huhtikuuta 03, 2018

Uudenkaupungin Wahlbergin museotalo on aikamatka menneeseen


Uusikaupunki löytyy Varsinais-Suomen maakunnasta noin 70 kilometrin päästä Turusta luoteeseen Pohjanlahden rannalta. Kuningas Kustaa II Aadolf perusti tämän Suomen 12. vanhimman kaupungin jo 1617. Miksi paikalle annettiin nimeksi ehkä "hieman erikoinen" Uusikaupunki johtui siitä, että naapurikaupunkien kateelliset porvarit valittivat paikkakunnan talonpoikien käyvän alueella vilkkaasti kauppaa. Kuninkaan piti laillistaa siis "Uusikaupunki", jotta markkinat voisivat jatkua siellä edelleen.

Uudestakaupungista saattaa mieleen tulla knoppitietoutta koulun historian tunneilta. Pohjansodan päättänyt Uudenkaupungin rauha solmittiin 1721. Tuolloin sotaa kävivät Ruotsi (Suomi siis osana kuningaskuntaan) ja Venäjä. Monille Uuteenkaupunkiin paikkana liittyy varmasti myös autoteollisuus ja autot. Täältä on lähtenyt maailmalle mm. Saabeja, Porscheja ja Mersuja. Ja nyt kuluvan vuoden aikana autotehdas Valmet Automative palkkaa peräti 1000 uutta työntekijää Uuteenkaupunkiin! Aika huikeaa ja hieno työllistävä vaikutus.


Uusikaupunki on kuuluisa myös upeasta ja Suomen parhaiten säilyneestä empire-tyylin puutalokorttelialueesta. Kaupungin keskusta on rakennettu ruutuasemakaavan mukaan ja kortteleita on jäljellä nykyään vielä 40. Kaupungissa järjestetään joka toinen vuosi Ugin Vanhat Talot -tapahtuma ja viime syyskuussa minä kurkistin ensimmäistä kertaa Wahlbergin museotaloon. Tervetuloa katsomaan miten porvariskodissa elettiin kaupungin merenkulun kulta-aikakautena.


Tupakkatehtailija Fredrik Wilhelm Wahlberg (1821-1900) rakennutti asuintalon itselleen osoitteeseen Ylinenkatu 11 vuonna 1870. Porvari Wahlberg harjoitti myös laivanvarustustoimintaa ja oli Uudenkaupungin suurituloisin mies. 1800-luvun Uudessakaupungissa kaikki komeimmat talot kuuluivat juuri laivanvarustajille. Wahlbergin varustamat laivat Hercules, Aallotar, Leo ja monet muut kuljettivat kauppatavaraa ympäri maailmaa. Laivat toivat vaurauden lisäksi Wahlbergille myös monia uusia vaikutteita maailmalta ja muista kulttuureista.


Wahlbergin talo on nykyään osa Uudenkaupungin museota ja Museokortti kohde. Museossa pääsee hyvin tutustumaan 1800-luvun porvariskodin elämään ja yläkerrassa esitellään laivanvarustaja kaupungin mielenkiintoista merenkulun historiaa kattavasti. En ehtinyt valitettavasti tutustua yläkertaan koska kierrettävänä olivat vielä monet Ugin Vanhat Talot päivän aikana mutta toivottavasti seuraavalla Ugin vierailulla otan senkin haltuun. Museon tarkemmat aukioloajat löytyvät tästä.


Wahlbergin talossa huomioni kiinnittyi heti upeisiin ja hyvin koristeellisiin kakluuniuuneihin. Myös taidokkaat kattomaalaukset kannattaa huomioida huonetiloissa. Osa uuneista ja kattomaalauksista sekä salongin käsinmaalatut tapetit ovat alkuperäisiä yli 140 vuoden takaa. Myös Fredrik Wahlbergin Italiasta hankkima valtava kristallikruunu koristaa edelleen talon salia. Katselin myös kiinnostuneena erikoisesti kuvioituja lattioita mutta unohdin kysyä mitä materiaalia ne mahtavat alkuperältään oikein olla...


Talossa kiertäessään kannattaa myös katsella pieniä yksityiskohtia kuten vaikkapa kahvipöydälle katettua viiksikuppia. 1800-luvun vanhoissa valokuvissa miehillä näyttää olevan muhkeat ja muodikkaat viikset aina 1900-luvun alkuun saakka. Herrojen tuuheat ja vahatut viikset olivat huono yhdistelmä kuuman juoman kanssa. Juominen olisi saattanut sotkea hienosti laitetut viikset ja juoman kuuma höyry vielä sulattaa viiksivahankin. Siksipä joku kekseliäs alkoi valmistamaan viiksikuppeja! Tässä kupissa oli ns. viiksisilta, joka ulottui kupin reunasta reunaan. Kun herrahenkilö kohotti kuuman kupin huulilleen hänen viiksensä ikäänkuin lepäsivät tällä viiksisillalla. Viikset eivät tuhraantuneet kun viiksikuppi oli käytössä. Nerokasta!


Wahlbergin talon viherkasvitkin oli valittu aikakauden hengen mukaan. Talossa on paljon reheviä palmuja kukkapilareiden päässä. Tälle aikakaudelle tyypillisiä ovat myös Asparagus eli hienohelma, tuoksupelargonia ja nykyäänkin kovin trendikäs peikonlehtikin. Tuoksupelargoniaa suositeltiin jopa 1800-luvun lopulla toimineen tohtori Westerlundin toimesta makuuhuoneeseen tervehdyttävän tuoksun vuoksi.


