joulukuuta 19, 2019

Converse All Stars pukeutuu jouluun


Olen usein näin joulun alla esitellyt joulukenkiä täällä blogissa. Uskollinen blogin lukija ja "vakiokenkäfani" Sari laittoi minulle sähköpostia pari päivää sitten. "Odotan kovasti minkälaisia kenkiä tänä jouluna tulee blogiin." kirjoitti Sari. Minulle on aina mieluisaa tarttua näihin kenkätoiveisiin mutta tällä kertaa ajattelin tehdä vähän erilaisen postauksen.

Nyt nimittäin sukelletaan enemmän vapaa-ajan kenkien maailmaan ja unohdetaan siis hetkeksi iki-ihanat korkkarit. Jouluiset Converset saavat tänä jouluna olla valokeilassa ja esittelyssä. Mielenkiintoinen aihe myös itselleni sillä en ole elämässäni omistanut yksikään Converse tossuja vaikka monasti olen ollut sellaiset ostamassa. Minulla on yhdet keltaiset "freikki Converset" jossain kellarin uumenissa mutta aitoja olen vain sovitellut.








Conversen All Stars kengät vai pitäisikö niitä ehkä kuitenkin kutsua tossuiksi on siis alunperin valmistettu koripallokengiksi. All Starsit tulivat markkinoille jo vuonna 1917 joten ne ovat siis samanikäiset kuin meidän itsenäinen Suomi valtiona. Vuonna 1921 yhdysvaltalainen koripalloilija Charles "Chuck" Taylor alkoi markkinoimaan Converseja. Ja edelleen Chuck Taylorin nimikirjoitus on Conversien logossa, joka löytyy jokaisesta kengästä. Converseja onkin kutsuttu myös lempinimellä Chuck Taylor.

Alkuperäisessä Converse logossa ei vielä vannottu Chuck Taylorin nimeen. Taylor oli koripalloilija, joka vuonna 1921 pestautui myös myyntimieheksi Conversille. Näihin aikoihin eivät koripalloilijat tienanneet kuten nykyään joten heidän oli myös tehtävä palkkatyötä elääkseen. NBA - National Basketball Asscociation - perustettiin vasta 1949 ja nykyään NBA:ssa pelaavat koripalloilijat elävät koripallolla.



Converse koripallokengät valloittivat markkinat myös koripallokenttien ulkopuolella. Converset levisivät myös arkikäyttöön ja nykyään niitä käytetään ihan ympäri maailmaa. All Stars -kenkiä valmistetaan nykyään monenlaisia ja myös monessa eri värissä. All Stars -kengät sopivat sekä naisille että miehille joten niitä voidaan pitää unisex-urheilukenkien edelläkävijöinä.

Converse kengät säilyivät samanlaisina ja muuttumattomina aina vuoteen 2003 saakka, jolloin Nike osti 2001 konkurssiin menneen Conversen. Nike siirsi tuotannon Aasiaan ja samalla myös kenkien kannoista poistui "Made in USA" -merkintä. Harmi sillä juuri tästä Converset olivat kuuluisia. Myös kenkien materiaalia muutettiin edullisempaan eli canvas-kangas korvattiin synteettisilla ja joustavilla materiaaleilla.


Ja yllätys-yllätys Converse koriskengistä on tehty vuosien varrella myös jouluversioita. Löysin lukemattomia kuvia kengistä, joita on kaupiteltu netin kautta mm. eBayssa. Ihania valko-vihreä-punaisia Converseja, joista löytyi jopa raidallinen vuori. Ja kirsikkana kakun päällä ja lisäämässä joulutunnelmaa Conversen kannassa on ollut kulkunen. Kengätnauhatkin ovat jouluisissa sävyissä.

Minähän innostuin näistä joulu Coverseista heti ja mutta vielä toistaiseksi en ole löytänyt yhtään paria, joka olisi myynnissä. Minunlaiselle jouluhullulle sopisi juurikin omat joulu Consit! Ehkä onnistun vielä tässä Converse metsästyksessä jonain päivänä.

Ovatko Converset tutut kengät siellä ruudun toisella puolella? Jos olet omistanut Consit niin minkä väriset? Mitä ajatuksia jouluiset Converset herättävät?





4 kommenttia:

  1. Ihania Consseja <3 Kivaa viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne ovat! Kyllä minun on joskus saatava omatn Conssit.
      Kivaa viikonloppua ja joudun ododusta Outi ihanuus <3

      Poista
  2. Pyörryn ihastuksesta, mulle kaikki kiitos. <3 Sydämellistä joulua Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ihanuus <3 oikein hyvää ja rauhallista joulun aikaa sinulle ja perheellesi <3

      Poista