Syyskuu alkoi mutta "kesän venytykseni" jatkuu

 

Syyskuun 4.päivä eli ensimmäinen syyskuukausi on alkanut. Meillä Etelä-Suomessa eivät puut ole vielä juurikaan vaihtaneet lehtiensä väriä. Muutamia keltaisia koivunlehtiä on näkynyt nurmikolla ja pihavaahtera on hyvin hennosti alkanut punertua. Olen nähnyt vielä neitoperhosia ja nokkosperhosia lentelevän aurinkoisina päivinä luonnossa. Molemmat em. perhoset kuuluvat aikuisena talvehtiviin lajeihin eli ne etsivät vasta syyskuun loppuun mennessä suojaisan talvehtimispaikan esim. puunrungolta, vajojen nurkista tai sisätiloista. Myös ilmat ovat olleet melko lämpimiä eli tänään +15 C ja aurinkoinen sää. Tosin nyt viikonlopuksia on luvattu sateita ainakin lauantaille mutta ensi viikolla jopa +18 C astetta keskiviikolle. Joten ei yhtään hassumpi syyskuun alku minusta! 

Olen syntynyt kesäkuun viimeinen päivänä eli olen kesänlapsi ja mielellään eläisin aina keväässä ja kesässä. Moni on julistanut jo pari viikkoa sitten, että kesä on ohi ja olemme siirtyneet syksyyn. Minä ikuisena kesänvenyttäjänä olen tyystin eri mieltä. Lainaan tähän mitä kirjoitin blogiin 1.syyskuuta 2021. 

"En ole vielä pakannut kesävaatteita kaappiin tai ottanut talvisaappaita esille vaan jatkan edelleen kesätamineissa. Laitan toki jotain lämmittävää sen kesämekon päälle koska en halua vilustua mutta vielä en aio luovuttaa. Kesähän on asenne vähän kuten koulun liikuntaopettaja aina sanoi, että "sää on pukeutumiskysymys" kun vinguimme sisäliikuntaa sadesäällä. Sen jälkeen kun minusta tuli koiranomistaja olen ymmärtänyt ettei huonoa säätä olekaan kun karvakaveri haluaa ulkoilemaan. Päälle vain oikeanlaiset vetimet ja menoksi!" 

Minä olen luonteeltani "ikuinen kesän venyttäjä" eli taistelen syksyä ja tulevaa talvea vastaan. Yritän myös selvitä ilman sukkia mahdollisimman pitkään. Muistan yhden sellaisen aikaisen aamun syksyllä kun jouduin töihin lähtiessä raapimaan jäähilettä auton tuulilasista mutta olin ylpeä siitä, että ettei minulla vielä ollut sukkia jalassa. Taidan olla itsepäinen jäärä tuon kesän suhteen 😉

Ihailen päivittäin koiralenkeillä pihlajoita, jotka tuntuvat tänä syksynä ihan notkuvan pihlajanmarjoista. Yhtenä iltana olisin niin mielelläni ottanut kotiin maljakkoon edes yhden oksan, jossa olisi pihlajanmarjoja mutta ne olivat aivan liian korkealla vaikka olen 180 cm pitkä. Sinne jäivät nyt puuhun ja niistä on pitkälle syksyä iloa toki linnuille, jotka käyttävät niitä ravinnokseen.  Kuvassa olevat pihlajanmarjat ovat kuvattu kun vierailin muutamia vuosia sitten Petäjäveden kirkossa. 

Ystäväni on myös useana vuonna kerännyt pihlajanmarjoja koska ne ovat todellinen syksyn C-vitamiinipommi! Pihlajanmarjat ovat kirpeitä, mutta oikein käsiteltyinä niistä kuulemma syntyy vaikka mitä hyvää. Tässä vinkit, jotka ystäväni oli ottanut netistä eli marjat voi pakastaa ennen käyttöä, koska se lieventää marjojen kitkerää ja kirpeää makua. Toinen neuvo on yhdistää omenat ja pihlajanmarjat vaikka hillossa tai hyytelössä. Pihlajanmarjoja voi kuulemma myös kuivattaa ja käyttää niitä sitten vaikka aamupuurossa tai myslissä. 

