joulukuuta 22, 2021

Pikku Mimmin joulukalenteri - luukut 18 - 22

 








18.12.2021



Joulukuu on ollut Mimmille jännää aikaa. Joka aamu on saanut avata oman koirille tarkoitetun joulukalenterin luukun, jonka takaa on paljastunut herkkuja. Lisäksi kotona on myös toinen kalenteri, josta löytyy mietteitä jokaiselle joulukuun päivälle. Mimmi tuumii "Tammikuussa on sitten taas uusi herkkukalenteri." Maisa ja Mikki valaisevat Mimmiä, että vain joulua odotellaan adventtikalenteria avaten ja joulun kulkua seuraten. "Onneksi herkkukalenterissani on vielä avaamattomia luukkuja" vastaa Mimmi toiveikkaana.

19.12.2021



Mimmi pääsi tänään mukaan tärkeään tehtävään. Naapuruston lapset lähtivät laulamaan läheisen vanhainkodin pihalle ilahduttaakseen asukkaita. Tarkoitus oli alun perin esiintyä sisällä mutta vallitsevan korona tilanteen takia esitys pidettiinkin ulkosalla. Asukkaat tulivat parvekkeille kuuntelemaan kun kuoro esitti Enkeli taivaan, Petteri Punakuonon ja monta muutakin joululaulua. Lapsilla oli mukanaan iso samovaari, jolla keitettiin teetä ja korillinen korvapuusteja. Mimmi oppi, että jouluun kuuluu "hyvän mielen tuottaminen muille" ♥

20.12.2021



Mimmistä tuntuu siltä, että kotona on melkoinen vilinä ja vilske ennen joulua. Kotiin ilmestyy jouluasetelmia eli lasipurkkiin laitetaan karkeaa merisuolaa lumeksi ja tehdään maisemia, joihin lainataan Mimmin ystäviä ja peurakin mukaan. Todella outoa, että siellä lumessa kasvaa vielä kärpässieniäkin? Kynttilöitä sytytellään sinne tänne, lahjapapereita rapistellaan ja "joku kinkkukin" on päätymässä uuniin. Kinkku kuulostaa syötävälle joten Mimmi päättää pysyä keittiön lähellä päivystämässä.

21.12.2021



Mimmiä jännittää "Enää kolme yötä jouluaattoon. Tuleekohan se Joulupukki?" Niilo ja Jalo toteavat yhteen ääneen "Kyllä Joulupukki tulee. Sinua vain jännittää kun tämä on ensimmäinen joulusi." Mimmi on toivonut joululahjaksi herkkupuruluita ja ehkä jonkun lelunkin "Jos minun lahjat kuitenkin viedään jollekin toiselle russelille?" pohtii Mimmi. Nalle pojat vakuuttavat, että kyllä Joulupukki löytää perille juuri oikean lahjansaajan kotiin asui hän missä vain. Nyt täytyy vain jaksaa vielä nukkua pari yötä ja olla kiltti.

22.12.2021



Mimmi kävi tänään ystävänsä Timin kanssa viemässä pihapiirin linnuille kauralyhteen sekä omenoita ja pähkinöitä. Läheisen pihlajan marjatkin kun olivat jo loppumassa joten linnut tarvitsivat vähän lisäravintoa koska pakkanen kiristyi. "Nyt on linnuilla jotain purtavaa ja huomenna tuodaan niille vielä talipallo." totesivat ystävykset yhdessä. Jouluna ja talvella muutenkin lintuja ja metsän eläimiä pitää muistaa.








4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Tarja :) Traditio, josta yritetään pitää joka vuosi kiinni. Tänä vuonna kuvaaminen oli välillä vähän haastavaa kun "oikea Mimmi" halusi tulla mukana valokuviin.. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) Kalenteria taas sitten ensi vuonna uudella innolla ja hahmoilla.
      Hyviä välipäiviä sinulle ja nautinnollista vapaata.

      Poista