joulukuuta 12, 2022

Omat suosikki jouluelokuvat, joita haluaa katsoa vuodesta toiseen

 


Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä 

Jouluun kuuluvat minusta olennaisesti jouluelokuvat. Se hetki kun voit kaiken jouluhässäkän keskellä istahtaa hetkeksi yksin tai yhdessä muiden kanssa katsomaan jotain joululeffaa vuosien takaa.  Samalla saatat hörppiä lämmintä glögiä ja mutustella makoisia joulusuklaita. Ihan parasta on keskittyä leffaan jos jalassa on lämpöiset villasukat ja jossain käden ulottuvilla myös pehmeän pörröinen huopa sekä paketillinen nenäliinoja. 

Vaikka jouluelokuvat ovat pääsääntöisesti ihanan romanttisia on niissä myös toisinaan hyvinkin herkistäviä kohtauksia, joiden seurauksena voi "roska mennä silmään". Usein osaat jo ulkoa jouluelokuvan juonenkäänteet mutta ei sillä oikeastaan ole mitään merkitystä. Joka kerta hyvä joululeffa saa tarvittaessa kyyneleet silmiin kun se parhaimmillaan saa sinut nauramaan ihan hysteerisesti.

Kokosin tähän postaukseen jouluelokuvia, joita olen katsonut jo vuosia ja ihan varmasti taas tänäkin jouluna minä katson niitä. Elokuvat eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä vaan ihan sattumanvaraisessa luettelossa. Jos minun pitäisi nimetä mikä olisi minun paras jouluelokuva niin en osaisi sitä tehdä. Jokaisella elokuvalla on aikansa ja paikkansa. Ainoastaan Lumiukko -elokuvan katson ihan jokainen joulu koska se on traditio jo lapsuudesta. Lumiukko ikään kuin starttaa jouluaaton virallisesti. 

Lumiukko / The Snowman




"En ole ainoa, jota juuri tämä jouluinen musiikkikappale puhuttelee. Muistan lukeneeni, että puoli miljoonaa suomalaista liimautuu tv-ruudun ääreen kun Lumiukko alkaa. Jos ulkona sataa vielä samaan aikaan lunta on tunnelma täydellinen. Myös elokuvan tarina koskettaa. Lumesta tehty Lumiukko herää henkiin ja sen rakentanut pikkupoika lentävät yhdessä paikkaan, jossa lumiukot viettävät joulua. Pieni poika tapaa reissullaan myös Joulupukin. Valitettavasti joulupäivänä on liian lämmintä ja Lumiukko sulaa. Tarina on kertoo ystävyydestä, lapsenuskosta, menettämistä mutta silti siinä on lämmin joulunhenki. Niisk!" - näin kirjoittelin Lumiukosta viime vuoden "Kauneimmat joululaulut" -postaukseen täällä blogissa. 

Ihmeellinen on elämä / It's a Wonderful Life






"Ilmeellinen on elämä" -elokuva on klassikko vuodelta 1946 vaikka se aluksi ei saanutkaan juuri katsojia. Elokuvaa on esitetty televisiossa vuodesta 1992 lähtien eri kanavilla ja nykyään sen löytää Yle Teemalta. Leffa perustuu Philip Van Doren Sternin novelliin "The Greatest Gift". Elokuvan päähenkilö perheenisä Georg Bailey on tilanteessa, jossa hän miettii, että maailma olisi huomattavasti parempi paikka jollei hän olisi koskaan edes syntynyt. On rahahuoliakin elämässä joten Baileyn toive toteutuu ja Jumala päättää toteuttaa tuon erikoisen toiveen näyttäen samalla mikä miehen todellinen merkitys on ollut hänen läheisilleen. Äärimmäisen hieno kertomus siitä, kuinka jokainen ihminen on tärkeä!

Holiday / The Holiday 


"Tähän on äärimmäisen helppo vastata the Holiday leffan tietty! Se osui omassa elämänkaaressani juuri sellaiseen kohtaan "johon tarvittiin romanttinen komedia". Elokuvassa oli hauska vastakkainasettelu koska mukana oli sekä brittiläisiä että amerikkalaisia näyttelijöitä. Leffa oli tietty myös englantilaisten elokuvien "kotikutoisuutta", jonka vetoaa moniin romantikkoihin. Juoni on melko kliseinen loppujen lopuksi mutta jotenkin se kuitenkin kantaa ja luo elokuvalle hyvän sekä äärimmäisen romanttisen jännitteen alusta loppuun saakka." Näin kirjoitin 2020 jouluhaaste postaukseen ja edelleen seisoen sanojeni takana. 

