Kuva Kristiina Männikkö / Mainos - yhteistyössä Keski-Uudenmaan Teatterin kanssa
Keski-Uudenmaan Teatterin näytelmä Kampaamo sai ensi-iltansa 24.lokakuuta Keudan Kerava-salissa. Teatterin tämän syksyn pääesitys on Kansallisteatterin pääjohtaja, teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Mika Myllyahon KUTille uudelleen kirjoittama, omiin kotimaisemiinsa Keravalla sijoittuva versio vuonna 2021 kantaesitetystä Kampaamo näytelmästä.
Kampaamo näytelmä on sisarteos vuonna 2018 ensi-iltansa saaneelle Myllyahon Korjaamolle, joka kertoi kahdesta konkurssikypsässä autokorjaamossa työskentelevästä miehestä. Korona-ajan takia tuo Kansallisteatterin alkuperäinen Kampaamo -näytelmä oli mennyt minulta ihan ohi.
Seuraavat pari tuntia istuisimme avecini eli minun luottokampajaani Kaisun kanssa seuraamassa mitä kolmen naisen ja yhden miehen välillä tapahtuu Keravan Kanniston asuinalueella.
Kuva Kristiina Männikkö
Minun hiuksiani on hoitanut jo vuodesta 1999 Kampaaja Kaisu eli meillä on todella pitkä (27 v) yhteinen historia, joka jatkuu edelleen ♥. Kuten olen joskus blogiin kirjoittanut niin kolmea en vaihda "kampaajaa, gynekologia ja hammaslääkäriä". Minähän olisin ihan pulassa ilman näitä luottoihmisiä! Kun löytää hyvän tekijän hänestä todellakin pitää kiinni "kynsin ja hampain". Hyvä kampaaja ei vain leikkaa tai värjää hiuksia, vaan hän ymmärtää asiakkaan tyylin, hiuslaadun ja elämäntilanteen. Kun löytää ammattilaisen, johon voi luottaa sataprosenttisesti, siitä ihmissuhteesta ei pidä päästää irti!
Kuva Kristiina Männikkö
Kampaajat Ansku (Anna-Leena Sipilä) ja Raikku (Nora Raikamo) ovat pitäneet Kannistossa Kampaamoa jo 15 hyvää vuotta. Ajan saatossa lapset ovat siinä sivussa kasvaneet ja puolisot ovat lähteneet tai vain käyneet sietämättömiksi eli ovat saaneet lähteä naisten elämästä. Kampaamo on aina kuitenkin pysynyt tarjoten kampaajille sekä myös siivousyrittäjä Siskolle (Minna Kivelä) sekä työ- että myös turvapaikan.
Huoltomies Erkki (Jari Vainionkukka) on ollut auttamassa kun jotain on ollut vialla Kampaamossa. Mutta kun korsolainen motoristi käyttää asiakasvessaa jättäen sinne haisevan tukoksen käy hyvin selväksi, että Kampaamo on ehkä tullut nyt tiensä päähän. Pitäisikö aloittaa ihan uusi aika? Mutta millainen ja mistä rahat...?
Kuva Kristiina Männikkö
Kampaamon naiset Ansku, Raikku ja Sisko ovat hyviä ystäviä jo kouluajoilta ja heille on tärkeää tukea toisiaan. Oikeastaan ei olisi edes varaa maksaa Siskolle siivouksesta mutta ystävää ei jätetä. Aika on ikään kuin pysähtynyt kampaamossa. Onko vuosien varrella tehty juuri muuta kuin leikattu niitä iänikuisia kaksihaaraisia ja tehty permanetteja... Liiketilakin on ikävästi rapistunut myös fyysisesti eli tapetit roikkuvat, home puskee seinistä läpi ja Siskon sanoin "permistä tehtiin mutta keskijakaus tuli". Ja sitten vielä se tukossa oleva vessa, jonka korjauksen huoltomies Erkki lupaa vasta muutaman viikon päähän. Miten ihmeessä tästäkin selvitään!!!
Kuva Kristiina Männikkö
"Kai kerran elämässä vois tapahtua jotain hienoa ja ihmeellistä... Ja mun mielestä me ansaitaan se."
Kuva Kristiina Männikkö
Ansku (Anna-Leena Sipilä) on eronnut ja asuu tyttärensä kanssa yhdessä. Taustalla on kariutunut avioliitto ja ex-puoliso, joka on ollut myös taipuvainen lähisuhdeväkivaltaan. Ansku haaveilee uudesta kampaamosta ja tavallaan myös uudesta alusta Keravan kauppakeskuksessa, jossa "olisi isoja ikkuinoita" ja elämää ympärillä. Anskun äiti (roolissa huikea Minna Kivelä) on alkoholisti, joka tulee tapaamaan tytärtään aina kun mummelin omat kaljarahat ovat loppu. Kivelän hahmo rakentuu lavalla baskerin, takin ja silmälasien avulla. Näyttelijöillä on useita rooleja näytelmässä koska esiintyjiä on vain neljä. Jari Vainionkukka esittää huoltomies Erkin lisäksi myös velkaneuvojaa, kebab paikan isäntää, Makea ja lääkäriä.
