huhtikuuta 14, 2022

Pääsiäisen perinteitä, vertauskuvia, uskomuksia ja muitakin juttuja

 




Kohta on aika siirtyä viettämään pääsiäislomaa ja juhlistamaan samalla pääsiäistä palatakseen töihin vasta ensi viikon tiistaina. Pääsiäinen onkin suurin kristillinen juhla, jota maailman lähes kahdeksasta miljardista ihmisestä viettää kolmannes. Siis melkoinen joukko! Kristityt juhlivat pääsiäisenä Jeesuksen ylösnousemista kuolleista. Varhaisimpien tietojen mukaan on pääsiäistä juhlittu jo 100-luvulla. Itse asiassa kristittyjen pääsiäinen on saanut alkunsa juutalaisten noin tuhat vuotta vanhemmasta pääsiäisjuhlasta. Juutalaiset viettävät viikon kestävää pesah-juhlaa Mooseksen aikaisen Egyptin orjuudesta vapaaksi pääsemisen muistoksi, mistä osittain johtuu myös sana pääsiäinen. 


Pääsiäinen on kristillisistä juhlista vanhin ja tärkein. Monet pääsiäiseen liittyvät perinteet ovat pohjimmiltaan pakanallisia ja liittyvät valon lisääntymiseen luonnossa.

Yle Areena


Valitettavasti kaikilla meistä ei pääsiäisenä kuitenkaan ole aikaa lomailla vaan normaali työntekoa jatkuu vaikkapa juuri kaupan alalla. Laki vähittäiskauppojen aukioloajoista kumottiin vuoden 2016 alusta, jonka jälkeen kaupat ovat pääsääntöisesti olleet suljettuna vain kahtena päivänä vuodessa eli juhannuksena ja joulupäivänä. Tästä kirjoittelinkin blogiin tuona keväänä postauksen "Pyhä yhdellä, työ toisella". 




Edellinen Via Crusis, johon osallistuin järjestettiin 2019 ja sen jälkeen tapahtuma on ollut verkossa.

"En tarkoita, että pääsiäisenä kaikkien pitäisi mennä kirkkoon, osallistua Via Crusikseen tai käydä hautausmaalla jos siltä ei itsestä tunnu tai hiljentyminen ei ole oma juttu tai kuulu omaan vakaumukseen. Ehkä ajan enemmän takaa sitä ajatusta, että meillä jokaisella olisi mahdollisuus viettää joskus niitä pidempiä vapaahetkiä yhdessä ja tehdä omaa mieltä ilahduttavia asioita eikä seisoa työpaikalla tyhjänpanttina."  Näin kirjoittelin 2016 blogipostaukseen ja edelleen seison tämän takana.



Pääsiäisen viettoon liittyy paljon erilaisia perinteitä, vertauskuvia, herkkuja, uskomuksia jne., joiden alkuperä saattaa olla monelle ihan vieras. Ajattelin tässä postauksessa kertoa pääsiäiseen liittyvistä jutuista kuten vaikkapa pajunkissoista, pääsiäismunista, mämmistä, pääsiäispupusta, kanapojista ja monista muistakin jutuista. Monet meille ihan itsestään selvät jutut ovat alun perin hyvin vanhoja ja niiden pohjalta löytyy jänniä asioita. 

Pääsiäispupu





Pääsiäispupun liittyminen pääsiäisen aikaan juontaa juurensa vanhaan saksalaiseen legendaan. Aikoinaan hedelmällisyyden jumalatar Eostre löysi talvisesta metsästä pienen kuolemaisillaan olevan linnun. Jumalatar nosti maasta linnun syliinsä ja lämmitti sen takaisin henkiin. Koska hänen oli mahdotonta ottaa lintua mukaansa Eostre päätti muuttaa linnun jänikseksi, joka lämpimän turkkinsa ja voimakkaiden käpäliensä ansiosta selviäisi myös talvesta. Pääsiäispupu mainitaan ensimmäisen kerran jo 1600-luvulla Saksassa. 

