuuta 16, 2023

Vaaleanpunaisia kirsikankukkia ja mustarastaan parvekepesintää

 

On taas se aika keväästä jolloin pitää ehdottomasti päästä ihailemaan vaaleanpunaisia kirsikankukkia. En ole koskaan käynyt Japanissa mutta suuri haaveeni on joskus vierailla siellä juuri mankain aikaan ja päästä ihailemaan hanamia. Olen jo vuosia harjoitellut kirsikankukkien katselua Roihuvuoren kirsikkapuistossa ja Marjon matkassa -blogiin on myös syntynyt todella monta postausta aiheesta. Kirsikankukka postaukset tuntuvat myös kiinnostavat monia lukijoistani koska kun postaukset täynnä vaaleanpunaisia kirsikankukkia julkaistaan alkaa blogissa aina kuhista. 





Tuli suru puseroon muutamia vuosia sitten kun Mäntymäen todella suuret kirsikkapuut kaadettiin ja joten niiden kukkia en enää valitettavasti voi ihailla näin toukokuussa. Menetin toisen hanami -paikan mutta onneksi meidän naapuritalon pihalle istutettiin pari vuotta sitten kirsikkapuita, jotka tänä vuonna kukkivat jo reilu viikko sitten todella komeasti. Tästä voit kurkista Instagramin puolelta miltä ne näyttivät. Yritän aina keväällä bongailla kirsikkapuita ajaessani autolla ja olen jopa tehnyt u-käännökset nähtyäni upean kirsikkapuun Turussa. Jokainen kukkiva kirsikkapuu saa minun huomioni ja rakastan vaaleanpunaisia kukkia. 







Tein eilen töiden jälkeen pikapyrähdyksen Roihuvuoreen eikä se pettänyt minua tälläkään kertaa. Roihuvuoren kirsikkapuistossa ja Japanilaistyylisessä puutarhassa kukkii yhteensä noin 350 kirsikkapuuta joten vaaleanpunaisia kukkia on paljon. Tämän vuoden perinteinen Hanami-juhla järjestetään nyt tulevana viikonloppuna 20.toukokuuta 2023 klo 12-18. Jos et koskaan aiemmin ole osallistunut juhlaan suosittelen, että käyt kurkistamassa. 








Kauniiden kukkien lisäksi tarjolla on paljon japanilaiseen kulttuuriin liittyvää kuten parapara- ja butoh-tanssiesityksiä, origameja, kalligrafitaidetta, teetaidetta, budo-esityksiä ja kotonsoittoa. Myynnissä on japanilaisia herkkuja. Oman piknik-korin eväineen voi ottaa mukaan ja monena vuonna erilaisia ruokakärryjä on myös kierrellyt puistossa. Puistossa on myös paljon shiba-koiria ja oman lemmikin voin myös ottaa mukaan. Tilaisuus on maksuton!







Japanilainen runoilija Kobayashi Issa (1763-1827) oli elinaikanaan erityisen tunnettu haikuistaan sekä myös haikai-runoudesta. Elämänsä aikana Issa ehtikin kirjoittaa yli 20 000 runoa. Kobayashi Issa on kirjoittanut keväisestä kirsikankukkien kukinnasta näin. 

"Miten ihmeellistä on olla elossa, kirsikankukkien alla." - Kobayashi Issa



Kuva Wikipedia 








Toivotaan ettei tänään lähes koko päivän jatkunut kevätsade ole pudottanut kirsikankukkia maahan ennen viikonlopun Hanami-juhlia. Ilmaa tämä sade on mukavasti puhdistanut siitepölyistä ja saanut myös luonnon vihreäksi. Hyvää hanamia kaikille, jotka menevät katsomaan kirsikkapuiden kukintaa.

