Laila Pullinen veistospuisto ja kotimuseo ovat avoinna elokuun loppuun

 

Laila Pullinen veistospuisto ja kotimuseo Vantaan Nissbackassa avautui kesän 2026 osalta 4.kesäkuuta. Pääsin jo päivää aiemmin kutsuvieraana kesäkauden avajaistilaisuudessa aistimaan taas jälleen kerran tämän ainutlaatuisen paikan tunnelmasta. Veistospuisto on hyvin erikoinen kokonaistaideteos, jossa historiallinen maisema ja Laila Pullisen kuvanveistotaide muodostavat äärimmäisen vaikuttavan symbioosin. 

Puistossa käveleminen, luonnon äänien kuunteleminen ja ympäristön kokeminen puhuttelee todella monia aisteja. Kartanopuiston vanhat puut kertovat paikan historista ja ajasta kun Nissbackan kartano on vielä ollut olemassa ennen kuin se valitettavasti tuhoutui tulipalossa 1934. Ollaan paikassa, josta löytyy monia historiallisia kerrostumia vuosisatojen takaa ja voimakkaita mutta samalla myös herkkiä Laila Pullisen veistoksia sekä sisä- että ulkotiloissa. 

Nissbackan kartano / Kuva Finna. Tästä voit kurkistaa mitä kartanosta on nykyään jäljellä. 

Laila Pullinen, Ensimmäinen Apollo (Magnus Ramsay) 1970

Nissbackan kartano oli kuvanveistäjä Laila Pullisen aviomiehen Magnus Ramsayn lapsuuden koti. Parin sadan metrin päässä veistospuistossa on nähtävillä se kaikki mitä entisestä arkkitehti Waldemar Aspelinin suunnittelemasta upeasta kartanosta on enää jäljellä. Vuonna 2015 Vantaan kaupunki ja kaupunginmuseo kunnostivat yhteistyössä entisen kartanon kivijalan, kellarit, portaat ja terassikatoksen pylväineen. Valitettavasti paikka on kärsinyt paljon ilkivallasta ja sekä lukuisista graffiteista, jotka jo lähes peittävät vanhat rakenteet. Surullista! 

Nuori Laila Pullinen veistämässä turenkilaisen valokuvaajan kasvokuvaa vuodelta 1953 - työ oli järjestyksessä vasta Pullisen toinen veistos. 

Talvisodan puhjettua 1939 myös Pullisen perhe joutui jättämään lapsuudenkotinsa Terijoella Karjalankannaksella. Tyyni-äiti oli pakotettu pakenemaan lapsineen Lappeenrantaan. Sota vei perheen kotitalon mutta myös Pullisen miehen ja lapsien isän, joka kaatui taisteluissa sotarintamalla. 

Laila Pullinen sairastui 14-vuotiaana tuberkuloosiin ja hänet jouduttiin lähettämään Ahveniston parantolaan Hämeenlinnaan. Vaikea kuvitella miltä nuoresta tytöstä mahtoi tuntua kun hänen piti muuttaa täysin toiselle paikkakunnalle ja sairaalaympäristöön määrittelemättömäksi ajaksi. 

Minkälaista mahtoi olla kuvanveistäjä naisena? Alina Forsman, Eveliina Särkkä ja Sigrid af Forselles olivat ensimmäisiä suomalaisia naiskuvanveistäjiä, jotka raivasivat tietä miesvaltaiselle alalle 1800-luvun lopulla. He joutuivat opiskelemaan ulkomailla koska Suomessa opetusta ei järjestetty naisille samaan tapaan kuin miehille. Vasta 1900-luvulla naiskuvanveistäjien määrä kasvoi kun naiset pystyivät saamaan koulutusta omassa kotimaassaan. 

Kuvanveistäjän ammatti oli ja on edelleen fyysisesti erittäin kuormittava työ, joka vaatii keholta monipuolista kestävyyttä, hyvää ergonomiaa ja luontaista hahmottamiskykyä. Materiaalit, joita kuvanveistäjä työstää - kivi, metalli, puu, betoni - sekä myös itse työvälineet ja niiden käsittely vaativat hyvää lihaskuntoa. 

Kesän 2023 näyttelystä "LAILASISYSFOFENIX" - taiteilijan työkalut. 

