heinäkuuta 08, 2022

"Vantaanjoki - tutkimusmatkailijan opas" kutsuu lähiretkelle vanhan kulttuurireitin varrelle

 




Kirja saatu arvostelukappaleena / SKS kirjat

Keväällä ilmestynyt Hanna Apajalahden uutuuskirja "Vantaanjoki - tutkimusmatkailijan opas" on viime kuukausien aikana ollut ahkerasti iltalukemisena ennen nukkumaanmenoa. Vaikka naapurikaupungin Espoon asukkaana olen melko paljon Vantaanjoen seutuja jo elämässäni kierrellyt ja paikkoihin perehtynyt toi tämä opas paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa. Vantaanjoen varsi rantateineen on todella vanha kulttuurireitti. 

Jokihan virtaa peräti kuuden kunnan -  Hausjärven, Riihimäen, Hyvinkään, Nurmijärven, Vantaan ja Helsingin alueilla. Em. kuntien lisäksi valuma-alue kuntiin kuuluvat Mäntsälä, Vihti, Järvenpää, Kerava, Sipoo ja Espoo. Vantaanjoki virtaa 99,1 kilometrin matkan kuohuen 40 koskessa ja laskee lopulta Vanhankaupunginlahteen Helsingissä. Apajalahden uusi opas kutsuu virkistäytymään joen varsilla kävellen, pyöräillen, meloen tai lumisena talvena hiihtäen. Ja mikä parasta tämä kaikki on koettavissa pääkaupunkiseudulla. 


Kirjan mukana on irrallinen kartta koko Vantaanjoen alueesta. Mietin olisi ollut parempi jos karttalehti olisi kuitenkin ollut kiinni kirjassa "ikään kuin haitarina" niin se ei hukkuisi niin helposti? Toisaalta irtokartan voi ottaa mukaan mutta toisaalta itselläni myös kirja varmasti kulkee reissulla repussa.

Vantaanjoen luonto on lailla suojeltua Natura 2000 -aluetta 59 kilometrin matkalta Nukarinkoskelta Vanhankaupunginlahdelle. Vantaanjokilaakson eteläosa on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Opas kertoo, että näiltä alueilta on löydetty paljon jäänteitä kivikautisesta asutuksesta jopa 8000 vuoden takaa! 

Aina ei tilanne esim. vedenlaadun kanssa ole ollut yhtä hyvä kuin nykyään. Ihmiset kun ovat ruopanneet ja rakentaneet jokea jo 1500-luvulta lähtien. Patoaminen on vaikeuttanut myös kalojen luonnollista vaeltamista. 1970-luvun loppu oli aikaa jolloin veden laatu oli huonoimmillaan. 

Paljon on tehty sen jälkeen, että on saatu veden laatu paremmaksi ja myös kaloja on istutettu jokeen. Myös ympäröivillä pelloilla on tehty muutoksia viljelyssä mikä on parantanut Vantaanjoen tilannetta. 



Kuva Nurmijärven Uutiset, Marjo J. Rämö 

Hanna Apajalahti on Vantaalla syntynyt ja Helsingissä asuva matkailija ja vapaa kirjoittaja. Koulutukseltaan Hanna on journalisti ja kulttuuritutkija. Hän on julkaissut aiemmin Kulttuurimatkailijan Lapin oppaan (Into 2017), jonka uudistettu versio Lappi pintaa syvemmälle (Into 2021) ilmestyi viime vuonna. Hannan tarinallinen tapa kirjoittaa vie mukanaan eikä kirja ole pelkästään "kuiva tietokirja"

Kun lehteilin kirjaa ennen sen lukemisen aloittamisesta rakastuin heti siihen koska kirjaan on lainattu myös vanhoja mustavalkokuvia historian havinasta. Yritän itsekin aina kirjoittaa niin, että tekstistä tulisi elävää paikkaan liittyvien henkilöiden ja tarinoiden kautta. Hannan tarinankerronta on minun mieleeni! 



Minua huvitti, että löysin kirjasta paljon Hannan täysin samasta kuvakulmasta otettuja valokuvia, joita itsekin olen reissuillani napsinut. Ehkä en olekaan ihan toivoton valokuvaaja 😉 Kirjassa on kuvia kaikilta vuodenajoilta mutta tarkoituksella valitsin tähän postaukseen kuvia, joissa kesä on läsnä muutamaa poikkeusta lukuun ottamassa. Itse olen näissä maisemissa käynyt toki ympäri vuoden. 