Ihaile kirsikkapuun kukkia nyt, myrskytuuli saattaa 
tempaista ne yön aikana mukaansa.
— Japanilainen sananlasku


Pidempään blogia seuranneet muistavat varmasti, että meidän parvekkeelle on useana vuonna ilmestynyt mustarastaan pesä. Ensimmäinen pesä ilmestyi jo keväällä 2016 kun olin viikon Hollannissa. Pesään oli munittu 5 munaa, joille valitettavasti kävi ikävästi eli varis vei munat. Toinen pesä ilmestyi parvekkeelle 1.koronakeväänä 2020 ja kaikki 5 munaa kuoriutuivat. Pääsin seuraamaan niiden kehittymistä ja poikasten lähtöä myös yksi kerrallaan maailmalle. Viimeinen arasteli pitkään mutta lopulta emo sain sen rohkaistumaan riittävästi ja sekin lähti. 

Kolmas pesä teko aloitettiin keväällä 2021 mutta silloin myös joku kävi viemässä munat, joista neljästä munasta kaksi löytyi rikkoutuneena parvekkeen lattialta. Neljännen pesän rakentaminen aloitettiin viime keväänä 2022 mutta silloin ilmeisesti tuli häiriötekijä koska koiras jätti pesänteon kesken. Onneksi viime keväänä räkättirastas teki isäni parvekkeelle pesän, josta kuoriutui onnistuneesti 6 poikasta.

Huhtikuun 30.päivänä eli vappuaattona mustarastas uros pyöri yhdessä naaraan kanssa ahkerasti parvekkeellamme kuin tarkastaen mihin olisi hyvä paikka laittaa pesä tänä vuonna. Lopulta minusta naaras pesän kuitenkin rakensi ja juurikin siihen kukkaruukkuun jota myös koiras oli parvekkeella suosinut. Tuossa samassa ruukussa aloitettiin pesän rakentaminen jo viime keväänä mutta se jätettiin kesken. 

Ensimmäinen sinisenvihreä ruskeatäpläinen muna ilmestyi pesään 15.toukokuuta. Olin ennen nukkumaanmenoa kiinnittänyt huomiota, että naaras istuu pitkään pesällä. Jostain kumman syystä heräsin yöllä klo 3:55 ja kävelin olohuoneeseen kurkistamaan lasioven läpi mitä pesässä tapahtuu. Naarasta ei näkynyt missään mutta muna oli ilmestynyt pesään.


Tämän parvekepesinnän myötä on minusta tullut aamuvirkku eli kun 16.toukokuuta taas aamuyöstä klo 4:22 kävin kurkkimassa parvekkeen oven läpi näin pesässä jo kaksi identtistä kaunista mustarastaan munaan vierekkäin.

Kolmas muna löytyi 16.toukokuuta illalla klo 18.02 joten tekikö naaras kaksi munaa saman vuorokauden aikana? Aiemmin yksi muna per päivä on ollut munintatahti. Nyt odottelen jo malttamattomana neljättä munaa ja mietin tulisiko vielä viideskin. Joku seuraa netin kautta sääksiliveä Ilomantsista ja meillä taas päivittäin useita kertoja käydään parvekkeen lasioven takana kurkkimassa mitä mustarastaan pesällä tapahtuu. Ihan luksusta kun omalla parvekkeella on taas pesintää ja vielä noin hyvässä paikassa tarkkailun kannalta. Koen olevani todella onnekas koska linnun ovat niin monta kertaa valinneet juuri meidän parvekkeen. 

Kesähuone otetaan sitten vasta käyttöön kun viimeinenkin poikainen on lentänyt pesästä. Tunnen olevani etuoikeutettu kun minulle suodaan näin upea luontokokemus omaan olohuoneeseen. Nyt peukut pystyyn, että kaikki menee parhaalla mahdollisella tavalla tälle mustarastas pariskunnalle!
















joulukuuta 28, 2022

Marjon matkassa Instagramin TOP9 vuonna 2022



Vuosi 2022 lähenee loppuaan ja on aika taas tehdä vähän yhteenvetoa kuluneen vuoden osalta.
Kurkistetaan ensimmäisen mitkä valokuvat ovat @marjonmatkassa Instagramin puolella olleet suosituimmat. Jossain vaiheessa teen vastaavan pikku katsauksen myös blogin eniten luetuimpien postausten osalta. Joulupäivänä oli myös merkittävä päivä minun bloggausurallani eli Marjon matkassa -blogi täytti pyöreät 10 vuotta! Tästäkin on tulossa omaa postausta lähipäivinä mutta nyt katsotaan ensin mitkä kuvat ovat eniten keränneet peukutuksia Instagram käyttäjiltä. 

