Äkkiseltään ei tulisi mieleen, että NHL jääkiekkoilija Jesse Puljujärvellä ja minulla olisi mitään yhteistä. Mutta kyllä meillä on sillä lonkkiamme on operoitu tässä lähikuukausia, Jessen rapakon takana ja omani Tampereen Coxassa. Jessen molempiin lonkkiin asennettiin tekonivelet New Yorkissa 19.kesäkuuta. Minun vuoroni saada oikeaan lonkkaan tekonivel koitti 18.syyskuuta ihan täällä koti Suomessa.
Kuin tilauksesta elokuun Hesarin kuukausiliitteessä oli pitkä artikkeli Puljujärven lonkkaleikkauksesta. Koska olin itse reilun kuukauden kuluttua samassa tilanteessa minä suorastaan ahmin tuota juttua. Samalla mietin myös kauhulla pyörtyisinkö minäkin leikkauksen jälkeen noustuani sängystä kuten Jesse? Tai kuinka pitkään itse viettäisin leikkauspöydällä? Jessen leikkaus kun oli kestänyt kolme tuntia - APUA!!!
Jesse Puljujärvi, Kuva: Henri Korhonen, HS kuukausiliite
Mutta eipä mennä asioiden edellä vaan palataan kevääseen 2021 jolloin minun oikea lonkkani oireili ensimmäisen kerran. Minnie jackrussellin voinnin heikennyttyä ja lopulta eutanasian jälkeen laitoin pienen kivun lonkassani vain surun aiheuttamaksi. Rakas karvakaveri oli yli 15 vuoden jälkeen poistunut elämästäni joten ehkä siksi vähän kolotti.
Nappasin Panadolin silloin tällöin ja osittain myös unohdin tuon lonkan kun onnistuin hankkimaan uuden pennun ja Mimmi muutti meille asumaan jo parin kuukauden kuluttua. Lonkka jotenkin unohtui kun tuli muuta ajateltavaa pikku pennun kanssa joten painoin asian taka-alalle.
Minnie ja Mimmi - elämäni jackrussellit ♥ ♥
Suvussamme on ollut nivelrikkoa isäni puolelta useammalla sukulaisella. Isäni molempiin polviin on laitettu tekonivelet jo vuosikymmeniä sitten. Oikean lonkan kivun lisääntyessä minulle aina välillä tuli mieleen olisiko minullakin jotain häikkää nivelissä. Koska kuitenkin pystyin vielä liikkumaan tavoitteeni 10000 askelta päivässä minä yritin unohtaa kivut ja sisulla vain mennä eteenpäin. Periksi ei anneta -asenteella!
Alkukesästä 2022 varasin kuitenkin ajan työterveyshuollon kautta Aavaan fysiatrille, joka tutkittuaan minut suositteli lonkkieni magneettikuvausta. En mielestäni koe ahtaanpaikankammoa mutta olen alkanut pelkäämään tuohon putkeen menoa ja sitä valtavaa hakkaavaa meteliä, jota toimenpiteestä kuuluu. Pyysin hoitajaa jäämään tueksi tutkimukseen joten selvisin siis siitä hengissä ja kuvaus saatiin tehtyä ilman rauhoitusta.
Kuva Pexels
Muutaman viikon kuluttua pääsin kuulemaan tulokset, jotka olivat pysäyttäviä. Vasen lonkkani oli täysin terve, mutta oikeassa lonkassa oli kulumia ja fysiatrin ennusteen mukaan pystyisin pärjäämään lonkkani kanssa ainakin 2-3 vuotta ennen kuin leikkauspöytä kutsuisi minua. Lääkäri kertoi, että vanhenemisen lisäksi isojen nivelten nivelrikolle altistavia tekijöitä ovat raskas työ, niveliä kuormittava urheilu, ylipaino, nivelten vammat ja tulehdukset sekä perinnöllinen taipumus. Mietin pääni puhki ja tuli mieleen yksi kaatuminen oikealle lonkalle useamman talven takaa joten olisiko se ollut aiheuttaja? Totta kai ainahan voisi olla hoikempikin? Työni ei ole fyysisesti raskasta joten kyllä se perimä siellä taustalla taitaa kuitenkin olla.
