Syyskuu alkoi mutta "kesän venytykseni" jatkuu

 

Syyskuun 4.päivä eli ensimmäinen syyskuukausi on alkanut. Meillä Etelä-Suomessa eivät puut ole vielä juurikaan vaihtaneet lehtiensä väriä. Muutamia keltaisia koivunlehtiä on näkynyt nurmikolla ja pihavaahtera on hyvin hennosti alkanut punertua. Olen nähnyt vielä neitoperhosia ja nokkosperhosia lentelevän aurinkoisina päivinä luonnossa. Molemmat em. perhoset kuuluvat aikuisena talvehtiviin lajeihin eli ne etsivät vasta syyskuun loppuun mennessä suojaisan talvehtimispaikan esim. puunrungolta, vajojen nurkista tai sisätiloista. Myös ilmat ovat olleet melko lämpimiä eli tänään +15 C ja aurinkoinen sää. Tosin nyt viikonlopuksi on luvattu sateita ainakin lauantaille mutta ensi viikolla jopa +18 C astetta keskiviikolle. Joten ei yhtään hassumpi syyskuun alku minusta! 

Olen syntynyt kesäkuun viimeisenä päivänä eli olen kesänlapsi ja mielellään eläisin aina keväässä ja kesässä. Moni on julistanut jo pari viikkoa sitten, että kesä on ohi ja olemme siirtyneet syksyyn. Minä ikuisena kesänvenyttäjänä olen tyystin eri mieltä. Lainaan tähän mitä kirjoitin blogiin 1.syyskuuta 2021. 

"En ole vielä pakannut kesävaatteita kaappiin tai ottanut talvisaappaita esille vaan jatkan edelleen kesätamineissa. Laitan toki jotain lämmittävää sen kesämekon päälle koska en halua vilustua mutta vielä en aio luovuttaa. Kesähän on asenne vähän kuten koulun liikuntaopettaja aina sanoi, että "sää on pukeutumiskysymys" kun vinguimme sisäliikuntaa sadesäällä. Sen jälkeen kun minusta tuli koiranomistaja olen ymmärtänyt ettei huonoa säätä olekaan kun karvakaveri haluaa ulkoilemaan. Päälle vain oikeanlaiset vetimet ja menoksi!" 

Minä olen luonteeltani "ikuinen kesän venyttäjä" eli taistelen syksyä ja tulevaa talvea vastaan. Yritän myös selvitä ilman sukkia mahdollisimman pitkään. Muistan yhden sellaisen aikaisen aamun syksyllä kun jouduin töihin lähtiessäni raapimaan jäähilettä auton tuulilasista mutta olin ylpeä siitä ettei minulla vielä ollut sukkia jalassa. Taidan olla itsepäinen jäärä tuon kesän suhteen 😉

Ihailen päivittäin koiralenkeillä pihlajoita, jotka tuntuvat tänä syksynä ihan notkuvan pihlajanmarjoista. Yhtenä iltana olisin niin mielelläni ottanut kotiin maljakkoon edes yhden oksan, jossa olisi pihlajanmarjoja mutta ne olivat aivan liian korkealla vaikka olen 180 cm pitkä. Sinne jäivät nyt puuhun ja niistä on pitkälle syksyä iloa toki linnuille, jotka käyttävät niitä ravinnokseen.  Maljakossa olevat pihlajanmarjat on kuvattu kun vierailin muutamia vuosia sitten Petäjäveden kirkossa. 

Ystäväni on myös useana vuonna kerännyt pihlajanmarjoja koska ne ovat todellinen syksyn C-vitamiinipommi! Pihlajanmarjat ovat kirpeitä, mutta oikein käsiteltyinä niistä kuulemma syntyy vaikka mitä hyvää. Tässä vinkit, jotka ystäväni oli ottanut netistä eli marjat voi pakastaa ennen käyttöä, koska se lieventää marjojen kitkerää ja kirpeää makua. Toinen neuvo on yhdistää omenat ja pihlajanmarjat vaikka hillossa tai hyytelössä. Pihlajanmarjoja voi kuulemma myös kuivattaa ja käyttää niitä sitten vaikka aamupuurossa tai myslissä. 

