joulukuuta 30, 2019

Marjon matkassa 2019 pähkinänkuoressa


Vuoden 2019 toiseksi viimeisen päivän päätteeksi ajattelin tehdä pienen yhteenvedon kuluneesta vuodesta Marjon matkassa -blogin puolella. Seuraan itse kuukausittain mitkä postaukset nousevat luetuimmiksi mutta silti näin loppuvuodesta tulee yllätyksiä kun saa käyttöönsä koko vuoden tiedot.

Itseäni totta kai bloggaajana kutkuttaa tietää mistä te blogini lukijoina olette kiinnostuneita. Blogiahan en kirjoita itseäni varten päivänkirjan omaisesti vaan kaikki postaukset on tarkoitettu luettaviksi. Vaikka en mikään "tilastojen rakastaja" olekaan on mielenkiintoista nähdä mitkä jutuista osuvat ja uppoavat eniten.


Viime vuoden selkeästi luetuin postaus oli helmikuussa kirjoitettu "Uusi kortteliravintola Meiccu tarjoaa mutkatonta kotiruokaa upeassa ympäristössä". Olen itse todella iloinen, että niin moni on löytänyt postauksen ja siihen on tullut myös kommentteja. Vanha perinteikäs kortteliravintola kiinnostaa ja uskon, että siellä on piipahdettu myös herkuttelemassa vaikka ravintoloitsija on vaihtunut ja pieniä muutoksiakin on tapahtunut.


Kymmenen luetuimman postaukseni joukkoon mahtuu kaksi Loviisasta tehtyä juttua sekä Wanhan Ajan Joulukodeista että Loviisan Wanhoista Taloista. Tämä ei yllätä minua ollenkaan sillä Loviisa kiinnostaa teitä lukijoita vuosi toisensa jälkeen. Nyt kuluvana vuonna sain vielä kunnian toimia yhtenä VIP-bloggaajana elokuun tapahtumassa joten sitäkin kautta tuli varmasti lukijoita.


Kirjoitin "Nikkilän entisen mielisairaalan upeat jugendtalot" postauksen jo 2018 ja silloin se oli luetuimpien joukossa kuten myös nyt tänä vuonna. Kuluvan vuoden aikana blogiin on tullut kommentteja henkilöiltä, joiden omaisia on ollut Nikkilässä aikoinaan potilaina. Etsiessään tietoja Nikkilästä he ovat törmänneet postaukseeni. Entisiä sairaalan työntekijöitä on myös jättänyt kommentteja ja graduaan varten tietoja Suomen mielisairaaloista etsivä opiskelijakin. Olen erittäin kiitollinen kaikista kommenteistanne!


Tallinnassa olen käynyt monesti useiden vuosien aikana mutta nyt kärkikymmenikköön nousi viime toukuussa julkaistu postaus "Tallinnan uusi Mustamäe Elamus Spa tarjoaa erilaisia elämyksiä". Kiva, että ihmiset ovat löytäneet tähän juttuun ja sitä kautta myös toivottavasti upouuteen ja elämykselliseen paikkaan. Oli jännä käydä Mustamäellä, jossa ihan Tallinnan ensimmäisinä vierailuvuosina piipahdettiin "legendaarisella Mustamäen torilla" ihmettelemässä ja ostoksilla.


Viime vuoden 10 luetuimman postauksen joukossa on myös "Huoli omasta karvakaveristani", joka on kirjoitettu jo vuonna 2015. Henkilöt, jotka etsivät apua koiran sarveiskalvo ongelmiin varmasti löytävät tämän kirjoituksen netistä. Uskoisin ettei erikoisesta "grid-toimenpiteestä eli sarveiskalvon tuoreistamisesta" ole paljoa kirjoitettu koiranomistajan näkökulmasta joten siksi aihe kiinnostaa. Olen saanut myös sähköpostia liittyen koirien silmäongelmiin lukijoilta. Vertaistuki on tärkeää!


