joulukuuta 13, 2022

Ihan pieni pyyntö vaan sinne yläkertaan - ei enää lunta kiitos!

 

Viime päivät ovat olleet melkoista taistelua taivaalta satavaa lunta vastaan! Ensilumi satoi pääkaupunkiseudulle 21.11. ja tänä vuonna se pääsi yllättämään minut koska autossani oli vielä kesärenkaat. Nyt on talvirenkaat alla turvallisesti mutta lunta on monin paikoin niin paljon ettei niistäkään ole välttämättä mitään apua. Ensimmäinen auraaja tuli tänä aamuna klo 5.00 puhdistamaan taloyhtiömme parkkipaikan ajotiet ja rappukäytäviin johtavat kulkureitit lumesta. Odottelimme aamulla Mimmin aamulenkille menoa yli vartin ettei hänen olisi tarvinnut tarpoa ihan umpihangessa vain hännänpää näkyvissä. 


Kun seuraavan kerran menin ulos klo 10 pihamaa näytti siltä kuin aurakalusto ei olisi edes käynyt siellä vuorokauteen. Myös oma autoni oli täysin lumen peitossa kuin lumimuumio. Ja taas lapio/kola heilumaan jotta päästää liikkeelle. Hikihän siinä taas tuli ja sukatkin kastuivat kun humpsahdin lumivaipan läpi. Ajomatkalla näin useita autoja, jotka olivat ajautuneet joko tien pientareelta ulos tai kaistojen väliselle viheralueelle.. Toivottavasti henkilövahingoilta oli säästytty. 


Jouduin lähtemään toisen kerran ulos klo 13 jälkeen ja taas sama rituaali. Tuntui siltä kuin olisi urheilemassa todellisissa hikitreeneissä kun pakkaseen pukeutuneen hiki pukkasi päälle. Kääntöpaikalle kujamme päähän oli jumiutunut lumeen koululaisia kuljettava tilataksi mutta en ehtinyt jäädä auttamaan ja onneksi muita riensi jo paikalle. Sain työasiani hoidettu ja kuin ihmeen kaupalla pääsin loivaa mäkeä ylös pihamaalta kahden muuton auton jäädessä sutimaan mäen alapäähän.

Kohta lähden kolmannen kerran ulos ja mietin, että mitenhän tällä kertaa käy. Pelastuslaitos on viime päivinä varoittanut liikkumisesta ulkosalla lumimyräkässä mutta tietyt asiat on pakko hoitaa tuli taivaalta vaikka "vanhoja ämmiä äkeet selässä" kuten vanha kansa aikoinaan kuvasi sitä kun sataa poikkeuksellisen paljon lyhyessä ajassa. Mielessäni takoo sanonta "ei kahta ilman kolmatta" eli lyön vetoa siitä, että sama rituaali tulee toistumaan. Selkä hiestä märkänä ja tukka liimautuneen pitkin otsaa huhkin silti lumet pois, että itse pääsen liikenteeseen. 

Jos muistatte viime talvena Valtteri myrsky iski Suomen 29.1. ja taas oli lunta vähän liikaa normaalin liikenteen sujuvuudelle. En löytänyt mistään nimeä tälle nyt riehuvalle myrskylle mutta vinkatkaa jos sattuu silmiin. Mutta kyllä me nyt olemme täällä Etelä-Suomessa saaneet taas aika miehekkäästi lunta. Helsingin lumen syvyys 44cm kun meillä Espoon Nuuksiossa 47 cm. Mutta kun mennään vielä vähän enemmän sisämaahan niin Hyvinkään Hyvinkäänkylässä lunta on peräti 54 cm. Forecan kartan mukaan Etelä-Suomessa on paksumpi lumipeite kuin Lapissa!


Foreca lumensyvyys 13.12.2022, Foreca

Jo viime talvena saimme lukea meteorologi Markus Mäntykankaan blogista ikäviä uutisia. Suomessa tullaan tottumaan myös tulevina vuosikymmeninä poikkeuksellisiin olosuhteisiin. Ilmastomuutos ei todellakaan tarkoita meidän leveysasteilla lumettomuutta vaan ihan päinvastoin eli lunta tulee satamaan entistä arvaamattomammin. Yksi ikävä seikka ovat nämä kerralla satavat lumikertymät, joiden on ennustettu vielä kasvavan. Kun ilmasto lämpenee myös sateiden määrä lisääntyy - myös niiden lumisateiden. 

