huhtikuuta 01, 2018

Via Crusis - Ristin tie tarjosi koskettavan kärsimysnäytelmän eilen


Eilen Helsingin kaduille kerääntyi kello 21 illalla yli 15 000 ihmistä seuraamaan Via Crusis - Ristin tie - ekumeenista kärsimysnäytelmään. Olin mukana yhtenä katsojana tapahtumassa enkä edes muista kuinka mones kerta tämä oli itselleni. Via Cruisis kuuluu pääsiäiseeni ja jos suinkin vain voin yritän aina osallistua mukaan. Yleensä Via Crusis on järjestetty aina pitkäperjantaina mutta tänä vuonna se jostain syystä oli siirretty pääsiäislauantaille.

Minulla on suuri haave olla Roomassa joskus pääsiäisenä ja osallistua siellä Via Crusikseen, jossa paavi johtaa pääsiäisvaelluksen Colosseumilta Palatinus-kukkulalle. Via Crusiksesta on sanottu "Seremonia on kuin oikean elämän teatterinäytelmä, joka kertoo kirkon pitkästä historiasta ja sen uskonnolliseta ja poliittisesta merkityksestä vielä tänäkin päivänä.

Valtteri Torikka, Jeesus

Hannu Niemelä, Juudas

Eilinen Via Crusis -pääsiäisvaellus oli 23. kerta kun se esitettiin Helsingin ydinkeskustassa. Tapahtuma sulkee katuja Senaatintorin, Suomen Pankin ja Kaisaniemen puiston ympärillä. Eilen näin muuten kolme ihanaa poliisihevosta, jotka partioivat tapahtumareitin varrella. Muistelin viime vuonna tehdessäni Via Crusis -postausta, että olisin osallistunut ensimmäistä kertaa 2012 mukaan tapahtumaan mutta tarkemmin ajatellen olen varmasti 2009 tai 2010 ollut ensimmäistä kertaa seuraamassa Via Crusista. 



Via Crusis on valtavan suuri teos, jossa näyttelee yli sata ammattilais- ja harrastelijanäyttelijää sekä myös lukuisia vapaaehtoisia. Veli-Pekka Hännisen käsikirjoittamassa Via Crusiksessa oli tänä vuonna mukana useita oopperalaulajia. Viime vuonna kaikki näyttelijät olivat puolestaan naisia.

Tänä vuonna Jeesuksen roolissa nähtiin oopperalaulaja, baritoni Waltteri Torikka. Kavaltaja Juudaksen roolissa oli puolestaan baritoni Hannu Niemelä ja sopraano Johanna Tuomi esittää Neitsyt Mariaa, Jeesuksen äitiä. Jeesuksen tuomitsemiseen vaikuttavassa roolissa, Pontius Pilatuksena nähtiin baritoni Sauli Tiilikainen. Herodeksena oli tänäkin vuonna nainen, oopperalaulaja sopraano Päivi Nisula. Jeesuksen opetuslapsista Pietaria esitti baritoni Jouni Bäckström ja ylipappi Kaifaksen roolissa tenori Petri Bäckström. Esityksen ohjasi neljättä kertaa Ville Saukkonen. 

Johanna Tuomi, Neisyt Maria


Via Crusis aloitetaan aina Kaisaniemen puistosta, josta edetään Unioninkatua pitkin Suomen Pankille. Kaikki huipentuu Senaatorintorilla, jossa tapahtuu itse ristiinnaulitseminen ja esitys myös päättyy tänne. Näytelmässä on neljä osaa kärsimys, tuomio, ristiinnaulitseminen ja kuolema. Via Crusis otti kuten viimekin vuonna kantaa kerjäläisiin katukuvassa, yt-neuvotteluihin, henkiseen pahoinvointiin, rahaan, vallan tavoitteluun, eriarvoisuuteen, maahanmuuttajiin ja moniin muihin päivän polttaviin aiheisiin.

Enkeli Unioninkadulla 

Petri Bäckstöm. ylipappi Kaifas

Päivi Nisula, Herodes

Sauli Tiilikainen, Pilatus

Tämän vuoden Via Crusiksessa on mukana paljon musiikkia. Mukana oli oopperaa, liediä, musikaalia, gospelia ja virsiäkin. Via Crusis eli Ristin tie perustuu kirkon keskiaikaiseen perinteeseen. Esitykseen on tuotu mukaan nykymaailma hyvin vahvasti ja se tekee asioista myös paljon konkreettisempia käsitellä. Kaksituhatta vuotta sitten tapahtuneilla asioilla on paljon yhtymäkohtia meidän nykyaikaamme.





Luin Waltteri Torikan haastattelun Turun sanomista ennen Via Crusiksista. Torikka toivoi, että nyt joka puolella vellova #metoo-keskustelu seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä muuttaisi suomalaista yhteiskuntaa pystyvästi parempaan suuntaan. "Metoo-keskustelu on äärimmäisen arvokas keskustelu. Arvostan rohkeutta, joka kampanjan myötä asiasta puhuvilla ihmisillä on ollut." sanoo Waltteri Torikka TS:n haastattelussa. Hienosti kiteytetty! 





