Aurinkoisen syyssunnuntain tunnelmia

Vaikka elämme jo syyskuun puoliväliä niin viime sunnuntaina oli todella kesäinen ja lämmin päivä. Lämpömittari näytti meillä Espoossa +17 C ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta, jossa näkyi pumpulisia pilvenhattaroita. Kun Etelä-Suomessa vietettiin leppoisaa "syyskesän päivää" niin pohjoisessa ja idässä oli samaan aikaan ollut ihan valtavia sateita, voimakasta tuulta eli melko syksyistä. 

Suomi on pieni mutta todella pitkä maa eli niin ne ilmat vain vaihtelevat etelästä pohjoiseen. Meillä kesähuoneessa kukkii edelleen runsaasti eli mitään syksyistä ei sinne ole vielä istuteltu. Nostin kuitenkin perjantai iltana keittiön ikkunalle takaisin rahapuun ja joulukaktukseni. Kun toin kaktuksen sisälle huomasin, että oli ihan täynnä pieniä nuppuja. 

Tämä kaktus on isäni äidin eli Peltolan mummon kaktuksesta otettu alku vuosia sitten. Tätimme jakoi jokaiselle lapsenlapselle siitä pistokkaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että kaktus on joulukaktus mutta nyt en enää ole varma mikä lajike se oikein on😐 Marraskuun lopussa 2022 joulukaktus kukki näin kauniisti. Sitten kului vuosia niin, että kukkiminen loka-marraskuussa vaatimattomasti vain muutamalla kukalla. Mutta keväällä 2026 joulukaktukseni alkoi kukkimaan huhtikuun lopussa. Olin ihan ihmeissäni ja mietin, onko se seonnut vuodenajoissa? Ja nyt kun syyskuun 18.päivän iltana siirsin sen sisälle huomasin nämä nuput. 

Jos joku lukijoistani on "hortonomi" niin mistä tämä kukkimisen vaihtelu oikein johtuu, kysyy epätietoinen Espoosta? Netistä löysin tiedon liittyen kaktuksen ulkona pitoon kesällä "Jos kaktus on viettänyt kesän ulkona tai parvekkeella, loppukesän ja alku syyskuun viileät yöt (10-15 astetta) yhdistettynä pimeneviin iltoihin virittävät kasvin kukkimaan etuajassa." 

Puutarha.net tiesi puolestaan kertoa, että "joulukaktus ja marraskaktus voivat myös kukkia huhtikuussa". Pääkukinta loppusyksy-talvi mutta ne tekevät melko yleisesti toisen kukintakierroksen keväällä helmi-huhtikuussa. Lapsuudenkodissani äidin joulukaktus kukki minusta aina vain kerran vuodessa. 

Olin huomannut somesta jo alkukesästä, että Hämeen linnassa oli avattu 28. toukokuuta Karnevaali - ITE-taidetta linnassa näyttely. Myös itseoppinut mosaiikkitaiteilija Leena Nio laittoi minulle viestiä alkukesästä liittyen näyttelyyn. Suunnittelin matkaa Hämeenlinnaan katsomaan näyttelyä useita kertoja mutta jostain syystä se ei mahtunut minun kalenteriini sujuvasti kesällä. Mutta nyt viime sunnuntaina pakkasin Mimmin autoon ja lähdimme huristelemaan kohden Hämeen linnaa ja taidetta. Näyttely on muuten avoinna 7.maaliskuu 2027 eli sinne ehtii hyvin vielä ensi vuoden alkupuolella. 

Teimme pienen kävelylenkin Mimmin kanssa siinä Linnasalmen rannalla ennen kuin karvakarveri siirtyi autoon odottelemaan ja minä jatkoi sitten Hämeen linnaan sekä ITE-taiteen pariin. 