Olen ylpeä siitä, että meillä Suomessa on edelleen neljä vuodenaikaa mutta silti toivon sydämessäni, että Suomen talvet olisivat vähälumisempia. Helsingissä ydinkeskustassa pystyy tällä hetkellä hiihtämään koska lunta on niin paljon. Hiihto ei vain oikein taida sopia tuonne kaupungin vilinään. Eilen sattui useita kolareita ja raitiovaunutkin putosivat kiskoiltaan. Ystäväni soitti hädissään raitsikasta ja pohti ehtiikö hakemaan lapsen tarhasta ennen sen sulkeutumista. Moni lumen ja lumilapion kanssa huhkiva venäyttää selkänsä ja myös verenpaineella on taipumusta nousta kylmällä säällä. Vaikka itse olen super positiivinen tyyppi olen huomannut, että nämä lumimyräkät saavat piponi kiristymään. 


Katsotaan miten auton kanssa käy nyt kun kohta lähdemme Mimmin kanssa sillä liikkeelle. Muistakaa olla varovaisia liikenteessä, pukekaa lämpimästi ylle ja älkää rehkikö itseänne hengiltä. Ja anteeksi tämä valitus säästä koska sillehän me emme voi mitään muuten tehdä kuin pitämällä ilmastomuutoksen paremmassa kurissa. Tsemppiä lumikaaokseen, joka on kyllä kaukana Winter wonderland tunnelmasta. 






10 kommenttia:

  1. Terveiset Winter Wonderlandista!
    Täällä on myös lunta tulla tupruttanut, mutta onneksi Webasto teki matkaan lähdöstä helpompaa jaa tuo ahkera kanssa-asuja, joka kolasi pihatien, että pääsimme kylätielle ja sitä pitkin isommalle tielle. Voi olla, että pienet arjen avunannot työpaikan pihalla toivat itselleni hyvän, miltei hilpeän mielen. Parilla muulla ei ollut lainkaan lumiharjaa mukana niin minä innokkaana putsasin heidänkin autojensa päältä nietokset. Kiitokseksi sain lämpimän halauksen!
    Sinisen hetken hämyinen maisema toi taas hymyn huulille, vaikka matkan varrella lumitöppyrät välillä saivat kädet takertumaan lujemmin rattiin. Verannan lumikukat herkistivät ja heti sinkosin matkaan ystävälle pari otosta tunnelmalliselta verannalta ennen tulien sytytystä.
    Eilen tunnelmani olivat toisenlaiset, kun pakkanen (niin luulen) lopetti auton avaimen toiminnan. Olipahan pölhö tunne, kun auto 'sanoi': Avainta ei tunnisteta. Pikkupaniikki iski. Sain lopulta auton 'heräämään' ja kurvasin takaisin kotiin hakemaan toisen avaimen.
    Toivon sinulle ja Mimmille lempeitä talvikelejä ulkoiluihin! Pst.huopikkaat ovat loistavat tämän kelin jalkineet. Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija ihanista terveisistä sieltä teidän Winter Wonderlandista ♥ Viila Iiriksen maisemissa on ihan varmasti ihanan jouluiset ja lumiset maisemat juuri nyt. Minä saan auton ihan lämpimäksi myös Audin kauko-ohjauksella mikä helpottaa tilannetta. Meillä pääkaupunkiseudulla lumen tulo kerralla oli niin valtava, että ongelmaksi muodostuu mihin lunta voidaan laittaa ahtaalla parkkipaikalla kun väylät pitää saada vapaaksi. Huoltoyhtiö hoitaa yhteiset alueet mutta oma parkkipaikka jää itselle jos autosi sattuu olemaan parkissa kun aura käy pihalla. Aura jättää myös ikävän lumivallin auton taakse mutta ainahan näistä on selvitty. Meillä myös toimii naapuriapu siten, että kun viime talvena jäin auraamattomalle pihalle kiinni riensi pari naapuria työntämään.

      Minulla on ollut myös pari kertaa tuo sama ongelma, että yhtäkkiä auto ei tunnistakaan avainta eli nykyään kannan talvisaikaan kahta autonavainta mukana, että pääsen sisälle. Ehkä pakkanen ja kosteus jotenkin sotkevat järjestelmää.

      Kiitos ihanista toivotuksista. Nyt kun kävelytiet on aurattu niin Mimmikin liikkuu mielellään aamuisin kun koirasta näkyy muutakin kuin häntä. Minä käytän Icebugeja mutta huopikkaita voisi myös kokeilla joskus - kiitos vinkistä.

