Ruskaa, kyyttöjä, talomuseo, auringonkukkia ja Mimmin kuulumisia

Syyskuun alusta olemme laajentaneet Mimmin kanssa ulkoilureittejä, joilla liikutaan. Vaikka neidillä on 5 kuukautta jo ikää niin edelleen on vaikeuksia olla ottamatta suuhunsa kaikkea mitä maasta löytyy. Kyllä ulkoillessa olisi hyvä omistaa vähintään kaksi paria silmiä, jotta ehtisin havaita kaiken mitä suuhun sujahtaa. Minulla oli elo-syyskuun vaihteessa sovittuna kampaaja aika Hiusmuotoilu Inochiin jo kello 7 aamulla. Kävimme aamulenkillä ennen kuutta joten ulkona oli vielä melko pimeää kun siinä kävelyn lomassa jotain katosi Mimmin suuhun maasta. Yritin kiskoa koiruuden kidasta sinne jo uppoamassa olevaa siinä ikäväkseni onnistumatta. 

Kun istuin sitten värit päässä kampaamotuolissa alkoi Mimmi oksentamaan häkissään ja luulenpa, että kampaaja Kaisun sekä hänen perheen koirakuume alkoi juuri tuolla sekunnilla vähenemään. Onneksi "se jonkin" myös oksennettiin pois. Vieläkään en tiedä mikä tuo pienen kananmunan kokoinen orgaaninen esine oli. Se saattoi olla peruna tai joku muu kasvis mutta hajusta päätellen parhaat päivänsä aikoja sitten nähnyt. Onneksi oksentamalla päästiin vaivasta. Myös Villa Elfvikin luontopolulla oli ihan pakko maistaa meriheinää, kaarnaa ja jotain muuta ruohoa, joka sitten myös vatsaan kuulumattomana poistui sieltä iltasella. 

Mimmi on luonteeltaan utelias ja rohkea pentu joten se ei pienistä pelästy reissuillamme. Sekä vastaantulevia ihmisiä että totta kai myös koiria pitää aina tervehtiä iloisesti häntää heiluttamalla. Mimmi on kaikkien kaveri ja äärimmäisen iloinen kohtaamisistaan. Villa Elfvikin luontopolulla Mimmi olisi halunnut tehdä myös lähempää tuttavuutta kyyttöjen kanssa, jotka kesäisin aina hoitavat tärkeän perinnemaiseman kunnossapitoa. Onneksi kyytöt olivat sen verran kaukana ja välissä oli vielä sähköistetty aita joten tyydyimme sitten loppupeleissä vain katselemaan laumaa etäältä. 

Tuomarinkylän kartanon auringonkukkapellolle otin Mimmin myös mukaan. Pellolla kulkiessa oli todella vaikea nähdä mitä kaikkea hän sieltä suuhunsa imuroi mutta ainakin auringonkukkia, juuria ja multaa sekä kävelytieltä hevosen kikkareita oli ollut ruokalistalla. Vatsanväänteitähän tuollaisesta sekoituksesta tuli sitten myöhemmin ja ripulia myös. 

Kävimme viikolla kävelemässä myös yhtenä iltana Glimsin talomuseon alueella. Harmitti kun Kahvila Aiju Glims oli jo suljettu kello neljältä. Sinne täytyy yrittää ehtiä vielä tässä syyskuussa jonain päivänä. Tiedoksi, että  Kahvila Aiju Träskända on avoinna vain viikonloppuisin. Talonmuseon alueella kasvaa paljon vanhoja tammia joten maassahan oli sitten tammenterhoja, joita myös Mimmi naposteli kuin orava konsanaan. Kun juttelin eläinlääkärimme kanssa Mimmin taipumuksia hän totesi, että onneksi kaikki mitä on syöty on tullut "jommasta kummasta päästä pois". Eläinlääkärimme myös kertoi, että hän oli joutunut kahdesti avaamaan jonkun pikku pennun vatsan koska tämäkin ahmatti yksilö söi kaiken mahdollisen löytämänsä. 

Kävimme sunnuntaina Suomen Lasimuseossa Riihimäellä. Mimmi toki odotti autossa kun minä ehdin vihdoin katsomaan Sauli Suomelan yksityisnäyttelyä 3.kerroksen näyttelytiloihin. Näyttely on avoinna vielä 26.syyskuuta saakka ja Marjon matkassa Instagramin puolelta näet näyttelystä makupaloja. Suosittelen! Lasimuseossa on toinenkin äärimmäisen mielenkiintoinen näyttely "Milanon ihme" ja siitä on tulossa ihan oma postaus lähipäivinä. Milanon ihme -näyttely on avoinna 17.10. saakka. 

Riihimäellä museon seinällä oli aivan valtavan hieno villiviini. Se oli muuttunut jo osittain ruskan ansiosta punaiseksi vaikka vihreitäkin lehtiä oli vielä. Olen aina haaveillut villiviiniseinästä omassa pihapiirissä. Kun villiviini kasvaa todella reheväksi se saattaa kiivetä seinää pitkin ja peittää melkein koko talon ulkoseinän. Helsingissä, Topeliuksenkadulla lähellä Töölön kirjastoa on yhden talon seinä aivan villiviinin peitossa. En nyt tänä syksynä olen ajanut siitä ohi mutta ihan varmasti talon seinä on taas aivan punaisena. Myös Suomen lasimuseon seinän viereen oli istutettu jännää kasvia, jonka lehdet olivat kuin "vaahteranlehtiä" ja kasvi oli tehnyt myös punaisia, hauskoja "piikkipalloja". Jos joku tunnistaa kasvin kertokaa ihmeessä mikä tämä kaunokainen on nimeltään.

Tänä iltana kävimme Mimmin kanssa Tarvaspään maisemissa kävelemässä. Sain melko hyvin pidettyä koiruutta silmällä ettei se syönyt mitään mutta kun tuota ihanaa auringonlasku valokuvaa zoomailin huomasin, että Mimmillä oli suussaan pieni kuollut lintu. Onneksi näin sen ja sain linnun pois sen suusta todella nopeasti. Totta kai käsidesi oli autossa kun olin liikkeellä ilman mitään laukkua. Autolla sitten hinkkasin sormiani varmaan viisi minuuttia tuon lintuepisodin jälkeen. Ja toivon hartaasti ettei Mimmi saanut siitä mitään pöpöjä. 

Kuljemme päivittäin yhden talon ohi, jonka puutarhan omenapuut notkut omenista. Valitettavasti en itse pysty enää omenoista nauttimaan kun minulla on ikävä koivunsiitepölyn ristiallergia juuri omenoihin ja moniin muihinkin kivellisiin tuoreisiin hedelmiin. Aina nähdessäni nämä omenat tekisi mieli haukata mutta kun en vaan voi ilman, että suun ja huulet turpoaisivat kuin botoxpistosten jälkeen. Pahimmillaan omena voisi aiheuttaa myös hengenahdistusta joten en siis puraise.

Kävimme myös eilen tekemässä pienen lenkin Mustavuoren luonnonsuojelualueella mutta pysyttelimme poluilla koska sieniä on luonnossa ihan älyttömän paljon. Jostain kumman syystä myös punaisia kärpässieniä kasvaa oikein ryppäinä. Olen jo omalla kotipihalla kerran saanut kaivaa sientä Mimmin suusta. Toivotaan, että tämä "suulla kaiken maistelu" alkaa vähenemään kun hampaat ovat täydellisesti vaihtuneet. Nyt ylä- ja alahampaat ovat vaihtuneet joten pikkuhiljaa ne muutkin.

Mimmi on reipas ja rohkea reissukaveri, joka tykkää myös matkustaa autossa ja tutkii innolla aina uusia maisemia. Toivotaan, että se pääsisi pian eroon tai unohtaisi tuon ikävän "maasta pitää aina ottaa maistiaisia" -tavan. 

Forssan museossa selviää keitä olivat Vorssan pumpulienkelit ja millaisia olivat Kirjavan kaupungin kankaat

 

Tänä kesänä ehdin vihdoin vierailemaan Forssan museossa ja kuljeskelemaan myös sen idyllisellä kehräämöalueella. Olen päivätyöni puolesta toki vieraillut kaupungissa muutamia kertoja aiemminkin mutta heinäkuussa sukelsin syvemmälle alueen historiaan. Ja minä vaikutuin! Forssa on muutakin kuin koripalloa, Suomen Työväenpuolueen perustamispaikka, 1990-luvun laman kurittama teollisuuskaupunki ja lukuisten viihdeohjelma sketsien "naurunaihe". Forssaan jo 1800-luvun puolivälissä rakentunut teollisuusyhdyskunta on määritelty yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. 

