joulukuuta 18, 2022

Koirien jouluasuja ja -asusteita löytyy vaikka minkälaisia

Postauksen kuvat on lainattu netistä

Joulusesonki alkaa näkymään lähes kaikissa kaupoissa sekä liikkeissä yhä aikaisemmin syksyllä ja se ulottuu myös lemmikkitarvikeliikkeisiin. Lemmikkikauppaketjut ovat jopa laatineet jouluksi muistilistoja mitä hankkia koiralle tai kissalle lahjaksi. "Eikö meinaa löytyä sopivaa joululahjaa koiralle? Koira arvostaa omien ihmistensä kanssa yhdessä vietettyä aikaa, mutta pitää varmasti myös joulupaketista kuoriutuvista yllätyksistä. Mistä löytyy paras koiran joululahja? Lue joululahjaideamme ja kääri pukinkonttiin mieleinen joululahja koiralle." lupailee PetenKoiratarvike nettisivuillaan.

Lahjaideaksi koiralle ehdotetaan koirille suunnattua joulukalenteria, joulupaitaa, jouluherkkuja, uutta koiranpetiä tai turkin trimmaamista juhlakuntoon. Mimmi on saanut jo oman koirien joulukalenterin, josta löytyy koirien pikkuherkkuja päivittäin. Aina nuo kalenterissa oleva herkut eivät ihan osu maun osalta kohdalleen koska viime vuoden kalenterista puolet jätettiin syömättä. Koirien joululeluja ostin Mimmille yhdestä outlet-myynnistä tuossa marras-joulukuun vaihteessa eli tämä puoli on jo hoidettu. Lelut ovat aina tervetulleita joten äkkiä turhanaikaiset joulupaperit pois ja lelun kimppuun. Parasta on paketti, joka vingahtaa ja röhkäisee kun sitä tökkää kuonollaan. 

Tein pienen kartoituksen minkälaisia joulupaitoja, hattuja, kauluksia ja hameita koirille on tarjolla. Nämä "jouluvaatteet" eivät sinänsä ole mitenkään tarpeellisia ostoksia sillä ns. ulkoiluvaatteet on aina valmistettu sään- ja kosteuskestävästä materiaalista sekä käytetyt raaka-aineet ovat korkealuokkaisia ja oikeasti ulkoiluun tarkoitettuja. 

Meillä oli Minnien ja nyt on Mimmin kanssa ihan kunnon lenkkeilyvarusteet, joissa käytännöllisyys menee kaiken muun edelle. Toki ainahan vaatteen värin suhteen voi ottaa itseään miellyttävän värin. Ulkovaatteet pitää tarvittaessa voida pestä tai ainakin pyyhkiä ja niiden pitää myös kuivua riittävän nopeasti.

Tähän postaukseen olen kerännyt vähän sellaista "ei niin välttämättä tarvittavia vaatteita, jotka ovat todella suloisen kauniita". Koirien pukeminen ei todellakaan ole mikään uusi juttu tai meidän aikamme höpsötys. Muodin ja visuaalisen kulttuurin tutkija, dosentti Annamari Vänskä kertoi YLE:n artikkelissa 2014, että lemmikkitarvikkeilla on pitkä historia. Jopa muinaiset egyptiläiset ovat käyttäneet koirillaan pantoja ja hihnoja, joita on löydetty arkeologisissa kaivauksissa. 

"Koiria on puettu kauan, ainakin 1700-luvulta. Silloin koira oli vielä omistajansa luokkastatuksesta kertova luksusobjekti, mutta 1800-luvulta lähtien siitä alkoi tulla lemmikki eli "kesytetty villieläin" kertoo Vänskä". Pariisissa oli jo 1800-luvulla koirille tarkoitettuja muotikauppoja ja Pariisi oli koiramuodin mekka jo silloin. Tästä pääset lukemaan kokonaan tuon Vänskän mielenkiintoisen haastattelun







Peten Koiratarvike tarjoaisin koirakaverille jouluasuksi 51 Degrees North Oh my Deer! hupparia. Tässä ollaan hillityn metsänvihreässä värissä ja hupparin selästä löytyy hauskat poronsarvet sekä teksti OH MY DEER! Huppari sopii pienille koirille (koot 20-40cm). Mikä parasta tämä myös lämmittää viileällä kelillä eikä ole kahiseva. Huppari näyttäisi olevan -20% eli 21,59€.







Etzyn kautta löytyisi pikku pennun ensimmäiseen jouluun erivärisiä jouluasuja, joiden selkäosassa "My First Christmas" teksti ja oman koiran nimi painettuna hintaan 36€ plus toimitusmaksu. Väreinä näytti olevan musta, punainen ja valkoinen. Toimitusaika näytti olen 4-6 viikkoa Suomeen. 


Musti ja Mirri tarjoaa aika veikeää Little&Bigger poro hupparia, jonka huppuun on kiinnitetty Petteri Punakuonon punainen nenä poronsarvineen. Pehmeää teddykangasta ja hinta olisi 15.99€. Koot 20-50cm eli pienille ja keskisuurille mahtuisi tämä huppari.

Näin söpöjä porohattuja on vuonna 2019 myyty mainoslauseella "Koirasi voi olla tämä porohattu päässään 9. poro Joulupukin reen vetäjänä mutta soveltuu toki myös kissalle." Verkkokauppa "Not on the high St." on myynyt tätä nimikkeellä "Santa's Little Helper Reindeer Dog Hat". Hintaa tälle poromyssylle on silloin ollut 28,93€. 