Yksin kotona / Home alone 






Perheen musta lammas Kevin jää vahingossa kotiin kun muu perhe lähtee joulunviettoon Ranskaan. Nokkela pikkupoika ei todellakaan masennu tilanteesta vaan ottaa kaiken irti siitä, että kerrankin saa olla yksin ja tehdä juuri mitä huvittaa. Voi syödä herkkuja vaikka koko ajan ja katsella telkkarista juuri sitä mikä huvittaa ilman, että kukaan kieltää. Ihan ideaalinen tilanne mutta naapurustossa häärivät rosvot Harry ja Marv muuttuvat suunnitelmat kokonaan. Kevin on kekseliäs pikkuveijari, joka onnistuu päihittämään rosvot. Todella hauska koko perheen komedia ja pääosan esittäjä on aivan huikea! 

Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa / Home Alone 2: Lost in New York






Usein jatko-osat ovat alkuperäisen elokuvan haaleita uudelleen lämmittelyjä mutta Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa toimii hyvin. Taas Kevin on joutunut erilleen muusta perheestä, joka matkaa Floridan lämpöön hänen jäädessä yksin Nykiin. Kekseliäs poika majoittautuu kaupungin ylellisimpään hotelliin ja nauttii elämästään isän luottokortin kanssa. Kuinka ollakaan vanhat tutut murtovarkaat ovat myös kaupungissa ja heillä on suunnitelma ryöstää New Yorkin suurin lelukauppa. Hauskoja kohtauksia ja hyvän lisän leffan juonen kulkuun tuo Kevin tapaama Lintunainen Keskuspuistossa. 

Rakkautta vain / Actually Love 





Elokuva kertoo kymmenen henkilöhahmon kokemuksista/elämästä viideltä viikolta joulun alla. Hahmot myös kietoutuvat eri tavoilla toisiinsa mutta he yhdistyvät toisiinsa mm. lentokentän ja koulun joulujuhlan kautta. "Rakkautta vain" -elokuva tarjoaa todella monenlaista rakkautta mm. teinirakkautta, kaveruusrakkautta, avioparirakkautta ja kiihkeää juuri leimahtanutta rakkautta. Elokuvan näyttelijäkaarti on huikea ja mukana on sekä Colin Firth että Hugh Grant joten leffa tarjoaa myös silmänruokaa sopivasti. Elokuvan kaikilla henkilöillä on omia ongelmiaan mutta samalla ilon aiheita kun he ovat rakastuneita. Jännä kudelma ihmissuhteista ja rakkaudesta. 

Saiturin joulu / A Christmas Carol


Saiturin joulu eli A Christmas Carol perustuu Charles Dickensin samannimiseen kirjaan vuodelta 1843. Joulua sydämensä pohjasta inhoava Ebenezer Scrooge kohtaa jouluyönä kolme henkeä, jotka näyttävät hänelle menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden joulut. Tarinan edessä herra Scrooge alkaa vähitellen oppimaan tärkeitä asioita sekä joulusta että muiden ihmisten merkityksestä. Saiturin joulu -elokuvasta löytyy monia versioita. Valitsin tähän elokuvan, jossa Jim Carrey esittää herra Scroogea mutta samalla hän esittää myös menneen, nykyisen ja tulevan joulun henkiä. En ole suuri Carey fani ollenkaan mutta itse leffa on hyvin tehty ja visuaalinen. 

Napapiirin juna / The Polar Express






Napapiirin joulu -elokuva ei ensin sytyttänyt minua mutta katsottuani sen useamman kerran olen alkanut pitää siitä enemmän ja enemmän. Leffan juoni on se, että pieni poika päätyy jouluyönä mukaan seikkailuun noustuaan Napapiirin pikajunaan, joka on matkalla joulupukin luokse. Poika on sen ikäinen, että hän on alkanut jo epäillä joulupukin olemassaoloa. Muistan itse omasta lapsuudesta sen hetken kun kotiin tullut joulupukki ei ehkä enää tuntunutkaan aidolta. Leffassa on paljon hienoa animaatiota mukana.

