joulukuuta 28, 2018

Ateneumin Kohtaamisia kaupungissä -näyttely on hyvää kinkun sulatteluun ja taidenälkään




Jos kaipaat nyt välipäivinä ohjelmaa ja vähän liikuntaakin vaikka kinkun sulatteluun suosittelen lämpimästi vierailua Ateneumin Kohtaamisia kaupungissa -näyttelyssä. Olin itse näyttelyn avajaisissa jo 18.lokakuuta ja aion ehdottomasti vielä poiketa toistamiseen ennen kuin näyttely sulkeutuu 20.tammikuuta 2019.

Taidenälän tyydyttämisen lisäksi tämän Ateneumin näyttely myös syventyy kertomaan suomalaisen yhteiskunnan ja arjen muutoksista 1910-luvulta aina 1980-luvulle saakka. Esillä on yli 300 teosta Ateneumin kokoelmista yli 80 taiteilijalta. Näyttelyn teoksissa näkyy niin muotia, kahviloita ja ravintoloita kuin kaupunkiympäristöä sekä modernin elämäntavan yleistymistä Suomessa. Mukana on maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja piirustuksia.

Näyttelyn kuraattoreita ovat intendentti Anna-Maija von Bonsdorff, erikoistutkija Anu Utriainen ja pääjohtaja Susanna Pettersson (Nationalmuseum, Ruotsi).

PERHE 

Aarre Heinonen, Kahvipöydässä 1938

Perheiden elämä muuttui radikaalisti siirryttäessä maatalojen suurperheellisten ja palkollisten yhteiselämästä kaupunkiin ja kerrostaloihin. Kaupunkilaisten elämässä tärkeää oli yksilöllisyys ja vapaus. Taiteilijat eivät enää kuvanneet vain kansallismaisemia vaan tauluissa näkyi kodin lähipiiriä, pihoja ja sisätilojakin. Kahvittelukulttuuri levisi kaupunkilaisten koteihin ja ystäviä kutsuttiin kylään. 

Greta Hällfors-Sipilä, Ompelukoneen ääressä 1920-1920-lukujen vaihde

Helen Schjerfbeck, Perhekoru 1915-1916

Tapani Raittila, Tiskipöytä 1969

SOTA

1900-luvun ensimmäistä puoliskoa leimasivat monet sodat. Heti Suomen itsenäistyttyä syttyi kansalaissota, joka vaikutti paljon taiteeseen. 1920-luvulla rakennettiin uutta kansalaisvaltiota ja seuraava vuosikymmen puolestaan vahvisti nuorta valtiota instituutiona vaikka elettiinkin lama-aikaa. Sitten syttyi taas uusi sota. Sota-ajan maalauksissa on monissa näkymä kodin ikkunan kautta kattojen yli kaupunkiin. Koti esitettiin turvallisena suojana ulkomaailmaa vastaan.



Gösta Diehl, Pommitettu kylä 1950

Hannes Siivonen, Kaupunki palaa 1940

Arvo Siikamäki, Vangittu liike 1980

SIRKUS JA TEATTERI

Kun sodista oltiin selvitty alkoivat rauhallisemmat ajat vaikka kulutustavarasta ja kaikesta materiaalista olikin pitkään pulaa. Sodan ja niukkuuden katveeseen syntyi taidetta, jossa niin elämän ilot kuin sen absurdit puolet kohtasivat. Näinä vuosina suosittiin sekä sirkusta että teatteria taiteessa. Ehkä puhdistava nauru sirkuksessa sai ihmiset käsittelemään tunteitaan karnevalismin keinoin.

Tuulikki Pietilä, Naamioita 1950

Magnus Enckell, Teatterikohtaus (Ida Aalberg Maria Stuartina) 1905

 Ellen Thesleff, Marionetteja 1907 

KOHTAAMISIA 

Kaupungistumisen myötä myös luokkajako muuttui. Maalta kaupunkiin muutto merkitsi itsenäistymistä ja aivan uudenlaisia tulevaisuusnäkymiä kuin maaseudun sukuyhteisössä eläminen. Kaupungit tarjosivat mahdollisuuden aloittaa ihan uusia ammatteja ja siinä samalla myös uusi elämä. 

Jako yksityisiin ja yhteisöllisiin tiloihin muuttui myös. Kaupunkeihin syntyi kahviloita, teattereita,  museoita ja ravintoloita, joissa eri sosiaaliluokista tulleet ihmiset voivat tavata ja seurustella keskenään. Naisten oli turvallista viettää aikaa tavaratalossa kodin ulkopuolella. Kodit muuttuivat pienemmän piirin kohtaamispaikoiksi kun aiemmin maaseudulla koko suku saattoi tulla kyläilemään ja useita sukupolviakin asui saman katon alla. 


Antti Favén, Päivänpaistetta 1910-1911

Axel Haartman, Intialainen verho 1911

Greta Hällfors-Sipilä, Saman päivän iltana Tivan ja Hallen luona. 
Björn ja Fagi laulavat gluntteja, 1930 

KAUPUNKI 

Kaupunkimaiseman kuvaaminen taiteessa jatkoi Suomen maisemamaalauksen perinnettä. Kansallisromantiikka vaihtui kaupunkikuvauksessa realismiin ja ihanteellisten teosten tilalle tuli kuvauksia koko ajan muuttuvasta ympäristöstä. 