Hämeen linnassa nähtävillä oleva ITE-taiteen näyttely  julistaa keskiaikaisen karnevaaliperinteen hengessä väärän kuninkaan päivää. Jos olet lukenut Mika Waltarin "Sinuhe egyptiläinen" romaanin tiedätkin jo, että muinaisessa Babyloniassa vietettiin kerran vuodessa suurta kansanjuhlaa, jolloin valtakunnan tavallinen tai vähäosainen kansalainen valittiin hallitsijaksi tai kuninkaaksi yhden päivän ajaksi. Juhlan tarkoituksena oli rikkoa säätyjen rajoja ja sallia tilapäisesti roolien vaihtuminen eli kuninkaasta tuli narri ja narrista kuningas.

Näin upeasti astutaan sisälle itse näyttelyyn linnan toiseen kerrokseen mutta töitä löytyy myös linnan sisäpihalta. Näyttelystä on tulossa ihan oma  postaus lähipäivinä. Todella mielenkiintoinen, hauska, värikäs ja viihdyttävä ITE-taidenäyttely! Museokortti kohde.

Tässä pari maistiaista mitä on nähtävillä ja ITE-taiteilijoita eri puolelta Suomea on mukana  yhteensä 25. Lisäksi näyttelyssä esitellään myös vuoden 2026  ITE-taiteilija Jyri Rastaan töitä laajasti. Postauksen kansikuvassa näkyvä työ on Marjut Kauppisen eli Romurinsessan Loistelias 2021. 

Markku Sarastamon ihanan värikkäitä papukaijoja Hämeen linnassa. Sarastamo on kotoisin Hämeenlinnasta ja hän oli vuoden 2025 ITE-taiteilija. 

Martti Hömppi, Valta ja Voima 2000 - Tarja ja Pena - ihan huikea ja humoristinen työ! 

Hämeenlinnasta jatkoimme Mimmin kanssa ystävien luokse Nurmijärvelle. Olin ihaillut heidän kodissaan olevaa puista taalainmaanhevosta jo alkuvuodesta. Ystäväni kertoi, että he olisivat elokuun alussa lähdössä taas Ruotsiin Taalainmaalle, Moran kaupunkiin lomailemaan. Hän ehdotti, että voisi ottaa minulle valokuvia taalainmaanhevosia myyvästä liikkeestä ja ostaakin niitä jos haluaisin jonkun itselleni. Vaikka lapsena vanhempien kanssa kolusimme Ruotsissa monessa eri paikassa en muista,että olisimme koskaan käyneet Morassa. Sovittiin, että ystävä laittaa valokuvia mitä liikkeessä on tarjolla. 

Ylläolevat valokuvat kilahtivat minulle kännykkään saatesanoin "Tässä sulle kuvia taalainmaanhevosista. Mustan ja valkoisen hevosen ympärille saa erilaisia ja -värisiä nauhoja. Kokoja on monia ja hinnat lähtevät 350 SEK (noin 35 EUR) ylöspäin riippuen koosta ja väristä. Nauhan hinta on noin 10€." Sitten minä muutamia päiviä tuumailin, että minkä kokoinen ja värinen hevonen olisi sopiva. Nauhaa en hevoseeni halunnut. Lisäksi minua alkoi kiinnostaa myös hevosella varustettu tarjotin. 

Lopulta vahvistin ystävälle, että "Vaaleansininen hevonen ilman nauhaa ja kulmikas tarjotin punaisella hevosella." Ystävältä tuli jo sitten valokuva minun ostoksista kun he olivat palanneet takaisin Suomeen ja nyt sitten sunnuntaina pääsin lunastamaan vihdoin ostokseni, jotka olivat juuri sellaiset mitä olin toivonut. 

Taalainmaanhevonen eli dalahäst on siis puusta veistetty hevonen, joka pintaan on maalattu koristekuvioita. Useimmiten nämä hevoset ovat olleet punaisia mutta nykyään niitä saa aika monissa eri väreissä kun katselin valikoimaa netistä. Hevonen on alun perin lähtöisin Keski-Ruotsista Taalainmaalta ja Moran kunnasta. Pienimmät hevoset voivat olla kooltaan vain muutaman senttimetrin korkuisia. Maailman suurin taalainmaanhevonen on peräti 13 metriä korkea ja sijaitsee Avestassa Ruotsissa. 