Neljä joulua yhdessä päivässä / Four Christmases





Lapseton avopari Brad ja Kate eivät kumpikaan siedä eronneita vanhempiaan ja taistelevia sisaruksia lapsineen. Heillä on joulusta ikäviä kokemuksia, muistoja ja kaunoja, joita he eivät kerro edes toisilleen. Joulu on pariskunnalla vaikeaa aikaa kun pitää teeskennellä, että "vapaaehtoistyö ulkomailla ei sallia perhejouluja" vaikka itse asiassa he lomailevat keskenään auringon alla. Sitten sattuma astuu peliin ja sumun takia kaikki lennot perutaan ja pariskunta joutuu lentokentällä tv-kanavan haastatteluun ikävästä tilanteesta. Eikös tämä tv-lähetys aiheuta sen, että valheet vuosien varrelta joulunvietosta paljastuvat suvulle ja pariskunnan tulee ottaa härkää sarvista ja vierailla sukulaisten luona tänä jouluna. 

Perhe on paras / The Family Man 





The Family Man - Perhe on paras on romanttinen fantasia komedia. Nuoret Jack ja Kate joutuvat eroon toisistaan kun Jack lähtee Katen vastusteluista huolimatta opiskelemaan Lontooseen. Jack ei lupauksista huolimatta palaa ja kolmentoista vuoden jälkeen tapahtuneesta hän on rikas pörssimeklari, jolla on rahaa ja naisia. Jack asuu kattohuoneistossa ja ajaa Ferrarilla mutta jouluaattona hän kokee kulmakaupassa jotain mikä mullistaa hänen elämänsä. Hän herääkin yhtäkkiä nuoruuden rakkautensa Katen vierestä omakotitalossa ja huomaan olevansa autonrengaskauppias, joka ajaa tila-autoa ja käyttää villapaitoja. Kaikki tämä on kuitenkin unta, josta herätessään hän etsii Katen käsiinsä. 

Onko sinulla suosikki jouluelokuvia, joita haluat katsoa vuodesta toiseen? Löytyykö minun listalta tuttuja leffoja? 



 





8 kommenttia:

  1. En ole jouluelokuvia katsonut. Muistan ainoastaan yhden jonka olen nähnyt ja se kertoi muistaakseni New Yorkin joulunaluskiireistä. Tykkäsin kyllä, mutta olen huono katselemaan elokuvia, joten muita ei ole tullut katsottua.
    Hienoa joulun odotusta sinulle Marjo<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin joulun alla on hyviä pieniä irtiottoja tuijottaa jouluhömppää! ;)

      Poista
    2. Jouluelokuvat ovat vähän sellaisia "aikuisten satuja", joista joko pidetään tai ei. Tuttavapiirisäni on itse asiassa kaksi ystävää, jotka inhoavat kaikkea "siirappista jouluhöppää". Hyvä ystäväni ei koskaan katsoa leffoja koska hän on sanonut, että "lukee mieluummin kuin katselee tarinoita".
      Kivaa loppuviikkoa Kristiina ♥

      Poista
    3. Kiitos Tuija kommentistasi ♥ olen samaa mieltä, että jouluhöppä on hyvä irtiotto kiireestä ja se myös voimaannuttaa ainakin minua.

      Poista
  2. Lumiukko ja The Holiday ovat minun joulun suosikkejani läpi vuosien.
    Ihanaa tiistaita sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania leffoja molemmat ♥ Minusta joululeffat ovat siitä hauskoja, että vaikka olet jo nähnyt ne niin se ei haittaa ollenkaan, että tiedät jo juonenkäänteet koska viihdyttävät. Kivaa loppuviikkoa Outi ♥

      Poista
  3. Lumiukkoa, The holidayta ja Lova Actually tulee katseltua aina uudestaan. Sitten meidän listalla on tietysti Kunnaksen Noitarumpu ja tietty ei niin jouluhenkinen Rare exports. On ilmeisesti vielä kuopus, joka ei ole nähnyt sitä, että vielä voisi ottaa kierroksen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt Kunnaksi Noitarummun mutta Rare Exports ei ole nähnyt. Muistan kun Rare Exports puhutti yli kymmenen vuotta. Eikö tämä ollut se fantasiaelokuva missä amerikkalaiset tekevät Lapissa jotain kaivauksia, joihin liittyy jotenkin joulupukkikin? Hyvää loppuviikkoa Rva Kepponen ♥

      Poista