toukokuuta 08, 2016

Toukokuun toinen sunnuntai

Ihanan lämpimän toukokuun toisen sunnuntain ilta :) Tälle päivälle sattuivat sekä äitienpäivä että isäni syntymäpäivä joten tein oikein ISON ja hedelmäisen kakun päivänsankarien kunniaksi. Koska ilma niin kuuma päätin jättää tämän nakukakuksi ja täytteeksi vain kermaa mutta sitäkin enemmän. Meillä ei koskaan pihistellä kakkujen teossa eikä täytteissä. Isäni on melkoinen kakkuhiiri ja kyllä äidillekin kakut maistuvat! Prismasta ostin mansikoita, joista kaikki eivät kyllä olleet ihan makoisia - toiset kyllä ihan suussa sulavia mutteivat toki vedä vertoja kotimaisille mansikoille. Pensasmustikkaa, persikkaa ja banaania piti tämä kakku myös sisällään. 



Mummi - siis äitini - oli saanut ihan helyyttävän äitienpäiväkortin kummitytöltäni 8v. Mummille on piirretty värikkäitä sydämiä onnentoivotuksen lisäksi. Ja totta kai punaisia ruusuja äidille.


Meillä kun leivotaan saa aina olla valppaana tämän yhden karvakaverin kanssa. Niin kauan ei ole huolta kun kakku on korkealla ruokapöydällä mutta pitäähän bloggaajan nostaa se parempaan luonnonvaloon ja silloin saattaa joku iskea kieltään lipoen. Kakkukyttääjä oli saanut jo nuolla vähän kermavaahtoa mutta aina kannattaa silti tarkkailla jos jotain sattui putomaan....
Siitä erikoinen tämä meidän russeli on, että hänelle uppoavat niin mansikat, mustikat ja persikat. Tänään meni myös pala banaania, joka ihan vahingossa putosi lattialle. 



M - O - T - H - E - R 

"M" is for the million things she gave me,
"O" means only that she's growing old,
"T" is for the tears she shed to save me,
"H" is for her heart of purest gold;
"E" is for her eyes, with love-light shining,
"R" means right, and right she'll always be,
Put them all together, they spell 
"MOTHER" 




Äitienpäivä sujui oikein leppoisasti yhdessäolon merkeissä. Vähän suolaista ja paljon makeaa
- tai ei kakku oikeastaan edes ollut makea vaan todella raikas - kahvittelua ja aurinkoa äitienpäivässä. Siitä oli tämä toukokuun toinen sunnuntai tehty. Karkaisin vielä kotimatkalla pikaisesti Roihuvuoreen vähän ennakkoon hanamin viettoon mutta siitä myöhemmin lisää...


Miten teidän äitienpäivän vietto sujui? 
Tuliko syötyä kakkua yli sallitun määrän tai mahdollisesti vaikka 
grilliherkkuja päivänsankarin kunniaksi? 

Hyvää äitienpäivän iltaa kaikille ♥♥♥ PUSS

6 kommenttia:

  1. Herkkuja hillitysti, mutta ruokaa aivan liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mukavalta äitienpäivältä Outi :)
      Aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  2. Ihana kakku!

    Tein anoppilassa mansikoin, mustikoin ja mintunlehdin koristeltua granolatorttua aamiaiseksi, aamiainen nautittiin ulkona. Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kakku oli kauniimpi näin kuin leikattuna! Ei ihan marjat yhtä sotilaallisessa järjestyksessä kakkulapion ensipuraisun jälkeen :D

      Kuviesi perusteella teilläkin ollut melko mukava ja makoisa äitienpäivä. Tarmo <3

      Poista
  3. Kyllä on raikkaan näköinen kakku ja voileivät. Mummilla käytiin ja mummi näytti niin sirkeältä ja ruskettuneelta. Mummi täyttää 95v ensi kuussa ja asuu yksin ja siellä oli tiskaamassa kun menimme. Nauraen luetteli kaikki monet kirjat mitä oli viime aikoina lukenut ja, että enää vain 5v hänen 100v juhliin. Olen niin ylpeä, että moinen postiiviinen tehopakkaus on minut kasvattanut. Sieltä anoppilaan ja syömään appiukon kanssa, anoppi ei jaksanut lähteä. Ei siten tarvinut kokata, nauttia vaan, vaikka anoppi suretti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Kakku ja voileivät oli tehty tilaustyönä :) päivänsankarien mieltymysten mukaan.

      Onpas sinulla vireä mummi. 95v on kunnioitettava ikä ja yksin asuu! Positiivinen elämänasenne on kyllä tärkeää pitkää elämää ajatellen ja voit on syystä ylpeä hänestä. Kurjaa ettei anoppi jaksanut lähteä syömään...

      Aurinkoa viikkoosi <3 ja Samulle rapsuja!

      Poista