Kuva Wikipedia

Jo 1700-luvulla on puuhevosia valmistettu Taalainmaalla eli niillä on vuosisatojen perinne. Ihan aluksi hevosia syntyi huonekaluteollisuuden sivutuotteina tai lasten leikkikaluina. Nykyisen hevosen muoto vakiintui 1800-luvun lopulla. New Yorkin maailmannäyttelyssä 1939 Ruotsia edusti taalainmaanhevonen ja siitä lähtien sitä on käytetty usein naapurimaamme symbolina. Ei siis ihme, että moni ostaa niitä käydessään Ruotsissa.

Jännä juttu on myös se, että mistä kaikesta muusta kuin taalainmaanhevosista Mora on tunnettu maailmalla. Maailmankuulut, punakahvaiset Mora-puukot on jo vuodesta 1891 valmistettu siellä. Vasaloppet, joka on maailman vanhin, suurin ja pisin maastohiihtokilpailu käydään myös Morassa. Yksi Ruotsin tunnetuin taidemaalari Anders Zorn (1860-1920) asui Morassa. Kuningas Kustaa Vaasa nostatti 1520 Moran asukkaat kapinaan tanskalaisia vastaan ja tästä käynnistyi Ruotsin vapautuminen sekä itsenäisyys. Siljan-järvi ja Tomland (satumaa, joulupukinmaa) sijaitsevat myös Morassa. Ehdottomasti täytyy joskus käydä Morassa!

Nurmijärveltä lähdimme kohti Roihuvuoren kirsikkapuistoa koska minun piti palauttaa ystävälle Itä-Helsinkiin häneltä lainassa ollut kirja. Tällä kertaa ei ehditty jäädä edes kahvittelemaan kun kohta alkaisi jo hämärtää. Olimme Mimmin kanssa aivan liian aikaisin liikkeellä eli vasta lokakuussa kirsikkapuut puistossa alkavat punertumaan. Ylläolevan kuvan olen ottanut 2021 lokakuun alkupuolella ja silloin on ollut juuri oikea aika viettää "Värikkäiden lehtien juhlaa". Täytyy tarkkailla ilmoja, jotta oikea ajankohta löytyy. 

Onneksi Sahaajankadun ja Abraham Wetterin tien kulmauksen kerrostalon pihalla oleva kirsikkapuu oli näin kauniisti vaihtanut jo väriä. Se taisi viettää omaa "Värikkäiden lehtien" -juhlaa jo etuajassa.

Päätin tarkistaa vielä missä vaiheessa Roihuvuoren kirjaston lähellä olevat isot, vanhat vaahterat olivat lehtien värien vaihdossa. Suoraan kirjastoa vastapäätä oleva vaahtera oli muuten lähes vihreä mutta muutamat sen oksat olivat kuin kiusallaan muuttuneet ihan kirkkaanpunaisiksi. 

Kirjaston edustalla on mielenkiintoinen patsas nimeltään "Kiikkujat". Tai itse asiassa Taisto Martiskaisen veistos taitaa olla Porolahden peruskoulun kohdalla. Kirjasto on siinä vieressä. Tämä veistos tunnetaan myös nimellä Välitunti. Patsas on pronssia ja se valmistui 1964. Martiskainen oli vasta 18-vuotias kuvanveiston opiskelija kun hänen työnsä voitti veistoskilpailun. Veistoksen hahmojen alastomuus herätti aikoinaan suurta vastustusta ja siihen vaadittiin ehdottomasti muutoksia. Kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen puolusti työtä ja sen tekijää joten veistos säilyi ennallaan. 

