joulukuuta 06, 2020

Minun sinivalkoinen Suomeni kuvina

Tänään juhlistamme Suomen 103. itsenäisyyspäivää vähän erilaisissa merkeissä kuin aikaisimmin. Vallitsevan koronatilanteen takia presidenttiparin järjestämät perinteiset Linnan juhlat on siirretty verkkoon. Jokainen meistä suomalaisista saa tänä vuonna kutsun juhlistamaan Suomen itsenäisyyttä Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa presidentinlinnaan. Ylen suorassa lähetyksessä seurataan itsenäisyyspäivän viettoa myös eri puolilla Suomea. 



Ensimmäinen lähetys Kohti linnan juhlia 1/2 starttaa klo 17.10 ja ohjelman toinen osa 2/2 jatkaa musiikkivieraiden sekä keskustelijoiden kanssa klo 18.10. Varsinaiset Linnan juhlat alkavat Yle1 perinteiseen tapaan 19.30. Pääsemme vielä Mikko Kekäläisen johdolla Linnan juhlien jatkoille kello 22 alkaen. Luvassa on musiikkia - Ismo Alanko, ABREU, Maija Vilkkumaa, Akseli Kankaanranta - sekä huumoria ja lennokkaita drinkkejä. Meistä jokainen voi myös osallistua juhlaan lähettämällä juhlakuvan itsestään yle.fi/linnanjuhlat tai osallistumalla keskusteluun chat.yle.fi






Tehdään tänä vuonna yhdessä turvallinen itsenäisyyspäivä ja vietetään aikaa omien läheisten kanssa. Ehdimme juhlia kyllä perinteisemmin ensi vuonna kun tästä koronakurjimuksesta on päästy eroon. Nyt on jo näkyvissä valoa tunnelin päässä ja kohta saamme ehkä jo rokotuksetkin käyntiin torjumaan koronaa. Kyllä me tästä selviämme yhdessä! Samassa veneessä me kaikki suomalaiset olemme joten nyt soudetaan yhteen suuntaan niin meidän vene liikkuu. 



Minä selasin vanhoja valokuviani läpi ja haluan nyt tarjota teille kaikille siellä ruudun toisella puolella "minun sivivalkoisen Suomeni kuvina". Suomi on kaunis maa ja vaikka joskus murisen säästä rakastan silti ihan jokaista vuodenaikaa meillä. Toivon hartaasti, että saisimme ilmastomuutoksen kuriin ja voisimme jatkossakin nauttia talvesta, keväästä, kesästä ja syksystä. Meillä on vielä paljon puhdasta luontoa ympärillämme, joten pidetään kaikki yhdessä siitä huolta nyt ja tulevaisuudessakin. Meri, maaseutu, saaristo, metsät, järvet, joet, kaupungit ja ennenkaikkea me kaikki ihmiset - suomalaiset - teemme Suomesta hyvän paikan elää ja asua. 




Ahvenanmaa, Jan Karlgråds ulkoilmamuseo 








Helsinki, Haltiala 








Tuusula, Halosenniemi


Fiskars



Hanko











Espoo









Helsinki, Kaivopuistonranta





Helsinki, Kansallismuseo 










Helsinki, Seurasaari










Rosala, Bengtskärin majakka




Espoo

Helsinki






Lohja, Lohjansaari







Askola 







Saariston rengastie 








Helsinki, Tervasaari 







Fiskars 







Espoo







Helsinki, Kaivopuisto


Espoo





Helsinki, Lauttasaari 







Kirkkonummi 

Helsinki, Lauttasaari





Ahvenanmaa, Silverskär






Espoo, kotiparveke 

Vihti









Helsinki, Kaivopuisto 








Nauvo









Espoo, Pentala









Helsinki, Seurasaari









Helsinki, Hernesaarenranta 









Lahti, Lanu-puisto 








Helsinki, Uutela










Helsinki, Torikorttelit

Näiden kuvien myötä oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille meille suomalaisille tasapuolisesti 





12 kommenttia:

  1. Paljon upeita kuvia! Suomi on vain niin kaunis♥

    ❣️ Hyvää & rauhallista itsenäisyyspäivää! ❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmin ♥ Suomi on kaunis maa ja täällä on paljon katsottavaa sekä koettavaa.

      Poista
  2. Niin hienoja kuvia! Onneksi ei tarvinnut valita sitä hienointa, sillä se olisi ollut ylivoimainen tehtävä. Tuohon yhteen tietysti minun huomioni erityisesti kiinnittyi, nimittäin Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseokuvaan. Ja pitääpä mainita että tyttäremme oli oppaana samaisessa paikassa ja samanlaisessa asussa n. parikymmentä vuotta sitten!
    Oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ♥ Vaikea olisi voinut olla minunkin valita vain yksi kuva kertomaan kotimaastamme siksi laitoin monta. Teidän tytär on päässyt kyllä todella unelmahommaan kesätöihin. Itse haaveilin aina nuorena, että olisin jossain museossa tai puistossa oppaana.

      Poista
  3. Ihania kuvia kauniista kotimaastamme <3
    Mukavaa itsenäisyyspäivää sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Suomi on kaunis maa ja täynnä kuvattavaa.

      Poista
  4. Suomi on kaunis maa, saadaan olla ylpeitä meidän luonnosta :) Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melissa ♥ luonto on tärkeä osa maatamme ja sitä pitää suojella, että Suomi pystyy luontomaa jatkossakin.

      Poista
  5. Tämä koronakin on nostanut jälleen esille sen kuinka hyvin Suomessa asiat ovat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on hyvä maa asua ja minusta olemme onnistuneet aika hyvin tässä koronakurjimuksessakin ♥

      Poista
  6. Ihania kuvia kauniista Suomesta! :)

    VastaaPoista