joulukuuta 21, 2021

Hurmaava Weiste Wanha Villa on täynnä joulukoristeita ja joulutunnelmaa

 







Viime joulukuussa kirjoitin blogiin postauksen siitä miksi joulukuusi ylipäätänsä tuodaan jouluna kotiin. Silloin myös pikaisesti kerroin ainoasta suomalaisesta joulukoristeiden valmistajasta Kalle Weisteestä ja siitä miten hän aloitti joulukuusen koristeiden valmistamisen. Weisteen kohta 100 vuotta sitten alkanut joulukoristetehdas tuotteineen ansaitsee minusta näin joulun kunniaksi ihan oman postauksen. 

Olin jo vuonna 2017 kovasti aikeissa vierailla Pukinmäen tehtaan yhteydessä avatussa Weiste Wanha Villan lippulaivamyymälässä mutta itse asiassa se tapahtui vasta eilen. No, parempi myöhään kun ei milloinkaan. Ota hetkeksi omien joulupuuhiesi keskellä "pieni pala rauhaa itsellesi" ja istu alas kurkistamaan hurmaavaan myymälään, jossa on ihan mieletön joulutaivas!




Suojeltu Weiste Wanha Villa oli Kalle Weisteen (1881-1963) kotitalo oman tehtaan pihapiirissä. Jossain vaiheessa talon yläkertaan kaavailtiin myös tehtaan historiasta kertovaa museota. Museo olisi äärimmäisen mielenkiintoinen paikka tutustua yrityksen historiaan. Kannatan!

Vanhan talon puutarhassa kohtaa jo ensimmäiset joulupukit toivottamassa tervetulleeksi jouluisiin tunnelmiin. 




Lippulaivamyymälän kylpi auringonvalossa eilen päivällä Pukinmäessä. Takana näkyy tehdasrakennusta, jossa lukemattomat joulukoristeet tehdään taitavissa käsissä. 





Jopa omenapuissa on Weiste Wanha Villan ympärillä roikkuu joulupalloja.




Kalle Weiste ja poikansa Aarre. Kuva on lainattu Weisteen omilta kotisivuilta. 

Suomalainen K. A . Weiste aloitti joulukuusen koristeiden teollisen valmistuksen 1924. Weisteen kohta siis jo satavuotiaan yrityksen tarina alkoi siitä, että Kalle Weiste piti paperikauppaa 1920-luvun Helsingissä Kluuvikadulla. Hän oli hankkinut ulkomailta myyntiin joulukuusen latvatähtiä. Koristeita oli pula-aikana niukasti saatavilla mutta silti ihmisillä oli suuri halua koristaa jouluksi kotiaan. Jouluaattona kaikki paitsi yksi tähti oli myyty. Kalle sai idean ja aloitti joulukoristeiden valmistuksen Suomessa. Ja loppu onkin sitten historiaa.







Weisten lippulaivamyymälässä eri väriset joulukoristeet on sijoitettu omiin huonetiloihinsa. Miltä tuntuisi jos oma joulu olisi vaaleanpunainen? Olen nuoruudessani, juuri kotoa pois muutettua kokenut jo tämän "Pink Christmas" -vaiheen joten omaan makuuni liian ehkä liian imelä ja "kertaalleen nähty". Mutta jos haluaa vaaleanpunaisen joulun se ihan mahdollista toteuttaa lukemattomilla kimaltelevilla koristenauhoilla, joulupalloilla sekä muilla pinkeillä koristeilla.








Punainen joulu on myös oivallinen vaihtoehto joulukotiin. Meidän joulukodissa on paljon punaista mukana ja siihen on yhdistetty myös hopeaa ja valkoista. Olen elänyt jossain nuoruudessani myös täysin hopea-valkoisen joulun, joka silloin tuntui tyylikkäältä mutta nyt ehkä liian kliiniseltä. Nämä joulukoristelut väreineen ovat hyvin pitkälle makuasioita, joista on turha kiistellä. Jokainen voi rakentaa omannäköisensä joulun omilla lempiväreillä. 







