tammikuuta 21, 2015

Pakkasillan juttuja

Tällaisena pakkasiltana on todella mukava olla kotona villasukat jalassa juomassa höyryävän kuumaa teetä lämpimässä kodissa. Tehtiin koiruuden kanssa minimaalisen pieni lenkki niin, että karvakaveri sai toimitettua asiansa ulos mutta sitten kiireen vilkkaa sisälle. Pakkasta ei ole kuin vajaa 10 astetta mutta tuntuu jotenkin paljon kylmemmältä. Hrrr....hrrr.....toivottavasti aamulla ei ole vielä enemmän mittarissa lukemia kun kuuden aikaan kömmimme taas toppavaatteissa pihalle. 


Pari viikkoa sitten kun pakkaset edellisen kerran paukkuivat kunnolla onnistuin jotenkin saamaan hieman kylmää alaselkääni lämpimistä vaatteista huolimatta ulkolenkillä. Elämäni aikana olen ehkä pari kertaa - koputtaa puuta - kärsinyt ikävästä noidannuolesta, joka on saanut minut puremaan hampaat yhteen kun selkää ei ole voinut taivuttaa juuri yhtään ilman tuskaista vihlontaa. Muistin nähneeni vanhemmillani hauskat Eskimo lämmittimet joten päätin lainata niitä saadakseni tämän viheliään noidannuolen häviämään lämmön avulla. Ja on kyllä pakko myöntää, että nämä erikoiset vekottimet toimivat vaikka ensin ajattelin niiden olevan ihan huuhaata.



Eskimon sisällä on pieni metallinen levy, jota naksauttamalla saadaan sisällä olevassa geelissä aikaan reaktio, joka nostaa Eskimon lämmön korkeimmillaan noin 55 asteeseen. Käärin taskunlämmittimet kaulahuiviin, jonka sidoin ympärilleni ristiselän kohdalta. Pakko todeta, että lämpöhoito todella auttoi noidannuoleen ja samana iltana pääsin jo kumartumaan ihan normaalisti. Kun tyynyt ovat jäätyneet muuttuu niiden sisällä oleva geeli kiinteäksi eikä ole enää juoksevan sinistä. 

Jotta Eskimon voi uudelleen aktivoida laitetaan se 10 minuutiksi kiehuvaan veteen kunnes sisällä oleva liuos muuttuu jälleen kirkkaaksi ja nestemäiseksi. Pakkauksessa luvattiin, että Eskimoita voi käyttää peräti 1000 kertaa mutta minulle riitti ihan tämä yksi positiivinen käyttökokemus. Muistaakseni ole nähnyt vähän vastaavia tuotteita Partioaitassa ja ne on tarkoitettu retkeilyyn, ulkoiluun tai vaeltamiseen. Ja näitä on ilmeisimmin tarkoitus pitää takin tai housuntaskuissa lämmittämässä ulkoilussa mutta soveltuivat siis oikein mainiosti myös laukaisemaan noidannuolen jäykistämät lihakset.


Kylmänä talvi-iltana on myös mukava sytytellä paljon kynttilöitä luomaan tunnelmaa kotiin. Kävin jo joulukuussa ystäväni luona pitkästä aikaan ns. kotimyyntikutsuilla. Hän on ryhtynyt Perfect Home tuote-esittelijäksi ja kutsunut kotiinsa joukon naisia tutustumaan Perfect Home tuotteisiin glögin ja piparin kanssa. Ostin matalat kynttilälyhdyt, joka pääsin itse asiassa lunastamaan häneltä vasta pari päivää sitten kun aikataulumme eivät oikein sopineet yhteen. Oikein kauniit ja nämä taisivat olla vielä jossain extra-alennuksessa joulukuussa eli pari taisi maksaa 13 euroa. 

Lainasin Perfect Homen kuvastosta pari kuvaa myytävistä kodinsisustustuotteista. Ihan kivan näköisiä tavaroita siellä oli ja saatanpa hyvinkin järjestää itse kotonani tällaiset kutsut. Tupperware kutsuistani on jo vuosia ja edelliset kotikutsuni taisivat olla Party Light kutsut. 

Taidan hörpätä vielä kupillisen teetä ja sitten jakaa sisustuslehtipinon läpi kahlaamista. Miten ihmeessä niitä aina ilmestyykin tuohon yöpöydälle odottamaan lukemista tai läpiselailua... :)

4 kommenttia:

  1. en ole tuollaisista lämmittimistä kuullutkaan. hyvä jos toimii, sillä noidannuoli on viheliäinen vaiva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä noidannuoleen auttoivat vaikka eivät todella ole siihen alun perin tarkoitettu vaan ainoastaan siis taskunlämmittimet tai käsienlämmittimet. Noidannuoli on äärimmäisen turhauttavaa kun ei pysty kumartumaan... onneksi ei ole iskenyt kuin pari kertaa elämässä.

      Poista
  2. Meillä on noita lämmittimiä pari laatikossa, en ole niitä tosin koskaan käyttänyt. Kotona käytän niskan mennessä jumiin pitkulaista kauratyynyä, joka lämmitetään mikrossa ja viritellään sitten lämpöä kaipaavaan kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En omista kauratyynyä mutta olen sitä kerran kokeillut ja mukavasti sekin lämmitti. Sen saa laittaa juu mikroon mutta näissä lämmittimissä luki ihan LIHAVOIDULLA ja ISOILLA KIRJAIMILLA ettei missään tapauksessa mikroon.

      Poista