HAM, Modernia elämää -näyttely 2017, Laila Pullinen "Aurinko tunturissa" räjäytysteos

Laila Pullinen (1933-2015) on ehdottomasti yksi maamme arvostetuimpia kuvanveistäjiä, joka käytti perinteisen kiven ja pronssin rinnalla uraauurtavasti räjäytystekniikkaa kuparilevyjen muovaamiseen. Hän jopa itse ampui kuparilevyjä saadakseen niihin juuri oikeanlaista jälkeä. Ajatellen Pullisen ammatinvalintaa hän keuhko-ongelmistaan huolimatta ryhtyi kuvanveistäjäksi vaikka tuossa ammatissa altistuttiin vaaralliselle kivipölylle, raskaalle työlle sekä myös terveydelle haitallisille materiaaleille. Intohimo ja palo veistostaiteeseen veivät mukanaan.  

Laila Pullisen entisessä Ateljeessa on esillä myös yksi räjäytetty kuparilevy.

Laila Pullinen, Jeanne d'Arctic, pronssi 1974

Pullisen Sisyfos (1987) on valmistettu kivestä ja metallista. Patsas esittää hahmoa, joka kannattelee taakkaa harteillaan. Teosta katsoessaan huomaa heti kiven olevan jatkuvasti vierimässä alas hahmon harteilta. Muistatte varmaan koulun historian tunneilta kreikkalaisen myyttihahmo Sisyfoksen, jonka tehtävänä oli ikuisesti vierittää suunnatonta kiveä ylös vuorenrinnettä ja juuri kun hän on saamaisillaan kiven ylös, se vierähtääkin takaisin alas. 

Keskimmäinen valokuva Petra Piitulainen-Ramsay, muut valokuvat omia 

Ateljee -tilassa esitetään nyt kesäkuussa 2025 elokuussa ensi-iltansa saanutta Rakkauden tekoja -monologinäytelmää, joka on sukellus kuvanveistäjä Laila Pullisen elämään. Viime kesänä en valitettavasti ehtinyt katsomaan näytelmää mutta huomenna pääsen nauttimaan teatteritaiteesta klo 17.30 Ateljee -tilassa. 

"Teatteri Vantaan voimanainen Anne Nielsen pukee yllensä Laila Pullisen työhaalarit antaen samalla äänen kymmenen vuotta sitten kuolleelle taiteilijalle tässä ja nyt, silmiemme edessä – hänen oman luomisensa tilassa. Nissbackan ateljee-galleriassa esitettävä näytelmä Rakkauden tekoja hyödyntää ateljeessa esillä olevia Laila Pullisen työkaluja ja veistämisen eri prosesseihin liittyvää esineistöä."

Tästä Teatteri Vantaan linkistä pääset varaamaan itsellesi teatteriin paikan. Anne Nielsen on Laila Pullisen roolissa, teksti Jean Ramsay ja ohjaus Osku Heiskanen. 

Luonnonkivistä muuratusta Viljamakasiinista löytyy Laila Pullisen pienempiä veistoksia. Kuumana kesäpäivänä tilassa on ihanan viileää. Tilan korkeus kiviseinineen ja ikkunoista sisälle siivilöityvä jännä valo antavat erinomaiset puitteet esittää taidetta. 

Laila Pullinen, Surullinen uni (Magnus Ramsay), pronssi 1974

Laila Pullinen, Istuva (Omaggio à Pericle Fazzini), pronssi 1962 

Laila Pullinen, Makaava, kirjasinmetalli 1957

Kotimuseo esittelee Laila Pullisen yksityiskotia. Esillä on Pullisen töiden lisäksi myös hänen äitinsä Tyyni Pullisen naivistisia töitä paljon. Maalarina Tyyni Pullinen oli täysin itseoppinut. Hänen töissään on todella kauniita värejä ja niistä tulee hyvälle tuulelle. Kotimuseossa on paljon mielenkiintoista katsottavaa taiteen lisäksi. 