Kävelimme Mimmin kanssa myös pienen lenkin Roihuvuoren pesäpallokentän lähellä ja silmiin osui myös yksinäinen punainen ja ehkä kapinoiva vaahteranlehti puussa. 

Abraham Wetterin tien varrella on paljon kauniita vaahteroita rivissä - vihreitä, oransseja ja niitä punaisiakin lehtiä. Vielä pitää jaksaa odottaa ihan kunnon ruskaa jonkin aikaa. Malttia, malttia...

Silmiini osui myös yhden taloyhtiön seinällä kasvava villiviini kauniisti punertuneena. Sahaajankadun villiviinit olivat vielä ihan vihreitä. Yleensä ne ovat olleet tähän aikaan jo ihan punaisia. Nyt näkyi vain muutamia hieman punertuneita lehtiä. 

Vielä ennen kotiin lähtöä kävimme Mimmin kanssa tekemässä pienen kävelylenkin Tervasaaren ympäri. Aurinko teki jo laskuaan ja se oli saanut osan pilvistä näyttämään ihan vaaleanpunaisilta. Kauniita vanhoja taloja Katajanokalta näkyi horisontissa. Mattolaiturilla oli vilinää kesällä mutta nyt se oli ihan tyhjä. Taustalla jäänmurtajia ja upea Engelin suunnittelma 1800-luvun Merikasarmi, jossa ulkoministeriö nykyään sijaitsee. Katajanokka on kaunis paikka mutta talvella kylmä ja tuulinen. 

Näkymä ennen kotiinlähtöä eli Kalasataman tornitalot, jotka valmistuivat 2019. Tornitaloista 35-kerroksinen Majakka on peräti 134 m korkea ja se oli aikoinaan Suomen ensimmäinen pilvenpiirtäjä. Loisto-talolla on korkeutta 124 m, Lumo One 120 m, Horisontti 111 m ja Visio 98 m. Minua ei saisi asumaan yhteenkään em. pilvenpiirtäjistä. En voi sille mitään mutta mielestäni talot näyttävät "ihan siltä kun ne olisivat vinossa". Mieluummin asun matalassa talossa vaikka minulla ei mitään korkeanpaikankammo edes ole. Mietin vain talojen käytännöllisyyttä esimerkiksi kun hissit ovat epäkunnossa. 

Seuraavaksi ajoimme kotiin eli pitkä mutta äärimmäisen mielenkiintoinen päivä oli takana. Mitä mieltä sinä olet pilvenpiirtäjistä Helsingissä? Lisää niitä löytyy nykyään myös Pasilasta ja Vuosaaresta. Onko sinun kotipaikkakunnallasi jo kunnon ruskan värit? 

Hyvää viikkoa ja aurinkoa kaikille 🌞 

Laila Pullinen veistospuisto ja kotimuseo ovat avoinna elokuun loppuun

 

Laila Pullinen veistospuisto ja kotimuseo Vantaan Nissbackassa avautui kesän 2026 osalta 4.kesäkuuta. Pääsin jo päivää aiemmin kutsuvieraana kesäkauden avajaistilaisuudessa aistimaan taas jälleen kerran tämän ainutlaatuisen paikan tunnelmasta. Veistospuisto on hyvin erikoinen kokonaistaideteos, jossa historiallinen maisema ja Laila Pullisen kuvanveistotaide muodostavat äärimmäisen vaikuttavan symbioosin. 

Puistossa käveleminen, luonnon äänien kuunteleminen ja ympäristön kokeminen puhuttelee todella monia aisteja. Kartanopuiston vanhat puut kertovat paikan historista ja ajasta kun Nissbackan kartano on vielä ollut olemassa ennen kuin se valitettavasti tuhoutui tulipalossa 1934. Ollaan paikassa, josta löytyy monia historiallisia kerrostumia vuosisatojen takaa ja voimakkaita mutta samalla myös herkkiä Laila Pullisen veistoksia sekä sisä- että ulkotiloissa. 