Myös postaus "Tuhannen tuskan kahvila Liisantalossa" on noussut ilmeisesti muiden Loviisan postausten mukana nyt kymmenen kärkeen. Itse kahvilassa olen käynyt monesti mutta blogikirjoitus siitä syntyi kesällä 2017. Hurmaava paikka ja jos käyt Loviisassa niin "must to visit" -kohde ehdottomasti. Se tunnelma ja ne herkut!


Kesäinen Riian risteilyni on myös kiinnostanut ja postaus "Silja Europa risteilee Riikaan tänä kesänä vielä kerran" on luetuimpien kymmenikössä. Silja teki viime kesänä kolme erikoisristeilyä Riikaan ja olin itse toisella reissulla mukana. Toivottavasti myös ensi kesänä Riika on mukana erikoisristeilynä sillä Latvia ja Riika ovat näkemisen arvoisia. Olen saanut myös sähköpostia liittyen Riian museovierailuihin mm. muotimuseon osalta.


"Uudenkaupungin Wanhat Talot 2019" -postaus löytyy myös luetuimpien joukosta. Kiva, että tämä joka toinen vuosi järjestettävä ja "vähän kauempana pääkaupunkiseudusta" oleva upea talotapahtuma on saanut lukijat kiinnostumaan. Olen käynyt UGIN talotapahtumassa jo muutamia kertoja joten tästäkin alkaa muotoutua jo perinne. UGIn tapahtuma on syyskuun alkupuolella mutta kesäisissä tunnelmissa ja merenrannalla myös tässä hurmaavassa pikkukaupungissa pääsee kävelemään sekä katselemaan taloja.


Kirjoitin kuluvan vuoden helmikuussa hyvin henkilökohtaisen postauksen liittyen omaan terveydentilaani ja myös te lukijat olette löytäneet sen. Kolonoskopia ja "viime hetki" on 10.luetuin postaus. Paksusuolentähystys on herättänyt ajatuksia myös monissa lukijoissa ja olemme vaihtaneet sähköpostilla ajatuksia "vatsavaivoista". Muutama teistä saivat rohkeutta tai sysäyksen tämän vuodatukseni jälkeen varata oman ajan tähystykseen. Hyvä niin koska ei "pidä odottaa sitä viime hetkeä" kuten minä tein.


Otan vielä muutaman kärkikymmenikön ulkopuolelle jäävän postauksen, jotka haluan mainita. Nämä postaukset ovat myös keränneet ihan kivoja lukijamääriä.

Nuutajärven lasikylä ja mielenkiintoinen WhyNot - Finnish American Art Glass -näyttely


Sudden deafness - pelottava "hiljaisuus" 
Tämä äkillistä kuulonmenetystä käsittelevä postaus on tuonut myös paljon sähköposteja henkilöiltä, joille on sama "vaiva" sattunut kohdalle. Kaikki eivät valitettavasti ole olleet yhtä onnekkaita kuin minä vaivani kanssa.


Rummu Karjäär - mystinen louhos ja uponnut vankila Harjumaalla


Kuluneen vuoden 2019 aikana syntyi 186 postausta kun huomenna julkaistaan vielä yksi. Viime vuoden hurjaan tahtiin - 203 postausta - ei päästy tänä vuonna. Mutta kuluneen joulukuun aikana ilmestyy 30 postausta kun olen niin jouluhullu.

Marjon matkassa -blogi täytti 7 vuotta 25.12. ja tätä tullaan kyllä juhlistamaan täällä blogissa kun joulusta ja vuodenvaihteen hässäköistä päästään yli. Arvontaakin voi odotella...

Kiitos kun olette tänäkin vuonna olleet Marjon matkassa ja aktiviisesti kommentoineet. ♥
Ilman teitä lukijoita tätä blogia ei olisi olemassa joten jatketaan vuorovaikustusta edelleen. ♥













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti