marraskuuta 03, 2025

Portti on marraskuun blogihaasteen kohteena


Minä päätin tarttua marraskuun kunniaksi Kristiina K:n blogista löytyvään blogihaasteeseen "portti". Kristiina oli tehnyt kierroksen kotikylän porteista Ahvenanmaalla ja piipahtanut vielä Maarianhaminassakin. "Eipä ollutkaan ihan helppo löytää portteja. Monessa talossa oli kyllä joskus ollut portti, sillä hienoja portinpylväitä kyllä löytyi, mutta monet olivat poistaneet itse portin." pohdiskeli Kristiina postauksessaan. Varmasti on totta, että moni on luopunut portista jos pihapiirissä ei ole enää kotieläimiä tai pieniä lapsia. Myös autolla on helpompi ajaa suoraan pihaan avaamatta ensin porttia.

Minä rakastan portteja ja olen valokuvannut niitä melkoisesti elämäni aikana. Olen aina haaveillut asumisesta omakotitalossa, jossa olisi ehdottomasti ympärillä aita ja siinä totta kai portti sekä myös puutarha. Oma prosessinsa olikin sitten löytää näppärästi kahdelta ulkoiselta kovalevyltä juuri niitä "kaivattuja porttikuvia". Minulla on kyllä valokuvat todella hyvässä järjestyksessä eli merkittynä - kuukausi/vuosi luettelona. Onneksi selaamalla jo tehtyjä blogipostauksiani ja käyttäen samalla hakusanoina vaikka kaupunkeja, maita jne. sain aika hyvin löydettyjä myös porttikuvia. 

Tässä minun porttini tai osa niistä, jotka ovat tallentuneet vuosien saatossa kameraani! 

FAGERVIK, INKOO


Fagervik on yksi suosikki kesäpaikkani koska siellä on porttien lisäksi myös hurmaava kesäkahvila. Näissä maisemissa toimi Suomen viidenneksi suurin ruukki vuosina 1646-1902 eli yhteensä 256 vuoden ajan. 


Fagervikin ruukkinalueella on paljon mielenkiintoista. Historiallisia rautateollisuuden rakennuksia, ruukinkartano, ruukin kirkko ja hautausmaa, ranskalainen puutarha, englantilaistyylinen maisemapuisto ja laaja luonnonpuisto sekä Ruukinkujan työväen asunnot. 

HELSINKI 









Helsingistä löytyy tietyiltä asuinalueilta (esim. Kulosaari ja Eira) paljon arvokiinteistöjä, joissa on todella komeita portteja. Yle uutisoi syyskuun lopussa, että Kulosaaressa on tällä hetkellä myynnissä kaksi arvohuvilaa. Toinen on Suomen ensimmäisen presidentin K.J. Ståhlbergin kotitalo. Punatiilinen englantilaistyyppinen huvila on puolestaan arkkitehti Bertel Jungin perheelleen suunnittelema talo. Ståhlbergin talosta portti on poistettu. Yläoleva kuva on otettu Kruunuhaasta. 

Talvipuutarhasta Töölönlahdella löytyy useita portteja. Kuvassa näkyy oikealle Vauhtitien puoleinen portti ruusujen kukkiessa elokuussa. Toinen portti löytyy Hammarsjöldintien puolelta puiston sivustalta. 

HÄMEENLINNA 


Hämeenlinnassa kannattaa kulkea Kustaa III katua jos haluaa ihailla vanhoja puutaloja ja portteja. Kolme neljäsosaa kaupungista tuhoutui suuressa tulipalossa syyskuussa 1831. Kirkko ja osan sen takana sijaitsevista kortteleista säästyi. Kaupungin jälleenrakentaminen tehtiin Carl Ludvig Engelin laatiman uuden asemakaavan pohjalta. Hämeenlinnasta tuli puhdastyylinen empirekaupunki, jonka arkkitehtuurista on jäljellä vielä onneksi rippeitä. 

LOVIISA 

Loviisan alakaupunki on yksi Suomen yhtenäisimmistä 1700-luvun kaupunkialueista, jonka kaupunkirakenne ja rakennuskanta ovat säilyneet hyvin. Pitkille ja suorille katunäkymien varsille ovat rakennukset kohonneet jo 1700-luvun lopulta ja 1800-luvun alusta. Kuvan portti löytyy Mariankadulta.