Nissbackan kartano / Kuva Finna. Tästä voit kurkistaa mitä kartanosta on nykyään jäljellä. 

Laila Pullinen, Ensimmäinen Apollo (Magnus Ramsay) 1970

Nissbackan kartano oli kuvanveistäjä Laila Pullisen aviomiehen Magnus Ramsayn lapsuuden koti. Parin sadan metrin päässä veistospuistossa on nähtävillä se kaikki mitä entisestä arkkitehti Waldemar Aspelinin suunnittelemasta upeasta kartanosta on enää jäljellä. Vuonna 2015 Vantaan kaupunki ja kaupunginmuseo kunnostivat yhteistyössä entisen kartanon kivijalan, kellarit, portaat ja terassikatoksen pylväineen. Valitettavasti paikka on kärsinyt paljon ilkivallasta ja sekä lukuisista graffiteista, jotka jo lähes peittävät vanhat rakenteet. Surullista! 

Nuori Laila Pullinen veistämässä turenkilaisen valokuvaajan kasvokuvaa vuodelta 1953 - työ oli järjestyksessä vasta Pullisen toinen veistos. 

Talvisodan puhjettua 1939 myös Pullisen perhe joutui jättämään lapsuudenkotinsa Terijoella Karjalankannaksella. Tyyni-äiti oli pakotettu pakenemaan lapsineen Lappeenrantaan. Sota vei perheen kotitalon mutta myös Pullisen miehen ja lapsien isän, joka kaatui taisteluissa sotarintamalla. 

Laila Pullinen sairastui 14-vuotiaana tuberkuloosiin ja hänet jouduttiin lähettämään Ahveniston parantolaan Hämeenlinnaan. Vaikea kuvitella miltä nuoresta tytöstä mahtoi tuntua kun hänen piti muuttaa täysin toiselle paikkakunnalle ja sairaalaympäristöön määrittelemättömäksi ajaksi. 

Minkälaista mahtoi olla kuvanveistäjä naisena? Alina Forsman, Eveliina Särkkä ja Sigrid af Forselles olivat ensimmäisiä suomalaisia naiskuvanveistäjiä, jotka raivasivat tietä miesvaltaiselle alalle 1800-luvun lopulla. He joutuivat opiskelemaan ulkomailla koska Suomessa opetusta ei järjestetty naisille samaan tapaan kuin miehille. Vasta 1900-luvulla naiskuvanveistäjien määrä kasvoi kun naiset pystyivät saamaan koulutusta omassa kotimaassaan. 

Kuvanveistäjän ammatti oli ja on edelleen fyysisesti erittäin kuormittava työ, joka vaatii keholta monipuolista kestävyyttä, hyvää ergonomiaa ja luontaista hahmottamiskykyä. Materiaalit, joita kuvanveistäjä työstää - kivi, metalli, puu, betoni - sekä myös itse työvälineet ja niiden käsittely vaativat hyvää lihaskuntoa. 

Kesän 2023 näyttelystä "LAILASISYSFOFENIX" - taiteilijan työkalut. 

HAM, Modernia elämää -näyttely 2017, Laila Pullinen "Aurinko tunturissa" räjäytysteos

Laila Pullinen (1933-2015) on ehdottomasti yksi maamme arvostetuimpia kuvanveistäjiä, joka käytti perinteisen kiven ja pronssin rinnalla uraauurtavasti räjäytystekniikkaa kuparilevyjen muovaamiseen. Hän jopa itse ampui kuparilevyjä saadakseen niihin juuri oikeanlaista jälkeä. Ajatellen Pullisen ammatinvalintaa hän keuhko-ongelmistaan huolimatta ryhtyi kuvanveistäjäksi vaikka tuossa ammatissa altistuttiin vaaralliselle kivipölylle, raskaalle työlle sekä myös terveydelle haitallisille materiaaleille. Intohimo ja palo veistostaiteeseen veivät mukanaan.  

