toukokuuta 31, 2022

Kummitytön lakkiaiset lähestyvät - kummitäti miettii vielä juhla-asuaan

 







Ensi lauantaina toinen ihana kummityttöni Amanda pääsee ylioppilaaksi. Kummitäti miettii kuumeisesti, että vastahan oli suloisen kummitytön ristiäiset ja muutama vuosi sitten vähän isomman teinin rippijuhlat. Apua, miten tässä nyt näin kävi! Pienestä tytöstä on kasvanut kaunis nuori nainen, jolla on elämä edessä ja lukio takana. Kun valmistauduin toisen kummityttöni Annikan yo-juhliin viime kesänä oikeastaan havahduin tuohon ajan kulumiseen. Tuli mieleen hauska muisto kun kummityttöni oli alle 10-vuotiaana meillä yökylässä ja lakkasimme hänen varpaankyntensä ja söimme todella paljon jäätelöä. Sen jälkeen lähdimme yhdessä viemään Minnietä iltalenkille ja kummityttöäni vähän pelotti joten sitten käveltiin loppumatka käsi kädessä. 

Muistan kuinka kummityttöni Amandan ja hänen äitinsä kanssa kiertelimme yhtenä vuotena LUX Helsinki tapahtumassa melkoisessa koiranilmassa. Vettä ja räntää vihmoi vaakatasossa mutta urheasti katsastimme valotapahtumaa. Mukana oli pari muutakin ystävää ja sateesta huolimatta meillä on todella hauskaa. Olimme varustautuneet tuohon sään kunnolla. Päädyimme vielä syömään Picniciin reissun varrella. Kummilapset ovat ihania 



Kummitäti on nyt kuumeisesti tuumaillut mitä hän pukee ylleen kummitytön suureen juhlaan. Olen kurkkinut myös sääennusteita ja luvassa olisi sekä auringonpaistetta että sadekuuroja. Juhlat ovat osittain ulkona terassilla joten kukaan ei varmasti toivo ainakaan kovin paljon vesipisaroita. Aika näyttää mitä säänjumalat meille suovat mutta etsin kaapin kätköistä muutamia asuvaihtoehtoja, joita voisin ajatella juhlaan ylleni. Mitään lopullista valintaa en vielä ole kyennyt tekemään mutta tässä vähän ajatuksia kummitädin juhla-asusta.






Pari postausta sitten kirjoittelin vihreästä muodissa ja nyt viime viime perjantaina noudin postipaketin, jossa tilaamani vihreä mekko sitten saapui. Mekon luvattiin olevan midipituinen mutta kun koska pituuteni on 180cm mekko ei nyt ihan midi ole mutta se ei haittaa yhtään. Yksi vaihtoehto voisi olla tämä uusi vihreä mekko. Kaulaani voisi laittaa tuon kerrotun Fiskarsista aikoinaan ostetun vintage kaulakorun, jossa siinäkin on vihreää eri sävyissä. Sujahtaako jalkaan Minna Parikan hopeiset puputennarit vai Zaran tohvelit/mulet on vielä avoinna. Mekko on Reserved mallistosta ja siitä sai 20% alennuksen. Kuvan mekko näkyy kokonaan tästä linkistä eli postauksen viimeisestä mekosta on kyse. 









Toinen vaihtoehto voisi olla jo maaliskuussa hankittu Reservedin kukallinen mekko. Oli ihan pakko alkaa jo haaveilemaan tulevasta kesästä kun tuntui, että ikuinen talvi vain jatkui ja jatkui. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että takatalvikin iskee päälle mutta onneksi kevät voitti sittenkin. Onnistuin tarjoushaukkana ostamaan tämänkin mekon, jossa on sekaisin vihreää, vaaleanpunaista ja valkoista edullisesti. Mekon kukista minulle tulee mieleen upeat, pulleat pionit, joita nyt toukokuussa on ollut usein maljakossa kotona. Tämä väriä vaihtava Pink Charm pioni on ihan oma suosikkini ja olen napannut K-kaupasta näitä Pirkka-pioneita usein mukaani. Kaivoin esille myös vanhan Lindexin Holly & White -malliston vihreän käsilaukun, joka on jo useamman vuoden takaa. Korut tähän kokonaisuuteeni ovat vielä avoinna. 





Kolmas mahdollinen kummitädin yo-mekko voisi olla myös Reservedin mekko, joka ei ehkä värisävyiltään ole yhtä keväinen kuin kaksi edellä mainittu. Tämän mekon olen ostanut jo talvialen loppurysäyksestä. Vaikka mekon pohjaväri on musta niin siinä olevat kukat tekevät minusta sen myös kevään juhlaan sopivaksi. Hauska yhteensattuma on muuten se, että tässäkin mekossa on pioneita mutta nyt ne tummempia kuin Pink Charm -pionit meillä maljakossa. Tätä mekkoa voisi asustaa hyvin pastellisen vaaleanpunaisella käsilaukulla, joista yhden kaivoin kaapista tähän kuvaan. 