Suolatorilla sijaitseva talo Vackerbacka on erikoinen koska se koostuu kahdesta erillisestä katollisen porttikongin yhdistämästä talosta. Osa talon rungosta on peräisin jo 1700-luvulta. Tässä porttikongissa on aika hieno kattovalaisin vai mitä tuumitte 😉 Tuon katoksellisen portin läpi talon lapset pystyivät "ryömimään" eli toisen talonpuolikkaan "uuninpangolta" pääsi toiseen osaan. 


MUSTION LINNA, KARJAA 

Mustion linna rakennettiin 1783-1792 Magnus Linder II toimesta. Yleensä kartanot tai linnat ovat kivisiä mutta Mustion linna on Suomen suurin ei-kirkollinen puurakennus. Ja komea puurakennus se onkin. Mustion linnan portti sen sijaan on kivestä ja siinä on suvun vaakuna!

RIIKA, LATVIA 

Ruotsalainen portti on maamerkki Riian Vanhassakaupungissa. Ruotsalainen portti, Zviedru varti, on ainoa säilynyt osa vanhasta Riian kaupunginmuurista, joka suojasi kaupunkia aikoinaan hyökkäyksiltä. Kun ruotsalaiset miehittivät Riian vuonna 1698 rakennettiin myös portti muuriin helpottamaan läpikulkemista. Tarinan mukaan latvialainen nainen ja ruotsalainen sotilas rakastuivat toisiinsa sodan aikana ja he kulkivat muurin läpi käyttäen tätä porttia. Huonostihan tässä kävi ja tytön jäätyä kiinni hänet on tarun mukaan haudattu portin muuriin elävältä.

SANNÄSIN KARTANO, PORVOO




Vuonna 1836-1837 Sannäsin kartanon silloinen omistaja vapaaherra Alex Gustaf Mellin rakennutti uuden empiretyylisen päärakennuksen, jonka piirsi Senaatintorin ympäristönkin suunnitellut Carl Ludwig Engel. Engelin käsialaa on myös upea puinen keltavalkoinen portti, joka johtaa kartanon pihalle. 

SEURASAARI, HELSINKI 


Myös Seurasaaresta löytyy portti, joka takana on upea Kahiluodon kartano. Seurasaareen siirretyn päärakennuksen on mitä todennäköisemmin rakennuttanut Agneta Eleonora de la Myle noin vuonna 1790. Rakennus on loistava esimerkki lounaissuomalaisesta kartanokulttuurista. 

TALLINNA







Tallinnasta tämän portin takaa löytyi kesällä 2016 ihana salainen puutarha, jossa sijaitsi ravintola nimeltään Leib Resto & Aed. Äärimmäisen herkullinen lounas nautittiin ystävän kanssa puutarhassa. Täydet pisteet tarjoiluhenkilökunnalle myös palvelualttiudesta ja ystävällisyydestä. Huomasin netistä, että ravintola jatkaa edelleen samalla paikalla mutta sen nimi on nykyään LEE Brasserie. 










Toinenkin kuva kauniista vanhasta portista löytyi samalta Tallinnan reissulta. 

TAMMISAARI





Tammisaaren vanhasta kaupungista löytyy paljon puisia portteja. Useimmat säilyneet rakennukset ovat peräisin 1700- ja 1800-luvuilta. Kaupungin historia ulottuu kuitenkin aina 1500-luvulle ja siihen pieneen kalastajakylään, jolle Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa antoi kaupunkioikeudet 1546 eli samoihin aikoihin kuin Helsingille. 

TURKU









Turun valokuvista onnistuin löytämään vain yhden ainoan missä näkyy tuossa oikealla kaariportti. Tämä luostarin Välikatu toimi keskiaikana valtaväylänä, joka johti Kaskenmäen luostarista tuomiokirkolle. Nykyajan mittapuun mukaan tämä on kyllä idyllinen mutta ei minusta kyllä "valtaväylä". Toki keskiajalla asia on voitu kokea ihan eri tavalla. O tempora o mores! 

UUSIKAUPUNKI 



Uudestakaupungista löytyy todella koristeellisia portteja ja paljon! Museoviraston mukaan Uudenkaupungin ruutukaava-alueen laaja puutaloalue on yksi parhaiten säilyneistä empire-tyylin puukaupungeista Suomessa. Kaupunkia ovat tuhonneet monet suuret tulipalot, joista viimeiset palot olivat 1846 ja 1855. Kaupungin nykyisen asemakaavan laati lääninarkkitehti Chiewitz vuonna 1855. Keskustan alueelta löytyy yli 40 puutalokorttelia ja noin 600 puutaloa. Monissa taloissa on todella upeita empire portteja. 










Pelkistetympi empire-tyylin portti Ugissa eli Uudessakaupungissa.



Näin upeasta portista käydään sisälle Wahlbergin museotaloon Uudessakaupungissa. 

