heinäkuuta 07, 2025

Kirkko - heinäkuun blogihaaste

 

Tänään päätin ensimmäisen vähän harmaan kesälomapäivän kunniaksi tarttua blogikollega Kristiina K:n heittämään blogihaasteeseen. Kristiinan saatesanoin "Tällä kertaa haluan nähdä millaisia kirkkoja teidän kuvistanne löytyy. Oma kuvani on otettu Maarianhaminan St. Göransin kirkon takapuolelta." Otin todella mielelläni haasteen vastaan koska minähän olen suuri kirkkoarkkitehtuurin ystävä. Matkoillani pujahdan usein viileisiin kirkkosaleihin pois kaupungin hälinästä lepuuttamaan jalkojani hetkeksi paksujen kiviseinien suojaan. Enkä selvästikään ole ainoa koska kirkoissa on aina ihmisiä olet sitten missä tahansa maailman kolkassa. Yritin pohtia ja puntaroida minkä lukemattomista kirkoista minä valitsisin tähän postaukseen ja pakko myöntää, että se oli aluksi ihan mahdoton tehtävä. 

Koska en pystynyt valitsemaan vain yhtä kirkkoa otin mukaan postaukseen useamman itselleni merkityksellisen kirkon. Toivottavasti minua ei diskata tästä blogihaasteesta em. takia. Yritin myös epätoivoisesti etsiä vanhoja valokuvia vuosikymmenten takaa itselleni tärkeistä kirkoista Italiassa. Valitettavasti valokuvien laatu oli niin surkea ettei niistä yksikään ollut kelvollinen julkaistavaksi postauksessa. Osa valokuvista onkin lainattu Pexels-kuvapankista.  

Kuva Pexels

Ensimmäisellä reppureissullani minun pääni meni ihan pyörälle kun pääsin pitkän jonottamisen jälkeen vihdoin sisälle Pietarinkirkkoon (Basilica di San Pietro in Vaticano). Jo seisoessani Pietarinkirkon aukiolla tajusin rakennuksen mittakaavan sekä sen valtavan koon joten ei ihme, että kirkon rakentaminen kesti kokonaiset 120 vuotta. Rakennustyöt venyvät koska suunnitelmat muuttuivat ajan kuluessa ja myös arkkitehdit vaihtuivat. Michelangelon kauden suurin anti rakennushankkeelle oli kirkon suuri kupoli, jonka huipulle kiipeäminen nosti sekä sykettä että hien pintaan mutta oli sen arvoista. Pietarin kirkko mykisti kaikessa loistossaan ja sai melkein kyyneleet silmiin. 






Kuva Pexels 

Reppureissu jatkui Firenzeen, jossa totta kai piti päästä vierailemaan Firenzen Tuomiokirkkoon eli Duomoon (Cattedrale di Santa Maria del Fiore). Upea goottilaista ja renessanssia yhdistelevä kirkko oli myös todella vaikuttava. Katedraalin punainen tiilikupoli loisti Firenzen kaupunkikuvassa hienona maamerkkinä ja täälläkin kupoliin kivuttiin 463 askelmaan paahtavassa kesähelteessä. Kirkkosalista muistan, että tuijotin niska nurin täysin lumoutuneena 3600 neliömetrin kokoista maalausta, joka esittää viimeistä tuomiota. Tunnelma katolilaisissa kirkoissa on myös jotenkin erilainen kuin luterilaisissa ja melkein tein jo ristinmerkin hätäpäissäni turistina. 


Kuva Pexels 

Kolmas äärimmäisen tärkeä kirkko minulle on Sikstuksen kappeli Vatikaanissa. Olin jo lapsena kotona selaillut taidekirjoja, joissa oli värikkään kauniita kuvia kappelista ja sanoin topakasti "matkustavani tuonne kirkkoon isona". Taiteellinen äitini oli myös kertonut minulle enemmän maalauksista sekä niiden tekijöistä. Sikstuksen kappeli (Cappella Sikstina) on paavin yksityinen kappeli, johon paavi Sixtus IV kutsui taiteilijoita koristelemaan seiniä ja kattoja taiteella. Michelangelo ja Rafael olivat kaksi suurinta tilattua taiteilijaa. Michelangelolta kului neljä vuotta tehdä kappelin 800 neliömetrin katto ja samalla hän myös menetti terveytensä. Kattofreskojen maalaustyö tehtiin selällään ja osittain myös pää takakenossa. Kosteaa maalia valui Michelangelon päälleen ja vaikeat asennot aiheuttivat kulumia hänen niskaansa sekä selkäänsä. 