Pääsiäismunat tuo pääsiäispupu 






Kun minä olin pieni tyttö meillä kävi aina 1. ja 2. pääsiäispäivänä pääsiäispupu tuomassa pääsiäismunia kilteille lapsille. Pupulle tehtiin aina pehmeä pesä, johon sitten yön aikana ilmestyi niitä suklaamunia. Koska pääsiäispupu oli alun perin ollut se kylmissään ollut lintu oli täysin luonnollista, että sen pesästä löytyi juuri munia. Alkuperäisen tarun mukaan pupu (pelastettu lintu) koristeli munat ja antoi ne  lahjaksi kiitokseksi Eostrealle henkensä pelastamisesta. Pääsiäispupu tarina levisi myös Saksan ulkopuolelle maasta muuttaneiden siirtolaisten mukana. 

Toisen tarinan mukaan itse Eostrean uskottiin tulevan pääsiäisen aikaan maan päälle jäniksen muodossa ja munivan värillisiä munia. Munia on pidetty eri puolilla maailmaa hedelmällisyyden ja kasvun vertauskuvana. Myös jänis eläimenä edustaa hedelmällisyyttä nopean lisääntymisensä vuoksi.


Kuvat Pinterest 

Makeisteollisuus alkoi valmistaa jopa kanin muotoista suklaata sekä puput loikkivat myös pääsiäiskortteihin. 

Minäkin kotiutin tänä pääsiäisenä Lidlistä pieniä suklaapupuja pussillisen. Pohjois-Amerikassa pääsiäispupusta tuli kotoisammin kani eli the Easter Bunny. Australiassa kani muuttui taas pussimäyräksi. Hassua kun pussimäyrä muistuttaa minusta enemmän hiirtä kuin pupua. Tästä voit kurkistaa siimahäntäisen pussimäyrän kuvan - mutta maassa maan tavalla. 

Pääsiäistipu, kana ja kukko 





Myös pienet, suloisen pörröisen keltaiset pääsiäistiput liittyvät pääsiäiseen. Muna symboloi uutta elämää ja elämän jatkumoa. Pääsiäinen on nimenomaan Kristuksen ylösnousemuksen ja uuden elämän juhla. Tipua, kanaa ja kukkoa yhdistää kaikkia hedelmällisyys, syntyminen ja jälleen syntyminen. 

Aitoja kananpoikasia tai siis pikkutipuja oli esillä Talvipuutarhassa ensimmäisen kerran 1970-luvun lopussa. Tipujen suosio oli aivan valtava ja pääsiäisenä pikkulintusia kävi ihailemassa massoittain ihmisiä. Vuoden 2005 jälkeen ei tipuja ole enää ollut pääsiäisen aikaan nähtävillä. Lintuinfluenssa riehui silloin ympäri maailman joten kananpoikien esittelystä luovuttiin. Harmi sillä ne olivat todella suloisia! 

Tosin linnut ovat keltaisen pörröisiä vain muutamia päiviä ennen kuin sulat alkavat jo kasvaa.




Nämä kanat, kukko ja tipuset löytyivät pari kesää sitten Vehkaniemen sukutilan pihapiiristä

Kukko puolestaan symboloi kirkkotaiteessa valppautta ja kestävyyttä. Monen vanhan kirkon kellotapulissa tai tornissa seisoo kukko valppaana tarkkailemassa ja vartioimassa kirkkomaan ympäristöä. Kukkohan kiekui myös pääsiäisenä kolmesti Pietarille, joka kielsi Jeesuksen kolme kertaa. 

Mämmi





Meidän suomalaisten pääsiäiseen kuuluu ehdottomasti perinneruoka mämmi. Mämmi on maltaista, ruisjauhoista ja vedestä imellettyä sekä uunissa loppuun kypsennettyä "puuroa". Mämmistä joko pidetään tai sitä inhotaan. Itse pidän kyllä mämmistä. Alun perin mämmi on kotoisin Lounais-Suomesta. 

Keskiajalla mämmi oli nimenomaan pitkänperjantain ruokaa koska silloin ei saanut sytyttää tulta uuneihin. Kylmänä syötävä tummanruskea mämmi voitiin nauttia kylmänä tai sitä voitiin myös sivellä leivän päälle. 

Yhden tietolähteen mukaan mämmiä olisi mahdollisesti syöty Suomessa jo vajaa tuhat vuotta sitten. Tosin ensimmäinen kirjattu mämmiresepti on vasta kuitenkin 1700-luvulta. 