Laila Pullinen, Viimeiset (Viimeinen Flora/Viimeinen Apollo) 1970 ja Muinainen meri (Jääkauden jälkeinen ranta) 1987

Yksi minun suosikkini on maareliefi Muinainen meri. Näillä paikoilla ovat aikoinaan iskeneet rantaan Yoldianmeren aallot jääkauden jälkeen noin 8000 vuotta ennen meidän ajanlaskumme alkua. Laila Pullinen on muovannut aallot maahan siihen missä aikoinaan on ollut merenranta. Osana teosta on Viimeiset, jossa Viimeinen Flora ja Viimeinen Apollo seisovat alastomina rannalla.

Laila Pullinen veistospuisto ja kotimuseo ovat avoinna 30.elokuuta asti torstaista sunnuntaihin klo 11-17. Opastus klo 14. Ryhmäopastuksia järjestetään varauksesta. Museokorttikohde. Osoite: Sotungintie 4, Vantaa. Aukioloajoista poiketen kohde on kiinni juhannusaattona 19.6. ja juhannuspäivänä 20.6.2026. Kesäkahvila Cafè Anja & Annikki on avoinna museon aukioloaikoina.

 

Tikkurilaan on laskeutunut jättiläis Korppi-veistos

 

Tapaninpäivän iltana tehtiin jouluaterian jälkeen autoretki Vantaan Tikkurilaan sulattelemaan joulupöydän herkkuja. Olimme matkaamassa tutustumaan Tikkurilan Carl Albert Edelfeltin aukiolle pystytettyä peräti 12 metriä korkeaa Korppi-veistosta, jonka siipienväli on vaatimattomasti 30 metriä. Itse asiassa olin menossa veistoksen julkistamistilaisuuteen jo 9.joulukuuta mutta valitettavasti minulle tuli viime hetkillä ylitsepääsemätön este joten itse vihkimistä en nähnyt. Mutta nyt koin Korpin joulukuun illassa ja täytyy sanoa, että oli sekä suuri että myös kaikin puolin äärimmäisen vaikuttava teos! 

Helsingin Sanomat, kuva: Outi Pyhäranta / HS

Olin seurannut Helsingin Sanomien kautta Korppi-veistoksen edistymistä. Syyskuun 17.päivän artikkelissa teoksen suunnitellut taiteilijapariskunta Teija ja Pekka Isorättyä jännittivät sopiiko massiivinen pronssinokka vielä keskeneräisen Korpin päähän. Oli mielenkiintoista lukea materiaaleista, joita veistokseen on käytetty. Veistoksessa yhdistyvät eri metallit ja kierrätysmateriaalit, kuten vanhan sokeritehtaan tiilet.

Vantaalla purettiin 1980-luvulla ihan suruttomasti upeita vanhoja rakennuksia. Vantaalla taisi olla "Turun tautia" liikkeellä tuolloin kun katepillarit ja puskutraktorit hajottivat vanhaa upeaa arkkitehtuuria ihan urakalla. Tikkurilan väritehtaan (perustettu 1862) alue purettiin lähes kokonaan vuonna 1981. Tuntuu todella käsittämättömältä, että Tikkurilankosken varrelle vanhan viljamyllyn viereen aikoinaan rakennettu Vernissatehdas on ainoa väritehtaan säilytetyistä rakennuksista. Onneksi se on nyt suojeltu ja tiloissa toimii Kulttuuritehdas Vernissa. 

Helsingin Sanomat, kuva Outi Pyhäranta / HS

Aviopari Pekka ja Teija Isorättyä (synt. 1980) on äärimmäisen mielenkiintoinen taiteilijakaksikko. He molemmat ovat alun perin kotoisin Torniosta. Törmäsin ensimmäisen kerran heidän taiteeseensa kun pariskunta oli vuoden 2017 Ars Fennica -näyttelyn palkintoehdokkaana Kiasmassa. Keväällä 2022 olin Wäinö Aaltosen Museossa Turussa katsomassa heidän näyttelyään "Kuolleet sielut", joka oli tehty käytetystä kierrätysmateriaalista. Turussa oli esillä avioparin kineettisiä veistoksia, joissa yhdistyi jännästi taide ja teknologia. 

Korppi-veistos on todella vaikuttava jo kokonsa vuoksi. Koska näin veistoksen myöhään illalla lainasin HS artikkeleista valokuvia myös päiväsaikaan ja on vaikuttava myös ilman valaistusta. 