Haluan nostaa tähän postaukseen myös suomalaisia kirkkorakennuksia, jotka ovat hyvin erilaisia verrattuna italialaisiin kirkkoihin. Suomea kiertäessäni olen tarkoituksella käynyt tutustumassa myös vähän vanhempaan kirkkoarkkitehtuuriin, josta haluan nostaa esille muutamia kirkkoja sekä yhden mausoleumin.

Hattulan Pyhän Ristin kirkko 1400-luvun loppupuolelta on Hämeen vanhin kirkko. Vierailu tässä punatiilisessä kirkossa on huikea aikamatka satojen vuosien taakse keskiaikaan. Aikaan, jolloin Pyhän Ristin kirkko oli maailmalla tunnettu pyhiinvaelluskohde koska kirkossa oli palanen Kristuksen ristiä. Tuota ristin palaa siellä ei enää aikoihin ole ollut mutta kirkko on edelleen kuuluisa upeista maalauksistaan, jotka peittävät kirkon katon ja sisäseinät. Kirkon saarnastuolit ovat taitavaa käsityötä vuosisatojen takaa ja kirkosta löytyy myös "keskiaikaista musiikkia soittava opas". Tästä postaukseen kirkosta. 

Pyhämaan "ihmeitä tekevä" uhrikirkko on kirkkotaiteen helmi, joka löytyy Pyhämaan Luodosta Varsinais-Suomen ja Satakunnan rajalta. Pyhämaan uhrikirkko on yksi niitä harvoja 1600-luvulla rakennettu puukirkkoja, joka on aikojen saatossa säilynyt tulipalolta tai muilta katastrofeilta. Astuessaan sisälle hämärään kirkkoon kirkkaasta auringonvalosta menee hetki ennen kuin silmä tottuu. Nähdessään lopulta kirkon sisätilojen upeat koristelut ymmärtää miksi tämä paikka on kirkkotaiteen todellinen helmi. Tästä pääset kirkosta tehtyyn postaukseen. 

Suomessa on seitsemän Unescon maailmanperintökohdetta, joista Petäjäveden vanha kirkko on yksi. Tämä vanha kirkkorakennus edustaa pohjoismaista puukirkkoarkkitehtuuria ja hirsirakentamistaidon pitkää perinnettä. Petäjäveden kirkko on upea esimerkki siitä, kuinka paikalliset sovelsivat läntisen kulttuurin ja luterilaisen kirkon äärialueilla keskieurooppalaista arkkitehtuuria ikivanhalla hirsisalvostekniikalla. Ja kaikki tämä tapahtui jo vuosisatoja sitten eli 1763-1764 kohosi kirkko Jaakko Klementinpoika Leppäsen johdolla Petäjävedelle. Tästä pääset alkuperäiseen postaukseen kirkosta.

Äitini piti joka kesä huolen siitä, että perheemme kesäloman matkaohjelmaan sisältyi aina myös paljon kulttuuria ja taidetta. Taisin olla 10-vuotias kun kävimme Sigrid Juséliuksen mausoleumissaIhan varma en ole iästäni mutta jotenkin liitän tapahtuman isoisäni kuolemaan samana kesänä. Muistan äidin kertoneen, että Sigrid (1887-1898) oli kuollessaan vain 11-vuotias nuori tyttö. Olisimme olleet hänen kanssaan lähes saman ikäisiä, mietin. Äiti myös selitti meille veljeni kanssa ettei keuhkotautiin eli tuberkuloosiin vielä tuolloin ollut mitään lääkettä, joka olisi parantanut tytön. Sigridin isä rakennutti erikoisen mausoleumin tyttärensä muistolle Porin hautausmaalle. Korkea, jotenkin itämainen katto sai rakennuksen näyttämään minusta satulinnalta ja seinillä oli valtavan suuria tauluja eli freskoja. Myös päivänkakkarat jäivät tuolta vierailulta ikuisesti mieleen. Tästä pääset postaukseen mausoleumista. 





Seilin kirkko 

Blogistani löytyy monia kirkkoihin liittyviä postauksia eli postauksen lopussa linkkejä niihin. Monet esimerkiksi Saariston Rengastien kirkoista ovat olleet mieleenpainuvia. Seilin saaren hyvin koruttoman vaatimaton kirkko sai aikoinaan minut kirjoittamaan näin blogiin.

