joulukuuta 04, 2021

Pähkinänsärkijä nuket muuttivat vihdoin meille

 








Pähkinänsärkijät nuket ovat olleet minulla haaveissa jo pitkään. Matkoillani olen monissa kaupungeissa ihaillut niitä juuri joulunaikaan. Yhdellä työmatkalla Kööpenhaminassa vuosia sitten vain muutamia viikkoja ennen jouluaattoa olin jo lähes ostamassa nukkeja. Säätila Tanskassa oli todella surkea ja koko työpäivän mietin, että toivottavasti ehdin vielä kauppaan, jonka ikkunassa olin nähnyt pähkinänsärkijä nuken edellisenä iltana kun palasimme illalliselta. 

Kun työpäivä oli vihdoin ohi otin taksin ja pyysin autoa ajamaan liikkeen eteen. Mutta ikäväkseni se olikin jo suljettu joten nuket jäivät vain haaveeksi. Lentokentältä yritin vielä epätoivoisesti etsiä omaa pähkinänsärkijää niitä sieltä kuitenkaan löytämättä. Aina ennen joulua minut on vallannut ajatus "tänä jouluna meilläkin on omat pähkinänsärkijä nuket". Joulukiireessä nuket ovat kuitenkin jääneet hankkimatta. Mutta tänä vuonna minä vihdoin sain pähkinänsärkijä nuken tai itse asiassa nukkeja.  

Kuva Gummerus

Pähkinänsärkijä satu on varmasti monelle tuttu jo lapsuudesta. E.T.A. Hoffmannin klassinen satu Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas on saanut alkunsa jo vuonna 1816. Pähkinänsärkijän tapahtumat sijoittuvat juuri jouluyöhön joten sen takia myös pähkinänsärkijänuket liittyvät joulunaikaan. Hoffmannin sadussa Klaara tyttö joutuu jouluyönä oudon kiehtovan sadun lumoihin. Klaaran kauppiasvanhempien luona vierailee hyvin omalaatuinen herra Drossmeier. Oudolla vieraalla on mukanaan taikalyhty, jonka avulla hän kertoo tarinan kahden kilpakosijan väliin joutuvasta prinsessasta. Kilpakosijat ajautuvat kaksintaisteluun prinsessasta ja hurja Hiirikuningas taikoo prinssin, joka on prinsessan rakkauden todellinen kohde puiseksi Pähkinänsärkijä nukeksi. 




Kuva Oopperabaletti.fi

Pjotr Tsaikovski säveltää satuun perustuvan Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas baletin 1892. Baletti on maailman suosituimpia baletteja, jota esitetään juuri joulun aikaan. Baletissa ollaan unen ja mielikuvituksen maailmassa sekä samalla myös lapsuuden ja aikuiseen ristiaallokossa. Baletti kuten satukin on täynnä lelusotilaita, sokeriluumukeijukaisia, makeishaltiattaria, lumihiutaleita, keijukaisia ja totta mukana seikkailevat itse päähenkilöt Klaara-tyttö, Pähkinänsärkijä ja pelottava Hiirikuningas. 

Kuva Oopperabaletti.fi



Kuva Oopperabaletti.fi

Olen itse nähnyt baletin useita kertoja mutta valitettavasti vain ruudun kautta. Tälläkin hetkellä baletti on nähtävillä YLE Areenan välityksellä lähes puoli vuoden ajan. "Tosifani eivät kyllästy tarinaan koskaan." sanovat Larjamon sisarukset, jotka ovat nähneet baletin yli 15 kertaa. Itse en ole kertoja laskenut mutta todella monta niitä on ollut. Baletti on äärimmäisen suosittu joten lippujakin on vaikea saada juuri itselle sopivaan näytökseen. Ehkä jo ensi jouluna pääsen ihan Oopperatalolle saakka katsomaan tätä hurmaavaa klassikkobalettia. 