Loppukesässä ja syksyssä minua ilahduttavat upean tuoreet kasvikset, vihannekset ja marjat, joita on sadonkorjuun aikaan tarjolla paljon. Ehkä nyt tulevana viikonloppuna ajelen taas Maatilapuotiin Kirkkonummen Eestinkylässä. Siellä on aina tarjolla todella laadukkaita tuotteita ja makoisia leivonnaisia. Maatilapuodin historia on myös todella mielenkiintoinen ja 30 vuoden ajan puoti on palvelullut asiakkaita.

"Emännän suku on tallannut näitä polkuja ainakin vuodesta 1665. Maatilapuoti sijaitsee Kärrasin tilalla Kirkkonummella. Fräsars on vajaan kilometrin päässä ja naapuritila Nikus sijaitsee niiden välissä."  

Tästä linkistä löytyy lisää mielenkiintoista historiaa mm. Porkkalanparenteesista 1944-1956, jolloin perheen piti jättää tila kun alue siirtyi Neuvostoliitolle. 

Yhdellä koiralenkillä törmäsimme Mimmin kanssa todella kesyn oloiseen oravaan, joka ei ollut moksiskaan minusta ja koirastani. Siellä kurre uteliaasti tarkkaili meitä ensin maasta kerätessään käpyjä ja sitten myöhemmin hän kiipesi puuhun tarkkailemaan. Nyt on aika jo varmasti kasata ruokavarastoa tulevan talven varalle.  

Eräänä iltana taivaalla lensi valkoposkihanhien aura, joka suuntasi merelle yöpymään. Arktinen valkoposkihanhien kanta muuttaa syys-marraskuun aikana ja pääjoukot vasta lokakuussa. Vielä näkee hanhia pellolla mutta jossain vaiheessa ne suuntaavat pois Hollantiin, Belgiaan, Saksaan ja Tanskaan palataakseen sitten taas Suomeen ensi keväänä. Auran edetessä kuulunut ääni muistutti minusta ihan koiran haukuntaa ja Mimmikin valpastui kuullessaan tutun äänen mutta omia lajitovereita ei näkynyt missään.😉 

Vielä olen nähnyt myös lehmiä laitumella mutustelemassa vihreää ruohoa. Harmitti kun en nyt keväällä ehtinyt katsomaan Viikin lehmien jokavuotista laitumellelaskua 9.toukokuuta talven jälkeen. Se meno on nimittäin todella täynnä iloista "kuka ehtii ensimmäisenä" juoksua pitkän talvikauden jälkeen. Mikä parasta lehmät pääsevät myös pihaton kautta käymään laitumella halutessaan. Luin yhdestä artikkelin, jossa lehmiä kasvattava pariskunta totesi seuraavasti. "Parhaiten lehmät tuntuvat viihtyvän laitumella viileinä syyspäivinä."  

Hevosten laitumellelaskua olen päässyt myös seuraamaan Kylämäen hevostilalla Marttilassa. Oli upeaa nähdä miten iloisena hevoset kirmailivat pitkän talven jälkeen taas vapaina laitumella. Ehdottomasti tämäkin olisi mukava kokea vielä joskus uudelleen.

Linnanmäellä kiljutaan kauhusta 11.9. - 4.10.2026, kun perinteinen iik!week-kauhufestivaali pukee huvipuiston mustanpuhuvaan tunnelmaan. Uskallatko astua kauhun porteista sisään ja kohdata syksyn hyytävimmät elämykset. Ikäsuositus tapahtuma-alueelle on 12+ ja kauhukohteisiin 15+, paitsi Painajaiseen, jossa ikäsuositus on 18+. Kauhukohteet hauskuuttavat kauhunnälkäisiä huvittelijjoita tapahtumapäivinä klo 16 alkaen. 

Minä kävin monena vuonna iik!week-kauhufestivaaleilla (2016-2019) ja blogista löytyy useita postauksia em. vuosilta. Tässä olevat kuvat ovat aiemmilta käynneiltäni. Täytyypä harkita uskaltaisiko mennä taas kurkistamaan...😬 Huvilaitteiden pyöritysten lisäksi löytyy neljä uniikkia kauhukohdetta sekä neljä hyytävää kauhualuella. 