Forssan museo puolestaan valittiin vuonna 2014 vuoden museoksi enkä yhtään ihmettele. Museo on rakennuksena jo mielenkiintoinen ja perusnäyttely sekä myös "Kirjavan kankaan kaupunki" näyttely ovat mukaansatempaavia. Museo sijaitsee vanhassa puuvillamakasiinissa. Loimijoen rannalla Forssassa sijaitsee muuten myös Suomen vanhin toimiva elokuvateatteri Forssan Elävienkuvien teatteri, joka avattiin 1906. Koska teatteri oli suljettuna 1929-2001 ei se pääse yhtäjaksoisesti toimineiden leffateatterin listalla vanhimmaksi. Teatteri on tunnettu Forssan mykkäelokuvafestivaalien pitopaikkana, jotka järjestettiin myös kuluvana kesänä. On aika heittää siis ennakkoluulot ja piintyneet uskomukset nurkkaan ja antaa Forssalle mahdollisuus. 

"Forssan kruununjalokivet" on nimitys Wahrenin elämänsä aikana saamille kunniamerkeille ja muistomitaleille. Nämä toimivat aikoinaan äärimmäisen hyvänä mainostamisen välineenä tuotteille. Kokoelma oli tae siitä, että Forssa-yhtiön kankaiden ja lankojen laatu oli korkea. Museossa oli esillä peräti 9 "kruununjalokiveä". 

Kiitos Forssan yhdyskunnan rakentumisesta ja sivistyksen saapumisesta alueelle kuuluu teollisuusneuvos Axel Wilhelm Wahrenille. Jokioisille saapui 1838 nuori, varaton värjärikisälli Wahren (1814-1885) Tukholmasta. Takanaan hänellä oli vähän epäonninen liikesuhde Kungsholmenin lankavärjäämössä ja 24-vuotias mies halusi aloittaa jossain ihan muualla kaiken uudelleen alusta. Wahren vuokrasikin liikekumppaniensa avustamana Jokioisten kartanon isännältä verkatehtaan ja hänen onnistui saada se myös kukoistamaan. Vuonna 1845 Wahren vuokrasi Linikkalan kylän asukkailta myllyoikeudet Loimijoen Kuhalankoskeen ja pari vuotta myöhemmin 1847 hän perusti kosken rannalle puuvillakehräämön. Kehräämön nimeksi tuli "Forssa" eli koski. 

Axel Wilhelm Wahren ei tyytynyt vain puuvillakehräämön perustamiseen vaan alueelle nousi myös puuvillakutomo, lankavärjäämö, kankaanpainamo ja useita muita teollisuuslaitoksia. Hän myös osti kartanoita muuttaen ne toimiviksi suurmaatiloiksi. Kehräämön viereen kohosi muotopuutarha ja lasisia kasvihuoneita, joiden tuotteita myytiin jopa ulkomaillekin. Kun seisoo nyt 170 vuotta myöhemmin punatiilisten vanhojen rakennusten ympäröimä käsittää, että Wahren onnistui aikoinaan yhdistämään pienet erilliset kylät yhteen Tyykikyläksi eli hän oli mies, joka perusti Forssan. 

Vanhoja painettuja kangasmalleja esillä Forssan museon perusnäyttelyssä.

Wahren teki vuosittain myös liikematkoja ulkomaille, osti koneita ja hankki tuotannossa tarvittavaa puuvillaa. Teollisuusneuvos sai matkoillaan myös uusia liikeideoita ja Forssassa aloitettiinkin valmistamaan 1861 teollisesti painettua kangasta. Peräti vuoteen 1921 saakka kaikki painetut suomalaiset kankaat oli valmistettu Forssassa. 

Forssan tehtaan maineesta kertoo jotain myös se, että se sai varustaa tuotteensa kaksipäisellä kotkan kuvalla osallistuttuaan Pietarin 1870  ja Moskovan 1882 maailmannäyttelyihin. Vaakunamerkki oli tae tehtaan korkeasta laadusta. Suomessa moni teollisuusala sai käyttää kaksoiskotkavaakunaa kuten esimerkiksi apteekit. Kun apteekin ulko-oven yllä oli kaksipäinen kotka kertoi se asiakkaalle, että lääkkeen myynti oli laillista. Myös Forssan kutomat ja painamat kankaat olivat laadukkaita. 