Kuva Kristiina Männikkö
Raikku (Nora Raikamo) on toinen Kampaamon työntekijöistä ja hänellä on mies sekä kaksi lasta. Ehkä Raikun omat aiemmat elämänkokemukset, pettymykset ja toteutumattomat odotukset ovat tehneet hänestä vähän kompleksisen naishahmon. Raikku näkee elämän miinusmerkkisten silmälasien läpi ja hän ratkaisee ongelmat usein voimalla. Raikussa tuntuu olevan paljon patoutunutta vihaa sisällä. Hän on harjoitellut nuoresta saakka eri kamppailulajeja joten toiseksi tämä nainen ei jää kebab paikan kahakassakaan. Vihanhallinta ei silti ole hänen vahvimpia puoliaan. Raikku tuntuu silti kaipaavaan elämäänsä rakkautta ja miestä, joka pitäisi hänestä edes vähän huolta ja ottaisi kiinni jos kaatuu.
Kuva Kristiina Männikkö
Siivooja Sisko (Minna Kivelä) on yksinhuoltaja, jolla on teini-ikäinen tytär. Sisko on kouluajoista saakka kärsinyt vaikeasta lukihäiriöstä ja hänen elämänhallintansa on vähän solmussa lukuisten pikavippien takia. Rahojen käsittely ei ole Siskolla ihan hallussa. Käynti velkaneuvojalla antaa taas vähän apua hetkelliseen rahatilanteeseen mutta ongelmaa hän ei saa ratkaistua. Sisko on huolissaan myös tyttärensä elämänsä ja siitä miten he pärjäävät kahdestaan kun hän joutuu vielä ikävästi huijatuksi netissä. Nämä kolme naista ovat toisilleen silti solidaarisia eli he auttavat sekä sekä tukevat "kaveria ei jätetä" -asenteella.
Kuva Kristiina Männistö
"Ansku tykkäsi puhaltaa saippuakuplia lapsena. Ne oli Anskusta kauniita ja ne pirskahtivat naamalle kun niitä koski."
Kampaamo näytelmä eteni mielenkiintoisesti käyttäen jännää metodia kertoa samaan aikaan näyttömöllä sekä mennyttä ja nyt juuri tapahtuvaa. Muut näyttelijät ikään kuin sanoittavat kohtausta kun yksi heistä odottaa samaan aikaan omissa oloissaan vaikka bussia pysäkillä. Minulla on hämärä mielikuva, että tämä metodi olisi vanha "kreikkalainen teatterikuoro" eli ryhmä näyttelijöitä taustoittaa ja selostaa päähenkilön toimintaa ja kohtalon käänteitä ikään kuin ulkopuolelta. Pidin metodista ja sopi näytelmään ihan älyttömän hyvin.
Ensimmäinen näytös on enemmän komediallinen ja vasta väliajan jälkeen tulevat esille ne pinnan alla muhineet ikävämmät yhteiskunnalliset kysymykset. Kampaamo ottaa kantaa myös moniin vakaviin asioihin kuten lähisuhdeväkivaltaan, alkoholismiin, vihanhallintaan, rasismiin ja maahanmuuttoon.
Kuva Kristiina Joensuu
"Jos mä kaadun tästä taaksepäin, niin otatko sä mut kiinni?" Raikku
Kampaamo näytelmässä käytetty musiikki oli aivan jumalaisen ihanaa. Musiikki valinta on mielestäni osunut aivan nappiin ja oli osattu ottaa näytelmään juuri oikeita kappaleita tukemaan tarinan draamankaarta. Nämä olivat helmiä ja todella hunajaa korvilleni: Feeling Good / Nina Simone, 9 to 5 / Dolly Parton, My Favorite Game / The Gardigan, Lose Yourself / Eminem, Mercedes Benz / Janis Joplin, I Put a Spell On You / Nina Simone muutamia mainitakseni. Anna tästä 10+ musiikin valinneelle. Kun tulin kotiin laitoin heti soimaan saman biisilistan!
Kuva Kristiina Männikkö
"Ei me yhtäkkiä pystytä tekemään... jotain ihmeloikkaa parempaan porukkaan. Me ollaan me."
Keravalaisen Kampaamon ohjauksesta vastaa Kaisa-Liisa Logrén, lavastaja-pukusuunnittelijana toimii Paula Koivunen, näytelmän valaisee Jussi Kaatrasalo ja äänestä huolehtii Tero Arnberg sekä tukat ja naamat pistää kuntoon Jaana-Veronika Lahtinen.
Muita Kampaamon tärkeitä tontteja hoitavat teknikko Tero Enroth, rekvisitööri-järjestäjä Veera Lauhia, tuottaja Ulla Havulehto, graafikko Kalle Tahkolahti ja valokuvaaja Kristiina Männikkö.
Kuva Kristiina Männikkö
Kampaamo näytelmän
esitykset löydät tästä eli viimeinen esitys on 3.joulukuuta joten 11 esitystä on vielä jäljellä. Lippuja voit tilata
tästä. Keuda talon parkkihallista pääsee suoraan Kerava-saliin. Väliaikatarjoilut olivat oikein makoisia.
Lippujen hinnat
Keski-Uudenmaan teatterin omassa lipunmyynnissä: peruslippu 37.50 €, eläkeläiset/työttömät 35,50 €, opiskelijat 28 € ja ryhmät 34 € (min 20 henkilöä). Lippuja voi toki tilata myös lippu.fi kautta.
Lipunmyynti ja ryhmävaraukset
Keski-Uudenmaan Teatterin toimisto 050 466 6455 tai info@kut.fi. Kultasepänkatu 4, 04250 Kerava. Toimisto palvelee ti, to klo 10-14 ja ke klo 14-18.
Marjon matkassa suosittelee ehdottomasti Kampaamo näytelmää ja teatterikäyntiä torjumaan marraskuun pimeyttä. Kiitos upeasta esityksestä taas jälleen kerran ♥♥♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti