kesäkuuta 13, 2019

Nissbackan veistopuiston kesänäyttely esittelee Laila Pullisen nuoruudentöitä


Nissbackan veistospuiston kesä 2019 avattiin eilen auringonpaisteessa Sotungissa Vantaalla. Kävin itse Nissbackan kartanon mailla ja Laila Pullisen veistopuistossa ensimmäistä kertaa elämässäni jo heinäkuussa 2017. Vierailusta syntyi silloin myös postaus tänne blogiin. Kirjoitin silloin näin:

"Nissbackan kartanon veistospuistosta on vaikea kirjoittaa vain sanoja muodostaen niistä lauseita kuvailemaan tätä ainutlaatuista paikkaa. Tässä veistospuistossa pitää ehdottomasti päästä kävelemään, kuuntelemaan, haistelemaan ja kokemaan se kokonaistaideteos, jonka historiallinen maisema ja kuvanveistotaide muodostavat yhdessä. Nissbacka on todella vaikuttava. Kartanopuisto ilman kartanoa mutta maisema täynnä vanhoja puita ja ilmaisuvoimaisia kuvanveistäjä Laila Pullisen veistoksia sekä taideteoksia. Tällä paikalla on oma henkensä ja historian kerroksellisuus. Nissbackassa aikakäsitys katoaa kun antaa ympäristön sekä taiteen puhutella itseään."

Edelleen allekirjoitan sen mitä kaksi vuotta sitten kirjoitin. Nissbacka pitää itse kokea!


Laila Pullinen tunnetaan naiskuvanveistäjänä, joka käytti töissään aika miehekkäitä materiaaleja kiveä ja pronssia. Nissbackan kartanon vaihtuva kesänäyttely esittelee tänä vuonna ensimmäistä kertaa Pullisen nuoruudenaikaisia töitä. Mielenkiintoista minusta on se, että taiteilija on hyödyntänyt näissä töissään paljon kierrätysmateriaaleja.

Kesällä 2018 Nissbacka esitteli Laila Pullisen ensimmäisen näyttelyn 60 vuotta sitten Galleria Artekissa 1958. Tänä kesänä vuorossa on Laila Pullinen Haarautuvien polkujen puutarha - Muoto- ja materiaalitutkielmia 1959-1999 -näyttely.


Laila Pullisen poika Jean Ramsay totesi avajaissanoissaan, että nykyään nämä Pullisen teokset luokiteltaisiin kenties "kokeellisiksi", mutta taiteilija ei itse tästä termistä pitänyt, vaan hän oli huudahtanut aina sen kuulleessaan:

"Minä en kokeile - minä tutkin." - Laila Pullinen 

Laila Pullinen oli ensimmäiseksi ostanut Unescolta saamallaan stipendillä vuonna 1960 Olivetti Lettera -matkakirjoituskoneen, joka kuitenkin hajosi käytössä. Rikkoutuneen koneen osista syntyi kuitenkin seuraavana vuonna hitsaamalla teokset Olivetti Lettera - Uteliaat ja Olivetti Lettera - Monumenttiluonnos. Kirjasimien varsien päässä olevat kirjaimet ikään kuin katselevat uteliaasti ympärilleen. Humoristisen hauska teos mielestäni!


"Debytoituaan ensimmäisessä näyttelyssään pääsääntöisesti figuratiivisiksi luokiteltavilla kirjasinmetallifiguureilla Pullinen suuntasi jatko-opintojen perässä Italiaan, jossa eurooppalainen informalismi olisi lopullisesti vakiinnuttava muotonsa 1960-luvun alkuvuosina. Jo ennen tuota matkaa hän oli nähnyt vuonna 1955 Lontoossa suuren Barbara Hepworthin retrospektiivin, joka innoitti nuorta taiteilijaa murtautumaan figuratiivisen taiteen alueelta viitteellisempään kolmiulotteiseen muotokieleen."

Nissbackan veistospuiston kotisivut, Jean Ramsay


Laila Pullinen jatkaa seuraavaksi "tutkimuksiaan" romuraudan ja puun kanssa. Taiteilija tekee mm. Hakkilan romuvaraston hellanosista hitsatun Passio (1959) teoksen, joka huomioidaan Suomen taideakatemian kolmivuotisnäyttelyssä. Valitettavasti tämä teos hajoaa ja sitä ei enää ole mutta kuvan voi kurkata Nissbackan kotisivuilta.



Taidemaalari ja professori Tero Laaksonen, Laila Pullisen säätiön hallituksen taiteilijajäsen ja Laila Pullisen ja Magnus Ramsay pitkäaikainen ystävä piti koskettavan puheen avajaisissa.