Forssan museon vitriinissä on nähtävillä myös puuvillan kukintoja. Puuvillaa on kutsuttu aiemmin myös pumpuliksi. 

Mutta keitä olivat nuo postauksen otsikossa mainitut Vorssan pumpulienkelit? Forssan puuvillatehtaassa eri työtehtävissä työskenteleviä nuoria naisia kutsuttiin pumpulienkeleiksi.

"Pumpulienkeli-nimi tuli siitä kun tehtaan tytöt menivät pölyisissä vaatteissa ruokalaan ja auringonvalossa he näyttivät ihan hohtavilta enkeleiltä. Pojat alkoivat kutsua heitä pumpulienkeleiksi."  kertoi Forssan lehti pumpulienkeli artikkelissaan 2016. Pumpuli taas puolestaan tulee siitä, että puuvillaa on aikoinaan kutsuttu myös pumpuli nimellä. 

Ollessaan tehtaalla töissä tytöt saivat myös viikoittain rahapalkkaa työpanostaan vastaan toisin kuin maaseudulla työskentelevät palkolliset. Kun naisilla oli omaa rahaa pystyivät he myös ostamaan haluamiaan hyödykkeitä tai palveluita. Näyttelyvitriinissä mainittiin, että tytöt "otattivat itsestään visiittikortteja ja ostivat muodikasta mekkokangasta yhtiön kaupasta". Tytöt oppivat tehtaassa myös ruotsin kieltä ja he ompelivat itselleen kauniita mekkoja tehtaan kankaista. 

Mekon alle puettiin teräsvanteista koottu, hametta levittävä alushame eli krinoliini. 

Pumpulienkelit ostivat muodikkaita hamekankaita yhtiön omasta kaupasta. 

Mutta työpäivät tehtaassa olivat 12-tuntisia ja tehdasolosuhteet pölyisiä sekä työ yksitoikkoista. Jokioisilla syntynyt Miina Sillanpää - torpan tytöstä sosiaaliseksi vaikuttajaksi kohonnut nainen - meni jo 12-vuotiaana töihin Forssan puuvillatehtaalle. 1800-luvulla oli täysin hyväksyttävää käyttää myös lapsityövoimaa. Lapsille ei tarvinnut maksaa kuin puolet aikuisten palkasta ja näppärillä, pienillä sormillaan he solmivat tehtaalla katkenneita lankoja. "Miina Sillanpää korjaili kehräämöllä lankoja saaden palkkaa 40-60 penniä päivältä. 40 penniä vastasi ostovoimaltaan noin 1,8 euroa." Forssan Lehti 2016. 

Kuva Forssan Lehti 2017 Kehrääjänaisen kukitustapahtumasta.

Pumpulienkeleille eli tehtaan naisille on pystytetty myös ihan oma patsas Kehrääjänainen, joka on Viljo Savikurjen veistämä vuonna 1957. Patsas löytyy Ankkalammin puistosta Forssan torin läheltä. Minulla oli vakaa aikomus käydä katsomassa patsasta puistossa mutta lähemmäs +30C helle laittoi pääni sen verran sekaisin, että unohdin sen kokonaan. Oheisen kuvan lainasin Forssan Lehdestä. Patsas on 40 vuoden ajan aina kukitettu perinteisessä Pumpulienkeli kulttuuritapahtumassa. Hieno ele pystyttää patsas tehtaan naisille! 

Forssan museosta löytyy myös upea "Kirjavan kankaan kaupunki" näyttelyhuone, jossa on esillä laajasti kankaita eri vuosikymmeniltä sekä muutama Forssan kankaista ommeltu vaatekin. Takaseinällä oli nähtävillä kankaan painamisessa käytettyjä teloja. Oli äärimmäisen mielenkiintoista tutkia kuoseja ja värisävyjä sekä miten ne olivat vaihtuneet historian saatossa. Muodit ovat muuttuneet ja aina ollaan valmistettu uutta kangasta kulloiseenkin tarpeeseen. 

