syyskuuta 11, 2015

Helsinki Design Week - L3 Muotoilumakasiini

Helsinki Design Week starttasi 11.kerran 3.syyskuuta ja kaupunkifestivaali kestää nyt tulevaan sunnuntaihin saakka. Ihan huikean paljon tapahtumia ympäriinsä pääkaupungissamme ja tänä vuonna festareilla on yli 200 erilaista tapahtumaa.  Minulle tuli ihan valinnanvaikeutta päättää minne kaikkialle menen nauttimaan viikon annista koska joka paikkaan ei yksinkertaisesti vain ehdi :) Jos pitäisi joskus yhden kesälomaviikon tässä syyskuun alussa voisi surffailla tapahtumasta toiseen kaiket päivä....ei muuten yhtään hullumpi idea nyt kun ilmatkin todella kesäiset :)

 Näkymä L3 terassilta entiselle telakka-alueelle.

Jätkäsaaren L3 Muotoilumakasiini on HDW:n päänäyttely. Lars Sonckin suunnittelema ja onneksi suojeltu sataman käytöstä vapautunut vanha tiilirakennus luo hyvä puitteet esitellä muotoilua. Näyttelyssä on mukana 40 huippubrändiä sekä Suomesta että ulkomailta. Syy miksi ehdin ammattilaispäivänä viettää vain rajallisesti aikaa Habitaressa johtuu juuri siitä, että jumahdin Muotoilumakasiiniin vähän suunniteltua pidemmäksi ajaksi. Mutta ei haittaa sillä L3 tarjosi niin huikeita juttuja ettei sitäkään halunnut juosta läpi.


Fritz Hansenin ajatonta tanskalaissuunnitelua jo vuodesta 1872. Olen ollut onnekas ja vieraillut Fritz Hansenin tehtaalla muutamia vuosia sitten ja taitavat käsityöläiset tekivät minuun silloin lähtemättömän vaikutuksen. Muistan vieläkin Egg-tuolia nahalla verhoilleen, äärimmäisen taitavan tanskalaisen, hieman jo iäkkäämmän miehen, jonka työskentely oli kuin taidetta. Eriväriset Seiska-sarjan tuolit taustalla ja istumaan houkutteleva uusi Fri-loungetuoli. 


Fiskarin vanhan ruukkialue on puuseppä Kari Virtasen ja Nikarin kotipaikka. On ollut kunnia myös vierailla Nikarin puusepänverstaalla ja sieltä löytyy ihan uskomattoman taitavaa puusepäntaitoa. Osastolla esitelty Café Scandi -uutuusmallisto on ajattoman tyylikäs.


Johanna Gullichsenin tyylikkään hillittyjä, graafisia kankaita. Uusi kudottu villamallisto on myös paloturvallinen ja soveltuu siksi myös julkisiin tiloihin. 



Innon ja Secto Designin yhteisosasto on tyylikkään yksinkertainen. Milanon messuilla ensiesitelty Varsi 1000 Secto Design oli mielenkiintoinen ja mahdollistaa valaisimien seinäkiinnitteisesti asettamisen haluttuun kohtaan. 


Atélje Sotamaa julkisti Helsinki Design Weekillä mielenkiintoisen Atélier House -puutalokonseptin. Lisäksi osastolla oli koira, joten jostain kumman syystä juutuin tähän melko pitkäksi aikaa rapsuttelemaan tätä ihanan tottelevaista vajaan vuoden ikäistä Weimarin seisojaa :) hellyttävä otus ja verrattuna omaan russeliriiviööni todella rauhallinen tapaus. Koiralla oli joku hauska nimi mutta nyt ei tule vain mieleen mikä se oli... :D

Suomen Käsityön Ystävien osasto oli upea myös. Saanan ja Ollin uutusryijy Elonkierto oli jännä ja pidin siitä, että ryijyn pohja oli valkoinen ja siinä oli symmetriaa. Uutta ovat myös Pentagon Designin ryijytyynyt, joiden kaikki tarvikkeet mahtuu tuohon kuvassa näkyvään salkkuun. En tiedän riittäisikö kärsivällisyyteni tekemään kokonaista ryijyä mutta voisin aloittaa tällaisella ryijytyynyllä. 