Korppi-veistos on taidetta mutta sillä on myös ihan käytännöllisiä tarkoituksia. Isorättyät ovat miettineet, että Korpin siipien ja pyrstön tehtävä on myös toimia sateensuojana kaupunkilaisille aukiolla. Itse veistos on tiilisen jalustan päällä, joka toimii maanalaisen parkkihallin hätäuloskäyntinä ja ilmastointikanavana. Nerokasta! 

Korppi on ollut suomalaisessa muinaisuskonnossa suojeluseläin eli se on siksi valikoitunut veistoksen aiheeksi. Hesari artikkelissa Teija Isorättyä miettii "Toisaalta korppi on eläin, joka soveltuu tällaiseen raffimpaan ympäristöön."

Korppi on myös poikkeuksellisen älykäs eläin. Sen ongelmanratkaisu ja työkalujen käyttö on jopa ihmisapinoita vastaavalla tasolla. Muistan katsoneeni joskus luontodokumentin, jossa kerrottiin niiden pystyvän myös suunnittelemaan tulevaisuutta. Korppien itsehillitä on hyvin korkealla eläinkunnassa ja ne myös ymmärtävät, että muilla yksilöillä on oma tietoisuus, tunteet ja aikeet. Tarhoilla elävät korpit ovat oppineet myös puhumaan. 

Kun katselee Korppi-veistosta tarkemmin huomaan, että lintu on kääntänyt päätään toisen siiveen suuntaan siten, että näkyvillä on vain oikea silmä. Veistos ei siis olekaan ihan staattinen vaan siinä on liikkuva silmä, joka on valaistu maapallo. Veistoksen silmä voi siis räpsähtää ja kiertyä sivuttain, Isorättyät ovat saaneet inspiraation tähän yksityiskohtaan sveitsiläiseltä kuvanveistäjä Jean Tinguelylta, joka oli muuten naimisissa ranskalaisen kuvanveistäjä Niki De Saint Phallen kanssa. Tästä linkistä pääset katsomaan Nikin upeaa taidetta, josta olen kirjoittanut blogiin 2016 Taidehallin näyttelyn yhteydessä. Hänen Nana -hahmonsa on valloittavia! 

Huomasin netistä, että osa Korppi-veistoksen toiminnoista sammutetaan talvella teoksen suojelemiseksi. 

Korppi-veistos on ensimmäinen Pekka ja Teija Isorättyän suunnittelemasta Kohtalokas myöhästyminen -taideteoskokonaisuudesta. Teokseen on tulossa kaksi myöhemmin valmistuvaa osaa. Junaradan varteen on kaavailtu noin 200 metriä pitkää taideaitaa "Aseman kellot" ja puistoon puistonpenkkinä toimivaa ääniteosta "Juna, jolla lähdin, ei voi tuoda minua takaisin". Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavia taideteoskokonaisuuden osia. 

Vantaan kaupunginmuseossa, joka sijaitsee myös tuossa Carl Albert Edelfeltin aukiolla pitää ehdottomasti käydä myös tulevaisuudessa. En ole käynyt siellä koskaan aiemmin joten nyt on aika ottaa haltuun myös tämä entiseen Tikkurilan asemarakennukseen avattu museo. Korppi-veisto kuuluu Vantaan taidemuseon Artsin kokoelmiin. 

Korppi-veistos on minusta todella upea eli jos ole liikkellä Vantaan Tikkurilassa niin poikkea ihmeessä katsomaan joko päivällä tai illalla. Valaistus teoksessa on vasta illan hämärtyessä. Mukavaa uutta viikkoa kaikille! 

Laila Pullisen veistospuiston 40-vuotisjuhlakesä: Häikäisee – Rasila, Hyvärinen, Kostiainen ja Nielsen

 

Kuva: Laila Pullisen veistospuisto 

Laila Pullisen veistospuistossa Vantaan Sotungissa vietetään tänä kesänä juhlavuotta. Kuvanveistäjä Laila Pullinen (1933-2015) perusti 40 vuotta sitten veistospuiston Vantaan Sotungissa sijaitsevalle historialliselle Nissbackan kartanoalueelle ja taiteilijan kuolemasta tulee kuluneeksi marraskuussa 10 vuotta. Kartanopuistosta ei kartanoa enää löydy mutta maisema on täynnä vanhoja puita ja ilmaisuvoimaisia kuvanveistäjä Laila Pullisen veistoksia, taideteoksia sekä gallerioita unohtamatta ainutlaatuista maareliefiä. Tällä paikalla on täysin oma henkensä ja historian mielenkiintoinen kerroksellisuus. Nissbackassa aikakäsitys katoaa kun antaa ympäristön sekä taiteen puhutella itseään. 

