heinäkuuta 30, 2021

Mimmi russeli on jo 16 viikkoa vanha ♥

 

Mihin tämä aika oikein menee? Vastahan minä toukokuun viimeisenä sunnuntaina hain Evitskogista pienen marsun kokoisen jackrussellinterrierin ja nyt Mimmi on jo iso tyttö. En tiedä paljonko Mimmi painoi muuttaessa Espooseen mutta kun olimme 12.viikolla eli 26.kesäkuuta eläinlääkärillä saamassa nelosrokotetta oli hänellä elopainoa jo 2,6 kg. Kun olimme viikko sitten taas Espoon Eläinsairaalassa 16.viikon rokotuksessa näytti puntari 3,2 kg. Mimmin pieni pennulle tarkoitettu kaulapanta on nyt viimeisessä reiässään joten se pitää kohta vaihtaa isompaan. Ja ulkolenkeillä käytettäviä kissanvaljaitakin on pitänyt jo suurentaa. Ehkä ne kohta päästään jo korvaamaan koiranvaljailla.

Koska Minnien pentuvaiheesta on aikaa jo yli viisitoista vuotta en myöskään muista ihan tarkkaan miten nopeasti koiranpentu kasvaakaan. Ei voi sanoa, että Mimmi kasvaa silmissä mutta nopeita pyrähdyksiä se kyllä ottaa. Jos kasvua ei muusta huomaa niin seuraamalla Pikku-Piraijan hyppyjen korkeutta ja koiran muutakin ulottuvuutta ymmärtää, että mittaakin on tullut ihan reilusti lisää. 








Mimmi kävi Evitskogissa viikko sitten juoksemassa Naomi siskonsa kanssa. Kun tärkeitä penturokotuksia ei oltu vielä saatu oli hyvä päästä purkamaan loputonta energiaa oman sisaren ja vanhempien kanssa. Oli jännä nähdä miten Naomi otti Mimmin vastaan. Mietin mielessäni vieläkö toinen tuoksuisi tutulle tai olisiko Mimmi Naomille ihan vieras koira. Kyllä ne minusta tunsivat toisensa. Pennut saivat ensin kahdestaan sisätiloissa ottaa toisistaan mittaan ennen kuin siirryttiin ulkotarhaan kisailemaan. 



Evitskogissa asuva perhe koolla, emä Ola Dupont Riot D'Esnes, isä Mustantuiskun Johan Pomppas ja sisar Stablebuddys Naomi. Muut sisarukset ovat muuttaneet jo omiin uusiin koteihinsa.




Hei, isä kato mua!



Emä Ola ja isä Jopo näyttävät Mimmille jotain hyvin tärkeää. Naomi on jättäytynyt sivummalle tästä salaisuudesta. 




 We are family - perhe on paras ♥

Olimme sopineet kasvattaja Petran kanssa, että Mimmin korvat myös teipataan koska koiruus oli alkanut nostaa niitä pystyyn. Koska pennun hampaat alkavat kohta vaihtua oli viime hetket tehdä tuo teippaus. Kun Mimmi kotiutui sen korvat oli normaalisti luppakorvat kuten jackrussellinterrierillä rotumääritysten mukaan kuuluukin olla. Korvien teippaaminen ei aiheuta koiralle mitään kipua eikä Mimmi ensimmäisen päivän jälkeen ole edes huomannut niiden olemassaoloa. Toivotaan, että teippaus auttaa ja korvista tulee taas kolmiomalliset luppakorvat. Mimmistä ei ole tulossa näyttelykoiraa mutta korvien kastumisen ja puhtaanapidonkin kannalta luppakorvat toimivat paremmin. Aidatussa ulkotarhassa olikin sitten vilinää ja vilskettä kun myös Mimmin emä Ola ja isä Jopo liittyivät pentujen seuraan. 



Rouva Rusakko tavataan usein lenkeillä.

Mimmi tekee päivä päivältä pidempiä lenkkejä. Se selkeästi haistelee jo muiden koirien merkkauksia hyvin kiinnostuneena. Välillä pitää toki edelleen ottaa suuhun maasta kivi tai joku keppi joten "JÄTÄ" tuntuu välillä olevan sana, jota lenkillä käytetään aika paljon. Saan myös kaivaa sen kidasta mitä ihmeellisempiä asioita mitä pikku kuono on sisäänsä imuroinut.