Loppukesässä ja syksyssä minua ilahtuttavat upean tuoreet kasvikset, vihannekset ja marjat, joita on sadonkorjuun aikaan tarjolla paljon. Ehkä nyt tulevana viikonloppuna ajelen taas Maatilapuotiin Kirkkonummen Eestinkylässä. Siellä on aina tarjolla todella laadukkaita tuotteita ja makoisia leivonnaisia. Maatilapuodin historia on myös todella mielenkiintoinen ja 30 vuoden ajan puoti on palvelullut asiakkaita.

"Emännän suku on tallannut näitä polkuja ainakin vuodesta 1665. Maatilapuoti sijaitsee Kärrasin tilalla Kirkkonummella. Fräsars on vajaan kilometrin päässä ja naapuritila Nikus sijaitsee niiden välissä."  

Tästä linkistä löytyy lisää mielenkiintoista historiaa mm. Porkkalanparenteesista 1944-1956, jolloin perheen piti jättää tila kun alue siirtyi Neuvostoliitolle. 

Yhdellä koiralenkillä törmäsimme Mimmin kanssa todella kesyn oloiseen oravaan, joka ei ollut moksiskaan minusta ja koirastani. Siellä kurre uteliaasti tarkkaili meitä ensin maasta kerätessään käpyjä ja sitten myöhemmin hän kiipesi puuhun tarkkailemaan. Nyt on aika jo varmasti kasata ruokavarastoa tulevan talven varalle.  

Yhtenä iltana taivaalla lensi valkoposkihanhien aura, joka suuntasi merelle yöpymään. Arktinen valkoposkihanhien kanta muuttaa syys-marraskuun aikana ja pääjoukot vasta lokakuussa. Vielä näkee hanhia pellolla mutta jossain vaiheessa ne suuntaavat pois Hollantiin, Belgiaan, Saksaan ja Tanskaan palataakseen sitten taas Suomeen ensi keväänä. Auran edetessä kuulunut ääni muistutti minusta ihan koiran haukuntaa ja Mimmikin valpastui kuulleessaan tutun äänen mutta omia lajitovereita ei näkynyt missään.😉 

Vielä olen nähnyt myös lehmiä laitumella mutustelemassa vihreää ruohoa. Harmitti kun en nyt keväällä ehtinyt katsomaan Viikin lehmien jokavuotista laitumellelaskua 9.toukokuuta talven jälkeen. Se meno on nimittäin todella täynnä iloista "kuka ehtii ensimmäisenä" juoksua pitkän talvikauden jälkeen. Mikä parasta lehmät pääsevät myös pihaton kautta käymään laitumella halutessaan. Luin yhdestä artikkelin, jossa lehmiä kasvattava pariskunta totesi seuraavasti. "Parhaiten lehmät tuntuvat viihtyvän laitumella viileinä syyspäivinä."  

Hevosten laitumellelaskua olen päässyt myös seuraamaan Kylämäen hevostilalla Marttilassa. Oli upeaa nähdä miten iloisena hevoset kirmailivat pitkän talven jälkeen taas vapaina laitumella. Ehdottomasti tämäkin olisi mukava kokea vielä joskus uudelleen.

Linnanmäellä kiljutaan kauhusta 11.9. - 4.10.2026, kun perinteinen iik!week-kauhufestivaali pukee huvipuiston mustanpuhuvaan tunnelmaan. Uskallatko astua kauhun posteista sisään ja kohdata syksyn hyytävimmät elämykset. Ikäsuositus tapahtuma-alueelle on 12+ ja kauhukohteisiin 15+, paitsi Painajaiseen, jossa ikäsuositus on 18+. Kauhukohteet hauskuuttavat kauhunnälkäisiä huvittelijjoita tapahtumapäivinä klo 16 alkaen. 

Minä kävin monena vuonna iik!week-kauhufestivaaleilla (2016-2019) ja blogista löytyy useita postauksia em. vuosilta. Tässä olevat kuvat ovat aiemmilta käynneiltäni. Täytyypä harkita uskaltaisiko mennä taas kurkistamaan...😬 Huvilaitteiden pyöritysten lisäksi löytyy neljä uniikkia kauhukohdetta sekä neljä hyytävää kauhualuella. 

Sienimetsälle pitäisi kyllä mennä mutta vielä en ole ehtinyt. Nämä sienet ovat torilta ja ostin sieltä suppilovahveroita, joista tehtiin oikein hyvä sienikastike. Maistui oikein makoisalta tämän kesän perunoiden kanssa ja yleensä sienet ovat niin hyviä, että niitä tulee sitten syötyä liikaa ja tulee ähky. 

