huhtikuuta 10, 2022

Palmusunnuntaita ja pääsiäisen odotusta sekä kirjavinkki

 






Hyvää palmusunnuntaita kaikille! Tänään olen odottanut aamusta lähtien tuleeko meille mahdollisesti virpojia oven taakse mutta kertaakaan ovikello ei ole vielä soinut. Harmi sillä pieniä pääsiäismunia on varattuna virpojille melkoisesti. Toisaalta kyllä ymmärrän, että koronan takia monet perheet ovat jättäneet lasten virpomisperinteet pois pääsiäisen odotuksesta. Isovanhemmatkin on käyty virpomassa ulkotiloissa etteivät virukset siirry turhaan riskiryhmäläisille. Ehkä me vielä palaamme tähän hauskaan perinteeseen jossain vaiheessa. Tosin itse en ole kyllä lapsena käynyt virpomassa enkä pukeutunut noidaksi. 




Eipä kyllä tämä palmusunnuntain sääkään olisi suosinut virpojia. Kun lähdimme Mimmin kanssa aamulenkille kello seitsemän aikaan satoi niin sakeasti lunta, että koiruus meinasi kääntyä jo ulko-ovelta takaisin rappukäytävään. Sain houkuteltua sen kuitenkin kävelylle nuuhkimaan muiden karvakavereiden tervehdyksiä lumiseen maisemaan. Selasin huvikseen mitä olin postannut vuosi sitten Instagramiin ja Uutelan rannoilla oli näemmä jo 11.huhtikuuta ollut ylläolevien valokuvien perusteella todella keväistä. Ei tietoakaan lumesta, jäästä tai talvesta. 




Myös omalla parvekkeella pörräsi ensimmäinen kimalainen etsien mettä pääsiäiskukista vuosi sitten. Ihan tarkka päivä kun näin pörriäisen oli 15.huhtikuuta 2021. Muutamien päivien päästä löysin (17.4.) jo metsästä ensimmäiset sinivuokot ja seuraavaksi valkovuokkojakin. Tänä vuonna kevät antaa odottaa itseään minusta aivan turhan kauan. Pekka Pouta on toki lupaillut taas lämpenevää mutta malttamattomana kevät-kesäihmisenä en jaksaisi enää odottaa. Haluaisin pakata jo pikku hiljaa raskaat talvitamineet pois ja siirtyä keveämpään vaatetukseen. Toisaalta keväällä paras tapa vilustua on vähentää vaatteita liian nopeasti. 




Nostin tähän valokuvaan mukaan Maarit Lassilan ihanan pupupatsaan mutta parvekkeelta se siirtyi takaisin lämpimiin sisätiloihin. Maaritin ihania töitä ja muutakin upeaa keramiikkaa löytyy Inkoosta.




Ostin viikolla K-kaupastamme ruukkunarsisseja ja myöhemmin hankin vielä perunanarsissin Lidlistä parvekkeelle. Perunanarsissi päätyi Hannan Huushollista ostettuun "suukkosuu ruukkuun". Koiramäen Pajutallista nappasin mukaani ennen joulua tuon pajukoiran. Se luovutti nyt callunan "mustarastaan tulevaa pesää suojaamaan" ja sai tilalle ruukullisen pikkunarsisseja. Ja kyllä Herra Mustarastas on käynyt taas kurkkimassa parvekkeella aktiivisesti. Olen siirtänyt kukkahyllyyn enemmän "suoja callunoita" ajatuksella "josko hän pesää alkaisi tehdä jossain vaiheessa...".




Omat, talvehtineet pelargoniani näyttävät näin pirteiltä tänään. Ne ovat viettäneet talvikuukaudet isäni luona hänen ikkunalaudallaan ja vain kaksi kukkaa ei selvinnyt menneestä talvesta sekä pimeydestä. Olen selkeästi taas voiton puolella pelargonioiden kanssa. Olin melko varma, että muutama menetetään joten pientä täydennystä sitten taas kun laitetaan parveketta kesäkuntoon. Sormeni syyhyävät jo parvekkeen laittamista kesäkuntoon. 









Pakko vinkata, että Lidlissä on ihan mielettömiä pääsiäissuklaa herkkuja - ja tämä ei ole maksettu mainos! En voinut vastustaa tuota suklaista kanaa, joka hautoo suklaamunia. Virpojia varten ostin myös melko runsaasti pieniä pääsiäismunia joten niitä taitaa joutua itse popsimaan sitten oikein urakalla pääsiäisenä. Ja totta pääsiäisenä nautitaan aina myös "tsaarin herkkua" Mignon munia, jotka ovat jo perinne meillä kotona. 