"Muistan niin elävästi kevään 2010 kun Jenni Vartiaisen toinen albumi Seili julkaistiin. Kuuntelin sitä varmaan tuhansia kertoja ja erityisesti nimikappale Seili, Missä muruseni on ja Eikö kukaan voi meitä pelastaa kolahtivat minuun ja koskettivat. Koko levy oli järisyttävän hyvä (ja on vieläkin) ja sen kappaleet vaativat monia uusintakuunteluita. Tiesin Seilin synkästä historiasta ja sanoitukset alkoivat maalata kuvia tästä paikasta silmieni eteen. 

Minä olin nyt samalla matkalla kuin Sofia, ryysyläinen ja palaisin kolmen tunnin retken jälkeen lähtösatamaan. Sofia puolestaan ei palannut omalta soutuvenematkaltaan koskaan. Seilin saarelta ei lähdetty pois kun sinne oltiin tultu. Sofialla oli mukanaan 20 taaleria, naulat sekä lautaa ja häntä odotti Seilin hiekkamaa jossain vaiheessa..."




Kuva Pexels 

Kirkon ei tarvitse olla kullalla tai marmorilla päällystetty vaan hyvinkin yksinkertaisen karu kirkko voi koskettaa todella syvältä kuten minulle tapahtui Seilissä vuosia sitten. Toisaalta arkkitehtoniset suurkirkot maailmalla ovat todella upeita. Minulla on nyt "must to see" -listalla nähdä lopultakin valmistunut Barcelonan Sagrada Familia kirkko, jonka olen nähnyt 2000-luvun alkupuolella edellisen kerran. Nythän kirkon pitäisi vihdoin olla valmis 144 vuoden rakentamisen jälkeen. Minkälaisia muistoja sinulla on kirkoista? Onko sinulla jotain suosikkikirkkoa esim. oma rippi- tai vihkikirkko? 


Turun Tuomiokirkko, Suomen Kansallispyhättö - historiaa, taidetta, rauhaa 

Pyhän Marian kirkko Gdanskissa on ehkä maailman suurin tiilikirkko 

Praha on yksi Euroopan kauneimmista kaupungeista (Pyhän Vituksen katedraali)

From Russia with love - vol 3. (Iisakin kirkko)

Pyhän Birgitan kirkon raunioilla Vihdissä 

Espoon vanhan kivikirkon historiaa, seinämaalauksia ja jouluseimi 

Houtskär - Saariston Rengastien helmi (Pyhän Marian kirkko)

Haminan ympyräkaupungissa seikkailemassa (Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko)

Saariston Rengastiellä - vol II (Pyhä Mikaelin kirkko, Korppoo)

Saariston Rengastiellä - vol I (Nauvon kivikirkko) 

Seili saari - Själö 



3 kommenttia:

  1. Wau miten upeita kirkkoja olet nähnyt! Kauan niistä muutamia onkin rakennettu ja tulos on sen mukainen. Seilin saaren historia on surullinen.
    Oletko käynyt Turun Mikaelinkirkossa? Se on meidän vihkikirkkomme ja mielestäni ehdottomasti Turun kaunein sekä sisältä että ulkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ♥ Minähän olen sellainen "kirkkofani" ja helteessä kirkossa on aina ihanan viileää. Seili historia on todella surullinen ja kirkossakin eritettynä olivat spitaaliset "kuin häkissä". Tauti ei edes ollut kovin tarttuvaa. Ja myöhemmin Seiliin joutui mielenterveyspotilaat tai vaimot, joita miehet "eivät halunneet enää katsella kun vaihtoivat nuorempaan".

      Olen käynyt Turun Mikaelinkirkossa tai itse asiassa olen ollut siellä häissä. Äärimmäisen kaunis kirkko ja täytyykin seuraavalla Turun reissulla käydä siellä sisällä valokuvailemassa. Teillä on ollut todella kaunis vihkikirkko. Kivaa uutta viikkoa ja aurinkoa toivoisin myös kovasti!

      Poista
  2. Kattava postaus ei vain kirkkojen kuvia, vaan tietoakin!
    Useimmat tuttuja, mutta kuin uusia toisen silmin ja ajatuksin....

    VastaaPoista