Laila Pullisen entisessä Ateljeessa on esillä myös yksi räjäytetty kuparilevy.

Laila Pullinen, Jeanne d'Arctic, pronssi 1974

Pullisen Sisyfos (1987) on valmistettu kivestä ja metallista. Patsas esittää hahmoa, joka kannattelee taakkaa harteillaan. Teosta katsoessaan huomaa heti kiven olevan jatkuvasti vierimässä alas hahmon harteilta. Muistatte varmaan koulun historian tunneilta kreikkalaisen myyttihahmo Sisyfoksen, jonka tehtävänä oli ikuisesti vierittää suunnatonta kiveä ylös vuorenrinnettä ja juuri kun hän on saamaisillaan kiven ylös, se vierähtääkin takaisin alas. 

Keskimmäinen valokuva Petra Piitulainen-Ramsay, muut valokuvat omia 

Ateljee -tilassa esitetään nyt kesäkuussa 2025 elokuussa ensi-iltansa saanutta Rakkauden tekoja -monologinäytelmää, joka on sukellus kuvanveistäjä Laila Pullisen elämään. Viime kesänä en valitettavasti ehtinyt katsomaan näytelmää mutta huomenna pääsen nauttimaan teatteritaiteesta klo 17.30 Ateljee -tilassa. 

"Teatteri Vantaan voimanainen Anne Nielsen pukee yllensä Laila Pullisen työhaalarit antaen samalla äänen kymmenen vuotta sitten kuolleelle taiteilijalle tässä ja nyt, silmiemme edessä – hänen oman luomisensa tilassa. Nissbackan ateljee-galleriassa esitettävä näytelmä Rakkauden tekoja hyödyntää ateljeessa esillä olevia Laila Pullisen työkaluja ja veistämisen eri prosesseihin liittyvää esineistöä."

Tästä Teatteri Vantaan linkistä pääset varaamaan itsellesi teatteriin paikan. Anne Nielsen on Laila Pullisen roolissa, teksti Jean Ramsay ja ohjaus Osku Heiskanen. 

Luonnonkivistä muuratusta Viljamakasiinista löytyy Laila Pullisen pienempiä veistoksia. Kuumana kesäpäivänä tilassa on ihanan viileää. Tilan korkeus kiviseinineen ja ikkunoista sisälle siivilöityvä jännä valo antavat erinomaiset puitteet esittää taidetta. 

Laila Pullinen, Surullinen uni (Magnus Ramsay), pronssi 1974

Laila Pullinen, Istuva (Omaggio à Pericle Fazzini), pronssi 1962 

Laila Pullinen, Makaava, kirjasinmetalli 1957

Kotimuseo esittelee Laila Pullisen yksityiskotia. Esillä on Pullisen töiden lisäksi myös hänen äitinsä Tyyni Pullisen naivistisia töitä paljon. Maalarina Tyyni Pullinen oli täysin itseoppinut. Hänen töissään on todella kauniita värejä ja niistä tulee hyvälle tuulelle. Kotimuseossa on paljon mielenkiintoista katsottavaa taiteen lisäksi. 

Laila Pullinen, Viimeiset (Viimeinen Flora/Viimeinen Apollo) 1970 ja Muinainen meri (Jääkauden jälkeinen ranta) 1987

Yksi minun suosikkini on maareliefi Muinainen meri. Näillä paikoilla ovat aikoinaan iskeneet rantaan Yoldianmeren aallot jääkauden jälkeen noin 8000 vuotta ennen meidän ajanlaskumme alkua. Laila Pullinen on muovannut aallot maahan siihen missä aikoinaan on ollut merenranta. Osana teosta on Viimeiset, jossa Viimeinen Flora ja Viimeinen Apollo seisovat alastomina rannalla.