      Kivaa loppuviikkoa Tuija ♥

      Poista
  2. Liika on aina liikaa, myös lumen tulossa. Teillä on taas ennätyspaljon lunta. Aika työlästä tuollainen lumentulo on. Tänään aamulla näytettiin Ykkösen aamu.tv:ssä että Kustavissa lumen syvyys on 131cm. Ehkä oli mittatikku kinoksessa, en tiedä. Meillä näytti olevan vaivaiset 18cm ja siksi olenkin tyytyväinen tähän lumiseen luontoon. Ihan toista kuin se ainainen floskakeli (turkulainen sanoo floska, ei loska). Toivotaan ettei teille nyt vähään aikaan tulisi lisää lunta. Mukavaa päivää kaikesta huolimatta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi ja kun täällä pääkaupunkiseudulla asutaan paljon tiheämmin sen lumen kerääminen on myös ongelmallista. Toki teiltä ja yleisiltä alueilta lunta viedään jo poiskin mutta taloyhtiöt harvemmin lähtevät kuskaamaan sitä kesken talven mihinkään vaan sitten sitä vaan yritetään sulloa tontille mihin vain mahtuu.

      Olisiko Kustavin mittatikku kuitenkin näyttänyt 131mm koska Turussa se on vain 12 cm ja teillä Ahvenanmaalla tuo mainitsemani 18 cm?

      Hauska sana tuo floskakeli. Muistan joskus lukeneeni sanonnan Raumalta "Floskjää ol semmost vähä̀ huanomppa sortti jäät et semne sohjoki jäädys vaa." eli loskajää on siis huonompaa jos espoolainen oikein ymmärtää :D

      Mukavaa päivää sinnekin ja onneksi täällä ei tänään ole satanut kertaakaan lunta mutta huomiselle taas luvattu!

      Poista
  3. Ei taidettu päästä ihan myrskylukemiin toissapäivänä, siksi ei nimeäkään löydy. Nehän nimetään ko. päivän nimipäivän mukaan.

    En todellakaan ole talven ystävä, mutta koetan suhtautua stoalaisella tyyneydellä katse keväässä. Meillä onneksi ihana talonmies-Tarja puhdistaa piha-alueet tarvittaessa monta kertaa päivässä ja isoilla pihoilla riittää tilaa lumen kasaamiseen hyvin. Meillä ei ole koskaan ollut yhtiökokouksessa keskustelua oman talonmiehen huoltoyhtiöön vaihtamisesta, ei se taida tulla edes nykyhinnoilla edullisemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulta ei tainnut olla tarpeeksi mutta kyllä lumisade oli aika sakeaa ja pakkaslumi myös pöllysi aika ikävästi tiellä.

      Ajoin eilen edestakaisin Hyvinkäälle ja takaisin huomaten, että Hämeenlinnan väylällä E18 oli välillä nopeus vain 30-40km/h kun kevyttä lunta nousi tiestä ja sitä myös satoi ihan vaakatasoon. Nurmijärvellä oli myös sattunut ikävän näköinen kolari Hämeenlinnasta tulevalla tienosiolla eli täysperävaunullinen rekka, jonka kyydissä oli kaivinkone oli kaatunut liukkaassa kahden kaistan yli niin, että peräkärry oli kumossa kokonaan. Poliiseja hurjasti ohjaamassa liikennettä Hkiin päin mutta kilometrien pituiset autojonot. Kun tuli takaisin kolari oli saatu jo korjattu pois mutta taas tuossa samassa kohdassa tuli ruuhkaa ja ajettiin hitaasti kun lumi pöllysi niin paljon.

      Minusta olisi aivan ihanaa jos olisi oma talomies. Olen aikoinaan asunut talossa, jossa sellainen oli ja koskaan ei ollut mitään ongelmia. Huoltoyhtiön kanssa on ja usein. Te olette onnellisessa asemassa.

      Kaksi lumista talvea peräjälkeen ei ole herkkua ainakaan pääkaupunkiseudulla mutta pakkohan tästä on vain selvitä. Talvi itsessään on kaunista ja pidän siitä mutta liikalumisuus juuri kaupunkiympäristössä on vaikea yhtälö.

      Poista
  4. Juu ihan jo alkaa riittämään tämä lumimäärä. Minähän olen vielä semmoinen, että toivon aina, että lumet sulaisivat pois heti uuden vuoden jälkeen :) Tsemppiä lumitaisteluihin, täällä kuljetaan julkisilla, jotka nekin kulkevat miten sattuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ne lumet sulatkin. Luin tänään jommasta kummasta iltapäivälehdestä, että asteet menevät jouluviikolla plussan puolelle ja reilusti. Kyllähän se lunta sulattaa ainakin vähän. Ei ole teillä julkistenkaan käyttäjillä helppoa: Näin tänään itse asiassa kaksi bussia, jotka hätävilkut päällä odottivat hinausta meilläpäin. Jotain oli sattunut ja toivotaan, että korvaava bussi haki matkustajat. Kivaa loppuviikkoa Outi ♥

      Poista