joulukuuta 19, 2018

Mary Frances ja uskomattomat joulukäsilaukut

Mary France Holiday Heart
Sain lukijaltani Sarilta toiveen kirjoittaa blogissa nyt joulukuun kunniaksi jotain jouluista liittyen kenkiin, käsilaukkuihin tai vaatteisiin. Ihanaa kun on tällainen "vakkarilukija", joka muistaa muistuttaa jos itse unohdan kirjoitella kengistä. Ja lupaan Sarille ja muillekin kenkäfaneilla, että niistäkin on kyllä tulossa postausta.  

Muutamana vuonna on esitelty "jouluisia kenkiä" ja "kauheat jouluvillapaidat" ovat ainakin kerran päätyneet tänne blogiin saakka Bridget Jones leffan innoittamana. Ainakin Lidlissä olen tänä vuonna nähnyt aika hauskoja "jouluvillapaitoja" mutta jätetään ne kuitenkin rauhaan. Ajattelin tällä kertaa nimittäin esitellä jouluisia käsilaukkuja. Itse asiassa aivan uskomattoman taidokkaita ja valtavasti käsityötä vaatineita ihanuuksia. Naista laukuista ei puutu leikkisyyttä eikä värejä!


Mary Frances Cruise Holiday
Mary Frances on amerikkalainen suunnittelija, joka on kasvanut ja viettänyt nuoruutensa San Franciscon lahden rannoilla. Ehkä rennon boheemi elämänmeno ja vaihtoehtokulttuurit ovat muokanneet myös hänen tapaansa suunnitella käsilaukkuja. Marylla on nimittäin täysin oma tyyli ja minusta hänen luovuudestaan kumpuaa tietynlainen "lapsenomaisuus ja satumaailma". Hänen käsilaukuissa näkyy myös värikkyys ja omintakeisuus, jonka itse liitän myös San Franciscoon kaupunkina. USA:n länsirannikolla en koskaan ole vieraillut mutta haaveilen reissusta sinne jonain päivänä. Haluan istua avoautossa ja ajaa Golden Gate siltaa tukka hulmuten! Haluan myös nähdä kaikki ne lukemattomat värikkäät talot siellä mäkisillä kaduilla...
Mary Frances Gingerbread purse

Mary Frances Gifted
Mary Francesin jouluiset käsilaukut ovat kuin koruja. Käsivarrella voisi keikkua piparkakkutalon muotoinen laukku tai vaihtoehtoisesti lahjapakettia muistuttava kaunotar. Tai voisi ottaa kainaloonsa clutchin, joka julistaa joulupukin Ho!Ho!Ho! -hokemaan. Nämä laukut huomataan ihan varmasti kun astut sisään huoneeseen. Laukuissa on kirjottuna paljon erilaisia helmiä, kiviä ja värejä. Itse rakastan näitä juuri värien takia. Ja myös tämän leikkisyyden. Elämän ei aina tarvitse olla vakavaa.
Mary Frances HoHoHo clutch



Mary Frances Beaded box
Mary Frances on suunnitellut käsilaukkujaan jo kahden vuosikymmenen ajan ja hänellä on selkeästi oma tyylinsä. Hänen laukkunsa on huomattu myös muotimaailmassa ja hän on saanut lukuisia tunnustuksia ja kunnianosoituksia suunnittelustaan sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Pariisin muotiviikoilla Mary Frances on ollut "Star of the show" ja Milanossa hänen mallistonsa ovat vuosina 2013 ja 2014 saaneet arvostetut "Best design award" -palkinnot.
Mary France Santa Claus handbag
Jos katselee eBayn myynti-ilmoituksia ovat Mary Francesin käsilaukut aika hinnakkaita siellä. Ihana valkoinen lumiukko laukku Chillin' Snowman Christmas Handbag maksaa 269 dollaria siis noin 263 euroa. Ihana aidon kameran näköinen käsilaukku Freeze Frame maksaa puolestaan 298 dollaria. Tarjolla olisi myös Fifi Ivory Poodle Dog laukku villakoirafanille. Ja totta kai myös näitä ihania joululaukkuja olisi mahdollista kotiuttaa itselleen.