Forssan vanhat Wahrenin perustamat tekstiilitehtaat sulautuvat 1934 tamperelaiseen tekstiilitehdas Finlaysoniin. Tämä tapahtuma järkytti forssalaisia - enkä ihmettele ollenkaan! Jatkossa Finlayson keskitti painettujen kankaiden valmistamisen Forssaan, jossa teollisesti tuotettua painokangasta oli tehty jo vuodesta 1862. Forssan tehtaan tekstiilisuunnittelijoiden luomat painokankaat levisivätkin lähes jokaiseen suomalaiseen kotiin Hangosta Utsjoelle. Forssan tehtaat työllistivät paljon ihmisiä ja 1950-60 luvuilla peräti 1700 forssalaista oli tehtaan palveluksessa. Teollinen tuotanto alkoi hiipumaan 1970-luvulta lähtien kun tekstiilien tuotanto siirtyi entistä enemmän halpatuontimaihin. Viimeinen Forssan tekstiililaitos suljettiin 2009. Ja yksi aikakausi päättyi.

Minä siirryin tämän jälkeen museon Kuosikeskukseen pihan toiselle puolelle, jossa oli 15.6. - 15.8.2021 esillä Ihana kukka -näyttely. Kesänäyttelyssä esiteltiin erilaisia tehtaan kukkakuoseja kankaissa 1900-luvun alusta 1980-luvulle. Ihania kukkakuoseja ja miten eri tavalla kukka-aihetta onkaan eri vuosikymmeninä käsitelty. Retrokankaat, jotka roikkuivat takaseinällä voimakkaine väreineen olivat upeita.

Forssan museo löytyy osoitteesta Wahreninkatu 12, Forssa. Museo on avoinna ti-pe 10-16, la 10-14 ja su 12-16. Forssan museo on Museokortti kohde. Alakerran Galleria Moletissa on vaihtuvia taidenäyttelyitä. Museon voi kiertää itsekseen tai sitten voi netin kautta varata itselleen myös opastuksen. 

Erittäin mielenkiintoinen museo joten ehdottomasti kannattaa käydä ja antaa samalla myös Forssalle mahdollisuus! 

Ihanat maatuskat, jotka koristavat myös kenkiä ja käsilaukkuja

 

Postauksen kuvat on lainattu netistä.

Maatuskat eli venäläiset puunuket ovat aina viehättäneet minua. Muistan leikkineeni lapsena matkamuisto maatuskalla, jonka sisältä löytyi lisää maatuskoita. Ihanan värikkäisiin asuihin puetut nuket pienenivät pienemistään kunnes se viimeinen ei enää auennutkaan paljastaen uutta maatuskaa. Nukeille oli maalattu punaiset posket sekä huulet, jotka tekivät niistä pikkutytön silmissä vieläkin kauniimpia. Vielä silloin en sitä tiennyt mutta opin myöhemmin, että maatuskoita on aina pariton määrä yhteensä. 

Lukiossa venäjäntunneilla puolestani opin, että maatuska on venäjäksi матрёшка, matrjoška, joka on taas venäjän kielen äiti-sanan hellittelymuoto. Kevään 2015 Pietarin reissulla kuolasin ohi kulkiessani yhden maatuska kaupan ikkunan takana kauniita nukkea monena päivänä. Kun vihdoin olin valmis astumaan kauppaan sisälle ostaakseni ikkunassa näkemäni nuken kauppa olikin kiinni kyseisenä päivänä. Minua harmitti ihan vietävästi. Uudesta Pietarin matkasta olen haaveillut mutta nykyinen maailmantilanne on siirtänyt sen johonkin hamaan tulevaisuuteen. 

Sokos Hotel Vasilievskyn aamiaisbuffetin koristeena olevista maatuskoista ehdin napata kuvan. 

Maatuskoiden sanotaan syntyneen Venäjällä japanilaisen Fukuruma nuken innoittamana. Jo 1800-luvulla Sergei Malyutin luonnosteli ensimmäisen "venäläisen tyylin" pyöreäkasvoisen nuken. Vasta 1890 lelujenvalmistaja Vasiliv Zvezdochkin alkoi veistämään nukkeja puusta. Uupouusi nukke sai silloin myös alkuperäisen nimensä Matryona. Myöhemmin nimi vaihtui Matryoshkaksi eli maatuskaksi. 

Venäjän Voguen - muodin "Raamatun" täyttäessä 10 vuotta julkaistiin kokoelma maatuska nukkeja. 