Mimmi on päässyt myös reissaamaan Turkuun, Tampereelle, Forssaan, Perniöön, Somerolle muutamia paikkoja mainitakseni ja hän viihtyy erinomaisesti autossa. Mimmi rakastaa ihmisiä ja innostuu aina nähdessään jonkun lenkillä toivoen, että hänet myös huomataan. Nyt 2.rokotuksen jälkeen olemme tavanneet myös lenkeillä Urho russelia 6kk, joka asuu tässä meidän lähellä. Urho on ihan rakastunut Mimmiin. Urhosta ei valitettavasti ole valokuvaa mutta hän karkeakarvainen ruskein merkein varustettu nuorimies. Mimmi taitaa myös pitää Urhosta. Mimmi kävi myös moikkaamassa 11-vuotiasta Masi cockeria Nurmijärvellä. Masi kyllä ilmoitti hyvin selkeästi milloin se halusi olla itsekseen.



Kotona Mimmiä ovat myös kiinnostaneet taidekirjat eli valtavan paksun Jugend-kirjan selkämykseen ovat pikku naskalihampaat löytäneet. Kirjahyllyä laitettiinkin eilen vähän eri järjestykseen ettei lisää hampaanjälkiä saada aikaan tulevaisuudessa. Myös kenkätelineestä on kengät jouduttu kokonaan poistamaan koska muuten neiti tulee joku korkkari iloisesti hampaissaan olohuoneeseen. Iltahepulit saadaan ihan päivittäin ja silloin kotona on varsinainen sähköjänis, joka juoksee huoneesta toiseen kunnes se valuu lattialle hetkeksi keräämään uutta virtaa. Sellaista se elo on pikkuisen russelin kanssa, joka aikuistuu vähitellen. Suloinen Mimmi on kaikesta huolimatta ja hänestä on tullut myös toisinaan sellainen sylivauva, jota pitää rapsutella ja silitellä pitkään niin, että russeli oikein hyrisee. I love my my dog ♥







heinäkuuta 29, 2021

Perniöstä löytyy Nostalgia Automuseo - todellinen tavarataivas

 





Suomi on pullollaan erilaisia museoita Hangosta Utsjoelle. Ensimmäisellä lomaviikolla teimme päiväretken Perniöön ja otimme samalla haltuun myös Perniön Nostalgia Automuseon. Tämä Ylikulman entisen vanhan meijerin tiloissa sijaitseva museo pitää todellakin tietää ennakkoon koska se ei sijaitse minkään ison valtatien varrella. Nostalgia Automuseoon ei varmaan koskaan eksytä "kunhan tultiin pistäytymään kun ohi ajettiin" -teemalla. Tähän museoon tullaan tarkan tiedon perusteella ja alan harrastajat tuntevatkin paikan jo vuosien takaa. 

Perniön keskustasta löytyy tienviitta "Automuseo", josta käännytään Erveläntielle ja ajetaan kumpuilevassa Varsinais-Suomen maalaismaisemassa yhdeksän kilometriä ellen ihan väärin muista. Melko "mutkitteleva rallitie" kulkee viljapeltojen halki Suomen kauniissa suvessa ja matka taittuu nopeasti. Auto parkkiin varjoisaan paikkaan ja rohkeasti sisälle museon piha-alueelle. 




Itse löysin Perniön automuseon kun katselin netistä mitä kaikkea Perniöstä oikein löytyy. Kiinnitin myös huomiota ihanan maanläheiseen esittelytekstiin Nostalgia Automuseon omilla nettisivuilla.   

"Millaista olikaan elämä ennen tietotekniikkaa? Ajeltiin kesät ja talvet Anglioilla, Mosseilla sun muilla länsi- ja itämaan autoilla. Se oli aikaa, jolloin vapaa-ajat vietettiin rassaten Hillmannin kaasutinta, tai valmistauduttiin läänin pahamaineisimman katsastusinsinöörin syynäystä varten tervalla ja kakkosnelosen pätkillä. Harva oli kuullut konsulteista, deadlineista saati win-win tilanteista - työt olivat töitä jotka piti tehdä käsin - joillakin saattoi olla traktori tai maamoottori ja siihen ehkä pitäjän yhteinen puimakone. Joka kylässä oli ainakin yksi kauppa ja kioski jonne oli mukava poiketa pilsnerille vaikka CZ:n tarakalta."


