syyskuuta 24, 2021

Ylen "Puoli seitsemän museoviikko" inspiroi valitsemaan 10 mieleen jäänyttä museota


Ylen Puoli seitsemän -ohjelma viettää museoviikkoa. Kuluvan viikon aikana on ollut paljon puhetta erilaisista museoista ympäri Suomen. Toimittaja Regina Rask on myös vieraillut ohjelmassa monissa hyvinkin erilaisissa museoissa mm. traktorimuseossa ja kylmälaitemuseossa. Kolumnissaan Regina Rask kirjoitti museoista seuraavasti. "Museot erottavat meidän muista eläimistä. Museot opettavat meille, ettemme ole holtittomasti tuulessa lentäviä lehtiä vaan omalta pieneltä osaltamme osa jatkumoa. Unohdammeko bittihuumassamme, että ihmisapinan peukalot kehittyivät nykyiset kaltaisiksi jotta voisimme tarttua johonkin konkreettiseen?" En yleensä ole katsonut Puoli seitsemän -ohjelmaa mutta museoviikon kunniaksi sekä siksi, että olen suuri museofani olen lähes jokaisena iltana istahtanut teeveen ääreen juurikin museoiden takia. Suomessa kun museoita on yli 1000! 

Kuva lainattu Ylen sivuilta 

Tein myös netin kautta hauskan testin "Mikä Suomen monista museoista sinä olisit?". Minulle tuli vastaukseksi Helsingin Observatorio, joka ehkä vähän yllätti. Tein testin peräti kolme kertaa muuttaen muutamia vastauksia mutta aina olin sama museo joten pakkohan se on uskoa. Sain myös seuraavan kuvauksen itsestäni museosta testituloksena "Onnittelut ovat paikallaan, koska olet syvällinen ja laaja-alainen ihminen. Sinulle maailma ei ole maita ja rajoja vaan kokonainen maailmankaikkeus. Toisaalta joskus saatat keskusteluissa yltää niin kummallisiin sfääreihin, että joskus kanssaihmisesi ovat kanssasi hätää kärsimässä. Muistathan, että elämämme maan pinnalla." Minua naurattivat nuo sfäärit 😀 Täytyy varmaan välillä laskeutua "korkeuksista maanpinnalle". 




Olen vieraillut Helsingin Observatoriossa vain yhden kerran elämässäni vuonna 2016. Kipusin  Kopernikuksentietä hieman hapuilevin askelin kohden Tähtitorninvuoren puistossa seisovaa rakennusta. Vietettiin talvilomaviikkoa pääkaupunkiseudulla ja katu on melkoisen liukas sekä osittain jäinenkin kävellä. Puiden reunustaman tien päässä minua odotti upea arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema rakennus vuodelta 1834. Olin silloin menossa katsomaan näyttelyä "Avaruus LEGO maailmassa", josta syntyi blogin puolellekin silloin postauskin. Tutkittuani lego-näyttelyn kävin toki katsomassa myös muita observatorion tiloja. Jännä paikkahan se oli ja kaukoputkilla oli upeaa kurkistaa jonnekin hyvin kauas. Ehkä pitäisi tehdä sinne toinen visiitti kun "museosielultani olen Helsingin Observatorio".



Ajattelin koota tähän postaukseen itselleni mieleen jäänneitä museoita. Olisi tehnyt mieli ottaa mukaan museoita myös muualta maailmalta kuten vaikka Moco Museum täynnä Banksyn taidetta Amsterdamissa, Riian muotimuseo Modes Muzejs Pietari Suuren talomuseo Tallinnassa tai Polin - Puolan juutalaisten museo Varsovassa mutta keskityin vain suomalaisiin museoihin. Laskin, että blogista löytyy ainakin 108 postausta, jossa esitellään joku museo tai kotimuseo jostain päin Suomea tai muualta maailmalta. Museoista kuitenkin 95% on Suomen rajojen sisäpuolella. Isoimmista museoista kuten Ateneumista on tehty toki useampia eri postauksia vaihtuvien näyttelyiden takia. Mutta onhan sitä näiden blogivuosien aikana ehditty kyllä vierailla monissa uusissa ja itselle entuudestaan täysin tuntemattomissa museoissa. 

Suomen pienin kauppamuseo




Suomen pienin kauppamuseo löytyy Skinnarsbysta Loviisasta. Tämä "vanhan ajan kyläkauppa" on täynnä autenttista rekvisiittaa yli viidenkymmen vuoden takaa. 

Vanha talo, jossa tämän yksityisen museon pitäjät Minna ja Kari Järvinen asuvat on harjoittanut kauppatoimintaa on 1800-luvun lopusta. Myöhemmin kauppa on muuttanut tähän kylätien varteen rakennettuun taloon. Järviset ostivat asuintalonsa 2009 ja saivat samalla myös tämän entisen jo 30 vuotta tyhjillään olleen kaupan.

Kaupassa oli jo entuudestaan vanhaa kaupan irtaimistoa jäljellä ja siitähän se keräily hankkimaan uutta "vanhaa kauppatavaraa" alkoi. Nyt tässä yhden huoneen kaupassa voi kirjaimellisesti astua 1950-1960 -lukujen tunnelmaan. Kaupan sisustus elää yhdessä keräilyharrastuksen kanssa ja kaupan somistukset myös muuttuvat. 

Vanha Pankkitalo Aleksanterinkadulla Helsingissä 






Vanha pankkitalo Aleksanterinkadulla Helsingissä kätkee sisäänsä kauniin vanhan pankkikonttorin sekä mielenkiintoisen Pankkimuseon. Itse pankkisali mykistää ja pakottaa ihastelemaan maalauksin koristeltua lasikattoa sekä graniittisia, kultakoristeellisia pylväitä! 