Oma äitini oli lähes saman ikäinen kuin Laila Pulliainen. Äitini siirtyi ajasta ikuisuuteen 2016 lokakuussa. Harmittaa etten koskaan ehtinyt käydä äidin kanssa veistospuistossa ja kotimuseossa koska taiteellisena ihmisenä hän olisi mielellään tutkinut Pullisen taidetta ja mielenkiintoista veistospuistoa ♥

Kotimuseon olohuoneen seinällä taidemaalari Jaakko Sieväsen maalaus Lemminkäisen äiti. 

Juhlavuoden Häikäisee -näyttelyt koostuvat neljästä eri kokonaisuudesta sekä neljästä taiteilijasta. Minä aloitin kiertämisen Kotimuseosta eli Laila Pullisen taiteilijakodista, jossa on esillä hänen henkilökohtaista taidekokoelmaansa sekä ympäri maailmaa haalittua esineistöä. Esillä kotimuseossa on myös Pullisisen äidin Tyyni Pullisen naivistisia maalauksia, joissa hän kuvaa rajan taakse jäänneitä Terijoen maisemia. 

Kotimuseossa on esillä todella koskettava vantaalaisen valokuvataiteilija ja kirjoittaja Pasi Koistiaisen valokuvanäyttely "Aika hyppy - kuvia perheestä ja luopumisesta". Kostiainen on dokumentoinut kuolevan äitinsä viimeisiä vaiheita suurikokoisin valokuvin. Kostiaisen kuvat ovat hyvin arkisia ja samalla myös hyvin koruttoman kauniita otoksia elämän viimeisistä hetkistä. Minulle nousi kuvia katsoessani kyyneleet silmiini.  

Jaakko Sievänen: Lailan muotokuva, Firenze 1958

Kostiaisen äidin valokuvien vieressä on taiteilija Jaakko Sieväsen Lailasta punaisessa puserossa oleva muotokuva. Kostiaisen äidillä on puolestaan punainen yöpaita omassa valokuvassaan. Jean Ramsay, Laila Pullisen poika jakoi Facebookissa Kirkko ja kaupunki -lehden koskettavan artikkelin, jossa he muistelevat Kostiaisen kanssa omia edesmenneitä äitejään "On tyhjä tila, josta rakas ihminen on lähtenyt."  ♥ Äideille ja heidän muistolleen!

Pullisen entisessä Ateljee tilasta löytyy mielenkiintoinen Mikko Rasilan & Laila Pullisen näyttely "Ei kukaan, tai kuka vaan". Tilaan on asetettu vierekkäin valokuvataiteilija Mikko Rasilan suurikokoisia mustavalkoisia alastonfiguuri valokuvia ja Pullisen Nada-sarjan teoksia 1970-luvulta. Rasilan teoksissa miesvartalo on esitetty kuin abstraktina maisemana tai jonkinlaisena kangastuksena. Pulliaisen työt koettiin vuosikymmeniä sitten pornografisiksi ja myös Rasilan töitä on somessa jopa sensuroitu. 

Vaikea ymmärtää kun alastomuus esimerkiksi patsaissa juontaa juurensa jo taidehistorian uumenista. Antiikin kuvanveisto oli aikoinaan todella tärkeä taiteenlaji, jossa keskityttiin ensin kuvaamaan alastonta mieskehoa ja myöhemmin myös naista. 

Ateljee tilan ikkunoista aurinkoisena kesäpäivänä sisään siivilöityvä valo toi teokset todella kauniisti esille. Rasilan tummat valokuvat ja Pulliaisen puolestaan vaaleat työt olivat äärimmäisen mielenkiintoisia yhdessä. Ateljee tilassa on aina ihan oma tunnelmansa, joka on minusta jollain tavalla maaginen. Tilassa on esillä paljon Pullisen aikoinaan käyttämiä työkaluja, puukengät ja työhaalarikin naulassa joten minusta aina tuntuu siltä, että kuvanveistäjä on hyvin vahvasti läsnä. 