Kullan ja hopeanvärinen joulu on aina ylellisen ja tyylikkään näköinen. Myös kultaa ja hopeaa voi molempia yhdistää valkoiseen niin ei tule liian bling-blingiä. Valkoinen sopii jouluna hyvin kaikkiin muihin väreihin koska se tuo mieleen lumen niinäkin jouluna kuin maa on musta eikä lumihiutaleista ole tietoakaan. Nyt viime aikaiset ennustukset taitavat luvat pääkaupunkiseudulle muutaman sentin lumipeitettä. 






Mitäs tuumitte sinisistä joulukoristeita ja Suomen lippunauhaan verhotusta kuusesta? Tuskin kukaan nyt koristelisi kuustaan vain itsenäisyyspäiväksi näin mutta miksi ei voisi olla koko kuukauden "suomalainen kuusi". Kun suomalaisuus ja suomen kielen asema voimistuivat 1800- ja 1900-luvun vaihteessa se alkoi näkyä juuri lippunauhoina joulukuusissa. Tapa voimistui entisestään Suomen itsenäistymisen aikaan. 









Minä löysin Weisteen myymälästä vain lapsille tarkoitetun nurkkauksen, jonka hiiriasetelmaan ihastuin todella paljon. En ollut ainoa, joka olisi halunnut ostaa myös näitä "lasten leikkinurkkauksen ei myytävänä olevia" -tuotteita olisi halunnut ostaa. Itseäni iäkkäämpi herrahenkilö oli samoissa aikeissa. Eikös olekin aivan suloisia asetelmia! Näistä olisi saanut tehtyä ensi vuoden "Facebook joulukalenteriin" vaikka mitä kivaa. Nuo pienet nukenkalusteet, joita kuvassa näkyvät ovat hyvin samanlaiset kuin minun äidiltäni perimät kalusteet, joita on joulukalentereissani vilahtanutkin. Näitä on tehty kotona puhdetöinä aikoinaan kun paljon leluja valmistettiin itse lapsille.



Weiste Wanha Villa löytyy osoitteesta Kalle Weisteen katu 4 eli Pukinmäen liittymästä poistutaan Kehä ykköseltä. Jos mielii vielä ennen joulua kurkistamaan näitä ihania joulukoristeita tai ehkä shoppailemaankin niitä kannattaa tarkistaa aukioloajat Weisteen Facebook-sivuilta.  Voimme olla ylpeitä parin vuoden kuluttua 100-vuotta täyttävästä ainoasta pohjoismaisesta ja suomalaisesta joulukoristetehtaasta, joka vuonna 1992 sain Tasavallan Presidentin Vientipalkinnon. Hyvä Weiste! 



6 kommenttia:

  1. Tästä Weisteen joulukoristetuotannosta oli jo uutisissakin yhtenä päivänä ja ajattelin että onpa aivan ihana paikka.
    Oikein hienoa joulun odotusta sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta Kristiina eli lauantai illan uutisissa oli klippi Weisteeltä. Oli itse ensin menossa Weisteelle seuraavana päivä eli sunnuntaina mutta niin oli kymmenittäin ellei sadoittain muitakin ihmisiä. Autojono paljasti tilanteen hyvissä ajoin niin en edes yrittänyt silloin sunnuntaina. Kuulin vierailuni yhteydessä, että moni oli nähnyt tuon uutispätkän ja tullut en innoittamana.

      Poista
  2. Ihania joulutunnelmia. Tykkään kaupoissa kyllä ihailla koristeita, vaikken olekaan vuosiin ostanut enää uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli :) Weiste huvila on hurmaava. Minäkin ostin sieltä vain yhden joulukuusenkoristeen, joka oli punainen mökki. Meillähän ei joulukuusta ole Mimmin takia mutta koriste oli sitten olohuoneen pöydällä. Ihania joulukoristeita olen joskus tuonut myös matkoilta.

      Poista
  3. Siis niin paljon ihania koristeita. Olen aika perinteinen jouluilija ollut aina ja silloin vielä kun kuusi tuli meidän kotiin, se oli usein puna-kultainen.
    Ihanaa jouluista keskiviikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Weiste on oikea runsaudensarvi mutta äärimmäisen tyylikkäästi somistettu vaikka tavaraa on paljon. Puna-kultainen kuusi kuulostaa kauniita. Hyviä välipäivä Outi <3

      Poista