Kuva Valio



Muualle Suomeen mämmi on levinnyt vasta 1900-luvulla, jolloin aloitettiin myös valmistamaan tätä perinneherkkua teollisesti. Meillä lapsuudenkodissani mämmiä on aina syötyä kerman ja sokerin kanssa. Nykyään nautimme herkkua myös vaniljakastikkeen kanssa. Muutamina vuosina olen tehnyt Valion ohjeen mukaan mämmijäädykettä, joka on ihan supermaukasta. 

Virpomisvitsat, pajunkissat





Tänä pääsiäisenä minulta jäi virpomisvitsat saamatta ja virpojilta myös palkka pääsiäismunina koska kertaakaan ovikello ei meillä soinut. Oheinen kuva on lainattu vanhasta blogipostauksesta ajalta ennen koronapandemiaan kun virpojia riitti ja myös virvontavitsoja kertyi maljakkoon. Virpomisvitsat on usein tehty pajunoksiin, joissa on valmiiksi pajunkissoja. Pajunkissat ovatkin Suomessa hyvin vanhoja koristeita pääsiäisenä koska ne ilmestyvät pajuihin jo ennen lehtiä. 

Virpomisella ja vitsan heiluttelulla oli tarkoitus herättää nukkuvat ja karkottaa samalla pahat henget. Virpominen on levinnyt karjalaisten evakkojen kautta laajemmin Suomeen. Palmusunnuntaina käytiin virpomassa mutta palkka haettiin vasta pääsiäissunnuntaina.

Nykyiseen virpomisperinteeseen on sekoittunut Länsi-Suomessa pääsiäisen aikaan liikkuneet pääsiäisnoidat, joita myös trulleiksi kutsuttiin. Tämä vanha pakanallinen perinne on ollut olemassa jo 1800-luvulla. Myös pääsiäiskokot eli pääsiäistulet on sytytetty nimenomaan noitien torjumiseksi. 

Oma isoäitini otti myös aina pääsiäiseksi maljakkoon koivuoksia eli sitten niihin tuli pienet hiirenkorvat, jotka myös symboloiva uudelleen syntymistä ja kevättä. 

Rairuoho







Pakko myöntää, että unohdin tänä pääsiäisenä istuttaa rairuohon. Pääsiäisen aikaan ei juuri ulkona vielä viherrä joten ehkä siksi kylvetään kotona rairuohon tai muita siemeniä, että saadaan aikaan kasvun ihme. Eri lähteiden mukaan rairuohon kasvattamisen aloittaminen vaihtelee 1950- tai 1960-luvulla. 

Rairuoho koristeltiin sitten munilla ja pääsiäistipuilla. Aiemmin oli tapana saada kasvun ihme kotiin pääsiäisenä ottamalla oksia maljakkoon niin lämpöisessä sai pieniä hiirenkorvia oksiin.  

Pääsiäiskukat 






Pääsiäisen ehdottomia kukkasuosikkeja ovat narsissit ja pääsiäisliljat. Narsissi kuvaa Kristuksen ylösnousemusta koska Etelä-Euroopassa niitä nousee maasta juuri pääsiäisen aikaan. Meillä Suomessa narsissit eivät vielä kuki kuin kasvihuoneissa. Narsissi on vanha pääsiäiskukka jo 1800-luvulta lähtien. Pääsiäislilja puolestaan edustaa puhtautta ja viattomuutta. Totta kai myös iki-ihanat tulppaanit ovat minusta pääsiäiskukkia ja helmililjat myös. 




Muutama vuosi sitten tein retken Tammisaaren Gullo Gårdiin, josta löytyi 40 000 narsissin kukkameri. Aivan ihana paikka ja olen miettinyt uutta retkeä sinne. Tammisaaressa narsissit kukkivat todella kauniisti luonnon keskellä kun vierailin siellä toukokuussa 2018. Kannattaa seurata joko Facebookin tai Gullo Gårdin omien sivujen kautta koska paikka on taas avoinna. Voi olla ettei koronan takia ole avautumassa tänäkään vuonna mutta pidetään peukkuja. 