Myöhemmin Pullinen työstää Nissbackan mailta raivattuja kantojakin ja maan alta löytyneestä ruostuneesta öljykanisterista syntyy pari taideteosta. Kaikki taiteilijan pääsuunnista poikkeavat materiaalitutkielmat ovat nähtävissä nyt ensimmäistä kertaa samassa tilassa, Nissbackan Ateljee-galleriassa. Ne ovat hyvin erilaisia kuin totutut Pullisen työt ja mielenkiintoisia "tutkimuksia".



Nissbackan veistospuisto on avoinna 1.6. - 1.9.2019 keskiviikkoisin 12-18 ja sunnuntaina 12-16. Puiston ja peruskokoelman esittely on aina sunnuntaisin klo 14. Kehotan osallistumaan siihen sillä Jean Ramsayn vetämällä kierroksella saa paljon tietoa ja hänen tarinoitaan voisi kuunnella loputtomiin. Sisäänpääsy veistospuistoon, pysyviin kokoelmiin ja Ateljee-galleriaan on 8€ - alle 15v lapset veloituksetta näyttelyyn.


Sain itse aikoinaan yksityisesittelyn taiteilijakotiin mutta nyt sinne voi päästä myös vierailemaan.

"Viime vuoden tavoin veistospuiston yhteydessä sijaitseva Laila Pullisen taiteilijakoti on myös avoinna kesällä 2019, kuitenkin pääasiallisesti vain ryhmille varauksesta, 80€/ryhmä. Kuten vuonna 2018, on myös yleisöllä pääsy taiteilijakotiin ilman ennakkovarausta joka kuun parillisena sunnuntaina (2.6, 16.6 ja 30.6 / 14.7 ja 28.7 / 4.8 ja 18.8), klo 13 ja 15.30 . Sisäänpääsy taiteilijakotiin on 8€, ja sisältää opastuksen. Yhteislippu: Taiteilijakoti + peruskokoelma & puisto = 15€."


Nissbackan veistospuiston yhteydessä on nykyään myös sunnuntaisin säävarauksella pop up-kahvila Café Anja & Annikki, josta ostettuja virvokkeita voi nauttia puistossa. Kiva lisä taiteen nauttimisen ohella!

Jos et vielä ole käynyt Nissbackan veistospuistossa kannattaa se tänä kesänä ottaa haltuun.




10 kommenttia:

  1. Laila Pullinen oli hieno taitelija. Tuolla olisi mielenkiintoista käydä. Paikka näyttää todella vihreältä. Onko tämä kaukana Helsingistä? Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi - Laila Pullinen oli hieno taitelija ja poikkeuksellinen nainen. Nissbacka on Vantaalla mutta ei todellakaan kaukana tai vaikeasti löydettävissä. Paikka sijaitsee lähellä Hakunilaa eli Lahdentien ja Kehä III "yhtymäkohdassa". Kehältä poistutaan Hakunilan suuntaan ja ajetaan Hakunilan tietä kääntyen Sotungintielle. Sitten löytyykin jo viitoitus paikkaan. Jos liikkuu pääkaupunkiseudulla niin ehdottomasti suosittelen piipahtamaan nyt kesällä. Mukavaa uutta viikkoa Sinikka!

      Poista
  2. Tämä veistospuisto kuulostaa todella mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puisto on mielenkiintoinen ja siellä tulee mieleen ettei oltaisi Suomessa ollenkaan. Kivinen vijamakasiini (jossa on näyttelytila) tuo mieleen vanhan linnan. Osa veistoksista on ulkotilassa ja muodostavat kokonaistaideteoksen luonnon kanssa. Suosittelen piipahtamaan :)

      Poista
  3. Laila Pullinen on minulla jäänyt pimentoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvanveistäjä Laila Pullinen (1933-2015) oli yksi Suomen modernistisen kuvanveiston ehdottomia mestareita. Hän oli monella tapaa uranuurtaja sekä naisena että taiteilijana, jonka töitä löytyy useista kansainvälisistä museoista. Myös Hki-Vantaan lentokentällä on Pullisen töitä.

      Poista
  4. Kiitos vinkistä! Herätti mielenkiinnon varsinkin tuo kirjoituskoneen osista tehty teos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Teresa! Kirjoituskone oli iso hankinta ja kun se hajosi muuttuivat sen osat taiteeksi. Hauska metamorfoosi.

      Poista
  5. Todella mielenkiintoinen kohde ja tänne olisi kiva vielä vaihto-oppilas Suomessa ollessaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti myös vaihto-oppilaalle kohde olisi mielenkiintoinen ja erilainen. Taide on osana luontoa ja samalla voi olla myös ulkona. Itse Nissbackan miljöö on jo kiinnostava ja siihen liittyvä historia itse taitelijan lisäksi. Suosittelen!

      Poista