Lintuhäkki ja sen asukkina undulaatti oli 1800-luvun porvariskodille tyypillistä. Ensimmäiset undulaatit tuotiin Englantiin 1840 puolivälissä ja ne saatiin lisääntymään keskenään, jonka jälkeen ne yleistyivät myös muualla Euroopassa. Ehkä Wahlbergin talossa oli myös ajalle tyypillinen sininen undulaatti sirkuttamassa tässä häkissä.


Makuuhuonetilasta löytyi monia mielenkiintoisia esineitä. Ihana pesukomuutti, joka sisälsi pesuvadin ja kannun henkilökohtaisen hygienian ylläpitämiseen. Ihan varmasti jos olisin kurkistanut sängyn alle olisi sieltä ehkä löytynyt vielä yöastiakin. Näihin aikoihin talossa ei varmasti ollut vielä vesiklosettia. Puhtauteen alettiin muuten kiinnittää ensimmäistä kertaa enemmän huomiota juuri 1800-luvulla. Ensimmäisenä se alkoi kiinnostamaan yläluokkia ja puhtaudesta muodostui pian varallisuuden merkki.


Wahlbergin talossa on myös paljon kauniita käsikirjottuja pöytäliinoja ja tekstiilejä huonetiloissa. Myös tuo toalettipeili pöydällä oli äärimmäisen kaunis ja sen päälle oli kerätty hiuskampoja ja muita kauneudenhoitoon liittyviä esineitä. Uusrokokookiehkuroin koristettua peiliä kutsutaan myös nimellä "piianpeili" ja se oli muodissa koko 1800-luvun kaikissa kansankerroksissa. Minulta löytyy muuten kotoa melkein samanlainen toalettipeili kuin Wahlbergin talossa.


Ruokasalin puolella tuli melkein vesi kielellä kun näki mitä illallisella olisi tarjottu Wahlbergin talossa. Porvariskodille oli tyypillistä sinivalkoinen posliiniastiasto kaikkine kannellisine kulhoineen, vateineen ja tarjoiluastioineen.. Totta kaikki kristallikarahvissa viiniä, jota sitten nautittiin hyvän aterian kanssa. Jälkiruokapöydässä oli katettuna kahvitarjoilua makean kera. Tällaisen kattauksen jälkeen on palveluskunnalla ollut todella paljon astioita pestävänä ja kristalleja sekä hopeita kiillotettavana.



Wahlbergin talosta löytyy myös kirjailtu uuninvarjostin kehystettynä, jota siis käytettiin avoimen uunin edessä ikäänkuin kuuman takkatulen varjostimena. 1800-luvulla tämä on ollut todella moderni ja haluttu esine herraskodeissa.


Wahlbergin talossa näkyvät myös ajalle tyypilliset lukuisat valokuvat pöydillä, maalaukset seinillä ja kuivat kukat lasikupujen alla. Kodin keskipiste on selvästi ollut sali, joka on kuvannut Wahlbergin varallisuutta, arvoa ja sivistystasoa. Salia on käytetty arvokkaisiin vierailuihin ja kutsuihin. Salia kuitenkin leimasi minusta kodikkuus vaikka se samalla oli yltäkylläinen ja vähän eksoottinenkin.



Wahlbergin museotalo on mielenkiintoinen kohde ja yksi Uudenkaupungin vanhojen talojen helmistä. ehdottomasti suositeltava kohde jos noilla seuduilla liikkuu. Seuraavat Ugin Vanhat Talot -tapahtuma järjestetään syksyllä 2019.


12 kommenttia:

  1. Vanhat talot ovat kauniita. Olen käynyt lapsena Uudessakaupungissa mutta museosta en ollut kuullut koskaan ennen. Viiksikuppi on varmasti ollut tarpeellinen kapine. Vanhoissa valokuvissa kaikilla sukulaismiehillä on isot viikset. Yöastia oli mummolassa vielä lapsuudessani.
    Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Sinikka, että Uusikaupunki on tuttu paikkana. Ehkä sitten joskus piipahdat uudelleen ja silloin tuolla museossakin.
      Itse asiassa viiksikuppi on "miesten turhamaisuuden kapistus" jos näin voi todeta.
      Katselin itsekin vanhoja 1800-luvun valokuvia ja kyllä viikset ovat olleet silloin todella IN!

      Poista
  2. Itse en ole koskaan Uudessakaupungissa käynyt, joten tämä oli erittäin mielenkiintoista luettavaa - ja joskus tuonne on kyllä itsekin päästävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusikaupunki on kaunis ja sieltä löytyy museon lisäksi paljon muutakin.
      Meri, kivoja ravintoloita rannassa, kaljaasi Olgalla pääsee purjehtimaan jne.
      Suosittelen jos liikuit tuolla seudulla :)

      Poista
  3. Vau miten kivoja kuvia oot ottanut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) täällä oli paljon kaunista ja erikoistakin kuvattavaa.

      Poista
  4. Vanhat talot ja tavarat on upeita, niissä on ihania yksityiskohtia.
    Mukavaa keskiviikkoiltaa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme molemmat vanhojen talojen ja tavaroiden ihailijoita <3
      Kivaa loppuviikoa Outi!

      Poista
  5. Kivannäköinen paikka! Tälläisistä tulee aina lapsuuden kesälomareissut mieleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin olet lapsena reissannut Suomea.
      Meidän perhe kulki Suomen ristiin rastiin ja pohjoismaat muutenkin.

      Poista