kesäkuuta 01, 2019

Ahvenanmaa tutuksi: nähtävyyksiä, elämyksiä ja nautintoja

Yhteistyössä Ålandshotels, Silja Line ja Visit Åland 

Ahvenanmaa vei viime syyskuussa minun sydämeni ihan totaalisesti ♥ Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin kiertelemään ja katselemaan mitä kaikkea upeaa Ahvenmaalla on tarjottavana matkailijalla. Vaikka vietin tällä reissullani vain kaksi päivää ehdin nähdä ja kokea ihan huikeita elämyksiä. Sain maistaa herkullisia makuja useissa ravintoloissa ja vierailla myös olutpanimossa. Ahvenanmaan kuuluisat omenatarhatkin tuli koettua "saarihyppelyn" ja veneilyn lisäksi. Ihailin kauniita paikallisia käsitöitä, silittelin ahvenanmaanlampaita niityllä ja kiipesin korkealle mäellekin katsomaan laskevaa aurinkoa viimeisenä iltana. Annoin merituulen heiluttaa hiuksia ja hymyilin!

Blogiin olen jo aiemmin kirjoittanut matkustus-, majoitus- ja ruokailuvinkkejä Ahvenanmaan reissultani. Hotelli Pommern (jossa yövyin viime syksynä) sai pari päivää sitten Joutsenmerkin eli pohjoismaisen ympäristömerkin vastuullisesta toiminnasta. Onnittelut!

Saarihyppelyni Saltvikin ulkosaaristossa Silverskärin luonnonkauniilla saarilla löytyy tästä. Näillä saarilla oli olo kuin "herran kukkarossa" kaukana melusta ja kiireestä. Vielä joskus haluan palata yöpymään tähän paratiisiin aavan meren keskelle.

Hurmaava Victor Crafts & Design liike Maarianhaminassa hurmasi omaperäisellä desingilla ja ystävällisyydellä. Liikkeen vastuullisuus, kierrätys, paikalliset tuottajat ja innovatiivisuus vetosivat myös minuun.

Nyt ajattelin vinkata minkälaisia mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja muitakin elämyksiä sekä nautintoja sisältyi matkaani. Monia asia jäi vielä näkemättä joten saa nähdä tuleeko Marjon matka suuntautumaan tänä kesänä kohti Ahvenmaata ja uusia seikkailuita...

Merikortteli - Sjökvarterets, Maarianhamina


Maarianhaminan Itäsatamasta löytyy sympaattinen Merikortteli, joka on minusta ehdoton "must to see" -kohde. Maarianhaminan keskustasta kävelyetäisyyden päässä oleva "punamultaisten" talojen keskittymä on kuin pieni kylä Slemmernin rannalla. Otsikkokuvassa oleva hauska, punainen kolmiorakennus on vanha merimerkki.

Merikorttelin valtaavat Ahvenanmaan Meripäivät (Ålands Sjödagar) 17.-21.7.2019 ja silloin Sjökvarteret toimii kohtauspaikkana veneiden miehistöille, turisteille ja ahvenanmaalaisille. Ahvenanmaan Sadonkorjuujuhlaa vietetään markkinoiden ja erilaisten ohjelman puitteissa 20.-21.syyskuuta.

Kaljaasi Albanus

Kuva Galeases Albanus kotisivu 

Merikorttelissa on rakennettu myös ihan oikeasti laivoja: kaljaasi Alabanus, kuunari Linden ja sumppuvene Jehu. Tästä linkistä pääset katsomaan kuinka 1986 aloitettiin rakentamaan uutta Albanusta alkuperäisen vuoden 1904 tehdyn laivanrakennusmestari Johan August Henriksson rakentaman kaljaasin mukaan. Komealta uusikin Albanus näytti ja sillä on mahdollista päästä myös purjehtimaan merelle. Puisia aluksia Merikorttelissa on syntynyt jo parisenkymmentä.

Merikortteli on rakennettu muuten juuri sille paikalle, jossa Alabus ja Linden rakennettiin vuosina 1986-1993. Minua isot purjeveneet ovat aina kiinnostaneet ja laivanrakennustaito on todellista perinnekäsityötä. Upeaa, että ahvenanmaalaisten puuveneiden rakennusperinteet ovat edelleenkin elossa!

Merikorttelissa on myös museo, joka esittelee puulaivojen ja veneiden rakentamista. Merimoottorimuseossa voi tutustua tarkemmin vanhoihin moottoreihin. Alueelta löytyy myös venevajoja, ranta-aittoja ja myös pieni Merenkulkijoiden kappeli.