Kuva Loviisan Wanhat Talot

Kuluneen vuoden 2022 TOP9 kuva 1 on Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaan osallistuvasta talosta nimeltään Vanha Makkaratehdas. En itse ollut tehdessäni blogipostausta LWT 2022 -tapahtumasta edes käynyt tässä äärimmäisen mielenkiintoisessa kodissa, joka on siis tehty entiseen makkaratehtaaseen. Sain arvottavaksi blogini lukijoiden kesken LWT rannekkeita talotapahtumaan ja myös luvan käyttää Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman valokuvaan kohteesta eli jakamani kuvani ei ollut minun ottamani. Koska kyseessä oli arvonta sekä blogin että myös Instagramin puolella se keräsi arvatenkin todella paljon tykkäyksiä, jotka takasivat osallistumisen arvontaan. Vanha Makkaratehdas pärjäsi hyvin kisassa ollen Suomen viidenneksi kaunein koti, onnea! 

TOP9 kuva 2 liittyy puolestaan myös Hyvä vuosi kalenterin ja Hyvä vuosi kiitollisuuspäiväkirjan arvontaan. Visualaddictin ihana Frida lähetti minulla tuotteet ja järjestin niistä arvonnan sekä blogissa että Instagramin puolella. Koska kyseessä oli taas arvonta ja nämä Fridan ihanat kalenterit ovat todella haluttuja tuli tälle valokuvalleni kuluvan vuoden toiseksi eniten tykkäyksiä. Kaksi onnekasta voittajaa sai siis omat kalenterit, jotka he muutaman päivän kuluttua voivatkin sitten ottaa käyttöön. 

TOP9 kuva 3 on sekin otettu elokuisen Loviisan Wanhat Talot 2022 -tapahtuman yhteydessä. Vierailin ensimmäistä kertaa Bhakti Kulmalan ja hänen miehensä hurmaavan värikkäästi sisustetussa Villa Unelmassa. Olin pandemian alettua ensimmäistä kertaa LWT -tapahtumassa joten uutta katsottavaa oli todella paljon parin vuoden tauon jälkeen. Olin ajoittanut vierailut etäkohteiden taloihin päivän loppupuolelle ja olin vähän huolissani ehdinkö nähdä kaikkea mitä olin suunnitellut. Villa Unelman kuistille astuessa sain tästä upeasta värikkyydestä lisää energiaa ja voimaa ehkä jo hieman nuutuneeseen olemukseen pitkän ja kuuman päivän kiertämisen jälkeen. Olin kuin uusi ihminen kierrettyäni talon sen väreistä ja ehdin kun ehdinkin vielä viimeiseen talokohteeseen Råbacka, joka sekin osa oli 10 talon joukossa Suomen kaunein koti -finaalissa. Hyvä Loviisa!

TOP9 kuva 4 julkaistiin pikkuisen Mimmi russelin 1-vuotispäivän ja synttärien kunniaksi. Mimmin valokuvaaminen ei ollut ihan mikään "pala kakkua" koska hänen poseeraukset ovat vielä vähän hakusessa. Oli työn ja tuskan takana saada muutama hyvä tai jotenkin edes onnistunut valokuva, jossa ei olla kirsu kiinni lelussa tai makupalassa ja katsotaan myös kameraan. Olemme yrittäneet treenata tätä mutta selkeästi Mimmi ei ole samanlainen linssilude kuin Minnie aikoinaan. Minnie rakasti ja suorastaan nautti siitä kun häntä valokuvattiin.