Eilinen sää oli viileä mutta minulle ei tullut yhtään kylmä matkan varrella. Koko ajan ollaan kuitenkin liikkeellä vaikka Kaisasniemenpuistossa seistiinkin pisimpään. Ja pukeutuminen on ihan A ja O keväisessä illassa. Vielä ei ole lämmin kevätkeli joten talvivaatteita vain reilusti niskaan kun ulkotapahtumaan ollaan menossa. 





Hyvää ensimmäistä pääsiäisipäivää kaikille!
Onko Via Crusis tapahtuman tuttu sinulle?
Tai oletko kenties itse osallistunut siihen joskus?



12 kommenttia:

  1. Näyttää koskettavalta! Täällä Lahdessakin järjestetään kärsimystie aina muutaman vuoden välein. Tänä vuonna oli välivuosi.
    Perjantaina kävin katsomassa pääsiäisnäytelmän 'Ristin valossa' Asikkalan kirkossa. Näytelmä käsitteli tapahtumia ristin jälkeen. Oli koskettavaa olla osallisena pääsiäisen tapahtumissa, vaikka me yleisönä istuimmekin penkissä.
    Ulkomailla nuo kärsimystie-näytelmät ovat varmasti vielä upeampia. Mutta arvostan kovasti, että meilläkin niitä järjestetään, vaikka pienimuotoisestikin. Yleensä näyttelijät ja muut tapahtumaan osallistujat ovat vapaaehtoisia, joten ne on suuri ponnistus toteuttaa.
    Pääsiäisen iloa ja valoa päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tuon Paavo Liskin Kärsimystie-näytelmä. Sitäkin on esitetty jo vuodesta 2000. Suomessa ei taideta näiden kahden kaupungin lisäksi olla muita kulkueita...

      Varmasti myös tuo kirkon pääsiäisnäytelmä on ollut hieno elämys. Eilen Via Crusiksen jälkeen olisi ollut mahdollisuus osallistua Tuomiokirkon pääsiäisyön messuun tai pääsiäisyön jumalanpalvelukseen Uspenskin katedraalissa. Luulen, että Uspenskiin eivät koskaan kaikki halukkaat mahdu ja joskus olisi hienoa kokea ortodoksinen pääsiäinen. Se on niin erilainen ja kirkko on täynnä mystikkaa.

      Uutisissa näytettiin Filippiineiltä pääsiäisen vietosta, jossa ihmiset ruoskivat itseään ja osa myös nousee ristille :O Aika hurjaa mutta tällä taitaa olla erittäin pitkät perinteet ja sitä jatketaan vaikka katolinen kirkko tätä vastustaakin.
      '
      Hyvää pääsiäisen jatkoa Riina :)

      Poista
  2. Sinä osallistut hienoihin pääsiäistapahtumiin. Olen Via Crusiksesta lukenut. Valtava tapahtuma jo Helsingin mittakaavassakin. Hienosti siellä tuodaan pääsiäisen sanomaa esille. Ja tänä vuonna on ollut mukana upeita esiintyjiä. Ja sinäkin Marjoseni.
    Hyvää pääsiäistä ja huhtikuun ensimmäistä päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula :) Olen tällainen "tapahtumaluuta" ja näistä on tullut oman pääsiäiseni perinne. Tapahtuma on iso mutta äärimmäisen hyvin järjestetty. Se työnmäärä ja vapaaehtoisuus, joka tuolla on takana. Ihailen, joka vuosi sitä miten jouhevasti näytelmä menee eteenpäin vaikka siirtymämatkat ovat kuitenkin melko pitkiä kohtauksesta toiseen. En muista koskaan, että olisi ollut mitään järjestyshäiriöitä tai muuta häiriökäyttäytymistä. Toki järkkäreitä ja poliiseja on paljon mukana.
      Hyvää pääsiäistä, aprillipäivää ja huhtikuuta Tuula :)

      Poista
  3. Tv:stä tänään näin pätkän tuosta, muutoin ei ole itselleni tuttu tapahtuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teeveestä taisi tulla koko lähetys livenä.
      Hyvää pääsiäistä Mira :)

      Poista
  4. Tämä olisi ollut upeaa kokea, mutta kotisohva vei voiton. Hienoja kuvia olet ottanut ja varmasti oli elämyksellinen tapahtuma. Hyvää pääsiäistä ja huhtikuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MIra :)

      Ostin vuodenvaihteessa kameraani uuden teleobjektiivin (Sony SEL-55210 55-210 mm F4.5-6.3 OSS)ja se oli eilen oikeastaan ensi kertaa "tosi" käytössä harjoittelua lukuunottamatta. Pakko myöntää, että pieni minijärkkäri tuntui "ihan hirveän painavalta" kun siinä oli kiinni tuo pitkä putki. Mutta ihan ehdoton tuossa tapahtumassa ja väenpaljoudessa.

      Hyvää pääsiäistä Mia ja alkanutta huhtikuuta :)

      Poista
  5. Katselin instagramista pätkiä tapahtumasta. Torikan ääni <3
    Mukavaa huhtikuun alkua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torikka oli loistava kuten koko esitys! Ihanaa alkanutta huhtikuuta😘

      Poista
  6. Onpa vaikuttavan näköinen. Menee ehdottomasti ensi oääsiäisen to do listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos innostuit! Tänne voi ottaa lapsetkin mukaan :)

      Poista