Sienimetsälle pitäisi kyllä mennä mutta vielä en ole ehtinyt. Nämä sienet ovat torilta ja ostin sieltä suppilovahveroita, joista tehtiin oikein hyvä sienikastike. Maistui todella makoisalta tämän kesän perunoiden kanssa ja yleensä sienet ovat niin hyviä, että niitä tulee sitten syötyä liikaa ja tulee ähky. 

Olen lapsesta saakka käynyt sienestämässä isovanhempien ja omien vanhempieni kanssa. Söin myös sienistä tehtyjä ruokia jo lapsena koska olin tottunut niihin. Minnien kanssa kävimme usein Nuuksiossa meidän salaisessa "suppilovahvero paikassa", josta pystyi reilussa vartissa keräämään ison korillisen sieniä. Mimmiä en ole vielä uskaltanut vielä sienimetsään kun sen suuhun tuntuu edelleenkin menevän maasta vähän kaikkea. 

Kuva lainattu Espoon Facebook sivuilta 

Haluan vinkata nyt kaikille Espoossa tai pääkaupunkiseudulla asuville, että Leppävaarasta löytyy iso auringonkukkapelto. Auringonkukat ovat ihanan pieniä ja niitä on todella iso peltoalue vielä kukkimassa. Tämä peltoalue löytyy Leppävaaran urheilupuiston ja mormoni-temppelin välistä. Toinen minua lähellä oleva paikka on Rastaalan pelloilla (Nurminiityntiellä) mutta siellä en ole käynyt. Leppävaarassa poimittavaa vielä riittää. 

 

Ehkä pimenevissä illoissa parasta on ollut jo elokuusta asti lyhtyjen sytyttäminen kesähuoneeseen. Ja ahkerasti siellä onkin tuikut palaneet iltaisin. Meillä parvekekukat ovat ihan runsaimmillaan joten vielä en ole edes harkinnut syysistutuksien laittamista vielä pitkään aikaan. 

Mitä mieltä sinä olet syksyn alkamisesta? Oletko "kesän venyttäjä" kuten minä vai oletko jo siirtynyt suosiolla syysvaatteisiin? Kävin tänään illalla Kauppatorilla ja samalla söin jäätelötötterön vaikka onkin jo syyskuu. Ilma oli lämmin ja piti vain olla varuillaan etteivät harmaalokit napanneet tötteröäni. Jäätelö maistui ihan yhtä hyvältä kuin kesällä vaikka olikin jo syyskuu. 

Hyvää kansainvälistä koiranpäivää

Keskiviikkona 26.elokuuta vietettiin Kansainvälistä koiranpäivää (National Dog Day). Minun oli tarkoitus julkaista tämä blogipostaus jo virallisena koiranpäivänä mutta jostain syystä Blogger tai minun tietokoneeni temppuilivat eli eetteriin tämä postaus pääsee vasta tänään. Jos minulta kysytään niin koiranomistajalle jokainen päivä on Koiranpäivä koska niin paljon me omia karvakavereitamme rakastamme. Joten "parempi myöhään kun ei milloinkaan" eli nyt sitten vähän eri saatesanoilla tämä bloggaus on toivottavasti tänään kaikkien halukkaiden luettavissa Marjon matkassa -blogissa. Oma karvakaverini Mimmi tuhisee sängyllä kun minä naputan konetta.♥

Kansainvälisen koiranpäivän tarkoituksena on muistuttaa koirien merkityksestä ihmisille sekä kiinnittää myös huomiota erityisesti kodittomiin ja apua tarvitseviin koiriin. Yhdysvaltalainen eläinten hyvinvoinnin puolestapuhuja, kirjailija ja lemmikkien asiantuntija Colleen Paige perusti Kansainvälisen koiranpäivän vuonna 2004. Colleenin perhe adoptoi tuolloin ensimmäisen koiransa koiratarhalta. Kymmenvuotias koira sai nimekseen "Shelter" ja tästä koko tarina alkoi. Colleen on vuosien saatossa perustanut myös muita eläinten  teemapäiviä kuten mm. Kansainvälisen kissapäivän. 