Seuraavaksi pihalla tulikin jo vastaan automuseonsa vuonna 2003 avannut Jyrki Karenius. Mukavan leppoisa mies, joka on työkseen ollut tekemisissä vanhojen autojen kanssa pitkään. Siitähän se ajatus on sitten lähtenyt kun autoja ja niihin liittyviä osia on alkanut kertyä nurkkiin. Näin varmasti moni keräilijä aloittaa harrastuksensa. Toki löytyihän museon pihapiiristä myös perinnerakentamisen rakennusapteekki ja kirpputorikin mutta me päätimme keskittyä itse Nostalgia-Automuseoon, jota oltiin tultu alun perin katsomaan. 










Automuseon pääsymaksu on 5 euroa ja alle 7-vuotiaat pääsevät sisälle ilmaiseksi. Maksu suoritetaan käteisellä eli täällä ei kortteja vilautella. Onneksi kolikoita sentään löytyi vaikka muuten en muista koska viimeksi olen edes nähnyt käteistä rahaa. Jo Nostalgia Automuseon sisääntulossa huomaa tulleensa varsinaiseen tavarataivaaseen. Täällä on menopelien lisäksi paljon muuta moottoriajoneuvoihin liittyvää kuten rekisterikilpiä, öljykanistereita, upeita vanhoja automainoksia, autojen keräilykortteja, vanhoja autolehtiä, ohjekirjoja, elokuvamainoksia jne. Yksi huone oli muuten kokonaan pyhitetty erilaisille varaosille eli täältä löytyy vaikka tietyn mallisen automerkin laturinhihnoja tai polttimoita. Täytyi yrittää ensin vähän jäsennellä päässään mitä kaikkea on tarjolla ennen kuin lähti kiertelemään ja ihmettelemään. 




Opel Olympia Rekord R3, 1,68 vm -65, Saksa / Moskvitsh Elite -74, Venäjä 



Nostalgia Automuseolla on reilu parikymmentä autoa nähtävillä mopojen ja moottoripyörien lisäksi itse museotilassa sisällä. Kuten Karenius museon nettisivuilla lupaa täältä löytyy sekä länsi- että itäautoja sulassa sovussa samassa tilassa. On jännää nähdä autoja vuosikymmenten takaa ja miettiä vaikka sitä miten paljon autojen turvallisuus on lisääntynyt ja muuttanut auton muotoilua vuosikymmenten kuluessa. Opel Olympia on muodoiltaan todella virtaviivainen mutta vielä täysin ilman turvavöitä. Wikipedia tietää kertoa turvavöistä seuraavasti:

"Turvavyöpakko tuli Suomessa voimaan vaiheittain. Vuoden 1971 alusta kaikkiin uusiin henkilöautoihin oli asennettava turvavyöt etuistuimille. Vuonna 1975 käyttö säädettiin pakolliseksi henkilöauton etuistuimilla, mutta käyttämättä jättäminen tuli rangaistavaksi vasta 1983. Alun perin turvavyön käyttövelvollisuudesta oli vapautettu alle 15-vuotiaat, mutta tämä ikäraja poistettiin vuonna 1982. Vuodesta 1981 lähtien turvavyöt tulivat pakollisiksi uusien henkilöautojen takaistuimilla."






Museosta löytyy myös sinivalkoinen Itä-Saksan Eisenachissa valmistettu kaksitahtimoottorilla varustettu Wartburg. Auton ikkunaan on kiinnitetty mainoslehtinen, jossa 50-luvun kellohameeseen pukeutunut kaunotar mainostaa, että vuoden 1959 uusi malli ja "20 uudistusta ja parannusta tekevät Warresta vielä entistäkin miellyttävän ajokin". Kannattaa huomioida myös auton rattivaihteet ja komea koriste ohjauspyörän keskellä. 