Netin syövereissä pyöriessäni olen myös löytänyt aivan ihania maatuska kenkiä ja käsilaukkuja. Vuonna 2017 italialainen luksusbrändi Dolce & Gabbana teki todella näyttävän Russian Dolls capsule malliston, jota myytiin vain Venäjän D&G liikkeissä. Kenkien koroina näkyi tuttuja maatuskoita ja käsilaukkuihin oli kirjailtu risipistoilla myös tuttuja nukkeja. Miltähän tuntuisi kävellä maatuska-korolla varustetulla korkkarilla? Näistä voi vain haaveilla koska mallisto on myyty jo vuosia sitten loppuun. Ehkä secondhand -markkinoilta näitä voisi vielä löytää. 

Myös muut valmistajat ovat löytäneet venäläiset maatuskat omiin mallistoihinsa. Charlotte Olympia teki jo vuonna 2012 oman Matryoshka Dolls -malliston. Yleensä Charlotten kengissä on huippukorkeita korkoja mutta tähän maatuska tai jossain myös babushka nimellä kutsuttuun mallistoon on otettu mukaan myös matalia, tohvelimallisia kenkiä varustettuja totta kai "russian dolls teemalla". Mallistosta löytyi myös maatuska käsilaukku, johon ei varmasti kokonsa puolesta mahtuisi kuin kännykkä ja yksi huulipuna mutta mitä sitä nyt muuta edes mukanaan tarvitsee juhlissa kantaa. 

Vuonna 2018 Venäjällä pidettiin jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut ja italialainen Furla julkaisi oman maatuska capsule mallistonsa. Mallisto kulki nimellä "The Metropolis Matryoshka" ja sitä myytiin yksin omaan Venäjällä. Laukkuja oli saatava GUM tavaratalosta Moskovassa ja Gallery Shopping Center keskittymästä Pietarissa sekä myös Furlan liikkeistä Mustanmeren rannikkokaupunki Sotsissa. Mallistoa oli voinut myös Venäjällä tilata netin kautta. Vaaleanpunaisella pohjalla maatuskoja ja vähän erivärisiä kuin tavallisesti olemme tottuneet näkemään.  

Irregural Choice mallistossa löytyy myös maatuska kenkiä. Irregularin mallisto, jonka englantilainen  Dan Sullivanin perusti jo vuonna 1999 on aina erottunút massasta. Onhan mallistoa nimi jo enteellisesti "erilainen valinta". Omistan itse yhdet "kirsikkakakku kengät" ja Irregular Choicen kengät kyllä huomataan aina. Niistä syntyy myös keskustelua täysin ventovieraiden ihmisten kanssa. Vuonna 2015 olivat myös maatuskat löytäneet tiensä kenkiin. 

Netistä löysin myös jännän Melbournessa Australiasta lähtöisen olevan Erstwilder sivuston, jossa myydään design merkkejä, limited edition -mallistoja ja vintage tuotteita. Totta kai sieltä iski myös silmään maatuska käsilaukku, joka valitettavasti oli merkinnällä "sold out". Todella söpö ja epäkäytännöllisen pieni mutta hinnaltaan se olisi ollut ihan kohtuullinen tilattavaksi. Tätä sivustoa täytyy ehdottomasti tutkia ajan kanssa enemmänkin.

Judith Leiberin coutoure maatuska laukuista olisinkin saanut sitten pulittaa aika paljon enemmän euroja. Jo edesmenneen unkarilaissyntyneen mutta Amerikassa vaikuttaneen suunnittelijan laukut ovat todellisia taideteoksia. Vuonna 2018 kuolleen Judithin koko elämästä ja tuotannosta voisi tehdä joskus ihan oman postauksen koska hänen tuotantonsa oli niin uniikkia. Kyllähän tämä laukku on kuin koru! Mutta täysin yli minun budjettini. 

Myös lukemattomilta valmistajilta löytyy tuotteita, joissa on käytetty maatuska aihetta. Nuo maatuska kumisaappaat ovat itse asiassa aika hauskat. Edelleen pidän maatuska nukeista ja mm. kirpputoreilta - joissa nyt korona-aikana en ole kyllä käynyt - metsästelen nukkeja. Niissä on jotain maagista ja lapsuuden mieleen tuovaa. Olen kyllä aika tarkka niiden suhteen eli ihan kaikki nuket eivät minunkaan silmääni miellytä. Toivotaan, että joskus tulevaisuudessa myös pääsen taas matkustamaan Pietariin ja kurkistamaan siihen maatuska kauppaan sisälle. 

Onkohan siellä ruudun toisella puolella maatuska keräilijöitä?