Vuoden 2022-2023 vaihtuessa kävin ensin Espoon Rainbow River valopuistossa ja tammikuussa sitten perinteisessä LUX Helsinki tapahtumassa. Muistan, että molempien kävelylenkkien (askelia enää 8000) jälkeen oikea lonkkani huusi Hoosiannaa ja vähitellen aloin kokea myös leposärkyä öisin. Tätä ennen olin pystynyt nukkumaan yöni ihan levollisesti. Sain lääkäriltä vahvempia, pitkävaikutteisempia tulehduskipulääkkeitä helpottamaan oloani ja rauhoittamaan myös yöuntani. Pakko myöntää, että oma kipukynnykseni on myös aika korkea eli vaikka minua välillä sattui todella paljon vähättelin kipuani.
Kun vuosi 2023 eteni huomasin myös sen, että ryhtini oli muuttunut ihan oudoksi. En saanut enää oikeaa jalkaani suoraksi eli jos asetuin selinmakuulle jalkani jäi noin 30-40 asteen kulmaan. Nivelrikossa eli artroosissa nivelrusto rappeutuu ja ohenee. Em. seurauksena nivelväli hiljalleen kaventuu ja lopulta häviää aiheuttaen lonkkanivel kipua sekä liikerajoituksia. Autolla pystyin ajamaan mutta välillä piti aina hieroa oikeaa reittä, joka alkoi krampata. Edelleen pystyin kuitenkin nukkumaan oikealla kyljellä vaikka varmasti yön aikana vaihdoinkin asentoa usein. Portaiden nousu hissittömässä talossa oli ihan tuskaa välillä mutta ei auttanut valittaa.
Minun uusi keinoniveleni T7 näyttää tältä. Miltäköhän Jessen keinonivel näyttää...?
Sinnittelin aina kesäkuulle 2024 ennen kuin lopulta varasin ajan Aavaan ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Jarkko Leskiselle. Kolme tuttavaani oli ollut Leskisen potilaana Tekonivelsairaala Coxassa Tampereella ja heidän lonkkaleikkauksensa olivat onnistuneet sekä elämänlaatu oli parantunut toimenpiteen jälkeen. Leskinen tutki minut ja pyysi käymään röntgenkuvassa. Hän ilmoitti minulle myöhemmin iltapäivällä kuvantamisen tulokset ja kertoi, että lonkkani tulisi kyllä operoida melko pikaisesti. Lonkkamaljassani oli myös murtuma, joka on syntynyt kun nivelrustoa ei enää ole ollut siellä kahden luun välissä.
Kuva lainattu Coxan nettisivuilta.
Sain Coxasta kirjeen parin viikon kuluttua, että minulle on varattu aika oikean lonkan keinonivel leikkaukseen 18.syyskuuta. Olin toki hyvin helpottanut mutta luettuani aiemmin mainittua Jesse Puljujärven juttua Hesarista minulla toki oli perhosia vatsassa. Jos 25-vuotias urheilija nuorukainen pyörtyy leikkauksen jälkeen miten käy keski-ikäiselle itselleni? Olin ladannut puhelimeeni Coxapolku-sovelluksen, joka jatkossa muistuttaisi minua kuntoutumiseni aikana ja sitä ennenkin eri asioista liittyen leikkaukseen valmistautumiseen.
Kaikki kunnossa eli terve sydän!
Syyskuun 3.päivänä matkasin Tampereelle alustaviin tutkimuksiin sekä tapaamaan myös Jarkko Leskistä. Minun piti käydä elämäni ensimmäisessä sydänfilmissä ennen Tampereen reissua ja antaa myös muutamia putkiloita verta erilaisia verikokeita varten. Ajaessani Coxaan mieleni oli kuitenkin todella helpottanut, että olin jo hyvin lähellä sitä ettei lonkkaani enää satu. Kävin aluksi sekä röntgenkuvauksessa että viipalekuvauksessa, joka kesti muutaman minuutin eikä putki ollut yhtään niin pieni kuin magneetissa JIHUU!