Vasemmanpuoleinen kuva Petra Piitulainen-Ramsay 

Laila Pullisen veistospuiston juhlavuoden kunniaksi Vantaan Teatterin näyttelijä ja teatterin toinen perustaja Anne Nielsen esittää Ateljee tilassa Rakkauden tekoja - monologin taiteesta, naiseudesta ja naistaiteilijaisuudesta Laila Pullisen sanoin. Pullisen poika Jean Ramsay on kirjoittanut monologin äidistään. Anne Nielsen vetää ylleen Pullisen vanhat työhaalari ja puukengät muuntuen samalla itse  kuvanveistäjäksi. Esitys kestää noin tunnin (ei väliaikaa). Paikkoja esityksessä 40. Lippuja voi varata tästä. Näytökset elo-syyskuussa.

Jukka Laajarinne ja Jaana Seppänen, kuva Laila Pullinen veistospuisto 

Laila Pullinen veistospuiston ja kotimuseon kartanopuutarhaan rakennettu LAHOAVA-tila toimii kesällä 2025 näyttämönä nykytanssi- ja musiikkiesityksille, hyönteistietoudelle, runoudelle, esseelle ja performanssitaiteelle. Sävel- ja äänitaiteilija Marika Hyvärinen on vuoden ajan rakentanut sinne karsimismateliaalista elävää installaatiota. Esityksiä järjestetään lauantaisin klo 15.00 elokuun 23.päivään saakka. Kaikki esitykset ovat maksuttomia, mutta paikkoja on rajoitetusti. Paikkavaraukset lahoavatila@gmail.com. Esityksen kesto noin 75 minuuttia ja tästä löydät tarkemmin ohjelmasta. Tapahtumat ovat ulkotiloissa, joten esityksissä on säävaraus. Kulku ja esitystila eivät ole esteettömiä. 

Laila Pullinen, Arktinen Afrodite 1972

Laila Pullinen, vas. Monarkisti Seppo Nummi 1975, oik. Runoilija Lassi Nummi 2009

Viljamakasiinissa on kuumanakin kesäpäivänä ihanan viileää katsella Laila Pullisen upeita töitä. Rakennus on kahden ahvenanmaalaisen arkkitehdin vuonna 1912 suunnittelema ja luonnonkivet ovat läheiseltä pellolta kalkkilaastin avulla yhteen muurattuja. Suomessa vastaavia rakennuksia on vain 12 ja tilasta tulee mieleen Raaseporin linna. Makasiinissa on esillä viitisenkymmentä Laila Pullisen pienempää työtä. Tilassa on jännä tunnelma ja korkeus kiviseinineen antaa sinne upeat puitteet taiteelle.

Laila Pullinen - veistospuisto ja kotimuseon idyllisessä puistomiljöössä on hurmaava kesäkahvila Café Anja ja Annikki, jossa on tarjolla myös mm. Laila Pullisen resepteillä tehtyjä leipomuksia. Tarjolla myös kahvia, teetä ja virvokkeita. Minä herkuttelin raparperi-mansikkapiirakalla ja makoisaa oli. 

Veistospuisto ja kotimuseo ovat avoinna 31.elokuuta asti torstaista sunnuntaihin klo 11-17. Ryhmäopastuksia järjestetään varauksesta. Museokorttikohde. Osoite: Sotungintie 4, Vantaa. 

 

Toukokuun viimeisen päivän tuumailuita

 

Tänään on toukokuun viimeinen päivä eli koulunsa lopettaville sekä valmistuville lämpimät onnittelut! En voi ymmärtää miten nopeasti tämä kuukausi on vierähtänyt koska minusta tuntuu siltä, että juurihan juhlittiin vasta vappua. Toukokuu on jännä kuukausi koska siihen kuuluu paljon erilaisia juhlapäiviä. Toukokuun toisena sunnuntaina juhlittiin äitejä ja minä lähetin onnentoivotuksen pilvenreunalle omalle rakkaalle äidilleni. Toukokuun 12. päivänä oli puolestaan veljeni syntymäpäivä ja samana päivänä juhlistetaan myös J.V. Snellmanin päivää eli suomalaisuuden päivää. 