Olen lapsesta saakka käynyt sienestämässä isovanhempien ja omien vanhempieni kanssa. Söin myös sienistä tehtyjä ruokia jo lapsena koska olin tottunut niihin. Minnien kanssa kävimme usein Nuuksiossa meidän salaisessa "suppilovahvero paikassa", josta pystyi reilussa vartissa keräämään ison korillisen sieniä. Mimmiä en ole vielä uskaltanut vielä sienimetsää kun sen suuhun tuntuu edelleenkin menevän maasta vähän kaikkea. 

Kuva lainattu Espoon Facebook sivuilta 

Haluan vinkata nyt kaikille Espoossa tai pääkaunpunkiseudulla asuville, että Leppävaarasta löytyy iso auringonkukkapelto. Auringonkukat ovat ihanan pieniä ja niitä on todella iso peltoalue vielä kukkimassa. Tämä peltoalue löytyy Leppävaaran urheilupuiston ja mormoni-temppelin välistä. Toinen minua lähellä oleva paikka Rastaalan pelloilla (Nurminiityntiellä) mutta siellä en ole käynyt. Leppävaarassa poimittavaa vielä riittää. 

 

Ehkä pimenevissä illoissa parasta on ollut jo elokuusta asti lyhtyjen sytyttäminen kesähuoneeseen. Ja ahkerasti siellä onkin tuikut palaneet iltaisin. Meillä parvekekukat ovat ihan runsaimmillaan joten vielä en ole edes harkinnut syysistutuksien laittamista vielä pitkään aikaan. 

Mitä mieltä sinä olet syksyn alkamisesta? Oletko "kesän venyttäjä" kuten minä vai oletko jo siirtynyt suosiolla syysvaatteisiin? Kävin tänään illalla Kauppatorilla ja samalla söin jäätelötötterön vaikka onkin jo syyskuu. Ilma oli lämmin ja piti vain olla varuillaan etteivät harmaalokit napanneet tötteröäni. Jäätelö maistui ihan yhtä hyvältä kuin kesällä vaikka olikin jo syyskuu. 

Anna's Farmin sadonkorjuuillallinen

 

Eilen perjantaina olimme sopineet illallistreffit Rva Kepposen kanssa Anna's Farmille. Olin huomannut farmin nettisivuilta, että Anna's Syysmaa tapahtuman (13.8. - 13.9.2026) yhteydessä järjestetään myös muutamia Sadonkorjuuillallisia joten yhteistuumin päätimme varata pöydän ja lähteä Mäntsälän Nummisiin herkuttelemaan. Onneksi saimme pöydän koska ymmärsin, että kysyntää olisi ollut enemmänkin näille illallisille mutta paikkoja rajallisesti. 

"Elämys, jota et halua jättää välistä. Tunnelmallista sadonkorjuuillallista nautitaan pöytiin tarjoiltuna farmin ladossa. Tätä illallista varten lato pukeutuu parhaimpiinsa - kristallien kilinä, syksyiset kukka-asetelmat ja lepattavat kynttilät tuovat ainutkertaisen tunnelman ladon rustiikkiseen miljööseen." 

Ja mikä parasta farmilla tarjottava sadonkorjuuillallinen olisi myös Anna's Farmilla valmistettu. Minä rakastan maaseudun lisäksi myös sitä, että tarjottava ruoka on valmistettu itse. Söin aamiaisen ja vain hedelmiä jugurtin kera päivän aikana jotta varmasti jaksaisin nauttia illan herkkutarjonnasta. Tein todella viisaan peliliikkeen koska kolmen ruokalajin illallinen oli todella runsas jälkiruokineen.

"Menu valmistetaan rakkaudella alusta asti farmin keittiössä, joten herkulliset makuelämykset ovat taattuja. Ilta alkaa tervetulomaljalla ja jatkuu pöytiin tarjoilulla kolmen ruokalajin illallisella. Ohjelmallisuutta iltaan tarjoaa mm. pääruoan lihan viimeistely avotulella ladon edustalla. Koko illan nautit myös miellyttävästä musiikista, tunnelmavalaistuksesta ja kauniista maalaismaisemasta." 

Kävin ystäväni kanssa Anna's Farmin Kesäviikkojen aikana myös nauttimassa sunnuntaibrunssia tässä samassa ladossa ja oli erittäin makoisa tilaisuus. Tästä pääset kurkistamaan valokuviini brunssiherkuista Marjon matkassa Instagramissa. 