Kirja saatu arvostelukappaleena 

Posti toi minulle viime viikolla myös mukavan yllätyksen kun sain puutarhuri, pihasuunnittelija ja suositun Versoja Vaahteramäeltä -puutarhablogin bloggaaja Riina Hifumin uunituoreen kirjan Valkoisten kukkien lumo. Olen suuri valkoisten kukkien ystävä joten odotan jo sormet syyhyten, että ehdin aloittaa tämän kirjan lukemisen. Vähän olen ehtinyt jo lehteillä kirjaa ja OIH, miten kauniita kuvia bloggaajakollegani onkaan ottanut kirjaansa. Kirjasta on tulossa vielä erikseen esittely kun olen kahlannut tämän upean opuksen kannesta kanteen. Onnittelut nyt jo Riinalle tästä kirjasta ♥

Miten sinun palmusunnuntaisi on sujunut? Onko oven takana käynyt "Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks" -virpojia vai jäävätkö pääsiäismunat jakamatta? Joko pääsiäiskukat on hankittu? Oletko pääsiäismunien ystävä?






8 kommenttia:

  1. Ihania pääsiäistunnelmaisia kuvia! Täällä päin ei virpomiskäsitettä tunneta, enkä ole siihen myöskään tottunut Turussa asuessa, joten virpojia ei tänne tule. Täällä on ne nuuttipukit, tosin tänä vuonna ei tullut yhtäkään karkin pyytäjää. Liekö korona aiheuttanut tuon kadon?
    Kotiin ei laiteta tänä vuonna pääsiäiskoristeluja kun matkustetaan pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ♥ Kuten tuolla kirjoitin en minäkään ole lapsena käynyt virpomassa mutta veljeni tyttöni kyllä käy. Tässä kiteytys virpomisperinteestä.
      "Virpomisperinne yleistyi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen evakkoina tulleen karjalaisväestön mukana. Vuosikymmenten mittaan karjalaisten tavat yhdistyivät läntiseen trulliperinteeseen, ja etenkin 1980-luvulta lähtien lapset ovat kulkeneet pääsiäislauantaina ovelta ovelle virpomassa noidiksi pukeutuneena. Viime vuosina lapset ovat pukeneet ylleen myös muita fantasia-asuja."
      Luulen, että nuuttipukit (jotka taas puuttuvat meiltä pääkaupunkiseudulta) eivät tulleet juuri korona takia. Tämä pääsiäinen taisi olla ensimmäinen, jolloin virpominen oli jo taas luvallista.
      Kiva, että teillä on tiedossa pääsiäisreissu. Silloin ei kotia tarvitsekaan koristella.

      Poista
  2. Oliko jo sunnuntai? Harmi 😊. Aivan ihanat kukat! Rakastan tulppaaneja. Ne ovat yksi merkki siitä, että kevät on saapumassa, vaikka maa olisi lumen peitossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli jo viime sunnuntaina. Aidon karjalaisen perinteen mukaan palkkio saadaan vasta pääsiäisenä ei viikko virpomisen jälkeen. Nyt palkkio tulee heti. Tulppaanit ovat kyllä ehdoton kevään merkki ja minusta on ihanaa kun niitä on juuri nyt maljakossa kotona.

      Poista
  3. Täällä olen nähnyt muutamia virpojia, mutta meille asti eivät ole uskaltautuneet. Palmusunnuntai on minulla perinteisesti päivä, jolloin koristelen kotia, nykyisin aika vähäisillä koristeilla, mutta kumminkin. Ja pääsiäiseksi täytyy ehdottomasti ostaa suklaisia pääsiäismunia. Kiitos hyvästä vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että teillä edes näkyi virpojia. Ehkä meidän naapuruston lapset ovat kasvaneet jo perinteen ohi. Pääsiäisenä itsekin laitan vähemmän koristeita kuin jouluna mutta haluan kyllä juhlistaa tätä juhlaa myös vaikka lyhyemmän aikaa. Suklaamunia on aika vaikea vastustaa. :)

      Poista
  4. Meillä ei käynyt yhtään virpojaa, jotenkin odotin edes muutamaa virpojaa tulevaksi. No enemmän suklaata meille :)
    Ihanaa pääsiäisviikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettei teilläkään käynyt virpojia - no suklaata on sielläkin sitten mussutettu :D

      Poista