Kuva Canadian Petcare 

Suomen Kennelliitto perusti valtakunnallisen Koiranpäivän vuonna 2007. Suomessa me vietämme vuosittain Koiranpäivää keväällä eli 24.huhtikuuta. Kennelliiton tulevaisuustoimikunnassa ollut kunniajäsen Pertti Kuopila (1935-2020) ehdotti aikoinaan päivän perustamista. Koiran päiväksi valittiin Pertin nimipäivä, jotta koiran asemaa ja hyvää elämää voidaan nostaa esille yhteiskunnassa. Kennelliitolla on vuosittain erilaisia teemoja Koiranpäivän viettoon ja tänä keväänä teemana oli "Liity laumaan!" eli kannustettiin viettämään aikaa koiran kanssa, huomioimaan koiran merkityksen osana laumaa ja perhettä sekä osallistumaan yhteisiin tapahtumiin. 

Talvipuutarhan koirakarpit ovat myös aika veikeitä otuksia ja minusta myös seurallisia. 

Lapsuudenkodissani meillä ei allergian takia voinut olla mitään muita kotieläimiä kuin kaloja. Itse asiassa Kauno, Kuuno ja Ilmari olivat veljeni kaloja, jotka mielestäni olivat jonkin sortin karppeja. Kauan niitä ei meillä voinut pitää koska ne kasvoivat niin suuriksi joten kolmikko myytiin takaisin legendaariseen Kapteenin eläinkauppaan, josta ne oli hankittukin. Tilalle tuli paljon pienempiä kaloja, jotka eivät olleet yhtään niin näyttäviä ja värikkäitä. Karpit ovat todella fiksuja eli tunnistavat ruokkijansa ja tulevat syömään kädestä. Myös veljeni "jonkin sortin karpit" olivat tottuneet syömään kädestä. Lapsena koirat tulivat tutuiksi kun kävimme Peltolan mummolassa, jossa karvakavereita oli aina silitettäväksi. 

Kasvattaja lähetti ensin valokuvia suloisista pikkupennuista. Minnie oli alimmainen pikku russeliriiviö kuvassa ja "maitobaari tankkaus" juuri menossa. 

Pentueen emä Minttu oli synnyttänyt 3.lokakuuta 2005 viisi pentua, joista kolme oli uroksia ja kaksi narttua. Pennuille oli annettu nimiksi Maximus, Mini, Miio, Miilo sekä Minnie ja nämä M-pentueen pikkuiset ovat ylläolevissa kuvissa vain kahden päivän ikäisiä. Yhtä poikaa lukuunottamatta kaikki muut pennut olivat saaneet valkomustan värin äidiltään Mintulta. 

Tässä ollaan hakemassa Minnietä, joka on kellistänyt sisaruksensa.

Minniellä oli usein pentuna "vähän ovela ilme".

Vähän epäluuloinen katse Minniellä kun lähdetään kasvattajan luota uutta kotia kohti...

Ensimmäisen koirani Minnien hankinta tapahtui vähän vahingossa. Serkullani oli ollut tiibetinspanieleita vuosia ja pääsin välillä silittelemään niitä sekä ulkoiluttamaankin. Meillä oli myös ollut hoidossa aina välillä poikaystäväni vanhempien jackrusselli Jackie, johon rotuna ihastuin todella paljon. Kun parisuhteeni päättyi aloin vähän "sivusilmällä etsiä" netistä russelleita. Syksyllä 2005 lähdimme serkkuni kanssa "vain katsomaan russellinpentuja" Sipoon Söderkullaan mutta suloisten pentujen näkeminen sekä silittäminen ei todellakaan helpottanut koirakuumettani. Ja niinhän sitten kävi, että Minnie muutti Espooseen. 

Saimme viettää 15 vuotta ja 4 kuukautta yhteiseloa Minnien kanssa ja luopuminen rakkaasta karvakaverista oli hyvin vaikeaa. Kirjoitin blogiin postauksen meidän yhteisistä vuosista ja kyyneleet nousivat silmiin monta kertaa kun muistelin aikaamme yhdessä.  