Kaupungistuminen katuverkkoineen toi myös uusia kulkuvälineitä taiteeseen. 1920-luvulla modernin kaupunkikuvan täyttivät jo raitiovaunut ja autot. Helsinkiä rakennettiin kuumeisesti ja kokonaisia kaupunginosia kuten Töölö ja Hakaniemi syntyi. Tauluissa saattoivat työmiehet askaroida rakennustyömaalla työn touhussa. 

Gunvor Grönvik, Raitiovaunupysäkki 1943

Urpo Wainio, Kaupungin kesä 1947

Unto Pusa, Muurarit 1954

Eero Nelimarkka, Ateljeesta 1940 

IHMISKUVA, KEHO, ALASTON 

Alaston mies on länsimaalaisessa taiteessa ollut aina symboloimassa elinvoimaa ja korkeita henkisiä ominaisuuksia. Vastaavasti nainen alasti on ollut eroottinen katselunkohde vailla valtaa tai autonomiaa. Nyt modernismin ajan alaston on sekä ihmisen fyysisen muodon että psyyken kuva. Naistaiteilijoiden teoksiin ilmestyi myös monisyisempiä ja arkisempiakin naisia alasti. Uusia hahmoja oli työläisnainen ja koulutettu, ammatissa toimiva nainen, usein myös taiteilija itse. 

Otto Mäkilä, Alaston 1939

Timo K. Mukka, Alaston 1960

Hannele Kylänpää, Poika veistos 1985 / Eero Tirronen, Aamu 1971 

MUOTOKUVAT 

Muotokuvissa palattiin ns. miljöömuotokuvan perinteeseen 1900-luvulla. Henkilö näytettiin omassa, hänelle luonteenomaisessa ympäristössä. Taiteilijoille omakuvasta tuli yhä selkeämmin oman työn hahmottamisen ja itsetutkiskelun väline. Taulussa saattoi näkyä vain kulma maalauskankaasta viittaamaan hänen ammattiinsa. 

Valitsin tähän itseäni ehkä eniten puhutelleet omakuvat hyvin erilaisilta taiteilijoita mutta jokainen niistä on äärimmäisen kiinnostava. Tove Jansson on kuvassaan hyvin erilainen kuin normaalisti ja Helen Schjerfbeck puolestaan on tehnyt omakuvansa ennen kuolemaansa. Väinö Kunnaksen ilmeestä löydän hänen lapsenlapsensa Syrjän veljekset Eppu Normaalista.


Tove Jansson, Omakuva 1942

Väinö Kunnas, Omakuva 1926

Helen Schjerfbeck, Omakuva, en Face I, 1845 

UUDET INDENTITEETIT 

Kaupungistuminen ja modernisaatio nostivat esille kysymyksen "uudesta ihmisestä". Mitä oli olla moderni ihminen modernissa maailmassa? Taiteilijoille se usein merkitsi uhmaa ja suoranaista kapinaa vallitsevia esteettisiä ja moraalisia arvoja kohtaan. 

Modernissa elämässä ihminen muovaa omaa identiteettiään ratkoessaan itsenäisesti elämän synnyttämiä haasteita. Moderni elämä siis merkitsee yksilöllisten valintojen mahdollisuutta, mutta myös valintojen välttämättömyyttä.


Greta Hällfors-Sipilä, Shakkipeli (Jussi Hirvola) 1918


Erittäin vahva suositus tälle näyttelylle, jonka ripustus oli erityisesti mieleeni!
Olin kutsuvieraana näyttelyssä mutta postausta ei ole tehty yhteistyönä Ateneumin kanssa. 
























6 kommenttia:

  1. Onpa ollut hieno näyttely. Tauluja ihastelemalla ja tutkimalla saa tosiaan aikaa mukavasti kulumaan <3
    Ihanaa viikonloppua sinulle Marjo ja kaikkea hyvää vuoteen 2019 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttely on hyvä läpileikkaus Suomen lähihistoriasta monilla eri sektoreilla. Muoti, kahvilat, ravintola, katukuva, rakennukset, työ näkyvät taiteessa myös modernismin myötä. Taulu voi olla maalattu hyvinkin arkisesta aiheesta ja silti se puhuttelee.
      Hyvää viikonloppua Outi ♥

      Poista
  2. Varmasti hieno näyttely. En tiedä ehdimmekö katsomaan tätä Helsinkiin. Vuodenvaihde aika kiireistä aikaa. Kiitos tästä taidekoosteesta. Tove Jansson näyttää ihan eri näköiseltä taulussa. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos näyttelykooste oli mieleesi. Paljon kiinnostavia teoksia oli pakko jättää pois ettei tule teille lukijoille "kuvaähkyä".

      Tove Jansson oli minustakin hyvin erinäköinen tässä taulussa kuin muissa omakuvissaan. Hän itse asiassa maalasi 1940-luvulla joukon omakuvia erilaisilla somistella. Tässä omakuvassa Tove on minusta enemmän feminiininen pitkien hiuksien ja vaatetuksen takia. Tove Jansson seurusteli näihin aikoihin filosofi Atos Wirtasen kanssa ja piirsi myös ensimmäiset Muumit.

      Hyvää vuodenvaihdetta Sinikka!

      Poista
  3. Tykkäsin kovasti tuosta "Kohtaamisia kaupungissa" -näyttelystä. Ihastuttavia töitä. Ateneumissa osataan tehdä mielenkiintoisia näyttelyitä.
    Mielenkiintoista tulevaa museovuotta, Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Ateneum on yksi minun suosikkimuseoni Helsingissä ja aina se jaksaa yllättää positiivisesti näyttelyillään.
      Mielenkiintoista museovuotta myös sinulle Tuula :)

      Poista