VANHA RAUMA




Vanha Rauma on myös paikka, josta löytyy mielenkiintoisia sekä kauniita portteja. Vanha Rauma on yksi Unescon maailmaperintöluetteloon päässeistä suomalaisista kohteista enkä yhtään ihmettele miksi se on siellä. Vanha Rauma on ihastuttava noin 800 asukkaan historiallinen kaupunginosa, jossa asutaan, eletään ja tehdään työtä päivittäin. Empiretyylisten porttien lisäksi löytyy myös esim. Raatihuoneesta kivinen portti. 

VENÄJÄ, PIETARI



Pietarin empiretyylisen Venäläisen taiteenmuseon edestä löytyi näin mahtipohtisen koristeellinen metalliportti. Matkasin elämäni ensimmäisen kerran keväällä 2014 Allegro-junalla ystäväni kanssa Pietariin ja ehdin "minilomalla" nähdä yllättävän paljon. 


Verikirkon ulkopuolella oli suuri puutarha-alue (Mikhailovsky puisto), jota kehuttiin kaikissa esitteissä ja netissä "äärettömän kauniiksi paikaksi viettää aikaa kävellen". Olisin halunnut mennä puistoon mutta se oli vielä silloin suljettuna ja avattaisiin vasta 30.4., jotta nurmikot saisivat rauhassa kuivua talven jäljiltä. Upea portti!

VILNA, LIETTUA  
















Vilnan Pyhän Hengen ortodoksisen kirkon ja luostarin vaaleanpunaisen muurin metalliset portit olivat ensin näkymättömissä mutta muuttamalla kuvakulmaa sieltä ne löytyivät. Olin kesällä 2019 työmatkalla Vilnassa ja tästä pitäisi ehdottomasti kirjoittaa postaus blogiin. Kovalevy, jossa kaikki Vilnan valokuvat olivat rikkoutui mutta IT-tohtorit pystyivät palauttamaan kuvat 2023.





Vilna oli kaunis ja kuuma kaupunki elokuun helteessä. Sain napattua kuvan paikallisesta papista juuri portin edessä.

Kiitos Kristiina blogihaasteesta ♥ Tätä oli todella hauska kirjoittaa ja muistella portteja sekä omia reissujaan useammankin vuoden takaa. Onneksi löysin kuvia porteista myös Suomen rajojen ulkopuoelta.







marraskuuta 02, 2025

Mateleva marraskuu alkoi kuin varkain

 

Taas se alkoi - siis mateleva marraskuu! Jos pitäisi valita kuukausi, joka on vuodessa tylsin se olisi ehdottomasti marraskuu. Tuuli ja sade on riipineet kohta puista viimeisetkin lehdet, jotka muodostavat sellaisen liukkaan "mössöisen lehtimassan" pihamaalle. Muistat etäisesti kauniit keltaiset ja punaiset vaahteran lehdet, jotka nyt ovat "koirankakan värisiä"

Meillä Espoossa auringon nousuaika oli tänään klo 7:47 ja laskuaika puolestaan klo 16:22. Tosin fyysisesti aurinkoa meilläpäin ei ole nähty pilvien takaa ja koko päivän on tihuuttanut sadetta. Päivän pituus on nyt 8 tuntia ja 35 minuuttia kun yön puolestaan 15 tuntia ja 25 minuuttia. 


Ja marraskuun alkuhan on vasta alkusoittoa tulevalle! Marraskuu on vielä syyskuukausi, jonka jälkeen siirrytään sitten virallisesti talveen. Toki se kuuluisa ensilumihan voi sataa jo ennen virallisen talven alkua mutta tänä vuonna minä olen kerrankin ajoissa talvirenkaiden suhteen. Ähäkutti - nyt ei talvi pääse yllättämään! Marraskuun viimeisenä päivänä aurinko nousee 8:56 ja laskee 15:23 eli päivän pituus on enää 6 tuntia 27 minuuttia ja yön 17 tuntia 33 minua. Eli kaksi tuntia ja kahdeksan minuuttia on yö varastanut päivältä itselleen. 



Onneksi olen saanut nauttia tässä lokakuussa lukuisista valotapahtumista pääkaupunkiseudulla. Håkansbölen Hehku ja Suomenlinnan Sijoiltaan valoteos toivat ihanasti valoa tähän pimeyteen. Myös Puotilan kartanon Halloweeks sai hymyn huulille pimeydestä huolimatta. Ehdin piipahtaa vielä Hyötykasviyhdistyksen "Annalan puutarhan valotapahtumassa" 23.lokakuuta. Tästä laitoinkin kuvia jo Instagram stoorien puolella mutta nyt täällä blogissa myös valokuvia tapahtumasta. 