Pähkinäsärkijä nukkejen alkuperä on myös mielenkiintoinen tarina. Jotta herkullisiin pähkinöihin pääsee kovan kuoren läpi käsiksi pitää omistaa jonkinlainen pähkinänsärkijä siis esine kuoren rikkomiseksi. Kaikki pähkinät eivät tosin särkijää tarvitse vaan pistaasi- ja saksanpähkinöiden kanssa riittävät omat näppärät sormet herkuttelun aloittamiseen. Tosin minähän jätän suosiolla kaikki pähkinät syömättä allergiani takia. Silti meiltä huushollista löytyy kyllä ihan oikeat, juuri ao. kuvan mukainen pähkinänsärkijä vehje. 



Sotilashahmoiset pähkinänsärkijät nuket ovat lähtöisin itäisestä Saksasta Erzgebirgenin vuoristoalueelta. 1600-luvulla paikalliset käsityöläiset alkoivat valmistamaan näitä nukkeja. Teollinen valmistaminen alkoi kuitenkin vasta kun taitava käsityöläinen Wilhelm Füchtner valmisti ensimmäisen nykyisen kaltaisen pähkinänsärkijä nuken vuoden 1870 tienoilla Seiffenin kaupungissa. Pähkinänsärkijä nukke symboloi esivaltaa, jonka edustajat ovat kautta aikojen "saaneet monta kovaa pähkinää purtavakseen". Tästä syystä pähkinänsärkijä hahmot ovat esittäneet yleensä kuninkaallisia tai sotilaita. Usein näitä hahmoja ostetaan koriste-esineiksi juuri jouluna eikä niitä enää käytetä alkuperäiseen tarkoitukseensa pähkinöiden särkemiseen. 

Käsityöläinen Wilhelm Füchtner, kuva fuechtnerwerkstatt.de/tradition

Joskus olisi kiva myös päästä vierailemaan Euroopan ensimmäisessä pähkinänsärkijämuseossa Neuhausenissa Saksissa. Museossa on näytteillä 2300 erilaista pähkinänsärkijä nukkea! Yhdysvalloissa ovat pähkinänsärkijät myös todella suosittuja ja sieltäkin löytyy oma pähkinänsärkijämuseo Leavenworthissa Washingtonin osavaltiossa. Todella monet myös keräilevät pähkinänsärkijä nukkeja omiin kokoelmiinsa. 





Totte pähkinänsärkijä nukke

Mutta palataanpas takaisin minun pähkinänsärkijöihin. Omasta kokoelmastani löytyy nyt neljä erilaista pähkinänsärkijä nukkea tähän mennessä. Saattaa olla, että vielä pari saattaa meille kotiutua tai sitten vasta ensi jouluna. Koskaan näin joulun alla ei voi ihan tarkkaan tietää mitä tapahtuu :) Pyörittyäni netin uumenissa jälleen kerran tilasin kolme pähkinänsärkijä nukkea sitä kautta ja yhden nukeista ostin kukkien hakumatkalla. 






Gilbert pähkinänsärkijä nukke 

Onnistuin saamaan Jotexilta kolme hahmoa Totte, Gilbert ja Frasse vielä hyvin edullisin alehinnoin. Frasse on pähkinänsärkijä nukeista kaikkein suurin ja sitä voi halutessaan käyttää myös kynttilänjalkana. Kun poistaa Frassen kruunun paljastuu paikka mihin voidaan asettaa kynttilä. Itse tuskin sytytän kynttilää Frassen pään päälle.







Frasse pähkinänsärkijä nukke

Yksi nukeista on ostettu Plantagenista ja se poikkeaa ulkonäöltään sekä myös materiaaliltaan muista pähkinänsärkijä nukeista. Nukke oli nimetty vain "nostalginen pähkinänsärkijä" mutta minä päätin antaa sille nimeksi Knut. Tämän pähkinänsärkijän suu todella aukeaa sen välissä voisi sitten pieniä pähkinöitä rikkoa. Tosin en edes tiedä olisi noin pieniä kuorellisia pähkinöitä edes olemassa. 