Kirjaan on lainattu myös muutamia runoja aina Aleksis Kivestä tähän Vesa Haapalan historiallisen kauniiseen runoon (Otava, Vantaa: runoja, 2007)




Kuinka monelle tulee mieleen kävellessään Vanhankaupunginlahden itäisen kosken maisemissa, että täällä on 1892 uitettu tukkeja? Kuva: Helsingin kaupunginmuseo



Myllylammi Vantaan kylässä

Tutkimusmatkailijan oppaassa lähdetään etenemään Vantaanjokea sen alkulähteiltä eli Erkylänjärvestä. Itse aloin jo suunnittelemaan reissua Hausjärvelle mistä kaikki saa alkunsa. Olen kolunnut hyvin joen loppupään ennen mereen laskua vuosien saatossa. Nurmijärvelläkin on käyty Myllykoskella mutta siitä syntysijoilleen Vantaanjoki pitää ottaa nyt pikku hiljaa haltuun. Tästä pääset postaukseen 7-veljeksen maisemissa vuodelta 2013, jossa mukana olivat vielä sekä Minnie että Masi koirat, jotka molemmat ovat nyt jo siirtyneet sateenkaarisillalle. 




Minussa pari vuotta sitten herännyt Luolanainen haluaa myös ehdottomasti Hyvinkäälle tutkimaan Pahnakallion luolia, jotka ovat jääkauden aikana syntyneet lippaluola ja rakokiviluola.

Tutkimusmatkailijan oppaassa on myös hyvin yksityiskohtaisesti kerrottu miten kussakin osassa Vantaanjokea saa kalastaa. "Nukarilla kalastus on sallittu niin virvelillä kuin perhokalastusvälineillä, paitsi koskessa itsessään. Onkiminen ja pilkkiminen on kielletty joen koski- ja virta-alueiden lisäksi kokonaan Lemmensillan yläpuolisen koskenniskan ja Hattaran suvannon välissä. Alueella voi kalastaa vapavälineillä, uistimella ja perholla muulloin kuin loka- ja marraskuussa."  Vantaanjoessa tavataan 34 kalalajin lisäksi myös nahkiaista. 




Riipilän alue on minulle ihan tuntematonta seutua mutta ehdottomasti kiinnostaa käydä katsomassa paikkaa, jossa jo kivikaudella on ollut melkoisesti asukkaita. Kivikaudella asuttiin kotatyyppisissä asumuksissa ja asuinpaikkaa on vaihdettu vuodenaikojen mukaan. Metsästys ja kalastus ovat määritelleet mihin kota kannattaa pystyttää. Kirjassa on kartta vesialueista kivikaudella ja vertailukohtana nykytilanne. Vesialueet ovat olleet silloin huomattavasti laajempia kuin tänä päivänä. 




Köningstedtin kartano sijaitsee Vantaan Seutulassa, Vantaanjoen rannalla. Tähän vuodesta 1961 valtion omistukseen siirtyneelle kartanolle vain harvoilla on pääsy koska se toimii Valtioneuvoston edustuskartanona. 

Vantaanjoen varrella on vietetty kartanoelämää ja täällä voi hyvin tehdä myös kierroksen, jossa kierretään kartanoita. Viaporin rakentaminen 1750-luvulta alkaen sai aikaan sen, että kartanoihin perustettiin vesisahoja, tiilitehtaita ja rautaruukkeja. Kartanot ovat myös ruokkineet linnoitustöitä tekevät ja siinä samalla myös maatalous, maanviljely sekä tuotantomenetelmät kehittyivät. Helsingin pitäjässä olikin parhaimmillaan peräti 40 kartanoa.




Köningstedtin kartanossa asui myös pojan vaatteisiin pukeutuva villi säätyläistyttö Constance Maria Ullner, josta tuli myöhemmin Vantaan ensimmäinen kirjailija. Constance oli myös aktiivinen eläinoikeusihminen ja mukana perustamassa Helsingin ensimmäistä eläinsuojeluyhdistystä. Hänen aloitteestaan myös Suomessa vietetään 4.lokakuuta eläinten päivää. 





Vantaankosken alue on myös sellainen, jonka aion ottaa paremmin haltuun jossain vaiheessa. Kuninkaantie - joka kulkee myös meillä Espoossa - on ylittänyt Vantaanjoen tässä kohtaa. Kosken ääreen on noussut aikoinaan mylly, tehdas ja saha koska vesivoimaa on ollut saatavilla. Myös Wanda Bruk (Vantaa ruukki) on toiminut täällä valmistaen ammuksia Krimin sotaan 1850-luvulla. Ruukin rakennukset ovat hävinneet mutta ruukki antoi seudulle ja myöhemmin koko kunnalle nimen Vantaa. 




Reilun kilometrin päässä Vantaankoskesta - nykyisen Ylästöntien ja Vantaanlaaksontien risteyksessä - löytyy Vantaan parhaiten säilynyt talonpoikaistila Övre Nyback 1800-luvun alusta. 




Haltialan on minulle hyvin tärkeä alue, jossa olen käynyt paljon aikoinaan Minnien ja nykyään Mimmin kanssa liikkumassa. Pääsiäinen ja Haltialan lampaat ovat kuuluneet yhteen jo vuosia eli ovat oma traditioni. Ylipäätänsä maalaismaisema lehmineen ja peltomaisemineen on rauhoittava paikka. Wanhan Pehtoorin kahvilan korvapuustit ja munkit ovat suussa sulavia. 

Tutkimusmatkailijan opas vinkkasi myös Pitkäkoskesta, jota en tunne kovin hyvin. Myös Niskalan arboretum ja Haltialan aarnimetsä alkoivat kiinnostaa. Tästä voit kurkistaa Haltialan auringonkukkapeltoa parin vuoden takaa. 




Olen aina miettinyt miltä Haltialan eli Tomtbackan vanha kartano on näyttänyt ja nyt se selvisi. Kartano oli rakennettu jo 1835 ja se sai purkutuomion 1960-luvulla. Todella ikävää, että noin upea rakennus annettiin asunnottomien asuntolaksi 50-luvulla ja tulipalonkin koettuaan se jouduttiin purkamaan seuraavalla vuosikymmenellä. Tässä ei voida edes puhua ns. Turun taudista koska vanhan rakennuksen tilalle ei ole rakennettu mitään uutta. Häpeällistä toimintaa! Paikalla on tällä hetkellä ainoastaan rekonstruoitu puutarha käytävineen ja istutuksineen. 



Backaksen palvelusväkeä 1910. Kuva: Vantaan kaupunginmuseo. 



Pyhän Laurin kirkko oli alun perin valkoiseksi kalkittu katolisen uskon pyhättö.

Backaksen kartanon muistan hyvin lapsuudestani koska isoäitini puhui siitä usein. Aikoinaan oli ollut ennenkuulumatonta, että aatelinen Carl Ehrnrooth oli myynyt kartanon osuusliike Elannolle. Isoisäni toimi myös Väinö Tannerin autokuljettajana sodan aikana. Backaksen kartanossa on myös kuvattu muutamia Suomi filmejä. 

90-luvulla olen itse ollut kartanossa häävastaanotolla sen jälkeen kun morsiuspari oli ensin vihitty Pyhän Laurin kirkossa, joka on 1450-luvulta. Upea kivikirkko, jossa pitääkin pistäytyä joku päivä katselemassa ja aistimassa keskiaikaista tunnelmaa.  



Kesäpäivän viettoa myllypadolla 1927. Kuva: Vantaan kaupunginmuseo.

Minua alkoi moni asia luettuani "Vantaanjoki - tutkimusmatkailijan opas" kiinnostamaan Helsingin Pitäjän kirkonkylän alueella eli sinne siis kävelemään ja tutkimaan maisemia tarkemmin kirkko vierailun yhteydessä. Kesäaikaan siellä on avoinna myös keskiviikkona ja sunnuntaina Helsingin pitäjän kotiseutumuseo. Helsingin keskiaikapäivä -tapahtumaa vietetään 10.8. Laurin-päivänä ja sielläkin voisi olla kiva piipahtaa. 




Olisi varmasti myös aika käydä kurkkimassa Helsingin vanhinta siltaa Brobackan holvisiltaa, joka ylittää Keravanjoen. Heurekassa avattiin muuten juuri uusi näyttely "Katastrofien keskellä" joten senkin voisi hyvin yhdistää tähän. Ja totta kai pitäisi myös seurata hetki aivan mainiota rottakoripalloa! 



