lokakuuta 15, 2022

LWT22 - Råbacka Loviisan Koskenkylässä on Suomen kaunein koti finalisti

 

Suomen kaunein koti -finaalissa on mukana toinenkin Loviisassa sijaitseva hurmaava vanha talo nimeltään Råbacka. Tämä ihanan vaaleanpunaiseksi maalattu talo löytyy Koskenkylästä, joka oli minun viimeinen LWT22-kohteeni viime elokuussa. Talo olisi minulle täysin uusi tuttavuus ja yksi Suomen kaunein koti -ohjelmassa olevista taloista, joten halusin kiihkeästi nähdä sen. Olin aivan varma, että en ehdi taloon tapahtuman aukioloajan puitteissa. Kuin ihmeen kaupalla navigaattori opasti minut nopeita reittiä Villa Unelmasta Skinnarbystä syrjäistä metsätietä pitkin Råbackan pihalle 20 minuuttia ennen ovien sulkemista. En onneksi ollut viimeinen mattimyöhäinen paikalla. Moni muukin oli matkannut Koskenkylään ihastelemaan tätä talovanhusta, joka on alkanut taas kukoistamaan uuden omistajan myötä.

Kuva Marjo Lehtosalon kirjoittamasta remonttipäiväkirjasta. 

Kuva Marjo Lehtosalon kirjoittamasta remonttipäiväkirjasta. 

Yrittäjä Marjo Lehtosalo etsi Porvoon lähistöltä itselleen taloa 2000-luvun alkupuolella. Marjolla on Porvoossa Ilmatar niminen liike eli uuden kodin tulisi olla ajomatkan päässä Porvoon vanhakaupungista. Vuonna 2004 löytyi talo nimeltään Råbacka, jonka hän osti Helga Margareta Almqvistin perikunnalta. Talo oli rakennettu vuonna 1912 ja se ei sisältänyt mitään mukavuuksia. Ensimmäiseksi taloon pitikin hankkia kunnallistekniikka eli tuoda sinne vesi- ja viemärijohdot sekä keittiöön että suunniteltuun uuteen wc/kylpyhuonetilaan.

Entiseen tupakeittiöön tulvii luonnonvaloa kolmella eri seinällä olevasta ikkunasta. 

Hauskan värikäs taulu tupakeittiön seinällä.

Kauniita vanhoja lasiesineitä ja antiikkinen mausteikko keittiön hyllyllä. Tässä talossa on paljon historian havinaa eli esineitä menneiltä vuosikymmeniltä tarinoineen. 

Talon henkeen sopiva aikaan nähnyt peili ja kauniita koristeellisia kahvikuppeja. Viehättävä vanhan ajan huonekasvi hienohelma ruukussa luo tunnelmaa. Peili heijastaa uudempien keittiökaappien nurkkauksen.

Råbacka oli tässä vaiheessa vain tupakeittiön, kamarin ja kuistin kokoinen eli tyypillinen 1900-luvun alkupuolen työväenasunto. Paljon entisistä pinnoista on pystytty säilyttämään. Sisäkattojen pinkopahvien alta paljastui kaunis vanha katto, joka on vain puhdistettu ja öljytty. Vanhat lautalattiat on säilytetty kuten myös hyväkuntoinen vanha Högforssin puuhella. Kamariin puolestaan oli pakko tehdä uusi lautakatto sekä lattia. 






Kamarin lautalattiaan on maalattu hauska vinoneliöinen kuosi. 


Kamarissa on myös aivan huikea istuinnurkkaus, jossa on väriä, iloa ja mutta myös mystisyyttä. Hollantilaisen taidemaalari Johannes Vermeerin Tyttö ja helmikorvakoru (tunnetaan myös nimellä Turbaanipäinen tyttö) taulun maagisesti katsova tyttö on ikuistettu sohvatyynyyn. Seinällä olevassa taulussa loikoilevalla kaunottarella on myös jännä katse. Punaiset kynttilät kristallikruunussa veivät ajatukseni jonnekin 1900-luvun alkuvuosiin sekä vihreä puistonpenkki Pariisin puistoihin. Talossa on paljon koristeellisia metallisia istuinkalusteita, jotka luovat sinne keveyden lisäksi myös jännän fiiliksen. Kuin oltaisiin ulkotilassa vaikka ollaankin sisällä. 

Talon emännän on hyvä silmä valita tavaroita asetelmiin ja tehdä niistä kiinnostavia. 

Råbackan piharakennuksesta tehtiin 2005 lisätyötila, joka eristettiin ja sinne vedettiin sähköt. Itse asuintalossa kuisti lämpöeristettiin joten siitä tuli yksi lämmin huonetila lisää taloon. Vuonna 2006 vanhassa eläinsuojassa uusittiin hirsiä ja piharakennukset punamullattiin sekä niiden katot saivat uuden maalin. 

Kuva Marjo Lehtosalon kirjoittamasta remonttipäiväkirjasta.