Nostalgia Automuseon vanhin auto on Vauxhall Velox vuodelta 1948, 55 hevosvoimaa moottorissaan ja painoa 1084 kg. Tämä Iso-Britanniassa valmistettu auto oli kyllä minusta todellinen kaunotar. Tuli mieleen vanhat mustavalkoiset elokuvat, joissa tällaisia autoja vilahteli tai Agatha Christien kirjoihin perustavat tv-sarjan murhamysteerit. Kyllä ennen on osattu tehdä myös todella kauniita autoja. Elviksen kuva sopi muuten hyvin tämän auton takana olevalle seinälle. 







Toki museosta löytyy myös paljon mopoja ja moottoripyöriä niistä kiinnostuneille. Pakko myöntää, että katsottavaa oli niin paljon, että täytyy tehdä jossain vaiheessa joku toinen retki tänne. Päivä on todella kuuma joten vielä maskissa kiertäessä tuli kyllä hiki otsalle. Pihalta löytyy myös traktoreita sekä erikoisuutena ruotsalainen, maailman ainoa telaketjuauto vuodelta 1932. Tämä telaketjuilla varustettu auto on ollut käytössä Suomen Postilla Lapin alueella missä normaaleilla kulkuvälineillä ei postia ole  päästy jakamaan.








Nostalgia Automuseo löytyy osoitteesta Erveläntie 880, Perniö Salo. Yrityksellä löytyy myös omat Facebook-sivut, joista kannattaa tarkistaa museon aukioloajat. Pihamaalla järjestetään myös rompetoreja ja perinnerakentamispäiviä, jolloin paikalla on varmasti enemmänkin autoharrastajia sekä perinnerakentajia. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja soveltuu koko perheelle oikein mainiosti.

Jos muut autoihin ja moottoriurheiluun liittyvät postaukset kiinnostavat tästä voit kurkistaa miltä näyttää Viron moottoriurheilumuseossa MOMU, Harjumaan Turbassa

Tässä vinkkaus kilpa-autokirjaan "Ratojen ja rallien valiot". Ratojen ja rallien valiot on kesällä 2018 ilmestynyt tuhti tietopaketti, joka sisältää Suomen historiallisia kilpa-autoja sekä radoilta että ralleista aina vuoden 1933 Chryslerista Keke Rosbergin ensimmäiseen formulaan. Suomalaisen autourheilun historiaan sukelletaan esittelemällä myös Eläintarhan legendaariset kilpa-ajot unohtamatta tietenkään Jyväskylän Suurajoja/MM-rallia. Mukana on myös nostalgiaa Keimolan ja Ahveniston kilpa-autoradoilta. Kirjassa on peräti 223 sivua!



heinäkuuta 26, 2021

Anu Pentikin "Alussa oli siemen" -näyttely Turun WAMissa kosketti

 





Anu Pentikin Alussa oli siemen -näyttelyn piti avautua jo keväällä 2020. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Moni asia muuttui tuona ikimuistoisena keväänä kun Wuhanin musta joutsen lähti lentelemään ympäri maapalloa. Vieläkään maailma ei ole palautunut entiseen normaaliin elämänmenoon vaikka aikaa on kulunut jo kohta puolitoista vuotta. Onneksi museot on kuitenkin saatu taas auki ja taidetta pääse ihailemaan. 

Näyttelyn siirtyminen ei kuitenkaan lannistanut keramiikkataiteilijaa. Anu Pentik totesi 8.huhtikuuta WAMin nettisivuilla, että hän saa nyt vielä vuoden lisäaikaa valmistella näyttelyään. Ahdistavasta korona-ajasta huolimatta Pentik loi myös uutta jo valmiiseen näyttelyyn. Wäinö Aaltosen museossa nyt kesäkuun 3.päivänä avautunut näyttely onkin Anu Pentikin (s. 1942) tähänastisen uran suurin. Jos Taidehallin 2017 pari kuukautta auki ollut Pentikin Kolme tilaa -näyttely veti 47 000 katsojaa uskon vakaasti, että myös Turussa tehdään kävijäennätys. Pentikin työt puhuttelevat myös 2021 Turussa.

Anu Pentik, Värikäs Paratiisi 1, 2017 Taidehalli, Helsinki

Taidehallin näyttelyn valmistamiseen Anu Pentikiltä kului kaksi vuotta aikaa ja yli 5000 kg savea. Suomen 100-vuotisjuhlaan tilattiin keraamikolta suurnäyttely, jota itsekin kävin peräti kahdesti ihailemassa Helsingin Nervanderinkadulla. Minusta oli äärimmäisen mielenkiintoista, että aiemmin käyttökeramiikkaa ja paljon pienempiä töitä tehnyt 74-vuotias Pentik siirtyi rohkeasti tekemään suuria installaatioita. Blogiin syntyikin tuolloin postaus mm. noista upeista valokuvan unikoista ja tästä pääsee kurkistamaan minkälainen tunnelma tuossa näyttelyssä oli. Minua harmittaa etten silloin ostanut jotain työtä itselleni vaikka kaikki esillä olleet myyntiin näyttelyn päätyttyä. Helsingin Taidehalli Siivet kantaa -teoksen Anu Pentik halusi lahjoittaa Uuteen lastensairaalaan. Keramiikasta tehdyistä siivistä tehty installaatio on peräti 15 metriä pitkä ja upea!

WAMin nettisivuilta paljastuu ettei tämäkään näyttely materiaalien osalta syntynyt ihan pienistä määristä. "Taiteilijan mukaan teosten tekemiseen on käytetty yli 400 metriä lähes 200 vuotta vanhaa hirttä, 900 kilo kivitavarasavea, 800 kiloa valusavea sekä 600 kiloa paperiposliinimassaa." Vuosiakin on vierähtänyt jo neljä lisää joten parin vuoden kuluttua Anu Pentik täyttää 80-vuotta. Tämän kokoisen näyttelyn suunnittelu, tekeminen ja kokoaminen ei sekään ole ollut mikään "pikku rasti". Taidehallin näyttelyä tehdessään Pentik teki 12 tuntisia työpäiviä!



Ensimmäisen näyttelysali on varattu aiheelle "Lapsuus" ja työt on tehty 2019-2020. Näyttelyhallin täyttävät lukemattomat voikukat. Voikukkapelto kulkee itse asiassa lähes koko tilan halki. Keltaiset voikukat, joista osa on vielä ihan nupuillaan odottavat sitä, että ne puhkeavat täyteen kukkaansa. Ja jo täysin auenneet voikukat näyttävät todella voimakkailta ja elinvoimaisilta hentojen nuppusten vieressä. Voikukan keltainen väri on muuten todella energisoiva ja pirteä. Tuntui, että ulkoa isoista ikkunoista tulviva auringonvalo sai Pentikin voikukkapellon loistamaan vielä keltaisempana.






Voikukka on muuten todella sitkeä kasvi. Muistan muutamia vuosia sitten kun Helsingin Ratakadulle katukivetyksen ja asfaltin välistä puski esiin voikukka, joka kukki ja siemensikin sinä kesänä. Voikukka on alun perin euraasialainen laji mutta se on tehokkaasti levinnyt ihan ympäri maapallon. Muistan kun lapsena poimittiin voikukkia ja tehtiin niistä kukkaseppeleitä päähän. Ihan varmasti myös Anu Pentik on lapsena poiminut voikukkia huomaten jälkikäteen kuinka kädet värjäytyivät voikukan maitiaisnesteestä ihan ruskeiksi. Joskus tuota "voikukan maitoa" oli myös vaatteissa ja äiti ei pitänyt siitä ollenkaan. Se kun ei millään liottamisella tai pesuaineilla lähtenyt kesämekoista. Käsistä se kului ajan myöten pois. 





Toisen näyttelysalissa teemana oli "Lentoon". Kun astui sisälle saliin osui silmiin ensimmäisenä puusta tehty valtavan suuri, jättiläismäinen työ "Voikukka kuolee 2020". Siinä se lattialla odottaa tuulenpuuskaa tai -pyörrettä, joka nostaisi sen höyhenenkevyesti lentämään uuteen tulevaan kasvupaikkaan. Ehkä tuo työ kertoa juuri siitä mielettömästä voimasta mikä voikukalla on levitä ympäriinsä ja useita kertoja kesän aikana. Voikukka nousee ensimmäisten joukossa keväällä jo huhtikuussa maasta joten se ehtii myös tehdä monet siemenet kesän aikana. Voikukkia näkee vielä myöhään syksylläkin.