Tuomarinkylän kartanon maisema ja auringonkukkapellot ovat jo vuosia kuuluneet minun kesääni. Tämä 1700-luvun lopun kartanomiljöö on hurmaava. Ehkä pitäisi samalla myös piipahtaa Country Whitessä koska siellä on vaihtunut nyt muutamia kuukausia sitten omistajat. Kummityttöni oli töissäkin siinä kartanon yhteydessä olevassa Annan kartano -kahvilassa viime kesänä. Sääli, että kartanomuseota ei ole enää. Myös Tuomarinkylän kartanon pelloilla kukkivat auringonkukat aina kesäisin. 



Pukinmäen Kirin järjestämän hiihtokilpailun osallistujat Vantaanjoen jäällä vähälumisena talvena 1930. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. 

Pukinmäkeä en alueena tunne juurikaan mutta tutkimusmatkailijan oppaan luettuani minun alkoi kiinnostaa Pukinmäen rantapuisto. Sieltä kuulemma löytyy sekä matonpesupaikka että puolen kilometrin hiihtolatu. Oli ihan pakko lainata kirjasta - vaikka päätin ettei talvikuvia oteta postaukseen - tuo hiihtokilpailukuva vuodelta 1930. Kovin kevyesti on osa tytöistä pukeutunut hiihtokisaan ja ehkä myös hieman erikoisesti. 



Oulunkylän Seurahuoneen puisto 1900-luvun alussa. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Hanna Apajalahden uutuuskirja innosti minut myös seikkailemaan Oulunkylään ja bongailemaan sieltä huvilaparatiisin jäänteitä. Olen kyllä ajanut autolla Oulunkylän läpi mutta nyt pitää siirtyä kävelemään ja aistimaan arkkitehtuuria sekä vanhoja villoja. Oulunkylän Seurahuone on jo vuodelta 1897 ja sillä on mielenkiintoinen historia. Samalla reissulla pitää myös ehdottomasti katsastaa Arttulan talo, joka on Suomen toiseksi suurin puukerrostalo. 



Kirjan viimeisessä luvussa saavutaan Koskelasta Vanhaankaupunkiin. Koska olen tehnyt tästä alueesta tänne blogiin todella monta postausta linkitän ne tähän loppuun. Iilimatolampi ja alaston nainen 2014, Helsingin Vanhankaupungin historiallinen kävelykierros 2020, Lammassaaren pitkospuilla vihdoin 2020, Vanhankaupunginkoski hehkuu punaisena jouluvalaistuksessa 2021, Punaisesta tulikin sininen - Vanhankaupunginkosken pato vaihtoi väriä 2022,  Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli 2022. Varmasti palaan myös tänne joen päätepisteeseen taas jonkun ajan kuluttua. 

Hanna Apajalahden uutuuskirja "Vantaanjoki - tutkimusmatkailijan opas" on juuri sinulle, joka haluat ulkoilla ja liikkua pääkaupunkiseudulla tutkien ympäristöäsi ja ottaa samalla haltuun sekä kulttuuria että historiaa. Ihan varmasti moni meistä on liikkunut Vantaanjoen maisemissa mutta luettuaan tämän oppaan alkaakin katsoa tuttua ympäristöä ihan uusin silmin. Se kerroksellisuus, joka tulee sieltä historian kautta on minusta tärkeää koska silloin ymmärtää kokonaisuutta paljon paremmin. Lähes 100 kilometrin matkalla virtaava Vantaanjoki tarjoaa meille jokaiselle ihan varmasti jonkun tärkeän elämyksen. Carpe diem - tartutaan hetkiin ja tutkitaan innostuneesti ympäristöämme.

Kiitos SKS kirjat arvostelukappaleesta ja onnittelut Hanna Apajalahdelle upeasta oppaasta! 






6 kommenttia:

  1. Mikä mielenkiintoinen kirja, varsinkin sellaiselle joka asuu tuolla lähistöllä. Tuossa riittää luettavaa vähäksi aikaa. Mulle tulee Vantaanjoesta aina mieleen se Vesa-Matti Loirin aikoinaan levyttämä laulu jossa lauletaan että "pese hampaasi millä vaan, kyllä Vantaa sun suusi saa vaahtoamaan". Onkohan sen vesi nykyään puhtaampaa? Sitten tekstissäsi mainittiin Brobacka ja siitä taas tuli mieleen tässä meidän lähistöllä oleva Brobacka-kahvila ja B&B.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äärimmäisen mielenkiintoinen opas. Vaikka olen sen nyt lukenut läpi tulen ihan varmasti palaamaan kirjaan aina kun menen retkilleni noille seuduille. Osahan on minulle jo tuttua mutta paljon uuttakin tuli kirjan myötä esille.