Laila Pullinen veistospuisto ja kotimuseo ovat avoinna 30.elokuuta asti torstaista sunnuntaihin klo 11-17. Opastus klo 14. Ryhmäopastuksia järjestetään varauksesta. Museokorttikohde. Osoite: Sotungintie 4, Vantaa. Aukioloajoista poiketen kohde on kiinni juhannusaattona 19.6. ja juhannuspäivänä 20.6.2026. Kesäkahvila Cafè Anja & Annikki on avoinna museon aukioloaikoina.

 

Suomen lasimuseossa on esillä Markku Pirin huikea näyttely VÄREJÄ: lasia, tekstiilejä, kuvia

Tänään avautui Suomen lasimuseossa Riihimäellä Markku Pirin huikea uusi näyttely VÄREJÄ: lasia, tekstiilejä, kuvia. Pääsin itse jo eilen illalla kurkistamaan juhlavassa kutsuvierastilaisuudessa näyttelyyn, joka hurmasi minut. Pirin (s.1955) tuotannossa olen viehättänyt sekä hänen todella rohkean runsaasta värinkäytöstä että myös monipuolisuudesta. Markku Piri on pitkän uransa aikana tehnyt mm. kodintekstiileitä, vaatteita, lasiteoksia, maalauksia, keramiikkateoksia, kaakeleita, teatteripuvustuksia ja -lavasteita sekä hotellisisustuksia. 

Pirin tuotannossa kulkevat käsi kädessä sekä meidän pohjoismaisen muotoilun pitkä perinne että myös monet kansainväliset vaikutteet. Riihimäen näyttelyarkkitehtuuri on Markku Pirin käsialaa ja valosuunnittelun on toteuttanut Ilkka Volanen. Tämä on näyttely, joka kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa ja kokemassa 7.2. - 12.4.2026. Suomen lasimuseossa on mahdollista myös osallistua kevään aikana näyttelykierroksiin, joissa muotoilija Markku Piri itse on esittelemässä teoksia. Tästä tarkemmat tiedot päivistä. 

Jalokivi-maljakko 2011, Lasismi, suupuhallettu lasi, hiottu / Hämeenlinnan taidemuseo 

Runsauden maljat (kunnianosoitus Muranon lasiperinteelle) 2013, Lasismi, suupuhallettu lasi / Markku Pirin kokoelma 

Heijastuksia-maljakot 2017, 2023, Lasismi, suupuhallettu lasi, hiekkapuhallettu, hiottu ja kiillotettu /  yksityiskokoelma

Punaisen kuutamon pullo 2023, vapaasti suupuhallettu lasi, hiottu ja hiekkapuhallettu / Faunin iltapäivä 2015, serigrafia, Markku Pirin kokoelma

Markku Piri on ollut lasin kanssa tekemissä jo vuodesta 1998 vaikka hän alun perin valmistuikin tekstiilitaiteilijaksi. Piri on tutkinut lasin mahdollisuuksia sekä parhaiden suomalaisten että myös italialaisten lasinpuhaltajien kanssa Muranossa. Piri teki yhteistyötä lasinpuhaltaja mestari Jaakko Liikasen kanssa sekä suomalaisen Lasismi osuuskunnan kanssa Riihimäeltä. Italian vuosilta tutuksi tuli työnteko myös maailmankuulun italialaisen lasimestari Pino Signoretton kanssa (1944-2017). 

Tilaisuuteen saatiin myös videotervehdys Firenzestä, Suomen kunniapääkonsulilta ja Ferragamo muotikonsernin pääjohtaja Leonardo Ferragamolta. 

Riihimäen kaupunginjohtaja Jouni Eho piti todella vaikuttavan puheen, jossa hän korosti aitojen vahvuuksien varaan rakentamista. Lasi on kuulunut Riihimäen kaupungin historiaan yli sadan vuoden ajan. Lasia valmistettiin 80 vuoden ajan ja Suomen lasimuseo on jo vuodesta 1980 toiminut Riihimäellä ja myös jatkossa siihen halutaan panostaan kaupungissa. Samana iltana avattiin lasimuseossa myös Henriikka Pölläsen Celestial Buddies näyttely Markku Pirin upean näyttelyn lisäksi. 