Olen iloinen myös siitä, että olen onnistunut kotiuttamaan nämä Reminiscene korvakorut itselleni aika sopuhintaan Vestiaire Collectiven kautta. Itse asiassa olen tehnyt tämän designer-tuotteita myyvän yrityksen kautta aika monta hyvää korvakorulöytöä tässä talven aikana.  Vestiaire Collective tarjoaa siis todella laajan valikoiman sekä vanhempia että myös uudempia design tuotteita (vaatteita, kenkiä, laukkuja, koruja jne.) niitä etsiville. Tästä voit kurkistaa aiempaan postaukseeni aiheesta. 

Mikä asukokonaisuus miellyttää sinun värisilmääsi tai makuasi eniten? Itse en lopullista päätöstä ole vielä tehnyt asun suhteen. On täysin mahdollista, että vaatekaapista voi vielä perjantai iltana vielä tulla joku "mustahevonen" esille. Kaikki on siis vielä avoinna - ilmakin toki ratkaisee asuni! Kivaa tiistaita kaikille ja toukokuun viimeistä päivää. Huomenna alkaa kesäkuu 









9 kommenttia:

  1. Valitsisin tuon asukokonaisuuden jossa on nuo ihanat hopeiset tupsutossut. Meillä on myös viikonloppuna lapsenlapsen lakkiaiset, mutta koska ne pidetään meidän mökillä, niin uskon että jokin rennompi asu sopisi. Mulla on mielessä pari vaihtoehtoa, mutta niiden kokeileminen taitaa tapojeni mukaisesti jäädä ihan viime tinkaan.
    Oikein ihanaa ja toivottavasti lämmintä ja sateetonta viikonloppua sekä sinne että tänne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asusuosituksesta Kristiina ♥ Kiva, että teilläkin on tiedossa lakkiaiset. Mökillä voi hyvin olla vähän rennommissa vaatteissa. Minulle voi vielä käydä niin, että lähtöhetkellä kaivan kaapista vielä jonkun mekon näiden esiteltyjen lisäksi ja lähdenkin se päällä. Usein sitä tulee tehtyä äkkimuutoksia vaikka on jotain jo suunnitellut. Toivotaan, että säät suosivat sekä teidän juhlia siellä mökillä että kummityttöni yo-juhlia tuossa Helsingin puolella ♥

      Poista
  2. Kukkamekko ja Parikan kengät, ne olisivat minun valintani :)
    Ihania juhlia teille ja kivaa viikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi suosituksesta ♥ Parikat ovat kyllä NIIN ihanat, että ne varmaan sujahtaa jalkaan. Mutta se mekko vielä hakusessa. Kivaa torstaita!

      Poista
  3. Minullakin on yhdet lakkiaiset lauantaina, johon menen anoppini kanssa kun mies on työmatkalla. Taidan laittaa vuosia sitten teettämäni punaisen kirjaillun dupionsilkkisen takkimekon ja kapeat vaaleat housut sen kanssa. Sama asu oli viime keväänäkin lakkiaisissa ja toimi hyvin.

    Laittaisiin yläkuvan mekon. Minulla taitaakin olla sama, mutta eri kuosissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun lakkiaisvaatetus kuulostaa oikein toimivalta. Usein myös itse päädyn asuun, joka on kerran kokeiltu ja hyväksi havaittu. Lauantain säätila kyllä myös vaikuttaa aika paljon asuvalintaan. Niin toivoisin sydämeni pohjasta edes poutaa ja vähän aurinkoa.

      Hauska yhteensattuma, että meillä on sama Reserved mekko mutta onneksi eri värissä. Hyviä lakkiaisille sinulle anoppisi kanssa ♥

      Poista
  4. Minun valintani olisi ensimmäinen kukkamekko tai vihreämekko ja noilla juhlavilla Zaran kengillä.

    Kivoja juhlia!
    Minä en ole ollut vuosikausiin lakkiaisissa. Aloin miettimään, että olenkohan ollut tällä vuosituhannella kertaakaan lakkiaisissa. Uskon, että ensi keväänä tilanne muuttuu ja sen jälkeen meillä on todennäköisesti lakkiaisia sumassa niin paljon, että kaikkiin emme tule edes ehtimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä mekko olisi kyllä aika hyvä valinta - vähän sitä sovittelin jo eilen illalla. Kiitos - toivotaan, että lauantaina ei sada kun ollaan osittain myös terassilla. Harmi jos lakkiaisia ei ole ollut viime vuosina ja sitten kun niitä tulee on ihan ruuhkaksi saakka. Olen parina vuotena ollut kolmen eri puolilla pääkaupunkiseutua asuvan nuoren lakkiaisissa joten nyt on harvinaista, että on vain yhdet juhlat. Kivaa torstaita Rva Kepponen sateesta huolimatta ♥

      Poista
  5. Mihin asuun sä päädyit kuitenkin? En löytänyt blogistasi sellaista postausta vai olenko etsinyt huonosti? 😊

    VastaaPoista