Muistatteko lapsena kun taitettiin valkoisia hahtuvia täynnä oleva kuihtunut voikukka ja puhallettiin siihen? Sitten toivottiin, että kaikki höyhenenkeveät hahtuvat irtoaisivat voikukasta ja ne lähtisivät komeasti lentoon. Jos näin onnellisesti kävi se oma mielessä esitetty toive toteutuisi! Ihan varmasti myös Anu Pentik on puhaltanut lapsena ja toivonut jotain. Minä muistan, että tätä taitoa ihan harjoiteltiin mutta hyvin harvoin kaikki hahtuvat sai puhaltamalla lentoon. Viihdyin tässä näyttelysalissa todella pitkään ja lukemattomia muistoja tulvahti mieleen. Katosta roikkui satoja Pentikin tekemiä hahtuvia. Tuntui turvalliselta olla niiden alla. 






Seuraavaksi siirrytään näyttelysaliin, jonka teema on "Unelmia". Työ on tehty 2019. Voikukan hahtuvat on puhallettu ja unelmia kohti mennään toiveikkaana. Puissa versovat jo uudet lehdet ja jotain uutta on selkeästi tulossa. Odotettavissa on mukavia asioita ja ehkä unelmien toteutumista...




Seuraavan näyttelysalin "Umpikuja" työt ovat syntyneet 2020-2021. Huone on musta, melkein pimeä koska tässä huoneessa ne "unelmapuut" olivat palaneet. Valokuvaaminenkin oli hankalaa enkä oikein edes halunnut tallentaa kuin muutaman kuvan kameraan. Kun astuin huoneeseen mieleen tulvahti hyvin eläviä muistoja helmi-maaliskuun vaihteesta 2020. Tilanteesta, joka oli meille kaikille täysin uusi. Maailmaan on julistettu pandemia ja vielä silloin mitään keinoa Covid-19 virusta vastaan ei ollut. Yhtäkkiä näin tekstin seinällä oranssilla kirjoitetun tekstin ja mietin "juuri näin minäkin aloin jossain vaiheessa ajattelemaan". Ymmärsin, että elämässä on sopeuduttava "uuteen normaaliin ja elettävä edelleen". Vaikuttava ja samalla hyvin ihon alle menevä näyttelysali. 




Tuntui todella helpottavalta astua pois pimeydestä valoisaan ja iloisilla väreillä täytettyyn näyttelysaliin "Ilon puutarhaan". Paljon kukkia ja jänniä lintuja. Linnuista suurin osa muistutti minusta sukupuuttoon kuolleita dodoja, joita eli aikoinaan Mauritiuksella. Olisiko näihin kätkettynä joku piilomerkitys tai olisivatko sitten ne vain lintuja? Joka tapauksessa tässä huoneessa todella viihdyin ja katselin sekä kuvailin paljon kun kaikki näytti taas iloisen värikkäältä. 









Ennen poistumista näyttelystä kannattaa ehdottomasti myös katsoa WAMissa esitettävä lyhytelokuva Anu Pentikistä sekä hänen tavastaan työskennellä ja kuunnella keramiikkataiteilijan fiksuja ajatuksia. Monilla voi olla ihan erilainen käsitys Pentikistä jos tuntee ainoastaan hänen Pentik brändinsä. Anu Pentik on kulkenut pitkän matkan siitä kun ensimmäiset käsityötuotteet, omakotitalon kellarissa tehdyt kynttilänjalat, myytiin Posion Essolla. Erittäin monipuolinen, luova taiteilija, joka varmasti vielä jatkaa töitään tämänkin 50-vuotis juhlanäyttelyn jälkeenkin. Onnea Anu Pentik!

Anu Pentik Alussa oli siemen -näyttely jatkuu Wäinö Aaltosen museossa Turussa 19.9.2021 saakka. WAM on Museokortti kohde. Näyttelyssä toteutuvat turvavälit erinomaisesti. Museon oppaat ohjaavat kulkemaan oikeaan suuntaan näyttelytiloissa niin vältetään myös turhat kontaktit ja ruuhkat. Maski pitää ehdottomasti olla ja kaikki isommat kantamukset jätetään lokerikkoihin infon vieressä.