Michael "Micke" Björklund perusti ensimmäisen PUB Niska ravintolan juuri Maarianhaminaan. Jos "peltileivät" siis ahvenanmaalaiset pizzat eivät vielä ole tuttuja niin ehdottomasti suosittelen. Ne valmistetaan korkealaatuisista raaka-aineista, Ålands Mejerietin juustosekoituksella ja ravintolan omalla tomaattikastikkeella. Suurin osa lihasta tulee myös Ahvenanmaalta. Minun PUB Niska kokemuksia voit lukea tästä ja tästä. Olen SUURI peltileipien ja erityisesti Cecilia fani!



Merikorttelin alueella voi myös käydä ihailemassa miten veneitä veistetään, rautaa taotaan tai käsitöitä tehdään lukuisissa alueen pajoissa. Ihailen aina kuumaa rautaa takovaa seppää ja hänen ammattitaitoaan työstää tätä kuumaa materiaaliaan juuri haluttuun muotoon. Olen itse kerran päässyt kokeilemaan raudan takomista ja se oli todella vaikeaa.

Merikorttelista on myös mahdollista ostaa korkealaatuisia käsitöitä. SALT on täynnä kudonnaisia, keramiikkaa, kodintekstiileitä, ekologisia saippuoita, käsin valettuja kynttilöitä, kodinpientavaroita, lasiesineitä... Pelkkä kiertely SALTin tiloissa saa pään pyörälle väreistä ja muodoista.




Guldviva puolestaan tarjoaa katsauksen ahvenanmaalaisiin koruihin. Guldviva viettää 30-vuotisjuhlavuottaan. Jokainen Guldviva-koru valmistetaan käsityönä. Yrityksen tavoitteena on kestävä kehitys ja tänä päivänä 100% Gulvivan käyttämästä 925-sterlinghopeasta ja 18 karaatin kullasta on kierrätettyä. Gulvivan tunnus Blomman on minusta ajattoman kaunis koru. Jokainen 30-juhlavuoden malliston koru auttaa vähentämään Itämeren leväkasvustoa 30 kilolla.



Stallhagen panimo, Godby


Gotbyssa sijaitsevan Stallhagen Ab panimon ovat perustaneet paikalliset oluen ystävät 2004. Tällä hetkellä osakkeenomistajia yrityksellä on jo 1600. Panimon nimi tulee kuninkaankartanosta, jonka mailla panimo sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Grelsbyssä. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa käytti 1500-luvulla Grelsbyn tilaa asuinpaikkanaan oleskellessaan Ahvenanmaalla. Grelsbyn tiluksiin kuului myös hevoshaka, johon Stallhagen (Tallihaka) nimi viittaa. Maarianhaminasta panimolle on matkaa vajaa 20 kilometriä.

Stallhagenin maukkaiden laatuoluiden suosio on kasvanut nopeasti Ahvenanmaalla, Suomessa ja Ruotsissa - mm. PUB Niska ravintoloissa niitä on tarjolla. Stallhagen valmistaa vuosittain yli 500 000 litraa olutta ja se on Suomen neljänneksi suurin olutpanimo.



Stallhagenin panimoon on mahdollista päästä myös panimokierrokselle ja suosittelen jos et aiemmin ole käynyt. On mielenkiintoista kulkea asiantuntevan oppaan kanssa katselemassa ja kuuntelemassa miten artesaaniolutta oikein valmistetaan. Kesäkuukausina panimokierroksia järjestetään päivittäin. Stallhagenin uudet tuotantotilat olivat todella upeat ja niiden myötä myös tuotanto voidaan kolminkertaistaa. Panimomestari Mats "Matte" Ekholm vastaa tuotannosta ja oluiden laadusta.


Stallhagen valmistaa vuosittain 12-20 eri olutlaatua. Tunnetuimmat ovat Delikat, Hunajaolut, Baltic Porter, US Red Ale ja Julbock. Ahvenanmaan saaristosta löydettiin viisi pulloa 170 vuotta vanhaa "muinaisolutta" 1840-luvulla uponneesta laivanhylystä. Pullot nostettiin ylös ja tieteellisten analyysien perusteella Stallhagen on rekonstruoinut yhden näistä maailman vanhimmista oluista Historic Beer 1842.


