joulukuuta 03, 2021

Joulukuun kunniaksi mielikuvituksellisia joulukenkiä

 






Kaikki postaukset kuvat on lainattu netistä 

Joulukuun ja viikonlopun kunniaksi on ihan pakko sukeltaa joulukenkien mielikuvitukselliseen maailmaa jälleen kerran. Monena vuonna olen joulukuussa kirjoittanut tänne blogiin joko joulukengistä tai jouluvillapaidoista. Onpa yhdessä postauksessa vilahtanut jopa jouluisia käsilaukkujakin. Nämä em. postaukset ovat olleet aina todella luettuja joten ehkä siellä ruudun toisella puolella on muitakin joulufriikkejä kuin minä. Joulustahan selviää aivan vallan mainioasti ilman jouluisia jalkineita tai noloja jouluvillapaitoja mutta onhan niitä äärimmäisen hauska kuitenkin katsella.

Yllättävän paljon löytyy myös erilaisia vaihtoehtoja pukea tai asustaa itsensä sekä perheensä hyvinkin jouluisilla vaatteilla ja kengillä. Muutama vuosi sitten "nolot jouluvillapaidat" olivat myös trendikkäitä ja jostain kaupoista ne loppuivat ennen jouluaattoa. Viime jouluna tilasin itselleni sekä myös Minnielle omat jouluvillapaidat. Myös kuuluisa kenkäsuunnittelija Charlotte Olympia on suunnitellut joulukenkiä omaan kokoelmaansa. 

Irregular Choice, Xmas lunch ballerinat / Xmas pumps 

Jouluisia kenkiä on Irregular Choicen kokoelmissa ollut aina mukana runsaasti. Irregular Choicen nettisivuilla yrityksen filosofia on tiivistettynä "Take a tour of our magical kingdom, buy some amazing Irregular Choice shoes and enjoy the experience." Omistan itsekin yhdet Irregular Choicen "leivoskengät" ja tästä voit kurkistaa miltä ne näyttävät. Nämä kengät huomataan aina ja ovat "todella epätavallinen valinta" kuten niiden nimikin sen jo hyvin kiteyttää. 

Irregular Choice, Santa's Helper 

Irregular Choice, Santa's Globe

Tässä Santa's Globe kenkämallissa on kenkien koroissa "lumisadepallot", joiden sisällä on talvimaisemassa joulupukki poronsa ja lumiukon kera jakamassa lahjoja jouluaattona. Olen lapsesta saakka halunnut omistaa tällaisen koriste-esineen eli lumihiutalepallon, pyrypallon, lumiakvaarion, maisemakuplan tai talvitalismaanin. Pallon sisällä on nestettä, jossa mukana myös "lumihiutaleita" ja kun pallo kääntelee "alkaa maisema sen sisällä elämään". Esineellä on todella monia nimiä mutta itse en vielä koskaan ole omaa maisemakuplaa omistanut. Mitäpä jos minulla olisinkin joulukengät, joissa oli lumihiutalepallot koroissa. Tosin tämä kenkämalli on jo useamman vuoden vanha joten mahtaisiko näitä enää edes saada. 






Irregular Choice, Santa's Globe

Irregular Choice, Santa's Globe

Irregular Choice merkiltä löytyy myös jouluaiheisia nilkkureita, joissa merkille tyypillisesti runsas ja äärimmäisen mielikuvituksellinen väritys sekä kuviointi. Saapikkaissa on kimalteleva, koristelu joulukuusi, jonka juurella on joulupaketteja odottamassa lahjansaajia. Satumainen, runsas koristelu ja nämä nilkkurit jalassa olisi varmasti ihan "joulusatu fiiliksessä". 






Irregular Choice, Xmas Trees  

Irregular Choice, Xmas Sleigh Ride 

Jouluna voisi sujauttaa jalkana myös matalammilla koroilla varustettuihin kenkiin. Jo vuonna 1966 Yhdysvalloissa perustetulta Vans-merkiltä löytyy Uggly Xmas Vans Shoes -mallisto. Aika pitkä matka ollaan kuljettu siitä kun veljekset Paul Van Doren ja James Van Doren perustivat yhdessä Gordon Leen ja Serge Delian kanssa yrityksen, joka valmisti kenkiä surffareille ja skeittareille. Mutta toisaalta jouluahan viettävät kaikki - myös katu-uskottavat skeittaajat.


Vans, Uggly Xmas Shoes 

Yhdysvaltalaisen NBA-koripalloilija Trae Youngin nimikkokenkiä voi saada Adidakselta myös Christmas Edition versioina. Trae Youg 1 koriskengissä on todella jouluinen väritys ja hauskoja pieniä joulupukkeja. Varmasti myös äärimmäisen mukavat jaloissa. Kengät saa omakseen 140 eurolla. 





Adidas, Trae Young 1, Christmas Shoes 







Brooksin juoksukengät - Uggly Xmas Shoes - on puolestaan koristeltu joulupukin poroilla ja joulukuusilla. Ei yhtään hassumpi tossupari tämäkään joulunviettoon. 

Amazon tarjosi "Xmas pumps" haulla myös tällaiset joulukorkkarit. Näistä tuli myös mieleen jotenkin joulutontut!

Jos kaipaisi joulunviettoonsa enemmän sellaisia mukavia ja "tossumaisia" jalkineita niin ehdottomasti silloin kannattaisi vetää jalkaansa "joulutontun töppöset". Tonttumaisia kenkiä näytti olevan tarjolla sekä Ebayssa että Amazonissa monissa eri väreissä ja kulkusilla sekä ilman. Jokaiselle siis jotain jouluksi jalkoihin jos joulukenkiä kaipaa. 






Kivaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!







8 kommenttia:

  1. Vau! Kyllä on mahtavaa jouluiloittelua! Mukavaa viikonloppua ja hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin Tarja :) Tässä kyllä on ollaan jo todella joulufiiliksissä jos joulupukit on korkoina kengissä. Raaskiiko niillä edes kävellä. Ehkä näitä joulukenkiä voisi pitää koko joulukuun kotosalla :D

      Poista
  2. Voi että mitä mielikuvituksellisia kenkiä. Nuo lumisadepallokengät olisivat jännät. Mulla on tainnut joskus olla tuollainen lumisadepallo. Ne onkin aivan ihania.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Marjo!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ♥ Ihanaa, että sinulla on ollut tuollainen lumisadepallo. Olen yrittänyt nyt kurkkia tuollaista myös itselleni mutta juuri sitä oikeaa ei ole ainakaan vielä löytynyt.

      Poista
  3. En kestä mitä upeuksia ja komeuksia ja kyllä parit tuolta huolisin kiitolaukkaa. <3 Sydämellistä sunnuntaita Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ihanuus ♥ Kyllä minäkin huolisin aika monta paria näistä omaan kenkäkaappiin vain joulukengiksi. Tosin kun tuossa siivosin yhtenä päivänä kenkävarastoani mietin, että "mihin näiden kanssa oikein joudutaan". Ihanaa sunnuntaita Tiia ♥

      Poista
  4. Onpa upeita kenkiä. Nuo korkokengät joissa on joulupukki kuplassa on aivan huikeat, mutta minun korkokenkä kokemuksella ne varmasti jäisi kauppaan. Todennäköisesti kulkisin Vans:t jaloissa :)
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Joulupukit pallossa ovat ihan supermageat. Aika korkeat ovat korot mutta onneksi kiilakorot, joilla pysyy aina pystyssä tai ainakin jos ei ole mukulakivikatua. Vansit on myös minusta kauniit. Kivaa sunnuntaita Outi ♥

      Poista