joulukuuta 05, 2019

ABCD -tyttöjen joulukalenteri 2019 - luukut 1 - 5



Hou hou hou...hyvää joulukuuta ja joulun odotusta sinne ruudun toiselle puolelle! On aika esitellä tämänvuotinen Marjon matkassa joulukalenteri. Uusille lukijoilleni tiedoksi, että tämä joulukalenteri on jo kahdeksas  yhdeksäs (olin laskenut väärin, 5.12.2020 korjaus), jonka teen juhlistamaan joulukuuta ja jouluaaton odotusta. Alunperin joulukalenterini ilmestyi vain henkilökohtaisella Facebook -sivullani mutta ystävien toiveesta (LUE painostuksesta) olen postannut myös tänne blogiin kalenteriluukkuja.

Kalenterin tekeminen on yksi minun tapani valmistautua jouluun. Ja mikä parasta "sisäinen lapseni" tekee todella mielellään näitä luukkuja päivästä toiseen. Tämä kalenteri siis syntyy luukku kerrallaan eli mitään ei ole kuvattu valmiiksi. Ystäväni kysyi kerran miksen kuvaa luukkuja jo loppukesästä kun luonnonvaloa on riittävästi? Minun ei tarvinnut kauaa miettiä mitä vastaisin. "Luukkuja ei voi kuvata silloin kun ei ole vielä joulufiilistä."

Pitää myös löytää jokaiselle vuodelle omat "hahmot", joiden ympärille joulukalenteri rakennetaan. Olen ehkä aiemminkin kertonut sen, että kalenterinhahmot löytyvät sattumalta. Hankkimishetkellä olen niin fiiliksissä niistä, että saatan unohtaa tarkistaa "onko kaikki osat mukana". Viime vuoden kalenteria tehdessäni huomasin 1.luukun kuvaamisen jälkeen, että Viivi-hiirellä oli vain yksi korva. Tästä voit kurkistaa miten tuo pulma ratkaistiin.

Kalenterihahmot vuodelle 2019 löytyivät ihan sattumalta. Olin Fidassa, jossa käyn säännöllisesti kurkistelemassa onko mitään uusia aarteita löydettäväksi. Iskin silmä maatuskojen rivistöön, joka oli aseteltu kuin minua varten hyllylle. Avasin maatuskoista pienimmän ja löysin sen sisältä muutamia puunukkeja lisää. Ja samalla päähäni tuli ajatus, että tässä ovat tämän vuoden joulukalenterin hahmot.

Samalla tavalla putkahti myös nimi ABCD -tytöt mieleen eli Ada, Bea, Cia ja Dana kuvastivat juuri tämän joulun hahmoja. Itse asiassa nukkea on viisi eli Danan sisällä on sellainen "nuppineulanpään kokoinen maatuska", joka ei olisi erottunut valokuvista.

Tervetuloa seuraamaan kalenteriluukkujen avaamista. 

1.12.2019 
Tervetuloa mukaan seuraamaan ABCD-sisarusten Ada, Bea, Cia ja Dana 
elämää ennen jouluaattoa. Mitä tytöt mahtavatkaan puuhailla 
odottaessaan kuumeisesti Joulupukin tuloa? Joulukalenterissa etsitään 
myös aitoa joulun henkeä ja nautitaan talven taiasta. 
Jokaisena päivänä aukeaa uusi luukku 


2.12.2019 
Tänään Ada, Bea, Cia ja Dana ottivat ihan innoissaan 
punaiset kelkkansa esille ja lähtivät läheisen metsän reunaan
 laskemaan mäkeä. Lunta oli vielä kuitenkin aivan liian vähän 
jotta kelkat olisivat luistaneet kunnolla. Ada sanoi 
"Meidän täytyy odotella vielä vähän aikaa." 
Äiti lohdutti tyttöjä kotona, että lunta kyllä vielä sataisi ennen jouluaattoa.


3.12.2019 
Tänään ABCD -sisaruksilla oli jännä päivä sillä naapurin 
Thelma -täti oli kutsunut heidät luokseen maistamaan itse keittämäänsä 
glögiä. Adan ja Danan mielestä glögi maistui ihan piparkakuille. 
Bea ja Cia taas väittivät maistavansa appelsiinin maun. 
Thelma -täti kertoi, että hän oli laittanut glögiin neilikkaa, kanelia, inkivääriä, 
pomeranssinkuorta ja kardemummaa. Samoja mausteita käytetään 
myös joulupipareissa. Tyttöjä nauratti!


4.12.2019 
Tänään Ada ehdotti, että kaikki tytöt lähtisivät koulun ja
 päiväkodin jälkeen keräämään käpyjä metsään. 
"Hyvä idea!" huusivat Cia ja Dana yhteen ääneen. 
Bea tuumi, että "Hauskaa päästä yhdessä 
myöhemmin tekemään kävyistä joulukoristeita." 
Tytöt näkivät metsäretkellään myös komean sarvekkaan eli peuran pellonlaidassa.


5.12.2019 
Tänään koitti vihdoin se päivä kun äiti keitti tämän joulun 
ensimmäisen riisipuuron! Cia ja Dana seurasivat vierestä kun 
isosiskot Ada ja Bea auttoivat äitiä puuron valmistamisessa. 
Riisipuuro tuoksui niin jouluiselle kun sen päälle vielä 
ripoteltiin kanelia ja sokeria. "Vasta jouluaattona laitamme puuroon 
myös mantelin." äiti sanoi. Tyttöjä nauratti kun 
he miettivät kuka onnellinen mahtaa sen mantelin sitten löytää.





4 kommenttia:

  1. Aivan ihana joulukalenteri! Ihana tarina ja miten upeat kuvat! Mahtavaa, että jaksat ilahduttaa meitä blogisi lukijoita. Hyvää joulun odotusta sinulle Marjo! Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Niin moni laittaa ihania viestejä sähköpostin kautta toivoen kalenteria joten enhän minä olla julkaisetta. Sitä paitsi tämän tekeminen on hurjan hauskaa ja luovaa puuhaa. Kiva kun jätit kommentin blogiin ja hyvää joulun odotusta myös sinulle Sari :)

      Poista
  2. Marjon matkassa joulukalenteristaon tullut minullekin jo perinne. Jännityksellä aina odotan, millaisen kalenterin luot minäkin vuonna. Ihanaa omistautumista jouluisille tarinoille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ♥ Tämä on aika koukuttavaa puuhaa ja totta kai myös äärimmäisen hauskaa. Eikös sitä sanota, että "lapset ovat terveitä kun ne leikkivät" eikä se leikkiminen tee pahaa meille aikuisillekaan :D Kivaa uutta viikkoa ja tsemppiä töihin!

      Poista