Hyvää kiirastorstain iltaa kaikille!







huhtikuuta 12, 2022

Talvipuutarhassa on jo pääsiäistunnelmaa 🐣🐤🐥






Hyvää tikkutiistaita sinne ruutujen toiselle puolelle! Vietämme nyt pääsiäisviikkoa, jota kutsutaan myös hiljaiseksi viikoksi ja piinaviikoksi. Viikon jokaiselle päivälle on annettu omat ehkä vähän eriskummallisetkin nimet. Eilen vietimme malkamaanantaita ja tänään on taas vuorossa tikkutiistaina. Huomenna puolestaan koittaa kellokeskiviikko. Kirjoitin blogiin 2017 pääsiäisen aikaan tarkemmin pääsiäisviikon päivistä ja niiden nimistä joten jos haluat tietää enemmän niin klikkaa tästä





Pääsiäisviikko tarkoittaa minulle myös sitä, että iki-ihana Talvipuutarha avaa ovensa pääsiäiseensä. Tapahtuma on itseltäni muutamana viime vuonna jäänyt harmittavasti väliin koronapandemian takia. Tänään päätin viettää lounastaukoni kulkemalla talvipuutarhan lumoavassa miljöössä hetken eli minä korvasin aterian tällä kertaa visuaalisilla nautinnoilla. Yhtenä pääsiäisenä karkasin "kanin kanssa kahville" kesken työpäivän muutamaksi kymmeneksi minuutiksi. Kummasti sitä taas jaksaa kun on hetken ihan irti muusta todellisuudesta. 





Talvipuutarhan pääsiäinen virittää minusta myös kivasti pääsiäistunnelmaan. Hammarskjöldintiellä kanat, tiput, puput ja kiltit noidat ovat taas vallanneet yli sata vuotta vanhat lasiset kasvihuoneet tästä päivästä 12.4. alkaen. Pääsiäinen jatkuu eksoottisten kasvien keskellä aina toisen pääsiäispäivän iltaan eli 18.4. saakka. Talvipuutarhaan on vapaa pääsy! 



Pääsiäinen pitkäperjantai klo 12-16
Pääsiäinen lankalauantai klo 12-16
Pääsiäinen 1. pääsiäispäivä klo 12-16
Pääsiäinen 2. pääsiäispäivä klo 12-16




Tänään ihailin jo kauniita pääsiäisen kukka-asetelmia, joissa hehkuivat keltainen, punainen ja oranssi. Kanat, kukot ja tiput olivat myös levittäytyneet eri huoneisiin joten tarkkasilmäisimmät kyllä löytävät heidätkin. Noidat ovat tällä kertaa minusta kaikki luutineen pääsisäänkäynnin yhteydessä pitämässä varmasti jotain hyvin tärkeää "noitien pääsiäiskokousta ennen lähtöään Kyöpelivuorelle". 





Lapsille tai muuten lapsenmielisille Nukketeatteri Sytkyt esittä myös pääsiäistapahtuman aikana Pääsiäissadun. Tästä voit kurkistaa enemmän esityksistä. 


Minä luulin myös löytäneeni itselleni aivan uuden sekä eksoottisen kasvin vai pitäisikö sanoa kukkasen. Kun tarkemmin aloin muistella kotona tuota kasvia niin ensimmäisen kerran näin tämän Korallimedinillan kyllä jo pari vuotta sitten Gardenliving puutarhamyymälä ja lifestyle liikkeen kevään avajaisissa. En heti osannut yhdistää kasvia samaksi mutta kun aloin tutkia kukkaa kotona tarkemmin netistä muistui se mieleen. Valokuvaa en itseltäni vuoden 2019 visiitiltä löytänyt mutta ihastuin kasviin jo silloin. Korallimedinilla on näyttävästi kukkiva huonekasvi. Sen yksittäiset kukat ovat pieniä mutta nämä vaaleanpunaiset kukat kasvavat pitkissä, jännän nuokkuvissa tertuissa. 





Minä myös kiinnitin ensimmäistä kertaa Talvipuutarhassa huomioni siellä kasvaviin sitruunoihin ja mandariineihin. En muista nähneeni niitä aiemmin koska olisin kyllä ehdottomasti bongannut hedelmät puun oksilta roikkuen. Kasvihuoneissa pitäisi todellakin malttaa pitää myös sormensa erossa sekä kukista, puista ja hedelmiä. Katsoa saa mutta ei koskea! Edes taaperoikäiset pikkulapset eivät voi kosketella mandariineja tai kukkien terälehtiä. Vastuu on vanhemmilla, mietti "tiukkapipoinen kukkahattutäti sisälläni" mutta purin vain huultani enkä kommentoinut. 







Lopuksi kävin vielä pikaisesti moikkaamassa karppeja. Nämä veijarit ovat selvästi tottuneita ihmisiin ja ne melkein tulivat poseeraamaan kameralle nähdessään minut. Tuntui, että tuo kellertävä, joka oli karpeista suurin katsoi minua suoraan silmiin. Karpit tai itse asiassa koikarpit eli koristekarpit ovat aika veijareita. Muistan kun muutamia vuosia sitten olin Saarenmaalla pressimatkalla ja näimme melkoisen spektaakkelin kun Pädasten kartanonherra syötti karppejaan keväällä ulkoaltaassaa, jonne ne oli juuri siirretty. Ne melkein söivät isäntänsä kädestä. Täytyypä kaivella kalojen ja kartanonkin valokuvat esille sekä kirjoitella siitäkin joku päivä. Nyt tuo kartanovisiitti on jäänyt ihan koronan jalkoihin kun matka oli ollut vähän ennen kun tämä pandemia alkoi.






Ehdottomasti suosittelen piipahtamaan Talvipuutarhan pääsiäistä katsomassa. Paikka löytyy osoitteesta Hammarskjöldintie 1 A eli ihan siitä Olympiastadion kupeesta Töölönlahden pohjukasta. Kun täällä käy kerran sinne kyllä palaan toisen ja kolmannenkin kerran... 








huhtikuuta 10, 2022

Palmusunnuntaita ja pääsiäisen odotusta sekä kirjavinkki

 






Hyvää palmusunnuntaita kaikille! Tänään olen odottanut aamusta lähtien tuleeko meille mahdollisesti virpojia oven taakse mutta kertaakaan ovikello ei ole vielä soinut. Harmi sillä pieniä pääsiäismunia on varattuna virpojille melkoisesti. Toisaalta kyllä ymmärrän, että koronan takia monet perheet ovat jättäneet lasten virpomisperinteet pois pääsiäisen odotuksesta. Isovanhemmatkin on käyty virpomassa ulkotiloissa etteivät virukset siirry turhaan riskiryhmäläisille. Ehkä me vielä palaamme tähän hauskaan perinteeseen jossain vaiheessa. Tosin itse en ole kyllä lapsena käynyt virpomassa enkä pukeutunut noidaksi. 




Eipä kyllä tämä palmusunnuntain sääkään olisi suosinut virpojia. Kun lähdimme Mimmin kanssa aamulenkille kello seitsemän aikaan satoi niin sakeasti lunta, että koiruus meinasi kääntyä jo ulko-ovelta takaisin rappukäytävään. Sain houkuteltua sen kuitenkin kävelylle nuuhkimaan muiden karvakavereiden tervehdyksiä lumiseen maisemaan. Selasin huvikseen mitä olin postannut vuosi sitten Instagramiin ja Uutelan rannoilla oli näemmä jo 11.huhtikuuta ollut ylläolevien valokuvien perusteella todella keväistä. Ei tietoakaan lumesta, jäästä tai talvesta. 




Myös omalla parvekkeella pörräsi ensimmäinen kimalainen etsien mettä pääsiäiskukista vuosi sitten. Ihan tarkka päivä kun näin pörriäisen oli 15.huhtikuuta 2021. Muutamien päivien päästä löysin (17.4.) jo metsästä ensimmäiset sinivuokot ja seuraavaksi valkovuokkojakin. Tänä vuonna kevät antaa odottaa itseään minusta aivan turhan kauan. Pekka Pouta on toki lupaillut taas lämpenevää mutta malttamattomana kevät-kesäihmisenä en jaksaisi enää odottaa. Haluaisin pakata jo pikku hiljaa raskaat talvitamineet pois ja siirtyä keveämpään vaatetukseen. Toisaalta keväällä paras tapa vilustua on vähentää vaatteita liian nopeasti. 




Nostin tähän valokuvaan mukaan Maarit Lassilan ihanan pupupatsaan mutta parvekkeelta se siirtyi takaisin lämpimiin sisätiloihin. Maaritin ihania töitä ja muutakin upeaa keramiikkaa löytyy Inkoosta.




Ostin viikolla K-kaupastamme ruukkunarsisseja ja myöhemmin hankin vielä perunanarsissin Lidlistä parvekkeelle. Perunanarsissi päätyi Hannan Huushollista ostettuun "suukkosuu ruukkuun". Koiramäen Pajutallista nappasin mukaani ennen joulua tuon pajukoiran. Se luovutti nyt callunan "mustarastaan tulevaa pesää suojaamaan" ja sai tilalle ruukullisen pikkunarsisseja. Ja kyllä Herra Mustarastas on käynyt taas kurkkimassa parvekkeella aktiivisesti. Olen siirtänyt kukkahyllyyn enemmän "suoja callunoita" ajatuksella "josko hän pesää alkaisi tehdä jossain vaiheessa...".




Omat, talvehtineet pelargoniani näyttävät näin pirteiltä tänään. Ne ovat viettäneet talvikuukaudet isäni luona hänen ikkunalaudallaan ja vain kaksi kukkaa ei selvinnyt menneestä talvesta sekä pimeydestä. Olen selkeästi taas voiton puolella pelargonioiden kanssa. Olin melko varma, että muutama menetetään joten pientä täydennystä sitten taas kun laitetaan parveketta kesäkuntoon. Sormeni syyhyävät jo parvekkeen laittamista kesäkuntoon. 









Pakko vinkata, että Lidlissä on ihan mielettömiä pääsiäissuklaa herkkuja - ja tämä ei ole maksettu mainos! En voinut vastustaa tuota suklaista kanaa, joka hautoo suklaamunia. Virpojia varten ostin myös melko runsaasti pieniä pääsiäismunia joten niitä taitaa joutua itse popsimaan sitten oikein urakalla pääsiäisenä. Ja totta pääsiäisenä nautitaan aina myös "tsaarin herkkua" Mignon munia, jotka ovat jo perinne meillä kotona. 





Kirja saatu arvostelukappaleena 

Posti toi minulle viime viikolla myös mukavan yllätyksen kun sain puutarhuri, pihasuunnittelija ja suositun Versoja Vaahteramäeltä -puutarhablogin bloggaaja Riina Hifumin uunituoreen kirjan Valkoisten kukkien lumo. Olen suuri valkoisten kukkien ystävä joten odotan jo sormet syyhyten, että ehdin aloittaa tämän kirjan lukemisen. Vähän olen ehtinyt jo lehteillä kirjaa ja OIH, miten kauniita kuvia bloggaajakollegani onkaan ottanut kirjaansa. Kirjasta on tulossa vielä erikseen esittely kun olen kahlannut tämän upean opuksen kannesta kanteen. Onnittelut nyt jo Riinalle tästä kirjasta ♥

Miten sinun palmusunnuntaisi on sujunut? Onko oven takana käynyt "Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks" -virpojia vai jäävätkö pääsiäismunat jakamatta? Joko pääsiäiskukat on hankittu? Oletko pääsiäismunien ystävä?






huhtikuuta 05, 2022

Mimmillä on 1-vuotissynttärit tänään ♥ ONNEA ♥

Tasan vuosi sitten 5.huhtikuuta syntyi kasvattaja Petra Hackmanin luona Evitskogissa suloisia russelinpentuja, joista yksi sai nimekseen Stablebuddys Linda. Silloin minä en vielä edes ollut tietoinen, että yksi näistä pikku palleroista muuttaisi meille asumaan. Surin edelleen Minnie russeliani, joka oli helmikuun 23.päivänä siirtynyt ajasta ikuisuuteen sateenkaarisillalle. Muistan, että kirjoitin onnittelut tuon alla olevan Ola-emän ja pentujen kuvan alle Petran Facebook-seinälle toivoen salaa mielessäni, että "jonain päivänä minulla vielä olisi oma valkomusta sileäkarvainen russelinarttu".

Hyviä asioita tapahtuu kun jaksaa uskoa sekä toivoa ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Huhtikuun lopussa sain Petran yhteydenoton, että yksi narttupentu olisi vapaana ja 10.toukokuuta pääsin tapamaan Stablebuddys Lindaa alias Mimmiä. Tästä voit kurkistaa minun visiittini pentujen luona viime keväänä. Voin vakuuttaa, että jos sinulla ei ole pentukuumetta niin viimeistään kun näet pienet, pehmoiset, luoksesi kipittävät karvapallot olet jo ihan myyty!