Käsitöiden tekemisharrastus pitäisi taas herättää vuosien tauon jälkeen omalta kohdaltakin henkiin. Jos jo murrosikäisenä sain kudottua kangasta ja mattoja, virkattua, kudottua ja ommeltua niin eiköhän se edelleenkin onnistu :) Sitä paitsi keväällä lehdissä kirjoitettiin useassa julkaisussa sitä miten terveellistä käsitöiden tekeminen on aivojen kannalta



Vasemmalla kuvassa Dog Designin luontoaiheinen Retki-ryijy. Pentagon Designin punertava sävyinen Hehku-ryijy on viime vuodelta ja tämän vuode sinisävyinen uutuus on nimeltään Hohde. Mielettömät värit ja kolmiulotteisuus. Näitä olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka kauan...


Muuramen osastolla todella virtaviivaisia, matalia tv-tasoja ja jännä hevossomiste.


Toisen kerroksen näyttelytila L3 Muotoilumakasiinissa sisältää vähemmän osastoja koska siellä on workshop-, seminaari- ja kahvilatila kävijöille. Kahvilan tarjoilu loihtii villiyrittikokki Sami Tallberg, joka palkittiin 2.9. Vanhalla Ylioppilastalolla Muoto2015-gaalassa ruokateosta. Onnittelut Sami! Samin ruokia pääsin maistamaan keväällä yhdessä ruokabloggareiden tilaisuudessa ja sillä perusteella voin kyllä uskoa, että tämänkin kahvilan tarjottavat ovat maistuvia.


Iittalan osastolla Leimu-lasivalaisimia ihanalla 50-60 lukulaisella harmaansinisellä lasimassalla. Harmaita Meno-kasseja, himoitsemiani Vakka-rasioita by Elina ja Klaus Aalto.



Iittalan syksyn uutuus on Aarre-sarja, joka on kunnianosoitus suomalaisen lasitaiteen mestarille, professori Oiva Toikalle. Aarre-sarjan seinäkoristeita ovat suunnitelleet Aalto+Aalto, Markku Salo ja Anu Penttinen. Ainakin Iittalan nettisivujen mukaan Aarre-seinäkoristeet ovat kahta mallia lukuunottamatta jo tilapäisesti loppu. Jokainen tuote on suupuhallettu ja yksilöllinen. Uusia tulee kun puhaltajat ehtivät tekemään. Aarre-sarjan tuotteilla on myös kauniita nimiä Anemone, Tähtisumu, Saturnus, Seseli, Simpukka, Papaver, Kentauri ja Koralli.



Lisäksi L3 Muotoilumakasiinissa on Japanese Design Revisited -näyttely heti sisääntulossa.


Kiinnostava tuttavuus on taiteilija minä perhonen ja hänen tuotteensa. Tästä linkistä minä perhosen kotisivuilla, josta selviää mistä tämä mielenkiintoinen nimi on päätynyt japanilaiselle suunnittelijalle.




Katutasosta löytyy vielä Samuli Naamangan näyttelytila. Samuli sai juuri Asko Avonius Award 2015 palkinnon. Näyttelyssä laajasti Samulin upeaa tuotantoa vuosien varrelta.


Ihan vieressä on Hanna Sarenilla pieni pop up-näyttelytila. Ihanan värikkäitä pikkulaukkuja ja kenkiä. Vastapainona tyylikästä mustaa toisella seinällä.




L3 Muotoilumakasiiniin on vapaa pääsy joten jos huomenna haluaa nähdä tyylikkäitä uutuuksia tai ajattomia vanhoja klassikoita kannattaa suunnata Länsiterminaaliin. Jos tulet autolla ole tarkka pysäköintikiekon kanssa ettei tule sakkoja....itse vältyin mutta tuttava sai lapun ikkunaansa.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oli kyllä tyylikästä mutta myös joukossa myös ihanaa värikkyyttä esim. Suomen Käsityön Ystävien osastolla. Jäi vähän kutkuttamaan tuo ryijytyyny juttu...

      Poista