"Kulunut viikko on ollut äärimmäisen raskas! Jouduin tiistai iltana jättämään jäähyväiset rakkaalle Minnie (3.10.2005-23.2.2021) koiralleni. Suru on nyt suuri ja pohjaton ikävä omaa karvakaveria on hallinnut elämää. Itkun kaulukset kiristävät kurkkua ja monia kyyneleitä on valunut poskille viime päivinä. Välillä mielen on vallannut outo epätoivo kun katse on kotona osunut Minnien ruokakuppeihin keittiön lattialla. Parkettia vasten ei kuulukaan enää rapisevia tassuja eikä kukaan juokse vastaan häntäänsä heiluttaen kun tulen kotiin. Eteisen naulakossa roikkuva remmi ja kaulapantakin ovat nyt vailla käyttäjää. Jopa takintaskusta löytyvät ruttuiset koirankakkapussit herkistävät."  

Tässä kuvassa Mimmi on ensimmäistä kertaa uuden kotitalonsa pihanurmella. 

Mimmi kasvattajan luona kun pääsin katsomaan pentuja huhtikuussa 2021. 

Koko vilkas pentukatras, joka on juuri ruokaillut ja pyrkii nyt saamaan rapsutuksia. Tästä voit kurkistaa koko postaukseen. 

 

Minnien helmikuisen poismenon jälkeen käynnistin heti uuden pennun etsimisen. Tämä oli minun tapani selviytyä surusta enkä kokenut, että siinä olisi ollut mitään väärää. Muutama ystäväni yritti kyllä toppuutella, että anna ajan kulua ja etsi rauhassa. Olen luonteeltani energisen toimiva myös surussa ja systemaattisesti aloin käydä läpi jackrussell kasvattajia. Aikaa vievää puuhaa koska kaikilta kasvattajilta ei löytynyt kotisivuja tai ne eivät ole ajan tasalla. Ymmärrän täysin, että moni kasvattaa pentuja päivätyönsä ohella joten kaikkeen ei välttämättä liikene aikaa. Laitoin kymmeniä sähköposteja kertoen yli 15 vuotiaan rakkaan koiraystävän menetyksestä ja kerroin halustani hankkia uusi pentu. Koiran hankintaa ei myös helpottanut juuri tuolloin valinnut "korona-aika" joka hankaloitti tapaamisia. Kunnes sitten tärppäsi ja Stablebuddys Linda eli Mimmi muutti meille asumaan. 

Mimmi oli niin pieni pentuna, että se käytti aluksi kissanvaljaita ulkoilussa. 

Metsälenkit ovat kivoja Mimmin mielestä. 

Ja Roihuvuoren kirsikkapuisto on yksi Mimmin lempipaikkoja.

En voisi enää kuvitella elämää ilman koiraa. Kauniita, rakkaita muistoja Minniestä ja ihania hetkiä Mimmin kanssa päivittäin. Päivääkään en vaihtaisi pois elosta koiran kanssa. Vaikka tuulee tai sataa mennään lenkille ja tekemään tarpeita. Jos koiruus sairastuu lähdetään vaikka keskellä yötä päivystykseen jos on kiireellinen hätätapaus ja yritetään helpottaa potilaan pahaa oloa. Koiran silittäminen rentouttaa ja saa maailman murheet häviämään hetkessä. Kun tulet kotiin ottaa koira sinut vastaan kun ette olisi nähneet aikoihin heiluttamalla häntää ja hakeutumalla lähelle. Koirat ♥♥♥

Lomamäen Lemmikkieläinpuisto on Mini Zoo Inkoon Degerbyssä

 

Sunnuntaina tein vihdoinkin retken Lomamäen Lemmikkieläinpuistoon Inkoon Degerbyssä. Olen lukemattomia kertoja ajanut elämäni aikana Rannikkotietä 51 mennessäni Hankoon, kahville Lill-Breds Bärgård & Cafehen isäni kanssa, Fagervikiin tai Galleria Karaijaan katsomaan keramiikka ja taidetta. Ohittaessani Degerbyn tienhaaran olen jopa ihmetellyt, että täältä löytyy yksityinen Torbackan lentopaikka ultrakevyille koneille. Nurmikentällä on ollut muutamia lentokoneita ja joskus onnistuimme isäni kanssa jopa näkemään yhden koneen nousun. Edellisestä tienhaarasta pääsee upeille ulkoilu- ja virkitysalueille eli Kopparnäs ja Störsvik eli jos kaipaat upeita luontoelämyksiä niin poikkea ihmeessä. Korona-aikana minä kolusin molemmat em. paikat ja ihastuin todella paikalliseen luontoon!