      Tuo sinun mainitsema Vesa-Matti Loirin laulu alkoi kiinnostamaan joten etsin sitä netin syövereistä. Lopulta löysin Academia Edun sivuilta siitä lisätietoa. Laitan tähän suoran lainauksen (lähde Musiikki ja ääni suomalaisissa työväenliikkeen lyhytfilmeissä).

      "Luonnonsuojeluvuosi 1970 todella synnytti ympäristötietoisia kappaleita muuallakin kuin nousevan poliittisen laululiikkeen parissa. Sinä vuonna ilmestyi peräti kaksi Voi saasta -nimistä levytystä. Tunnetumpi on Vesa-Matti Loirin tulkinta yhdysvaltalaisen satiirisen lauluntekijän Tom Lehrerin kappaleesta Pollution. Suomentaja Saukki eli Sauvo Puhtila onnistui mainiosti siirtämään aiheen Suomeen, vaahtoavine Vantaan vesineen ja
      elohopeapäästöineen:

      Helsingissä muukalaiset kysyy:
      kuinka hengissä täällä pysyy?
      Kaksi sääntöä on tärkeää:
      ei pidä juoda vettä eikä hengittää.
      Voi saasta, voi saasta, millä meitä siunataankaan,
      nyt kraanasta juoksevan tartunnan saan.
      Muinoin meressä hyppi lohi,
      no nyt sen hypyt sitten ovat ohi.
      Ei vettä, rantaa rakkaampaa,
      se mikä pomppii nyt, on elohopeaa.
      Voi saasta, voi saasta, pese hampaasi millä vaan,
      kyllä Vantaa sun suusi saa vaahtoamaan."

      Vantaanjoen vesi on ollut huonoimmillaan 1970-luvun lopulla. Juuri sen takia on tuo protestilaulukin on tehty, että kiinnitettäisiin huomiota vedenlaatuun, luontoon ja viihtyvyyteen. Jokea alettiin elvyttämään ja kaupungit alkoivat puhdistaa jätevesiään ja muokkaamaan Vantaanjoen rantoja virkistyskäyttöön. Kaloja istutettiin Vantaanjokeen ja nykyään vesi on välttävää. Myös ympäröivällä peltoviljelyllä on suuri merkitys eli se onkin nykyään suurin kuormittaja joelle. Tilanne on tässäkin paranemaan päin.

      Brobacka on suomeksi Siltamäki eli yksi asuma-alue Vantaanjoen varrella. Tuo Brobackan silta on siis Helsingin vanhin holvisilta. Teillä on sitten Ahvenanmaalla samanniminen paikka.

      Kivaa uutta viikkoa Kristiina <3

      Poista
  2. Kyllä tuollaisista kirjoista aina löytyy jotain uutta. Minusta sinä muuten olet aina ottanut kauniita kuvia.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunlaiselle "tutkimusmatkailijalle" kaikki oppaat ovat mieluisia. Kiitos <3 olen yrittänyt kehittää itseäni valokuvaajana. Ihanaa viikkoa sinullekin ja toivottavasti paranet pian Outi <3

      Poista
  3. Ihastuttava postaus!
    Minulle Vantaanjoki on tuttu ja mieluinen paikka. Olen asunut Pukinmäen ja Oulunkylän välissä niin lähellä jokea, että se näkyi parvekkeeltamme. Paljon on tullut liikkuttua joenvarsia sekä myös uitua joessa. Harmi vaan, että heti kun vesi lämpenee, niin siihen tulee sinilevää. Nykyinen suosikkini on Vanhankaupunginlahti jossa joki kohtaa meren.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen <3 Ihanaa, että olet asunut noinkin lähellä Vantaanjokea, joka on suuri mahtava joki verrattuna meidän Espoon jokiin. Meiltä löytyy Espoonjoen ja Mankinjoen vesistöt, joiden vedet purkautuvat mereen Espoonlahdessa. Pienempiä virtavesiä ovat mm. Finnoonpuro ja Gräsanoja. Pisin Espoon joki on vain 7 kilometriä pitkä. Sinilevä on kurja juttu ja sitä on jo nyt vesistöissä paljon. Vanhankaupunginlahti ympäritöineen on hurmaava paikka.

      Poista