Mary Frances Snow globe

Ehkä jatkan haaveilua ja ostan oman Mary Frances laukkuni sitten kun pääsen matkustamaan San Franciscoon. Elämässä pitää olla unelmia ja matka, jolta ostaa juuri tällainen käsilaukku voisi olla yksi unelma. Käsilaukku voi olla jouluinenkin koska olen suuri joulufani. Blogini Marjon matkassa täyttää kuusi vuotta joulupäivänä joten heti alkuvuodesta on luvassa sitten taas arvontaa vuosipäivän kunniaksi joten pysyhän kuulolla. 


Mukavaa joulun odotusta kaikille!
Mary France Snow drift

12 kommenttia:

  1. HaudkHau, mutta ehkä vähän liiankin koristeellisia ja sesonkiin sidottuja omaan makuuni. San Franciscosta ostin häämatkalta vähän maltillisemman laukun, joka edellere on käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mary Frances käsilaukut ovat minusta "se juttu asussa". Voisin hyvin kuvitella tällaisen todella yksinkertaisen asun vaikka pikkumustan kanssa. Käsilaukussa olisi vain se "juju" eli ajankohtainen jouluisuus ja pukeutuminen muuten hillittyä. Totta kai näihin voi kyllästyä nopeasti ja ainahan klassikkomalli on varmempi valinta.

      Poista
  2. No voi ihme mitä laukkuja! Taidan mieluummin pysytellä Marimekko/Fjällräven-linjalla.
    Onnea blogillesi! Aika samaan aikaan olet alkanut bloggailla kuin minä. Entinen blogini olisi nyt 6,5-vuotias.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marimekko/Fjällräven ovat myös äärimmäisen hyviä merkkejä ja pidän molemmista. Nämä Mary Frances laukut ovat todella kaukana viileän hallitusta jopa askeettisesta tyylistä, jota me täällä pohjoismaissa suosimme. Joku näissä vain vetoaa minuun :)
      Onnea myös sinulle pitkästä blogitaipaleesta.

      Poista
  3. Arvaat varmaan, että vetoaa meikäläiseen, siis kyllä kiitos ja jättiwow, tykkään. <3 Yksinkertaisen asun kanssa, magee yksityiskohta. Mullahan on punainen glitteromenalaukku (Lumikki) ja Wonder Woman laukkunenkin.

    Ihanaa viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan :) muistankin kun ostit ne itsellesi syntymäpäivälahjaksi.
      Kun pitää muun asun simppelin yksinkertaisena niin minusta laukut toimivat oikein hyvin siinä rinnalla.

      Poista
  4. Onpa tosi näyttäviä laukkuja. Joku simppeli pikkumusta ja sitten tuollainen näyttävä laukku...täydellinen asu!
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen juuri samaa mieltä kanssasi! Yksinkertainen asu - vaikka harmaa, musta tai valkoinen -voi hyvin ryhdistyä näillä laukuilla. Toki käyttöaika vaikka joululaukulle kestää vain reilun kuukauden ja sitten taas eteenpäin seuraavaan vuodenaikaan/tapahtumaan jne. kohden.
      Kivaa pikkulauantaita Outi <3

      Poista
  5. Ihania joululaukkuja ♥ Mukavan leikkisyytensä vuoski voisin itsekin kuvitella hommaavani yhden tuollaisen. JOuluihmisenä minäkin omalla tavallani pidän niistä. Mukavaa joulun odotusta Sinullekin, Marjo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin arvasin, että sinä näistä myös. Ehkä me jouluihmiset olemme vähän leikkimielisiä❤ Mukavaa joulun odotusta sinullekin. Enää neljä yötä jouluun...

      Poista