Stallhagenin yhteydessä on myös rento panimoravintola PUB Stallhagen, jossa voi pistäytyä vierailunsa yhteydessä. Tai kesäaikaan voi istua toki myös viehättävällä terassilla, josta aukeaa näkymä järvelle vai oliko se sittenkin tekojärvi? Amfiteatterinkin löytyy järven rannalta ja kelluva näyttämö. Täällä taidetaan järjestää jotain esityksiäkin joten kannattaa seurata Stallhagenin Facebook sivuja.

Panimoravintolassa voi kierroksen päätteeksi nauttia käsityönä tehtyä olutta. Tai vaikka maistella erilaisia oluita maistiaislautasen kera. Tarjolla on paikallisia herkkuja ja neljä erilaista olutta. Ruokalista päivittyy jatkuvasti ja annokset valmistetaan lähinnä paikallisesti ja ekologisesti tuotetuista raaka-aineista. Ravintolaa pitävät ravintoloitsijapariskunta Christian Ekström ja Johanna Dalhgren. Johanna toimi meidän oppaana panimokierroksella ja hänet on nimitetty vuoden 2016 Ahvenanmaan maakunnan ruokalähettilääksi.


Kun on nauttinut hyvästä oluesta ja ahvenanmaalaisista mauista kannattaa vielä poiketa panimokaupan kautta, jossa oluiden lisäksi oli myynnissä sinappia, omenamehua ja paljon muuta.


Öfversgårds omenatila, Tjudö


Ahvenanmaa on kuuluisa omenoistaan ja omenatarhoistaan. Kun viime syyskuussa ajelimme kohden Öfvergårdin omenatila Tjudössa ihailin pikkubussin ikkunoista tien molemmin puolin levittäytyviä omenatarhoja. Omenapelloista tuli jotenkin etäisesti mieleen viinitarhat. Lämmin kesä oli saanut sadon upeasti kypsymään ja punaposkisia omenoita oli puut täynnä.

Ahvenanmaata voisi hyvällä syyllä nimittää Suomen omenatarhaksi sillä siellä viljellään yli 70% kaikista maan omenoista. Ei mikään ihme, että omena viihtyy täällä sillä kesällä Ahvenanmaa on Pohjoismaiden aurinkoisin paikka. Omenoiden maku kehittyy saaristoilmassa viileän kevään ja pitkän, leudon syksyn aikana maukkaaksi ja aromikkaaksi. Omenanviljelyllä on myös pitkät perinteet Ahvenanmaalla.


Pääsimme vierailemaan Öfvergårdsin omenatarhalla, jossa Anna ja Jan Alm ovat pitäneet omenatilaansa vuonna 2010 toteutetun sukupolvenvaihdoksen jälkeen. Oli mielenkiintoista kuulla miten omenatarhaa hoidetaan ja ennen kaikkea miten omenoiden poimiminen suoritetaan sadonkorjuun aikaan. Omenoita poimitaan todella valkoiset hansikkaat kädessä tuollaiseen oranssinväriseen koriin, joka kuvassa roikkuu Annan kaulalla. Omena on herkkä hedelmä ja sitä pitää kohdella hellävaraisesti. Lisää kasvatuksesta voit lukea tästä.


Annalla ja Janilla oli myös jännä projekti Mitt äppelträ, jossa voit "osaomistaa omenapuun" heidän omenatarhastaan. Öfversgårdin tilalla ensimmäisenä käyttöönotettu "omenapuun osaomistus" on siis vuoden mittainen projekti, jonka voit vaikka antaa lahjaksi tai ostaa itselleni. Tilan kotisivujen mukaan 60 eurolla "omenapuutasi" hoidetaan ja voit somen/uutiskirjeen kautta seurata puutasi yhden kasvukauden. Omistaja/omistajaperhe voi tulla vierailulle tilalle sadonkorjuun aikaan ja saada osa omenoista itselleen. Aika jännä lahjaidea!


Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseo, Kastelholma


Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseo muistuttaa etäisesti Helsingin Seurasaarta. Ulkoilmamuseo sijaitsee Kastelholman linnan kupeessa ja se esittelee ahvenanmaalaisia rakennuksia ja perinteitä 1800-luvun toiselta puoliskolta.

Ulkoilmamuseon päärakennus, jonka mukaan museo on saanut nimensä, on peräisin Jan Karlsin tilalta Finströmin kunnan Bambölen kylästä. Talo siirrettiin alueelle jo vuonna 1934. Museoalue koostuu yli kahdestakymmenestä rakennuksesta, jotka on siirretty tälle alueelle eri puolilta Ahvenanmaata.