Kuva Anna's Farmi 

Ennen illallisen alkua ja odottaessani Rva Kepposta ehdin vielä käydä katsomassa ihan rauhassa farmin ihania eläimiä. Vaikka olen asunut koko ikäni pääkaupunkiseudulla sisälläni elää maaseudun rauhaa, silmänkantomattomiin lainehtivia, viljavia peltoja ja maatilan eläimiä rakastava nainen. Kuten varmaan täällä blogissa on monessa postauksessani käynyt ilmi se tosiseikka, että jos näen lehmiä pellolla pysäytän auton ja käyn juttelemassa niille hetken. Minä rakastan lehmiä ♥♥♥

Anna's Farmilta löytyy sekä ranskanluppakorvakanit Jasmin, Lumikka ja Prinssi että myös pienikokoiset belgianjättikanit Ruska ja Kuura. Siellä ne puputtivat leppeästi heinää aitauksessaan ja tarkkailivat vähän sivusilmällä meitä sadonkorjuuillalliselle tulleita. 

Viereisellä laitumella olivat suomenlampaat Uusivuosi ja Pääsiäinen. Lampaat olivat sen verran kaukana ettei niitä päässyt silittelemään. Heillä oli menossa juuri makoisa ruokailuhetki. 

Ihanat aasit Krobu ja Pepa löytyivät tallista ja heitä todellakin pystyi sekä myös sai silittää ihan ajan kanssa. Eläinten silittely vaikuttaa ihmiseen erittäin positiivisesti alentamalla stressiä, laskemalla verenpainetta ja parantamalla mielialaa. Jo muutaman minuutin pituinen kosketus eläimen kanssa käynnistää kehossa kemiallisia reaktioita, jotka edistävät sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia. Jos et ole allerginen eläimille niin suosittelen ehdottomasti silittämään ja kokemaan miten se vaikuttaa.  

Tallista löytyivät myös ponit Hertta ja Didi. Nyt piti jättää silittelyä koska huomasin, että Rva Kepponen kurvasi juuri farmin pihalle ja meidän illallinenkin oli jo kohta alkamassa.

Anna toivotti meidät tervetulleeksi Sadonkorjuuillalliselle ja kertoi tarkemmin illan kulusta. 

Tässä nostetaan tervetuliaismaljaa Rva Kepposen kanssa! Cin cin - skål - kippis!

Keittiön tervehdys

Kylmäsavuporomoussea ruislastulla  

 Kasvisvaihtoehtona metsäsienimoussea ruislastulla

Alkuruoka

Myskikurpitsakeitto paahdetuilla kurpitsansiemenillä, fetamurulla ja basilikaöljyllä

Paahdettua talon maalaisleipää ja vaahdotettua ruskistettua voita

Pääruoka

Yön yli savustettua naudan brisketiä, 

viimeistellään avotuligrillissä ladon edessä juuri ennen tarjoilua

Farmin kermaperunoita, hunaja-yrttiporkkanoita, metsäsienipaistosta ja punaviinikastiketta 

Kasvisvaihtoehtona värikästä sadonkorjuupataa sesongin vihanneksista.

Jälkiruoka

Kermaista pannacottaa, kanelicrumblea, omenakompottia, tuoretta omenaa ja tummaa kinuskikastiketta

Todella herkullinen ja upea Sadonkorjuuillallinen totesimme yhteen ääneen Rva Kepposen kanssa. Meidän molempien osalta oli myös otettu huomioon allergiat tai erityisruokavaliot, jotka olin ilmoittanut etukäteen kun varasin paikat illallisella. Kaikin puolin nautinnollinen ilta ja seuraavaksi me siirryimme sitten tutustumaan Anna's Farmin Syysmaan tunnelmiin puodin puolelle mutta siitä on tulossa ihan omaa postausta myöhemmin. Tänä iltana Anna's Farmilla vietettiin Venetsialaisia - ehkä ensi vuonna sinne juhlistamaan kesän loppumista...

