kesäkuuta 04, 2021

#Blogiperjantai21 - Sitä kokemusta en unohda

 




Tänään perjantaina 4.kesäkuuta vietetään neljättä kertaa valtakunnallista blogin ja bloggaamisen teemapäivää eli virtuaalista #blogiperjantaita. Blogiperjantai -päivän teemana nyt kuluvana vuonna on "Sitä kokemusta en unohda". Blogiperjantain järjestävät yhteistyössä Sisältötoimisto Rouva Sana ja Bloggaajan käsikirja. Rouva Sanalta ilmestyi tänä keväänä helmi-maaliskuun vaihteessa myös uusi Bloggaajan työkirja, joka on tiivis työpaketti blogista ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen tietokirja. 

Blogiperjantai tapahtuma sai alkunsa jo vuonna 2018 kun Sisältötoimisto Rouva Sanassa ihmeteltiin kuinka alavireisessä olotilassa blogi Suomessa oikein onkaan. Tähän haluttiin tehdä muutos eli blogi tarvitsi itselleen ihan oman teemapäivän tähän kesäkuun alkuun. Syntyi BLOGIPERJANTAI! Minusta blogit eivät todellakaan ole kuolleet tai bloggaaminen ole vanhanaikaista. Aloin itse blogata 2012 joulukuusta joten yhdeksäs blogivuosi on jo menossa. Vuoden kuluttua päästä viettämään pyöreitä synttäreitä! 

Oman blogini lukijamäärät ovat viime aikoina kasvaneet tasaiseen tahtiin vaikka toisaalta kommentointi on vähentynyt. Toisaalta johonkin tiettyyn postaukseen saattaa tulla yhtäkkiä ihan älyttömän paljon kommentteja jos aihe kiinnostaa monia lukijoitani. Mielestäni se, että moni meistä lukee blogeja mobiililaitteella on vähentänyt kommentointia. Itse kommentoin lähes poikkeuksetta aina pöytäkoneella koska kirjoitan huomattavasti nopeammin kymmenellä sormella kuin kahdella. 

"Mitä bloggaaminen on tuonut mukanaan? Millaiseen kokemukseen se on sinut johdattanut? Minkä tavoitteen olet blogisi avulla saavuttanut? Mitä hyötyä bloggaamisesta on sinulle ollut? Oletko tavannut uusia ihmisiä, joiden kohtaaminen ei olisi ollut mahdollista ilman blogia? Millaista muistoa et unohda koskaan?" alustaa Rouva Sana #Blogiperjantai21 -tapahtuman Facebook sivulla

Blogiuraani mahtuu paljon todella huikeita kokemuksia. Olen päässyt näkemään paljon  mielenkiintoisia paikkoja sekä kotimaassa että Suomen rajojen ulkopuolellakin. Mieleeni ovat jääneet mm. Rummu Karjäärin mystinen louhos ja uponnut vankila, kriketin pelaamisen saloihin tutustuminen, lounas yläilmoissa nosturinnokasta roikkuen, retki Tytyrin kaivoksen uumeniin ja Lohjan sotamuseoon, saarihyppely Ahvenanmaalla, vierailu maailman viidenneksi suurimmalla risteilyaluksella, privaattikierros restauroidussa Eduskuntatalossa, Alpo Jaakkolan salaperäinen patsaspuistoiltapäivätee Santeri Salokiven taulujen ympäröimänä, moottoriurheilumuseo MOMU Harjumaalla, yöpyminen Hotel Telegraafissa, kesäretki Bengtskärin majakalla muutamia mainitakseni. 







Kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa ovat myös jääneet lähtemättömästi mieleen - kuten yhdysvaltalainen muotisuunnittelija Stacy Igel, virolainen primaballerina Dagmar Rang-Saal, Kanadan suurlähettiläs Andrée Noelle Cooligan, muotisuunnittelija Sinikka Nikander iltapukuineen, Frenchic Paint -kalkkimaaliyrityksen perustaja Pam Gruhn ja Palonin perustaja Minna Särelä. 












Loviisan pikkukaupungin ja sen tapahtuminen löytäminen on ollut myös kokemus, joka ei unohdu. Pidempään blogiani seuranneet tietävät, että olen menettänyt sydämeni täysin Loviisalle ♥ Kirjoitin keväällä 2019 kun minut oli kutsuttu VIP-bloggaajaksi kesän LWT-tapahtumaan blogiin seuraavasti:

"Kaikkihan alkoi jo ennen bloggaamisen aloittamista 2012 kesällä, jonka jälkeen olen jokaisena vuonna palannut tähän hurmaavaan pikkukaupunkiin. Ihanien vanhojen talojen lisäksi on myös Avoimet puutarhat -tapahtuma tullut osaksi minun kesänviettoani. Myös Wanhan Ajan Joulukodit kuuluu minun joulukuun ohjelmaan. Monien talojen asukkaista on vuosien mittaan tullut todella hyviä ystäviä, joita käydään tapaamassa vuosittain ja vaihtamassa kuulumisia. Samalla seurataan mielenkiinnolla mitä kussakin vanhassa talossa on tapahtunut."














Itselleni bloggaaminen on vain harrastus mutta silti teen sitä samalla asenteella kun päivätyötäni. Yritän tarkistaa aina faktat ja nettilinkit yritysten kotisivuille. Totta kai sitä toivoo koko ajan myös kehittyvänsä sekä bloggaajana että valokuvaajana tämän harrastuksensa parissa. Te lukijat olette tärkeitä ja kävijämäärät sivulla kertovat siitä olenko onnistunut vai pitääkö tehdä jotain toisella tavalla. Kommenttinne ovat enemmän kuin tervetulleita jos jaksatte niitä laittaa. Myös Instagramissa kannattaa ottaa Marjon matkassa IG-tili seurantaan. 

Sokerina tähän vielä pohjalle tänä kesä järjestetään nyt vuoden tauon jälkeen taas Loviisan Wanhat Talot tapahtuma 28. - 29.8.2021. Ihana juttu koska ainakin minä olen odottanut tätä yhtä kesäni kohokohtaa jo vuoden päivät. 







6 kommenttia:

  1. Monta ihanaa kokemusta on kyllä itselläkin mielessä. Ihania uusia tuttavuuksia ja tapahtumia <3
    Kaunista alkavaa viikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Olemme yhdessäkin päässeet osallistumaan moneen ikimuistoiseen tilaisuuteen kuten tuo balettimatka Tallinnaan muutamia vuosia sitten. Vieläkin hurraan sinun upealle spagaatille siellä balettitunnilla. Kivaa viikkoa Outi <3

      Poista
  2. Tulenpa vielä tänne ihan bloginkin puolelle kommentoimaan, että KIITOS <3! Kiitos osallistumisestasi ja kiitos, kun jaoit upeita muistojasi.

    Huikeat kuvat ovat tavaramerkkisi ja se, mistä sinut kyllä ehdottomasti tunnistaa. Tämäkin postaus oli täynnä lämpimiä kuvamuistoja.

    Niin, ja ilman blogia mekään emme olisi tuskin tavanneet. Onneksi on blogi <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Sana kauniista kommentista vielä täällä blogissakin <3

      Minulla oli kuvia ja huikeita blogimuistoja paljon enkä osannut valita vain yhtä.
      Otin mukaan siksi enemmän. Minähän kirjoitan blogia kuvieni kautta ja ovat siis tärkeitä
      minulle.

      On ihan totta, että blogihan meidät on yhteensaattanut. Blogeilla on aikamoinen voima ja vaikutus itse asiassa!

      Poista