Perinteisesti pihapiiri jaettiin mies- ja karjapihaan entisaikoina. Päärakennus ja pihatupa sekä erilaiset yöpymiseen ja tavaroiden säilytykseen käytetyt aitat on laskettu miespihaan kuuluviksi. Karjapihaan puolestaan kuului talli, vaunuliiteri, navetta ja lampola latoineen, härkätalli sekä muut eläinsuojat ja ulkorakennukset.

Usein tiloilla oli myös muita rakennuksia, jotka eivät sijainneet ihan pihapiirissä kuten sauna, paja, riihi ja mahdollisesti venevaja. Alueella on myös tuulimyllyjä esillä.


Alueella on nähtävillä myös kruununvankila Vita Björn vuodelta 1784. Vankilaa käytettiin lähes 200 vuotta ja nykyään se toimii museona.

Alueen työntekijät ovat kivasti pukeutuneita 1800-luvun henkisesti ja opastavat tarvittaessa alueella.
Ulkoilmamuseoon on vapaapääsy ja se on avoinna 2.5.-15.9. päivittäin klo 10-17.

Kesäisin alueella järjestetään toimintapäiviä ja juhannusaattona täällä pystytetään juhannussalko, joka on iso tapahtuma.



Oli hauska kurkistaa sisälle taloihin ja yllättyä siitä miten hyvinkin vaatimattomaan taloon on maalattu kattoon ja seinille todella koristeellisia kuvioita. Kerrossängyt toivat etäisiä muistoja lapsuudesta ja isovanhempien kesämökistä, jossa oli juuri tuollainen verhoilla varustettu kerrossänky, jossa olen itsekin nukkunut lapsena.





Ulkoilmamuseossa tilan kotieläimet olivat puusta mutta löytyihän sieltä ihanan pehmeitä ahvenanmaanlampaita, jotka hoitivat niityn maisemointia kesätöinään. Niitä olikin sitten kiva vähän rapsutella.


Kastelholman linna


Tätä pidemmälle ei tällä reissulla päästy Kastelholman linnaan. Meitä odotti jo illallinen Smakbyssä tien toisella puolella. Ehdottomasti tänne on päästävä uudelleen!

Kastelholman linna on Ahvenanmaan ainoa keskiaikainen linna, jonka rakennustyöt aloitettiin 1300-luvulla. Linna on saanut ottaa vastaa monia kuninkaallisia vieraita. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa vieraili linnassa 1556. Hänen poikansa kuningas Eerik XIV istui puolestaan linnassa vankina vuonna 1571.


Näköalatorni Högä C, Godby ja kahvila Uffe på berget


Vielä ennen siirtymistämme Silja Linen terminaaliin ja laivaan pääsimme kipuamaan kukkulalle, jonka huipulla oli näköalatorni Höga C. Ahvenanmaalla näitä torneja riittää ja onneksi meidän matkalle osui niistä yksi. Finströmin Godbyssä, Färjsundetin salmen, sillan ja tietunnelin kohdalla kannattaa pysäyttää ja siirtyä kipuamaan. Tornista voi kirkkaalla säällä nähdä "viiteen pitäjään ja useita kirkontorneja". Näkötorni on jännä elämys koska se heiluu myös tuulessa. Torni ei sovellu lapsille. Kahvitella voi sitten Uffe på berget -kahvilassa tornin alapuolella. 



Hyvää matkaa Ahvenanmaalle tänä kesänä! Lomamatka lähelle on ympäristötietoinen valinta!


(Kommentit koskien alkoholia joudun Eviran ohjeistuksen mukaan poistamaan mutta muuten 
kommenttinne ovat aina erittäin tervetulleita postaukseen!) 



16 kommenttia:

  1. Voi miten mukavat muistot tulvivat mieleen tästä postauksestasi - oli hieno lehdistömatka ja kyllä Ahvenanmaa syyskuisissa tunnelmissakin oli upea kohde! Tuolla Merikorttelissa viihtyisi koko päivän, nähtävää paljon ja tietysti nuo peltipizzaleivät kruunaisivat shoppailupäivänkin! Nyt alkoi tekemään kovasti mieli tuoretta omenamehua, oli muuten mielenkiintoinen se omenamehu-tasting, yllättäviä makuja & suosikkeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt tekisi taas mieli nousta laivaan ja seilata Ahvenanmaalle. Me pääsimme kokemaan ihan kesäisen reissun vaikka syyskuun alussa oltiin matkalla. Lämmintä taisi olla +20C vaikka pipo merellä tarvitsikin.