Jos jatkaa Torbackan tietä eteenpäin numeron 213 kohdalle saavut siellä sijaitsevaan elämykselliseen Lomamäen Lemmikkieläinpuistoon. Autoille löytyy parkkipaikkoja nurmikentältä ja sisäänpääsyranneke lunastetaan alueella sijaitsevalta kojulta. Sisäänpääsy liput ovat 22 €/henkilö - alle kolmevuotiaat ilmaiseksi. Tarjolla on myös perhelippu 80 € (2 aikuista ja 2-4 lasta). Jos menet isomman ryhmän kanssa kannattaa kysyä tarjousta etukäteen.  

Auto parkkiin ja sitten oranssinen ranneke kädessä kohden Lomamäen Lemmikkieläinpuisto aluetta. Tuli mieleen rannekkeesta kesäiset Flow-festivaalit, jossa en olekaan käynyt muutamaan vuoteen. 

Lomamäen Lemmikkieläinpuisto on avoinna kesä-elokuussa ke-su 11-18. Touko- ja syyskuussa auki vain viikonloppuisin klo 11-16. Muina aikoina voidaan järjestää yksityisvierailuita, syntymäpäiväjuhlia, polttareita - toiveiden mukaan.  

Ensimmäisessä aitauksessa oli minun lempieläimiä jo lapsuudesta eli mangusteja. Muistan lapsuudesta, että lauantai-iltaisin oli aina kiire käydä saunassa koska sen jälkeen alkoi teeveestä Avara luonto -ohjelma. Mangustit ovat monelle tuttuja Disneyn Leijonakuningas -elokuvasta (1994) mutta minulle ne olivat tuttuja jo luontodokumenteista. 

Seepramangustit tulevat Afrikasta ja ovat kuuluisia siitä, että ne pystyvät myös tappamaan myrkyllisiäkin käärmeitä. Mangustit kommunikoivat keskenään erilaisilla äänillä ja hajueritteillä. Mangustilajeja löytyy noin 30 erilaista ja varmasti tunnetuin on nelisormimangusti eli juuri se laji, joka esiintyy Leijonakuningas leffassa. 

Onneksi ehdin mukaan kettujen ruokinta-aikaan eli pääsimme sisälle kettuaitaukseen. Ja mikä parasta saimme myös syöttää punakettuja - nimeltään Ash ja Rowan. Oli upea kokemus kun kettu otti makupalan kädestäni. Ketuilla on muuten todella hyvä kuulo eli olen nähnyt joskus videon, jossa kettu on paikantanut lumen alta jyrsijän ja nopeasti se sukelsi lumeen kaivaen saaliin esille. Kettu on myös hyvä juoksija eli pinkoo jopa 50 km tunnissa. Kettu päihittäisi minut siis mennen tullen 😉

Lomamäen Lemmieläinpuistossa asuvat fretit Gucci ja Chanel. Upeat nimet freteillä - so chic! Ystävälläni on ollut fretti vuosia sitten lemmikkinä. Fretti kesytettiin n. 2500 vuotta sitten ja sitä käytetään vieläkin kanin metsästyksessä. Fretit ovat älykkäitä, uteliaita ja kaikin puolin erinomaisia lemmikkejä. Muistan, että ystäväni fretti oli todella kiintynyt omistajaansa ja päinvastoin myös ♥

Kuva Wikipedia, töyhtöloistofasaani naaras

Töyhtöloistofasaani uros oli todella upea monivärisessä höyhenpuvussaan. Oli pakko etsiä netistä kuva naaraasta, joka muitten fasaanien lailla oli paljon hillitympi väritykseltään. Töyhtöloistofasaanit asuvat luonnossa Himalayan metsissä ja pensakkoalueilla 2000-4500 metrin korkeudessa. Lintu on Nepalin kansallislintu ja nämä fasaanit elävät Nepalin lisäksi myös Intiassa. Todella kaunis väritys uroksella - naarasta en onnistunut näkemään. 