Annalan puutarhan valotapahtuma oli avoinna klo 17-21.30 ja me saavuimme Mimmin kanssa sinne noin 19.30 aikaan. Tarkka katuosoite paikalle on muuten Hämeentie 154, josta löytyy siis itse Annalan mäki ja valkoinen Annalan huvila. Kauppaneuvos Gustaf Otto Wasenius rakennutti huvilan Villa Annebergin vuonna 1826. Lisää huvilan historiasta ja mistä se on saanut nimensä voit lukea tästä. 

Erilaista valotaidetta löytyi puistosta vaikka minkälaista. Selkeästi tapahtumassa oli myös otettu huomioon lapset kun oli rakennettu valopolku, jonne kuljettiin hauskalla punaisella hatulla varustetun portin kautta. Mutta kyllä siellä meitä aikuisia liikkui tai ainakin lapsenmielisiä 😊Pimeään aikaan kaikki valotapahtumat ovat minusta tervetulleita. 




Tapahtumassa oli myös tulitaidetta🔥Tulitaiteilijoiden Jannen & Eman Tulen Tanssi -esitys jäi minulta valitettavasti näkemättä kun jäin suustani kiinni yhden vanhan opiskelukaverini kanssa, joka tuli vastaan siellä valotaidepolulla. Harmitti kyllä kun tulitaide olisi ollut todella mielenkiintoista katsottavaa mutta myös kuulumisia piti vaihtaa monen vuoden jälkeen kun kerran sattumalta treffattiin. J-talon hiekkakentälle oli rakennettu Lauran & Pablon Moonshibe Labyrints -installaatio, joka näytti viehättävän lapsia kovasti. 

Sain ihanalta pikkunaperolta opastuksen sienistä - siis ihan oikeista - joita kasvoi yhden puun juurella labyrintin lähellä. Hän näytti minulle taskulampullaan sienet mutta yhdessä tuumin mietimme ettei niitä varmaan kannata poimia kun eivät sovellu syötäväksi!

Kuva vuodelta 2020 kun teimme edellisen jackrussellini Minnien kanssa pitkän kävelykierroksen Vanhankaupungin ympäristössä.

Annalan puutarha on upea historiaalinen ja idyllinen puistoalue, joka sijaitsee Kustaa Vaasan tien ja Hämeentien välissä lähellä Vanhankaupungin koskea Helsingissä. Paikka on myös merkittäva ja todella historiallinen sillä virallinen Helsingin historia alkaa vuonna 1550 juuri täältä. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa perusti kaupungin Vantaanjoen suulle Tallinnan kanssa kilpailevaksi kauppapaikaksi. Näillä syntysijoilla Helsinki sijaitsi aina vuoteen 1640 kunnes kenraalikuvernööri Pietari Brahe siirsi kaupungin Vantaanjoen suulta Vironniemelle eli nykyiselle paikalleen.


Lokakuun pimeydessä Annalan huvila ja Hyötykasviyhdityksen talo näyttivät nyt vähän erilaiselta. 

Annalan puutarha on kaikille avoin puistoalue, jossa keltaisessa puutalossa toimii Hyötykasviyhdistys, joka järjestää kursseja ja erilaisia tapahtumia. Ulkoalueelta löytyy erilaisia teemapuutarhoja, joissa voi tutustua hyötykasveihin ja luonnonmukaiseen kateviljelyyn. Teemapuutarhojen alue koostuu keittiökasvimaasta, yrttimaasta, värjäyskasveista, Topeliuksen ajan lääkekasveista, perhospuutarhasta ja sidontaan käytettävistä kasveista. Alueella on myös historiallinen talvikasvihuone eli orangeria. Kiitos Hyötykasviyhditykselle hauskasta valotapahtumasta!

Katselin netistä, että valotaidetta löytyy vielä vaikka kuinka paljon. Tampeen valoviikot järjestetään 24.10.2025-8.3.2026 eli todella pitkään. Kuopiossa pidetään 15.-17.11.2025 Välke-valotapahtuma kaupungin 250-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Hämeenlinnassa on 20.-22.11.2025 Valoilmiö-kaupunkifestivaali. Oulu järjestää 21.-23.11.2025 Lumo-valofestivaalin. Ja Lux Helsinki 2026 starttaa taas 6.1.2026 jatkuen aina 11.tammikuuta asti. 

Mukavaa ja valoisampaa uutta marraskuista viikkoa kaikille!