Seuraavaksi oli 1,5 tunnin keskustelu sairaanhoitajan kanssa, jossa käytiin läpi minun Coxapolku -sovellukseen täyttämiäni esitietoja. Tapasin myös anestesiahoitajan, jonka kanssa kävimme läpi etten halua ottaa minkäänlaisia opiaatteja itse toimenpiteessä enkä sen jälkeenkään. Lopulta tapasin ortopedi Leskisen ja hän kertoi, että koska minulla on se murtuma lonkkamaljassa sinne tehtäisiin luusiirre. Alun perin kaavailtu "leikkauspäivänä kotiin" ei siis toteutuisi vaan olisin yhden yön Coxassa. Ajoin levollisin mielen kotiin tosin jouduin pysähtymään kolmesti koska oikeaan jalkaani alkoi niin paljon sattua.
Kuva lainattu Norlandin sivuilta.
Sain kuljetuksen Espoosta potilashotelliin Norlandiaan 17.syyskuuta illalla koska minun leikkausaika olisi aamulla noin 10.30. Sain nauttia vielä ravintoa kello 24 saakka joten istuskelin vähän aikaan Norlandian ravintolassa syöden hedelmiä ja leipää. Siirryin sitten huoneeseeni pyörien netissä koska vähän minua kyllä hermostutti leikkaus eikä uni oikein tullut heti silmään.
Olen ollut niin onnekas, että vain kerran aiemmin olen elämässäni ollut pienessä operaatiossa mutta muuten sairaalamiljööt ovat minulle vieraita. Toki olin jo syyskuun alun käynnilläni todennut, että Coxa on sairaalana ihan huippupaikka. Ystävällisyys ja huomioon ottaminen oli hienosti hoidettu!
Ilmoittauduin sovittuna aikana ja siirryin vaihtamaan omat vaatteet leikkauspaitaan sekä sairaalavaatteisiin. Seuraavaksi siirryttiin odotustilaan, jossa minun lisäksi ei ollut ketään. Katselin teeveetä ja luin lehtiä. Lopulta sain seuraksi iäkkäämmän naispotilaan, joka oli tulossa polvileikkaukseen. Hän kertoi olleensa Coxassa jo aiemmin ja rohkaisi, että "kaikki menee kyllä hyvin". Sitten minut jo haettiin sängyllä itse leikkaukseen.
Kuva lainattu Coxan nettisivuilta
Muistan, että anestesialääkäri pyysi minua kääntymään kyljelleen sanoen "kohta voi vähän nipistää kun laitan selkäydinpuudutuksen" mutta sen jälkeen filmini katkesi. Herätessäni kuvittelen olevani kuumalla hiekkarannalla missä aurinko paistaa lämpimästi. Itse asiassa aurinko oli leikkaussalin iso lamppu mutta minulla oli äärimmäisen hyvä ja levollinen olo. Ortopedi Leskinen tuli kertomaan, että leikkaus meni hyvin ja murtuma saatiin korjattua omalla luusiirteelläni. Leikkaus kestää normaalisti 25 minuuttia mutta luusiirteen takia minua oli operoitu tunnin ajan. Olin kuulemma saanut "humautuksen, joka pyyhki ikävät äänet pois mielestäni" eli en muistanut mitään luun sahauksen ääniä tai muuta epämiellyttävää.
Kuva Pexels
Siirtyminen osastolle 4 tapahtui mielestäni todella nopeasti leikkauksen jälkeen. Coxassa tehdään vuosittain 7000 leikkausta ja joka neljäs keinonivel leikataan siellä. Huoneessa oli jo todella mukava nainen, jonka molemmat polvinivelet oli leikattu jo maanantaina. Minulla oli sudennälkä koska olin viimeksi syönyt edellisenä iltana joten aika nopeasti sainkin sitten syötävää. Kipuja minulla ei ollut ja varmasti tunnin sisällä kävelin jo kyynärsauvojen kanssa itse wc-tilaan. Hoitaja oli ensimmäisellä kerralla katsomassa, että kaikki menee hyvin mutta koska selvisin siitä en tarvinnut apuja sen jälkeen enää. Minulta kysyttiin asteikolla 1-10 millä tasolla kipuni ovat. Vastasin, että 1 maksimissaan 2 joten olin lähes kivuton.