Toinen koreassa monivärisessä asussa kulkeva lintu oli kultafasaani. Naaras näytti netin perusteella olevan lähes yhtä vaatimaton höyhenpeitteensä suhteen kuin töyhtöloistofasaani naaras. Muistan koulun biologian tunneilta opettajan sanoneen jokseekin seuraavasti. "Naaraat valitsevat puolisokseen näyttävimmän yksilön. Koreat värit vaativat energiaa ja vain terve uros pystyy pitämään höyhenpuvusta hyvää huolta. Ja kun on näyttävä niin kilpailijat pysyvät loitolla." Kultafasaanit ovat alun perin kotoisin Keski-Kiinan vuoristoseuduilta. 

Harmaapapukaijat Rocky ja Amy olivat minusta ihan samannäköisiä! He kuin identtiset kaksoset. Lomamäen Lemmikkipuiston sivuilla kerrotaan, että "ulkonäöstä huolimatta ne ovat ihan eri luonteisia". Harmaapapukaijat ovat Päiväntasaajan Afrikasta ja ne ovat yksiavioisia! Ne ovat erittäin älykkäitä ja papukaija maailman parhaimpia puhujia. 

 

 

Seuraavasta aitauksesta löytyi seniori eli sinikelta-ara Sam, joka on asunut puistossa jo vuosia. Sam on noin 25 vuotta vanha. Muistan itse Käpylän eläinkaupassa asuneen Roope-pajukaijan, joka kuoli 2019 peräti 61-vuotiaana ja se osasi viheltää Anttia Tuiskua ja muumilaulua. Isot ara papukaijat voivat elää 60-80 vuotiaiksi ja ne muodostavat elinikäisen suhteen pariinsa. Sinikelta-arat ovat kotoisin Panamasta ja Väli-Amerikasta. 

Kaverina Samilla oli smaragdiara Sarge, joka oli myös värikäs ja puhelias papukaija. "Sarge rakastaa hedelmiä, varsinkin viinirypäleitä, pähkinöitä ja laulukilpailuita Samin kanssa." kerrottiin lemmieläinpuiston nettisivuilla. Allekirjoitan - näillä herroilla juttua riitti! Smaragdiaroja elää luonnonvaraisena Meksikossa ja Etelä-Amerikassa ja myös ne elävät 50-60 vuotta. Kaverukset myös esittivät melko akrobaattisia liikkeitä 😊

Hauska puinen tikkakoriste puiston puussa! Tuli mieleen oman isoisäni tekemä lähes samanlainen tikka omasta lapsuudestani. Tästä olisi lähtenyt luontopolku, jonne en ehtinyt mennä. 

Kuva Lomamäen Lemmikkieläinpuisto 

Lepomäen Lemmikkieläinpuistossa elää myös veikeä orava nimeltään Mimsy. Kuumana kesäpäivänä sitä ei kyllä näkynyt missään eli olisiko ollut päiväunilla. Mimsy kuulemma rakastaa hasselpähkinöitä ja niitä laitetaankin piiloon erittäin ahkerasti. Oravat ovat todella söpöjä otuksia!

Sitten siirryttiin todella tuttujen maatilan ja oman mummolan eläimien pariin eli vuohia, lampaita, kanoja, kukkoja ja kaneja olisi nyt nähtävillä. 

Kukko ja kanat tuli moikkaamaan meitä seuraavaksi. Olin jo antanut lähes kaikki mukaan annetut herkkupelletit lampaille joten harmitti kun kukolle ja kanoille jäi vain rippeitä. Onneksi muilla oli annettavaa näille makupaloja jonottaville lemmikkieläinpuiston asukkaille. 