Knut pähkinänsärkijä nukke

Aika komea joukko pähkinänsärkijä nukkeja minun mielestäni! Ja mikä parasta vuosien takainen haaveeni on nyt toteutunut ainakin osittain. Kuten sanoin eihän sitä koskaan tiedä jos vielä ennen jouluaattoa meille pujahtaa jostain vielä pari pähkinänsärkijä nukkea. Joulukuussa kun sattuu ja tapahtuu aina melko kummia asioita. Tämä on sitä jouluntaikaa! 

Onko sinulla pähkinänsärkijä nukkeja? Jos on niin mistä olet niitä itselleni hankkinut? Onkohan lukijoissa joku, joka olisi vieraillut noissa pähkinänsärkijä museoissa? Omistatko pähkinäsärkijän siis esineen, jolla särjet pähkinän kuoria?








10 kommenttia:

  1. Meillä on yksi pähkinänsärkijä nukke ja myös yhdet pähkinänsärkijät :) Nuken ostin muistaakseni vuosi tai pari sitten Sinellistä. Nukke oli väritön ja maalasin sen sitten itse. Käytin perinteisiä värejä, punaista,mustaa ja kultaa.
    Kaunista itsenäisyypäivää sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistan sinun postauksen pähkinänsärkijästä :) Ja juuri siihen kerroin myös tuosta epäonnisesta Tanskan reissusta kun nuket jäivät kauppaan kun oli mennyt jo kiinni. Samalla tavalla kävi Pietarissa maatuskoiden kanssa - epäonnea nukkekaupoissa :D Meille on muuttanut vielä kaksi pähkinänsärkijä nukkea. Toivotaan ettei lähde ihan lapasesta!

      Poista
  2. Mulla ei oo yhtään noita, muuta en keräile kun muumimukeja, sitäkin välillä miettii että hullun hommaa mutta minkäs teet...

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas Muumimukeja taitaa olla vain 10 kappaletta eli niitä en sen kummemmin keräile. Pakko tunnustaa sinullekin, että tämän postauksen jälkeen on kotiin vielä tullut kaksi uutta pähkinänsärkijää :D

      Poista
  3. Itselläni ei ole pähkinänsärkijöitä. Tosin haluaisin nähdä livenä baletin, vain telkkarista olen nähnyt erilaisia versioista kyseisestä sadusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään nähnyt balettia Oopperassa mutta haaveilen siitä. Josko ensi vuonna olisi aika siihen. Sadusta on nähnyt myös yhden näytelmäversion, joka oli myös sekin mukaansatempaava.

      Poista
  4. Oma pähkinänsärkijä on kliinisen muotoinen työkalu, mutta olisi kyllä hauskaa omistaa jonkun sellaisen, mitä nämä nuket joskus olivat.

    Balettia olen nähnyt livenä useita kertoja, jokainen eri maassa (mm. Pietarissa, Tallinnassa ja Sevastopolissa) ja aina se tuo taianomaisen joulufiiliksen mukaan.

    Kiitos mahtavasta kirjoituksesta, Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinua onnekasta kun olet kokenut baletin live-esityksenä. Olen yhden kerran ollut Tallinnassa baletissa ja silloin päätin, että sielläkin pitäisi käydä useammin. Muistan kun vanhempani lapsuudessani kävivät Pietarissa (tai silloin siis Leningradissa) ja he kehuvat baletin ihan maasta taivaisiin elämyksenä.

      Kiitos Nadine ja hyvää sunnuntaita sinulle ♥

      Poista
  5. Tosi kauniita ja sopii niin hyvin jouluun. Itsekin haluaisin jonkin tuollaisen koristeen joulukuuseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkinänsärkijät ♥ olen haaveillut näistä niin pitkään. Lähteekö tämä nyt sitten lapasesta eli alkaako tästä isompikin keräilyharrastus jää nähtäväksi. Nyt näillä Pähkinänsärkijöillä mennään!
      Kivaa joulunodotusta Diina-Maria ♥

      Poista