Herkullinen, viihtyisä ja hauska ilta - kiitos Anna ja henkilökunta ♥♥♥

Hyvää kansainvälistä koiranpäivää

Keskiviikkona 26.elokuuta vietettiin Kansainvälistä koiranpäivää (National Dog Day). Minun oli tarkoitus julkaista tämä blogipostaus jo virallisena koiranpäivänä mutta jostain syystä Blogger tai minun tietokoneeni temppuilivat eli eetteriin tämä postaus pääsee vasta tänään. Jos minulta kysytään niin koiranomistajalle jokainen päivä on Koiranpäivä koska niin paljon me omia karvakavereitamme rakastamme. Joten "parempi myöhään kun ei milloinkaan" eli nyt sitten vähän eri saatesanoilla tämä bloggaus on toivottavasti tänään kaikkien halukkaiden luettavissa Marjon matkassa -blogissa. Oma karvakaverini Mimmi tuhisee sängyllä kun minä naputan konetta.♥

Kansainvälisen koiranpäivän tarkoituksena on muistuttaa koirien merkityksestä ihmisille sekä kiinnittää myös huomiota erityisesti kodittomiin ja apua tarvitseviin koiriin. Yhdysvaltalainen eläinten hyvinvoinnin puolestapuhuja, kirjailija ja lemmikkien asiantuntija Colleen Paige perusti Kansainvälisen koiranpäivän vuonna 2004. Colleenin perhe adoptoi tuolloin ensimmäisen koiransa koiratarhalta. Kymmenvuotias koira sai nimekseen "Shelter" ja tästä koko tarina alkoi. Colleen on vuosien saatossa perustanut myös muita eläinten  teemapäiviä kuten mm. Kansainvälisen kissapäivän. 

Kuva Canadian Petcare 

Suomen Kennelliitto perusti valtakunnallisen Koiranpäivän vuonna 2007. Suomessa me vietämme vuosittain Koiranpäivää keväällä eli 24.huhtikuuta. Kennelliiton tulevaisuustoimikunnassa ollut kunniajäsen Pertti Kuopila (1935-2020) ehdotti aikoinaan päivän perustamista. Koiran päiväksi valittiin Pertin nimipäivä, jotta koiran asemaa ja hyvää elämää voidaan nostaa esille yhteiskunnassa. Kennelliitolla on vuosittain erilaisia teemoja Koiranpäivän viettoon ja tänä keväänä teemana oli "Liity laumaan!" eli kannustettiin viettämään aikaa koiran kanssa, huomioimaan koiran merkityksen osana laumaa ja perhettä sekä osallistumaan yhteisiin tapahtumiin. 

Talvipuutarhan koirakarpit ovat myös aika veikeitä otuksia ja minusta myös seurallisia. 

Lapsuudenkodissani meillä ei allergian takia voinut olla mitään muita kotieläimiä kuin kaloja. Itse asiassa Kauno, Kuuno ja Ilmari olivat veljeni kaloja, jotka mielestäni olivat jonkin sortin karppeja. Kauan niitä ei meillä voinut pitää koska ne kasvoivat niin suuriksi joten kolmikko myytiin takaisin legendaariseen Kapteenin eläinkauppaan, josta ne oli hankittukin. Tilalle tuli paljon pienempiä kaloja, jotka eivät olleet yhtään niin näyttäviä ja värikkäitä. Karpit ovat todella fiksuja eli tunnistavat ruokkijansa ja tulevat syömään kädestä. Myös veljeni "jonkin sortin karpit" olivat tottuneet syömään kädestä. Lapsena koirat tulivat tutuiksi kun kävimme Peltolan mummolassa, jossa karvakavereita oli aina silitettäväksi. 

Kasvattaja lähetti ensin valokuvia suloisista pikkupennuista. Minnie oli alimmainen pikku russeliriiviö kuvassa ja "maitobaari tankkaus" juuri menossa. 

Pentueen emä Minttu oli synnyttänyt 3.lokakuuta 2005 viisi pentua, joista kolme oli uroksia ja kaksi narttua. Pennuille oli annettu nimiksi Maximus, Mini, Miio, Miilo sekä Minnie ja nämä M-pentueen pikkuiset ovat ylläolevissa kuvissa vain kahden päivän ikäisiä. Yhtä poikaa lukuunottamatta kaikki muut pennut olivat saaneet valkomustan värin äidiltään Mintulta. 

Tässä ollaan hakemassa Minnietä, joka on kellistänyt sisaruksensa.

Minniellä oli usein pentuna "vähän ovela ilme".

Vähän epäluuloinen katse Minniellä kun lähdetään kasvattajan luota uutta kotia kohti...