Vallilan Kukkameri (2010) ja Talven kukka (2009) kankaat, Markku Piri 

Markku Piri on uransa aikana myös suunnitellut kodintekstiilejä, vuodevaatteita ja kylpytekstiileitä Marimekolle, China Seas´lle, Finlaysonille, Stockmannille. NK:lle, Wamsuttalle, Osaka Nishikawalle (Nishikawa Living), Habitat´lle, Egenalle, Zucchi´lle ja Vallila Interiorille (2009-2011). 

Eurokankaan Kansallismaisema kangas 2017, Markku Piri 

Eurokankaan Kivi kangas 2017, Markku Piri / That Way ja This Way 2009, suupuhallettu lasi, Markku Pirin yksityiskokoelma

Eurokankaan Juhannusseppele kangas 2017, Markku Piri 

Vuonna 2017 Piri suunnitteli sisustus tekstiilikokoelman, joka juhlisti 100-vuotiaan itsenäisen Suomen luontoa ja kulttuuria, Ikoniset aiheet ja tuntemukset toteutuivat mallistossa graafisin, maalauksellisin keinoin, taidokkaasti kankaalle painettuna. Eurokangas julkisti malliston 2017. Samana vuonna Markku Piri sai myös Suomen Kulttuurirahaston kunniapalkinnon juuri tästä mallistostaan. 

Kuva oikealla lainattu Markku Pirin nettisivuilta / vasen kuva Suomen lasimuseon näyttelystä. 

Markku Piri on myös ollut sekä yleisurheilun 1994 EM-kisojen että myös 2005 MM-kisojen suunnitteluissa mukana. Itselleni tuli todella nostalginen tunnelma näyttelyssä, koska olen 1994 EM-kisoissa ollut Olympiastadion ulkopuolella olevassa kisakylässä yhdellä standilla töissä. Muistan hyvin elävästi tuon Markku Pirin kisajulisteen vieläkin. 

Kuva lainattu Markku Pirin MM 2005 sivuilta (kangas/kruunu)

Suomen lasimuseon katossa roikkui Markku Pirin 2005 MM-kisoihin suunnittelema kattokruunu. Esillä oli myös kisojen eri tiloissa käytettyjä Pirin kankaita, joissa näkyi Suomen sinivalkoiset sävyt. 

Nähtävillä oli myös Pirin vuoden 2005 MM-kisoihin voittajille suunniteltuja palkintomitalleja. Mitalleissa oli käytetty kultaa, hopeaa, pronssia / lehtikultaa, lehtihopeaa, lehtipronssia / pellavaa - Suomen Käsityön Museo. Näitä kisoja seurasin television välityksellä eli tällä kertaa en ollut itse tapahtumapaikalla. Eniten mitalleja kahmi USA ja toisena oli Venäjä. Suomen ainoan mitallin voitti Tommi Evilä sijoittumalla pituushyppykilpailussa prossille. 

Markku Pirin näyttely Suomen lasimuseossa on runsaan rehevä, upean kerroksellinen ja siellä löytyy myös sitä tyypillistä Pirin sinistä. Oli liikuttavaa nähdä minkälaisen kruunun Markku on jo vuonna 1963 piirtänyt. Nyt 2025 tuo lapsuudeen haavekruunu on toteutettu ja se on nähtävillä tässä näyttelyssä. Pikkupojan unelma on täyttynyt vuosien jälkeen ♥

Kiitos upeasta näyttelystä Suomen lasimuseossa! Näyttely on avoinna 12.huhtikuuta asti. Museokortti kohde ja näyttely löytyy osoitteesta Tehtaankatu 23, 11910 Riihimäki. Museo on maanantaisin suljettu mutta muuten avoinna päivittäin klo 10-17. Lasimuseon yhteydestä löytyy myös kahvila ja monipuolinen museokauppa.