Kuukauteen mahtui myös helatorstai eli Kristuksen taivaaseen astumisen muistolle omistettu kristillinen juhlapäivä, joka mukavasti antoi yhden vapaapäivän keskellä työviikkoa. Todella sukkelasti tämä viimeinen kevät kuukausi on laukannut eteenpäin ja huomenna alkaa virallisesti sitten kesä. JIHUU!!!

Toukokuun alussa istahdin taas Kaisun tuoliin Hiusmuotoilu Inochissa. Edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt luvattoman pitkään joten hiukset kaipasivat tyvestä puskevien harmaiden hiusten värjäämistä sekä myös muuta siistimistä. Voin vain kiittää perimääni harmauden ikävästä ilmaantumisesta mutta onneksi siihen on konstit keksitty. Pituudesta ei tällä kertaa leikattu mutta ensi kerralla Kaisu taas pääsee myös saksimaan latvoja. 

Kaisu laittoi hiuksiini myös pesupaikalla uuden Kerastasen Gloss Absolu-sarjan hoidon eli shampoopesun jälkeen tehtiin Fusio dose -hoito, johon päälle imeytettiin Gloss Absolu -sarjan kiiltohoito. Kerastasen hoidot säästävät vettä eli eri hoidot kerrostetaan ja niitä ei tarvitse välillä huuhtoa. Kiitos Kaisu tästä ihanasta kiillosta ja harmaiden häivyttämisestä! 

Viime päivinä olemme saaneet Mimmin kanssa lenkillä ihailla Muukalaispuiston vaaleanpunaisena kukkivia koristeomenapuita. Tai pitäisikö asia ilmaista niin, että minä ihailen ja koiruus menee kirsu maassa nuuhkien karvakavereiden jättämiä viestejä. Kirjoittelin blogiin meidän kotimme läheisestä Muukalaispuistosta muutamia vuosia sitten. 

Kun useat koristeomenapuut ovat täydessä kukassa tuntuu siltä, että haluaisi vain kuljeskella niiden alla ihailemassa tuota upeaa väriloistoa. Samalla on myös äärimmäisen mielenkiintoista havainnoida miten eri pölyttäjät käyvät vaaleanpunaisissa kukissa tekemässä tärkeää työtään. Onneksi tällainen puisto on ihan lähellä kotia. 

Muukalaispuiston nimestä on tullut aiemman blogipostaukseni myötä kysymyksiä eli mistä puiston nimi mahtaa johtua? En ole varmaan muistanut vastata täällä blogin puolella. On liikkunut uskomuksista, että kiinalaiset olisivat olleet 1900-luvun alussa rakentamassa Helsingin ympärille rakennettavaa linnoitustyömaata ja nimi johtuisi siitä. Tutkija Johan Lagerstedt kumoaa kuitenkin väitteen eli kiinalaiset olivat metsätöissä eivätkä osallistuneet itse linnoitustöihin. 

Muuten näillä linnoitustyömailla oli töissä ainakin 10 000 ihmistä. Oman kotini lähettyvillä on vanhoja vallikaivantoja paljon ja ne ovat tulleet tutuksi jo lapsuudesta. Aina varoitettiin ettei sinne saisi mennä mutta mielenkiinto veti kuitenkin katselemaan niitä. Tästä voit kurkistaa kun olen ollut seikkailemassa Mustavuoreen alueen kaivannoilla ja luolissa pari vuotta sitten. Yllä oleva kuva on juuri Mustavuoren linnoitusalueen rotkosta otettu.  

Kun selailin vanhoja valokuvia tupsahti eteeni kuva Mimmistä keväältä 2021 kun hän oli muuttanut toukokuun viimeinen päivä meille. Kuvat on otettu juuri Muukalaispuistossa kukkivien omenapuiden alla. En kestä miten pieni palleroinen hän on ollut tuolloin. Toisaalta muistan myös todella hyvin Mimmin naskali terävät hampaansa, joilla hän mielellään pureskeli ihan kaikkea. Jos meidän lähes sata vuotta vanhoissa perintötuoleissa on pieniä hampaanjälkiä niin syyllinen löytyy kyllä ihan tästä jalkojeni juuresta. Onneksi hampaiden vaihduttua tuo jyrsiminen on jäänyt unholaan. Toki omia luita ja leluja saa pureskella mutta ei mitään muuta. 