TOP9 kuva 5 on yllätys-yllätys taas Loviisan Wanhat Talot 2022 -tapahtumasta viime elokuulta. Kuvassa on Nina Wiklundin hurmaavan Lilla Ljuvan keittiöstä otettu kuva. Instagramin puolella oli kuvakarusellissa useammasta talokohteesta kuvia käyntini jälkeen. Tämä värikäs Lilla Ljuvan keittiökuva oli kuvakarusellin 1.kuva ja sen värikkyys olivat Instagram kävijöiden mieleen ja tykkäyksiä tuli. LWT -tapahtuma itsessään kiinnostaa sekä Instagramin että blogin puolella vuodesta toiseen ihan valtavasti. 

TOP9 kuva 6 on napattu Roihuvuoren kirsikkapuistosta ja juurikin toukokuussa hanamin aikaa. Olen iloinen, että yksi luontokuva oli tykätyimpien joukossa. Kirsikkapuiden kukinta on niin lumoava joka kevät, että sen takia on päästävä kurkkimaan tätä vaaleanpunaista unelmaa juuri Roihuvuoren kirsikkapuistoon meiltä Espoosta. Omilta asuinnurkilta löytyy upeita vaaleanpunaisena/punaisena kukkivia koristeomenapuita mutta ehdottomasti matkaan Itä-Helsinkiin kun haluan nähdä näin upean hanamin. Retki kirsikkapuiden keskelle on joka vuotinen perinne minulla. 

TOP9 kuva 7 on viime heinäkuulta kun odotin malttamattomana kesäloman alkamista. Keltainen oli päivän väri kun tein onnistuneita nettilöytöjä Reservedin mallistosta sekä kesämekon että aurinkolasien osalta. Tukkakin oli mintissä kun kampaaja Kaisu oli lyhentänyt sitä oikein reippaasti enkä näyttänyt enää ihan peikolta. Edellisestä kampaajakäynnistä olikin luvattoman pitkä aika. Tätä kuvaa katsoessa tulee muuten ihan hirveä kaipuu jo kevääseen ja sitä seuraavaan kesään. Kyllähän se sieltä tulee hitaasti mutta varmasti...

TOP9 kuva 8 tämä hyvän mielen tuova kuva on toukokuulta kun omassa pihapiirissämme oli vuosien tauon jälkeen sympaattinen siili. Siilejä ei todella ole näkynyt varmaan yli viiteen kesään pihallamme ja olen ollut vähän huolissani mihin nämä sympaattiset piikkipallot ovat hävinneet. Yleensä siilit liikkuvat yöaikaan joten niitä näkee vain iltasella. Tämä siili oli jostain syystä liikkeellä ihan iltapäivällä ja tuhisteli pihamme poikki pensaiden läpi määrätietoisesti. Tiesittekö, että pikkuruinen siili on melkoinen kipittäjä. Kun siili keräilee ruokaa itselleen se taittaa pitkiäkin matkoja - yleensä yli 3 km mutta matkaa voi kertyä jopa 13 km. Siili kävelee tai juoksee ja sen liikkuminen on nykäyksittäistä koska se pysähtyy haistelemaan ilmaa usein. Voi kun siili tulisi ensi kesänäkin meidän pihalle! 

TOP9 kuva 9 on otettu isänpäivänä marraskuussa. Kansikuvaksi kuvakaruselliin valikoitu minun tekemäni juustokakku isänpäiväksi. Isäni luvalla sain myös julkaista meistä yhteiskuvan Instagramiin. Kuva oli otettu kesällä 2021 kun kävimme Badding -kioskilla Somerolla kahvittelemassa. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla on isä kaiken sen jälkeen mitä hänelle on viime vuosien aikana sattunut. 

Kristiina K -blogissa Kristiina hämmästeli sitä, että "puolet hänen TOP9 kuvistaan oli ihan viime päivinä otettuja kuvia". Omalta osallani valokuvia löytyi kyllä myös keväältä vaikka muuten kuvat olivat kovin loppukesä ja syksy painotteisia. Toisaalta minulla oli kaksi ne arvontaa, jotka sotkevat vähän tätä listausta. Oli niin tai näin Instagramin päivitys tulee jatkossakin jatkumaan osaltani ensi vuonna. Jään mielenkiinnolla odottamaan ensi vuoden listausta!