Vuohista Billy ja Bella tuli elävästi mieleen kummitäti sekä myös tätini Uman (Ulla-Maija Aaltonen) vuohet vuosia sitten. Vuohilla oli tapana aina saada vierailijoilta jotain hyvää syötävää tai makupaloja. Mutta auta armias jos sinulle ei ollut mitään niin ne alkoivat puskea vaativasti herkkuja itselleen. Muistan, että Uma teki vuohenmaidosta aina juustoa. 

Nugget kalkkuna oli myös komea ilmestys! Kalkkuna on kalkkunoiden sukuuun kuuluva kanalintu, joka on peräisin Pohjois-Amerikasta. Kalkkuna on alun perin kotoisin Meksikosta, jossa sen luonnonvarainen esivanhempi kesytettiin noin 800 eaa. Kalkkunakukko on kanaa suurempi ja sillä iso viuhkamainen pyrstö. Kukon pää on myös värikkäämpi kuin kalkkunakanan. Kukoilla on heltta ja nokan päällä pitkä roikkuva uloke, joka auttaa niitä houkuttelemaan naaraita, viilentämään kehoa kuumalla säällä ja kertomaan linnun terveydestä. 

Kuva Jim Capaldi, Springfield USA - Philadelphia Zoo

En muista koskaan ennen nähneeni verinokka-arakaria eli pientä tukaaneihin kuuluvaa lintulajia, joka elää Etelä-Amerikan koillisosissa. Lintu oli vähän vaikeasti kuvattavissa pleksin takaa joten ottamani valokuvan lisäksi lainasin netistä vielä paremman otoksen. Linnun suomenkielinen nimi tulee juuri tuosta "verenpunaisesta" nokan väristä. Linnun ulkoasu on muutenkin todella vaikuttavan värikäs. Lintu elelee sademetsän latvustossa. Todella kaunis lintu! 

Näistä luppakorvista ja muistakin kaneista tuli mieleen meidän lapsuuden kesäkanit. Ruusunnuppu (musta kani) ja Nöpö (harmaa kani) eivät aina löytyneet sieltä mihin ne oli illalla jätetty. Minulla oli veljeni ja serkkuni kanssa yhdessä nämä kanit. Kaniaitauksemme oli vähän huono ja usein aamuisin kanit olivatkin päässeet sieltä ulos (lue: kaivautuneet) omin voimin mutta onneksi ne eivät karanneet. Kesän loputtua kaneista piti luopua koska kaupunkiasuntoon niitä ei voinut viedä. Muistan vieläkin miten haikean surullisena silittelin kaneja kun ne haettiin pois.

Lampaita puistossa oli kahta ei rotua eli Quessantin pieni lammas sekä suomenlampaita. Quessantinlammas Wednesday on lammasrotua, jonka alkuperä on Ranskan Bretagnessa olevalla Quesssantin saarella. Lampaan säkäkorkeus on vain 45-50 cm. Rotu on älykäs, utealias ja täynnä persoonallisuutta. Suomenlammas Seba on Wednesdayn paras kaveri.  Lammsalaumaan kuuluvat myös veljekset Arri ja Byron. 

Minulla loppui aika kesken Lomamäen Lemmikkieläinpuistossa eli näkemättä jäivät  mm. haisunäädät, agutit, muuli, ponit, aasit, alpakat, poro, parmavallabit, kilpikonna, Intian piikkisiat ja sammakkotalo. Ensi kesänä on otettava kaikki em. haltuun sekä myös safaripolku ja luontopolku. 

Todella kiva paikka ja puistosta löytyy myös kahvila-kioski palvelee tai voit ottaa myös omat eväät mukaan. Kahvilasta voi ostaa jäätelöä, virvokkeita, kahvia, teetä sekä pientä suolaista ja makeaa. Kahvilan edestä löytyy myös noin 10 000 vuotta vanha kaksi metriä syvä hiidenkirnu jääkausien ajalta. 

Hiidenkirnut ovat mielenkiintoisia eli tästä voit kurkistaa minun retkeeni Askolan hiidenkirnuille. 

Marjon matkassa suosittelee piipahtamaan Lomamäen Lemmikkieläinpuistossa vielä elokuussa tai viimeistään syyskuussa. 🐇🐔🐓🐑🐐🐏🐢🐸