Kukkiahan pitää kotona aina olla eli pioneita meille on ostettu toukokuussa ihan joka viikko. Pionit ovat niin ihania ja vaikka ne eivät maljakossa kovin montaa päivää kestäkään on niitä ihan pakko ostaa aina uusia tilalle. Olen koukussa siis pioneihin! Ja ennen kaikkea tuohon käsittämättömään värimuutokseen eli aamulla vaaleanpunainen pioni onkin illalla persikkaisen värinen ennen vaalenemistaan lähes vaaleankeltaiseksi. Luonto on ihmeellinen asia ♥

Bongasin Meriharakka blogin Facebook-sivuilta mielenkiintoisen taidenäyttelyn Espoon Rantaraitilta. Viime sunnuntaina kävimme Mimmin kanssa päiväkävelyllä katsomassa Haukilahden koulun valinnaisen kuvataiteen oppilaiden taidenäyttelyä luonnonhelmassa. Eli näyttelytyöt löytyivät siitä Cafe Mellstenin vasemmalta puolelta Rantaraitin varrelta. Hyvin kekseliäitä ja hauskoja töitä, joita taisi olla kokonaisuudessaan lähes 40 kymmentä. Lahjakkaita ovat oppilaat, jotka näitä ovat tehneet. 

Arvostan sitä, että meillä Espoossa on mahdollista liikkua ihan rantaviivan tuntumassa ja nauttia merellisestä maisemasta kevät talvet! Minun olisi tehnyt todella paljon mieli jäätelötötteröä mutta myös muita jäätelönälkäisiä näytti olevan 100 metriä jonossa joten päädyin lopulta hakemaan jäätelön kaupasta. Hyvää sekin toki oli!

Viikolla ehdittiin myös piipahtamaan Träskändan kartanon puistossa katsomassa edellisenä viikonloppuna avattua UKJ:n ympäristötaidenäyttelyä, joka on avoinna 24.5.-30.8.2025. Kun astuin autosta ulos huomasin kukkivat sireenit eli pakkohan niitä oli nuuhkia sekä valokuvata ennen siirtymistä kartanonpuistoon. 

Kartanon läheltä löytyi alueen kartta, josta löytyy 18 teoksen sijaintipaikat alueella. Uudenmaan Kuvataidejärjestöt (UKJ) järjestävät kerran vuodessa. Näyttelyitä on järjestetty mm. Järvenpään Taideseuran, Lohjan taideyhdistyksen ja Loviisan Taideyhdistyksen kanssa yhteistyössä. Tänä vuonna ympäristötaidenäyttely järjestetään yhdessä Espoo Artin kanssa Träskändan ihanassa puistossa. Tapahtumaan on vapaapääsy. 

Anne Ahonen - Mitähän kettua  

Anne Ahonen - Auringonkukkapelto   

Ilse Uoti ja Signhild Kempe-Järvensivu - Vieraat Pietarsaaresta 

Mia Piiroinen - Nukkuva luonnotar 

Eija Sandberg - Piika 

Ehdimme Mimmin kanssa katsastaa murto-osan teoksista koska meidän piti kiirehtiä eläinlääkärille ottamaan vuosittaiset rokotukset karvakaverille kuntoon. Samalla saimme reseptin punkkitabletteihin koska niitä veijareita kuhisee jo luonnossa ihan joka puolella. Ehdottomasti pitää palata Träskändan puistoon vielä kesän aikana koska se on yksi suosikkipaikkani Espoossa. Samalla voisi käydä myös kurkistamassa miltä uusi Auroratalo näyttää sekä siellä oleva kahvila. 

Jos Träskändaan liittyvät postaukset kiinnostavat laitan tähän muutamia linkkejä aiempiin postauksiin sieltä liittyen paikan historiaan ja Aurora Karamziniin elämään Träskändassa. 

Kahvila Aiju löytyy Träskändan kartanon pihapiiristä tänä kesänä  2021                

Espoo Visual Festival tarjoaa vielä tänään elämyksiä Träskändassa  2019 

Tärkeä päivä ja mielenkiintoinen löytö 2021

Mukavaa viikonloppua kaikille ja aurinkoa!