Vuonna 2007 Marjo Lehtosalolle heräsi ajatus laajentaa taloa mahdollisella lisäosalla. Ennen vuotta 2010 Koskenkylä kuului vielä Pernajan kuntaan ja Råbackan talo oli saanut suojelumerkinnän, joka ehkä saattaisi estää kaavaillun laajennuksen. Lehtosaloa neuvottiin ottamaan yhteyttä Arkkitehtitoimisto Moarkin arkkitehteihin Maaria Mäntysaareen ja Oskari Oreniukseen, jotka suunnittelivat talon uuden laajennusosan. Rakennusluvan Lehtosaari sai seuraavana vuonna ja rakennustyöt alkoivat. 

Kuva Marjo Lehtosalon kirjoittamasta remonttipäiväkirjasta. Vanha ja uusi osa sulautuvat saumattomasti toisiinsa - vain vähän erilainen sokkeli erottaa ne toisistaan. 

Lehtosalo on todella pieteetillä kunnostanut yli 100 vuottaa vanhaa taloaan. Tiilikatto on purettu ja vaihdettu saumapeltikattoon vanhanajan kaadoilla. Kaikki ikkunat on vaihdettu "vanhan talon henkeen sopiviin" ikkunoihin, jotka arkkitehdit piirsivät ja ne teetettiin Råbackaan. Koskenkylän Sahalla koko taloon sahautettiin seinälaudat vanhan mallin mukaan, jossa on pyöristys. Talon ulkomaalina on puolestaan käytetty Virtasen perinnemaalia. 


Olohuonetilan katseenvangitsijana toimii todella upea vanha kakluuni sekä se vieressä olevat pariovet sekä alakertaan johtavat kierreportaat. 

Råbackaan on myös etsitty vanhoja ovia, Högforsin kierrerappuset sekä vanhan kakluunin osia. Marjo Lehtosalo kertoi minulle jännän tarinan kuinka hänen onnistui vuonna 2008 ostaa itselleen banaanilaatikoissa vanha, osiin purettu kakluuni, joka on nyt sijoitettu uudisosaan. Taitava muurari on noista palasista saanut kasattua todella upean kakluunin, jonka eteen "Punainen matto" oli sijoitettu Suomen kaunein koti -ohjelman 1.jaksossa, jossa Marjon koti oli mukana kisaamassa.  



Olohuoneen sohvanurkka kutsuu istumaan alas ja kullanväriset verhot tupsuineen luovat hienostuneen tunnelman. Kehyksissä on vanha viuhka ja sohvapöytä on vaaleanpunainen. 



Esineitä on harkitusti esillä mutta jokainen niistä sai minut ajattelemaan niiden alkuperää ja tarinaa niiden takana. 







Makuuhuoneessa iso takorautainen sänky hallitsee huonetilaa. Katossa roikkuu kaunis, vanha jugend-valaisin, jonka Marjon isoäiti on ostanut 1920-luvulla itselleen. Tässäkin tilassa näkyy kerroksellisuus ja sen mukanaan tuoma vanhojen esineiden estetiikka. Myös uusien säilytyskalusteiden vetimet olivat perinaiselliset sekä hieman ylelliset. 



Marjo Lehtosalo on päättäväisen pitkäjännitteisesti korjannut ja kunnostanut taloaan. Vuonna 2015 alakerran hamam-tyylinen sauna-osasto valmistui. Modernit peseytymistilat ovat mielestäni kauniit ja niistä todellakin tulee mielelleen turkkilaisen kylpylän eksotiikka. Sauna-osastoon kuljetaan harmonisen oleskelutilan kautta, jossa puolestaan on rennompi boho-tunnelma. En kokenut ristiriidaksi sitä, että alakerta oli moderni eikä pyrkinytkään olemaan 1900-luvun peseytymistila. 

Råbacka on ehjä harmoninen kokonaisuus, jossa on mielestäni paljon historiallista sekä itse rakennuksessa että myös sen sisustuksessa. Värejä on käytetty äärimmäisen taitavasti ja tilasta toiseen värisävyt vaihtuvat mutta silti ne menevät osittain liukuen myös yhteen. Yksityiskohdat ovat äärimmäisen mielenkiintoisia ja asetelmat kauniin naisellisia sekä omalla tavallaan myös eksoottisia. 

Onneksi ehdin näkemään tämän kauniin kodin vaikka aika menikin aika täpärille. Muistan kuinka sanoin lähtiessäni, että ihan varmasti Marjon koti tulee voittamaan oman jaksonsa ja niinhän siinä sitten kävikin. Kiitos upean kodin esittelystä ja Marjolle onnea Suomen kaunein koti -finaaliin  




2 kommenttia:

  1. Onpa kaunis koti. Ihanan vahvoja ja näyttäviä sisustusjuttuja tuolla.
    Kaunista uutta viikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Råbacka on kaunis ja samalla äärimmäisen tyylikäs koti. Sen väritys, esineet ja tunnelma ovat uniikit. Katsottavaa on paljon. Aurinkoista viikkoa myös sinulle Outi ♥

      Poista