      Merikorttelissa minua viehätti se ettei siellä ollut mitään krääsää tai muovista. Paikallisten tuottajien ja käsityöläisten töitä esillä/myynnissä. Koko paikka henki aitoutta. Harmittaa vähän ette PUB Niska ollut auki niin olisin saanut uuden Niskan ravintolan listaani.

      Omenoille valitettavasti allergisena jouduin sivusta seuraamana teidän omenamehu-tastingia. Uskon, että oli hyviä makuja kuten myös noissa punaposkisissa omenoissa.

      Ihana reissu meillä oli - kiitos vielä matkaseurastasi ♥

      Poista
  2. Kiitos kivasta jutusta! Suunnittelemme juuri pyöräretkeä Ahvenanmaalle. Sain hyviä vinkkejä, tuonne museoalueelle olisi mentävä. :) Kivaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu Tuire, että löysit vinkkejä teidän pyöräreissua varten.

      Kun menen uudelleen Ahvenanmaalle haluan itse käydä myös Pommern laivassa ja Merimuseossa. Myös Ahvenanmaan lukuiset majakat kiinnostavat minua. Myös kirkkoja olisi hauska käydä katsomassa ympäri mannerta ja saariakin. Tuntuu, että Ahvenanmaa pystyy kyllä tarjoamaan paljon katsottavaa ja koettavaa.

      Kivaa kesäkuuta myös teille ja hyvää pyöräreissua Ahvenanmaalle :)

      Poista
  3. Ihana ja kattava postaus! Melkein kaikki näistä ovat minulle tuttuja.
    Yksi pikku virhe mukana oli. Nimittäin se että Stallhagen sijaitsee paikkakunnalla GODBY ei GOTBY. Virhe ei ole kirjoitettuna suuri, mutta kun täällä Ahvenanmaalla on myös paikka nimellä GOTTBY, niin sekaannusta voi tulla jos lähtee etsimään paikkaa hiukankaan väärällä nimellä.
    Mukavaa kesän alkua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ♥ On suuri kunnia jos Ahvenanmaalla asuva henkilö antaa positiivista palautetta. Kiitos myös, että huomasit tuon virheen. Käyn heti korjaamassa sen sillä vaikka kyse ei ole kuin yhdestä kirjaimesta niin se on aiheuttaa päänvaivaa ja ajanhukkaa sille, joka paikkaa etsii. Hyvä kun sinä huomasit.
      Mukavaa alkanutta kesää myös sinulle sinne ihanalle Ahvenmaalle ♥

      Poista
  4. Olipa ihanan kattava postaus teidän reissusta. Jotenkin jäi nyt keramiikan kuvat silmiin pyörimään.
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ihanuus ♥ Meidän reissu oli kyllä ikimuistoinen. Vaikka se kesti vain kaksi päivää tuntui viikolta! Minua jäi harmittamaan parikin kivaa keramiikkajuttua tuolta SALTista.
      Kivaa kesäkuun alkua!

      Poista
  5. Ahvenanmaalla en ole koskaan ollut mutta kovasti haluaisin mennä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain suunnittelemaan vaikka pyöräretkeä Ahvenanmaalle. Siellä muuten todella tasaiset maastot ajella ja merkittyjä reittejä pyöräilijöille. Tässä lisätieto pyöräilystä:
      http://www2.visitaland.com/fi/py%C3%B6r%C3%A4ily

      Poista
  6. Mä en ole Ahvenanmaalla koskaan tainnutkaan käydä, jälleen yksi paikka mihin pitää vielä joskus suunnata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä teidänkin perheelle oivallinen lomakohde kun tytär vähän kasvaa. Oma auton mukaaan ja laivalla Ahvenanmaalle. Siihen voisi yhdistää sitten vaikka Turun reissun ja Naantalin Muumimaailman :)

      Poista
  7. Olen käynyt tuolla kouluaikoina luokkaretkellä! Pitäis käydä kyllä uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en koskaan kouluaikana päässyt harmikseni Ahvenanmaalle. Olin kateellinen kavereille, joiden kouluista tehtiin matkoja saaristoon. Me kävimme vain muualla Suomessa.
      Suosittelen kyllä - Ahvenanmaa lumosi minua aikakin aihan täydellisesti.

      Poista
  8. Olisi mukava käydä tutkimassa tuota omena tarhaa. Siinäpäs lomakohde miehelle ehdotettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenatarhat ovat kauniita. Ja tuo idea "omasta omenapuusta" tuntuu myös hauskalta. En muista nähneeni koskaan aiemmin näin paljon punaposkisia omenoita puissa. Harmi kun olen itse allerginen omenalle mutta onneksi voi edes katsella!

      Poista