Ensimmäisen koirani Minnien hankinta tapahtui vähän vahingossa. Serkullani oli ollut tiibetinspanieleita vuosia ja pääsin välillä silittelemään niitä sekä ulkoiluttamaankin. Meillä oli myös ollut hoidossa aina välillä poikaystäväni vanhempien jackrusselli Jackie, johon rotuna ihastuin todella paljon. Kun parisuhteeni päättyi aloin vähän "sivusilmällä etsiä" netistä russelleita. Syksyllä 2005 lähdimme serkkuni kanssa "vain katsomaan russellinpentuja" Sipoon Söderkullaan mutta suloisten pentujen näkeminen sekä silittäminen ei todellakaan helpottanut koirakuumettani. Ja niinhän sitten kävi, että Minnie muutti Espooseen. 

Saimme viettää 15 vuotta ja 4 kuukautta yhteiseloa Minnien kanssa ja luopuminen rakkaasta karvakaverista oli hyvin vaikeaa. Kirjoitin blogiin postauksen meidän yhteisistä vuosista ja kyyneleet nousivat silmiin monta kertaa kun muistelin aikaamme yhdessä.  

"Kulunut viikko on ollut äärimmäisen raskas! Jouduin tiistai iltana jättämään jäähyväiset rakkaalle Minnie (3.10.2005-23.2.2021) koiralleni. Suru on nyt suuri ja pohjaton ikävä omaa karvakaveria on hallinnut elämää. Itkun kaulukset kiristävät kurkkua ja monia kyyneleitä on valunut poskille viime päivinä. Välillä mielen on vallannut outo epätoivo kun katse on kotona osunut Minnien ruokakuppeihin keittiön lattialla. Parkettia vasten ei kuulukaan enää rapisevia tassuja eikä kukaan juokse vastaan häntäänsä heiluttaen kun tulen kotiin. Eteisen naulakossa roikkuva remmi ja kaulapantakin ovat nyt vailla käyttäjää. Jopa takintaskusta löytyvät ruttuiset koirankakkapussit herkistävät."  

Tässä kuvassa Mimmi on ensimmäistä kertaa uuden kotitalonsa pihanurmella. 

Mimmi kasvattajan luona kun pääsin katsomaan pentuja huhtikuussa 2021. 

Koko vilkas pentukatras, joka on juuri ruokaillut ja pyrkii nyt saamaan rapsutuksia. Tästä voit kurkistaa koko postaukseen. 

 

Minnien helmikuisen poismenon jälkeen käynnistin heti uuden pennun etsimisen. Tämä oli minun tapani selviytyä surusta enkä kokenut, että siinä olisi ollut mitään väärää. Muutama ystäväni yritti kyllä toppuutella, että anna ajan kulua ja etsi rauhassa. Olen luonteeltani energisen toimiva myös surussa ja systemaattisesti aloin käydä läpi jackrussell kasvattajia. Aikaa vievää puuhaa koska kaikilta kasvattajilta ei löytynyt kotisivuja tai ne eivät ole ajan tasalla. Ymmärrän täysin, että moni kasvattaa pentuja päivätyönsä ohella joten kaikkeen ei välttämättä liikene aikaa. Laitoin kymmeniä sähköposteja kertoen yli 15 vuotiaan rakkaan koiraystävän menetyksestä ja kerroin halustani hankkia uusi pentu. Koiran hankintaa ei myös helpottanut juuri tuolloin valinnut "korona-aika" joka hankaloitti tapaamisia. Kunnes sitten tärppäsi ja Stablebuddys Linda eli Mimmi muutti meille asumaan. 

Mimmi oli niin pieni pentuna, että se käytti aluksi kissanvaljaita ulkoilussa. 

Metsälenkit ovat kivoja Mimmin mielestä. 

Ja Roihuvuoren kirsikkapuisto on yksi Mimmin lempipaikkoja.

En voisi enää kuvitella elämää ilman koiraa. Kauniita, rakkaita muistoja Minniestä ja ihania hetkiä Mimmin kanssa päivittäin. Päivääkään en vaihtaisi pois elosta koiran kanssa. Vaikka tuulee tai sataa mennään lenkille ja tekemään tarpeita. Jos koiruus sairastuu lähdetään vaikka keskellä yötä päivystykseen jos on kiireellinen hätätapaus ja yritetään helpottaa potilaan pahaa oloa. Koiran silittäminen rentouttaa ja saa maailman murheet häviämään hetkessä. Kun tulet kotiin ottaa koira sinut vastaan kun ette olisi nähneet aikoihin heiluttamalla häntää ja hakeutumalla lähelle. Koirat ♥♥♥