Ola emä ja päivän vanhat pennut 6.huhtikuuta 2021, kuva Petra Hackmann







Toukokuun lopussa pikku Mimmi muutti meille Espooseen asumaan. Mimmi sopeutui todella nopeasti uuteen ihan erilaiseen elinympäristöön ja eikä kahden ensimmäisen yön jälkeen edes heräillyt vikisemään. Toki moni asia pentuelämästä muistui vasta siinä vaiheessa mieleen kun pieni koiravauva oli talossa. Kun edellinen pentuvaihe oli Minnien kanssa koettu yli 15 vuotta sitten piti verestää muistiaan miten toimia pennun kanssa. Oli äärimmäisen tärkeää, että Petra kasvattaja auttoi Mimmin pystyyn pyrkiviä korvia teippaamalla ne ja nyt korvat ovat juuri sellaiset kolmiomaiset luppakorvat kuten rotumäärityksissä sanotaan. Edelleen jos Mimmi innostuu tai kiihtyy se saattaa nostaa hetkellisesti korvansa pystyyn mutta laskee ne alas lähes välittömästi. Oli myös äärimmäisen mukavaa, että Mimmi pääsi tapaamaan vanhempiaan ja sisartaan Evitskogiin. Tästä voit kurkistaa 16 viikkoisen Mimmin vierailuun vanhempiensa luona. 







We are family - perhe on paras ♥

Mimmi on terhakka ja energinen pakkaus eli juuri sellainen kun russelin pitääkin olla. Se tykkää liikkuu ja rakastaa myös autoilua omassa häkkissään matkustaen. Kun itse olen aika liikkuvaista sorttia niin koiran täytyy myös pitää liikkumisesta ja eri paikoissa käymisestä. On vaikea kuvitella, että minulla olisi "sohvaperunakoira" koska se ei kyllä menossani viihtyisi. Mimmi haluaa osallistua kotonakin kaikkeen ja on äärimmäisen kiinnostunut eri asioista. Joskus kiinnostusta täytyy rajoittaa eli kyllä meillä kotona vielä toisinaan käytetään sitä pentuaikaista "lehtikompostikehikkoa", jolla rajataan aluetta ei mene ihan ranttaliksi.




Tässä ollaan Roihuvuoren Kirsikkapuistossa syksyllä seikkailemassa. 




Lauttasaaren rantojakin on kierrelty monta kertaa. 






Ja iki-ihana Tullisaaren puistokin otettiin yhdessä syksyllä haltuun Minnien jalanjäljissä kulkien.

Vielä ei Mimmi ole oppinut poseeraamisen jaloa taitoa eli tänään kun yritettiin ottaa synttärikuvia täytyi vähän improvisoida. Synttärikakku kynttilän kera oli pakko kuvata erikseen ettei siinä olisi russelin viiksikarvat kärventyneet kun piti rynnätä herkkunsa kimppuun eikä millään maltettu odottaa vapautuskäskyä. Herkkukakku taisi olla liian herkullisen tuoksuinen. Meillä oli myös punainen rusetti kaulassa mutta se osoittautui "jotenkin väärän väriseksi tai malliseksi" koska se jouduttiin irrottamaan muutamassa minuutissa. Varmasti ei ollut neidin makuun ollenkaan siis sopiva. 





Kakkulautasen saa ja se pitääkin ehdottomasti nuolla, tuumi Mimmi. 






Äkkiä piti ottaa siis kynttilä pois ettei neidin viiksikarvat palaneet.

Mimmi sai synttärilahjaksi pari uutta pehmolelua - laaman ja hiiren joten nyt sitten vain odotellaan kauanko nämä kaksi säilyvät hengissä. Näissä molemmissa on vanua sekä vinkupillit sisällä joten jouduimme ehkä aavistuksen säästelemään etteivät nyt ihan heti hajoa. Ainoat ihan ehjät lelut meillä ovat Ikean Råttan rotat, joita kyllä kovasti heitellään ja "väännetään niskoja nurin" mutta muuten niihin ei kajota. Myös yksi lempilelu on Pesukarhu-raato, jossa ei vinkua eikä vanua joten sitä ei siis ole nyljetty. Verrattuna Minnien tapoihin ovat myös kaikki pedit pysyneet täysin ehjinä. Minsuhan söi suihinsa ainakin kolme petiään yön pitkinä pimeinä tunteina aikansa kuluksi.








Mimmi alias Stablebuddys Linda toivottaa oikein hyvää synttäripäivä myös sisaruksilleen Stablebuddys Naomi, Cindy, Claudia, Marcus ja Tyson ♥ Onnea meille kaikille kuudelle superihanalle russelille ♥ Toivottavasti nähdään vaikka Evitskogissa jossain pentutapaamisessa jossain vaiheessa.