Tyttömäinen söpöstely jouluasu narttukoiralle löytyy Mustista ja Mirristä "Little&Bigger Xmas Girly" nimikkeellä hintaan 16,99€. Jouluasut ovat jo nyt -20%. Tämä kuvauksissa mukana ollut Cotton de Tuléar on muuten todella kuvauksellinen ja osaa hyvin antaumuksellisesti poseerata. 

Mustin ja Mirrin valikoimista löytyvä jääkarhun kuvalla varustettu villapaita on itse asiassa ihan käytännöllinen vaate, joka kyllä pitää koiran lämpöisenä jos ei ole pakkasta. Jouluisen tästä taitaa tehdä tonttulakki jääkarhulla ja hinta on 12,99€. Koot 25-50. 

Lähes tällainen samanlainen joulupukin nuttu löytyy meiltäkin mutta ei taida olla Mustista ja Mirristä. Olen aikoinaan ostanut sen Minnielle joten se on liian suuri Mimmille kun heillä on kokoeroa jonkin verran mutta viime jouluna Mimmi taisi poseerata ainakin Instassa se päällä. Kokoja tähän joulunuttuun löytyy 20-60cm eli myös isommille koirille.




















Ruotsalainen TinyBuddy.se myy verkkokaupassaan todella kauniita neulottuja koirannuttuja, joista tulee kuosien takia mieleen tyypilliset Pohjoismaissa käytetyt villapaidat meillä ihmisillä. Mukana myös tuollainen "hamemainen" villapaita. Hinnat vaihtelevat 179-189 Ruotsin kruunua eli n. 16-17€. Hauskoja ja juuri noille villapaidoille voisi olla käyttöä myös kun ilmat ovat viileitä. Välttämättä talvella nämä eivät lämmittäisin kuitenkaan pitkillä koiralenkeillä. 

PetenKoiratarvikkeesta löytyisi näin kaunis harmaa neule L&B Sweet Sheep, jossa näyttää olevan suloisia lampaita. Sopii hyvin kerrospukeutumiseen eli esim. sadetakin alle. Hinta 15.99€ ja koot 20-60cm. Ei ehkä ihan perinteinen jouluasu mutta miksei tätäkin voisi jouluna pitää. 






Netistä löytyy vaikka minkälaisia jouluasusteita koirille eli perinteisten vaatteiden lisäksi juuri myssyjä, joulukauluksia ja "hauskoja jouluasuja varustettuna käsillä". 

Minusta jouluasut ja jouluasusteet eivät ole mitenkään "must to have" -listalla eli "pakko saada tavaroita". Itse olen jotain ostanut juuri alennusmyynnistä ja varsinkin nuo neulotut koiranpaidat ovat välikausina toimivia myös ulkona. On koiria, jotka käyttävät mielellään vaatteita ja koiria, jotka repivät ne välittömästi päältään. Koira on elävä olento ja onhan sillä myös oma tahto eli jos joku ei miellytä se purraan vaikka päältä pois. Koiria ei pidä kiusata vaatteilla tai asusteilla mutta molemmat minulla olleet russelit ovat mukisematta olleet "vaatteista pitäviä" - olen myös totuttanut ne siihen he pennusta.

Minkälaisia ajatuksia koirien vaatteet herättävät siellä ruudun toisella puolella? Kannatatko vai oletko ehdottomasti vastaan? Jos olet koiran omistajan onko sinun koirallasi vaatteita?





4 kommenttia:

  1. Minua itse asiassa aina on kiinnostunut se asia, miten koirat suhtautuvat vaatteisiin? Tykkääkö Minnie pukea ne päälle? Kai hän osaa arvostaa kunnon ulkoiluvaatteita, näin pienenä ja lyhytkarvaisena koirana, mutta entäs nuo jouluturhakkeet? Eihän niitä pysty pitämään kuin kotona Suomen sääoloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhytkarvainen, sileä jackrussell tarvitsee Suomen talvessa takin kovimmilla pakkasilla. Koira pitää ihan pennusta totuttaa talvimantteliin. Kovimmilla pakkasilla Minniellä oli aikoinaan myös fleecetöppöset, jotta se pystyi kävelemään yli -10C pakkasilla ulkolenkeillä. Esim. Hurtan talvitakissa on alla fleece-vuori ja päällä tuulta pitävä sekä vettä hylkivä kangas. Mimmi on niin paljon pienempi kuin Minnie aikoinaan, että valitettavasti en pysty käyttämään Minnien vaatteita hänellä.

      Jouluturhakkeita meillä ei ole kuin joulutakki, jota koira yleensä käyttää jouluaattona kun mennään isäni luokse matkalla autoon ja se riisutaan sisällä pois. Pari ohuempaa villaneuletta olen ostanut alesta joulun jälkeen eli vähän kuin nuo ruotsalaiset tässä postauksessa. Jouluvaatteet eivät - kuten tekstissä kirjoitin - säänkestäviä ja ne on tarkoitettu lähinnä rekvisiitaksi. Koiran pitää minusta saada olla koira eli hetkellisesti voi olla joku jouluvaate päällä mutta muuten ihan ilman mennään :D

      Poista
  2. Meidän Mariamin koiralla No omilla on sadetakki, neulepaita ja jokin toppa aate. Noomilla on lyhyt karva ja Mariam sanoi, että hänestä huomaa jos on kylmä. Käytännölliset vaatteet ovat mielestäni ok ja hei, kyllähän nuo tonttupuvutkin ovat ihania.

    VastaaPoista