Jo leikkauspäivän iltana tapasin fysioterapeutin, jonka kanssa kävimme läpi kuntoutukseen liittyviä asioita. Olin toki jo Coxapolku-sovelluksesta lukenut mitä liikkeitä saan tehdä ja mitä en. Oikean jalan sisäkiertoa tulisi välttää keinonivelleikkauksen jälkeen. Nukkuessa tuli pitää tyynyä jalkojen välissä ja kylmäpakkauksilla pystyi hyvin myös helpottamaan sitä turvotuksen tunnetta, joka oikeassa lonkassa välillä tuntui. Seuraavana päivänä jatkuivat harjoitukset sekä fysioterapeutin kanssa että myös itsekseen käytävällä kävellen.
Kuva lainattu Coxan nettisivuilta
Tapasin minut leikanneen ortopedi Jarkko Leskisen vielä kotiutuspäiväni ja hän kertoi, että leikkauksessa oli kaikki mennyt hyvin. Luusiirteen takia leikkaus oli todella kestänyt tunnin ja olin menettänyt verta lähes litran. Kun menin leikkaussaliin hemoglobiini oli 134 ja kun tulin sieltä ulos se oli pudonnut 94 Hb. Leskinen vakuutti, että se nousisi muutamassa päivässä takaisin entisiin lukemiin. Reisiluutani olisi myös Coxassa pakastettuna jos sitä joskus tarvittaisiin myöhemmin johonkin minulle tehtävään operaatioon. Kiitin Leskistä siitä, että minun lonkkakipuni olivat ihan oikeasti jääneet sinne leikkauspöydälle.
Kotiuduin ja kaikki on sujunut oikein hyvin. Viiden vuorokauden kuluttua soitin kotisairaanhoidon vaihtamaan haavasidoksen koska itse en sitä saanut vaihdettua. Hakasten poisto haavasta tehtiin 2.lokakuuta työterveyshuollossa Aavassa. Peräti 36 hakasta otettiin irti ja haava oli äärimmäisen hyvännäköinen sekä siisti. Leikattuun jalkaan tuli toki aika mojovat mustelmat mutta nekin hävisivät ajan mittaan. Oikea jalkani turpoaa edelleen mutta käyttämällä kylmäpakkauksia ja pitämällä jalkaa ylhäällä saan turvotuksen laskemaan.
Minun leikkauksestani on nyt kulunut 9 viikkoa. Kun liikun Mimmin kanssa ulkona olen käyttänyt vielä toista kyynärsauvaa ihan tasapainon vuoksi. Autoa pystyin ajamaan jo pieniä matkoja parin viikon kuluttua leikkauksesta. En ollut kovin iloinen aikaisesta lumen tulosta koska lonkkaleikkauksen jälkeen ei missään tapauksessa saa kaatua.
Haluan esittää Jarkko Leskiselle ja koko Coxan henkilökunnalle lämpimän kiitoksen sekä onnistuneesta leikkauksesta että siitä palveluasenteesta millä siellä kohdellaan potilaita. Potilaat huomioidaan käytävillä eli tervehditään ja kysytään vointia. Kun olin syyskuun alun käynnilläni vähän eksynyt eri rakennusten välillä ystävällinen lääkäri vei minut sinne minne olin menossa. Palvelu oli aivan ensiluokkaista. Kun minua tultiin hakemaan sairaalasta kotiin noutajani ihmetteli miten upeaa palvelua hänkin sai oven avanneelta hoitajalta. Turhaan siirsin lonkkaleikkaukseen menoa koska elämänlaatuni on parantunut huomattavasti.
Jos mietit nivelleikkausta iso suositus Coxalle!
