Hyvää uutta alkanutta vuotta 2020 kaikille siellä ruudun toisella puolella ♥ Kun kello löi kaksitoista viime yönä me hyvästelimme vanhan vuoden kukin tavallamme ja toivotimme tervetulleiksi uuden. Käänsimme uuden lehden täynnä lukemattomia mahdollisuuksia. Olemme aloittaneet mielenkiintoisen vuoden mittaisen matkan, josta kukaan meistä ei tässä vaiheessa tiedä ihan tarkkaan mitä se tuo tullessaan. On alkamassa uusi, uljas seikkailu!
Kiitos tälle vuodelle osuvan karkausvuoden meillä on käytettävissä peräti 366 päivää, 12 kuukautta, 52,29 viikkoa, 8784 tuntia, 527.040 minuuttia ja 31.622.400 sekuntia! Mitä tämä vuosi tuo tullessaan on vielä suuri mysteeri mutta sellaistahan meidän elämämmekin on. Aamulla herätessään ei vielä tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Mutta illalla nukkumaan mennessään on taas jo vähän viisaampi ja onnellisempi. Elämän arvoituksellisuus on juuri sen suola!
Tai vähän onnettomampi! Ainahan elämä ei tarjoile vain makeita paloja kultalusikalla. Mutta kyllä ne vastoinkäymisetkin kasvattavat, opettavat, antavat perspektiiviä ja pitävät meidät valppaina. Edesmennyt isoäitini tapasi sanoa, että "Kaikki mikä ei tapa vahvistaa." ja "Meille ei anneta enempää mitä jaksamme kantaa." Itse asiassa tuo ensimmäinen lausahdus on alun perin saksalaisen kuuluisan filosofi Nietzchen ja toinen on Raamatusta.
Epäonnistumiset ja vastoinkäymiset kuuluvat mielestäni elämään. Ei luonnossakaan paista aina aurinko mutta kun paistaa niin sen säteet ulottuvat myös sinne kuuluisaan risukasaankin! Nämä vanhan kansan viisaudet tai oivallukset antavat toivoa sille, joka ei näe epäonnistumisen hetkellä tietä ulos ja ylös elämässään. Epäonnistumisen hetket ovat arvokkaita kokemuksia kokonaisuuden ja tulevaisuuden kannalta. Vaikka juuri siellä suossa rämpiessään sitä ei käsitäkään.
Minun elämänfilosofiani takana on itävallanjuutalaisen kirjailijan, kirjallisuudentutkijan, kriitikon, esseistin, filosofian tohtorin ja saattohoidon uranuurtajan Anne Friedin (1903-1998) upea kiteytys. "Elämässä ei voi koskaan varmuudella tietää, mitä uusi päivä tullessaan. Silti mitään ei tapahdu sattumalta vaan kaikella on tarkoituksensa, ja jokaisen ihmisen valinnoilla on selkeä logiikkansa, joka paljastuu vähä vähältä elämältä eri vaiheissa."
Olen jo aiemmin täällä blogissa kertonut, että ihailin tätä valkoisen nutturan omaavaa vanhaa naista lapsuudessani kun matkustin bussissa. Anne Fried hymyili aina valloittavasti kun hän loi katseen sisääntulijaan ja jatkoi sitten taas kirjoittamista pieneen muistikirjaansa. Hän kirjoitti aina bussimatkojen aikana. Vasta myöhemmin sain äidiltäni tietää kuka tämä Itävallasta New Yorkin Harlemin kautta Suomeen päätynyt upea nainen on. Fried muutti Suomeen 1969 poikansa perässä ja opetteli myös suomenkielen. Olisinpa saanut "nyt aikuisena" keskustella hänen kanssaan...
Me aloitimme nyt 2020-luvun ja netissä moni on miettinyt olisiko se kuten 1920-luku aikoinaan?
Sata vuotta sitten alkanut vuosikymmen oli iloisuuden ja vallattomuuden aikaa. Raskas ensimmäinen maailmasota ohi. Kovia kokeneen Euroopan todellisuuteen toi uutta iloa Hollywoodin elokuvateollisuus. Rapakon takaa tuli mykkäelokuvia kuten Chaplin poika ja Kultakuume sekä vampyyrielokuvien klassikko Nosferatu. Näyttelijät Mary Pickford, Gloria Swanson, Greta Garbo ja Rudolph Valentino tulivat tutuiksi valkokankaan kautta. Kultaisen vuosikymmenen aikana jazz-musiikki soi, lyhenneet hameenhelmet heiluivat ja elintaso alkoi vähitellen taas nousta.
Aika tämänpäivän maailmassa kovin on erilainen kuin 100 vuotta sitten. 20-luvulla maailma koettiin pienemmäksi ja kaukaisten maiden ihailu oli muotia. Kun vuonna 1923 Aero Oy (nyk. Finnair) perustettiin me suomalaiset pääsimme sinivalkoisin siivin myös laajemmin matkustamaan. Tällä vuosikymmennellä meidän pitäisi saada ilmaston lämpeneminen vihdoin kuriin ja välttää mm. lentomatkustamista suosien lähimatkailu. Tai ainakin kompensoida lentojemme aiheuttamia CO2-päästöjä. Ilmastoaktivisti Greta Thunberg puhuu mielestäni todella painavaa asiaa vaikka monet häntä arvostelevatkin. Nuorissa on meidän kaikkien tulevaisuus ja myös heidän valinnoillaan jatkossa.
Vaikka maailman eri kolkista puskee uutisten välityksellä koko ajan ikäviä asioita ei meidän silti pidä aloittaa uutta vuotta ja vuosikymmentä suru puserossa. Pikemminkin voisimme jokainen miettiä alkaneen vuoden aikana omia kulutustottumuksiamme, vähentää lihansyöntiä, minimoida ruokahävikkiä, kierrättää vieläkin enemmän, olla vastuullisia ostamiemme tuotteiden suhteen, suosia lähituotantoa ja kivijalkakauppoja, suosia jakamistaloutta, tehdä vapaaehtoistöitä jne. Enkä minä väitä olevani näissä asioissa yhtään sen parempi kuin joku toinenkaan joten en halua tuomita ketään tällä kirjoituksella tai "olla heittämässä ensimmästä kiveä".
Me voisimme kuitenkin yrittää tehdä 2020-luvusta iloisen, vastuullisen ja ympäristöä kunnioittavamman vuosikymmenen! Lähdetkö mukaan tähän haasteeseen omalta osaltasi?
Kaikki postauksen 1920-luvun kuvat on lainattu netistä.