Oman vierailuni aikani minä pääsin myös tutustumaan Merita Taidesäätiön taidekokoelmaan pankkisalissa.  Taidesäätiöllä on kokoelmissaan reilu tuhat teosta, joista pankkisalissa on esillä lähes 40 Suomen taiteen kultakauden töitä. Joukossa on maalauksia mm. Helen Schjerfbeckilta, Akseli Gallen-Kallelalta, Ellen Thesleffiltä ja Fanny Churbergilta. 

Pankkimuseon perusnäyttelyssä on esillä huikea Pohjoismaiden Osakepankin Helsingin sivukonttorin aito interiööri vuodelta 1904. Pankkimuseossa on myös esillä vanhoja pankkityössä käytettyjä esineitä ja laitteita. Esineet, joita ollaan käytetty pankkitoiminnan alkuajoilta 1860-luvulta lähtien ovat tyystin erilaisia kuin nyt. Silloin kirjoitettiin vielä käsin musteella ja pankkimuseossa onkin lukuisia kauniita kirjoitusnäytteitä menneiltä vuosikymmeniltä.

Enni Idin värikäs taiteilijakoti Padasjoella




Enni Idin taiteilijakoti näyttää ulkoapäin tuiki tavalliselta punamultaiselta torpalta valkoisine ikkunapuitteinaan. Mutta astuessaan kuistin kynnyksen yli tullaan värikkään lumoavaan maailmaan, jonka itetaiteilija on kotiinsa vuosien kuluessa luonnut. Enni oli jo lapsena osoittanut kiinnostusta piirtämiseen ja puun kaivertamiseen mutta hänen isäpuolensa mielestä tuollaiset hullutukset tuli jättää. 

Ennin sai sysäyksen taulujen maalaamiseen kun heidän torppaansa oli tullut kiertelevä taulukauppias. Enni mielestäni aviomies Eetun havittelemat taulut olivat tökerösti tehtyjä joten Enni päätti itse maalata parempia. Hän ostikin osuuskaupasta kovalevyjä ja maalasi. Aviomies ei arvostanut Ennin töitä vaan käytti hänen maalauksiaan jopa talon vuoraukseen kuvapuoli seinää tai kattoa vasten.

Vasta aviomiehen kuoltua Enni antautui nyt täysin maalaamiseen. Pensseli alkoi heilua ahkerasti ja kuvia siirtyi myös pienen torpan oviin, lattioihin, huonekaluihin, purkkeihin ja koreihin. Ainoa kuvittamaton pinta mökissä on katto.

Sagalundin museo Kemiönsaaressa






Sagalundia on kutsuttu Suomen Skanseniksi. Sagalundilla on kunnia olla Suomen ensimmäinen ulkoilmamuseo koska se avattiin jo vuonna 1900. Seurasaari Helsingin Meilahdessa avasi ovensa yleisölle vasta yhdeksän vuotta myöhemmin. Kemiöläinen kansakoulunopettaja Nils-Oskar Jansson perusti Sagalundin esikuvanaan nimenomaan Tukholman Skansen.

Museoalue ja Sagalundgården ovat auki päivittäin 11-17. Paikka soveltuu kaikenikäisille ja siellä on paljon kiinnostavaa katsottavaa: käräjätalo, torppa, maatila, huvila ja kaksi vanhaa kouluakin.  Sagalundgårdenissa löytyy kaikkea kivaa lapsille ja lapsenmielisille

Koskenjalan kenkä- ja nahkamuseo Korkeakoskella 
















Koskenjalan kenkä- ja nahkamuseo tarjoaa mielenkiintoisen aikamatkan kenkien historiaan. Vain 25-vuotias Edward Wallenius oli todella aikoinaan rohkea aloittaessaan 1897 kenkien teollisen valmistuksen. Walleniuksen nahkatehtaan yhteyteen valmistui uudenaikainen kenkätehdas, jonka koneet tuotiin Saksasta. Myös saksalaisia kenkäalan ammattilaisia ja työnjohtajia siirtyi uudelle tehtaalle töihin. Tehdas oli iso (760m2) ja työkoneitakin oli 80, joista 24 oli erilaisia neulomakoneita. Walleniuksen kenkätehdas pystyi valmistamaan päivässä jopa 500 kenkäparia.

Museossa on esillä laajasti kenkien historiaa. Korkojen kehitystä kengistä on hauska seurata eri aikakausina. Pula-aikana oli oltava kekseliäs kenkien valmistamisen suhteen koska valmistusmateriaaleista oli huutava pula. Kenkiä valmistettiin vaikka paperinarusta, kankaasta tai sandaaleita jopa paperinarusta. Kenkien pohja saattoi olla puuta tai jopa lastulevyä, johon oli tehty viiltoja kävelyn helpottamiseksi.

Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseo Ahvenanmaalla






Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseo muistuttaa etäisesti Helsingin Seurasaarta. Ulkoilmamuseo sijaitsee Kastelholman linnan kupeessa ja se esittelee ahvenanmaalaisia rakennuksia ja perinteitä 1800-luvun toiselta puoliskolta.

Ulkoilmamuseon päärakennus, jonka mukaan museo on saanut nimensä, on peräisin Jan Karlsin tilalta Finströmin kunnan Bambölen kylästä. Talo siirrettiin alueelle jo vuonna 1934. Museoalue koostuu yli kahdestakymmenestä rakennuksesta, jotka on siirretty tälle alueelle eri puolilta Ahvenanmaata. Museo on lähellä Kastelholman linnaa ja alueella laiduntaa myös ahvenanmaanlampaita.

Uudenkaupungin Wahlbergin museotalo






Uusikaupunki on kuuluisa upeasta ja Suomen parhaiten säilyneestä empire-tyylin puutalokorttelialueesta. Tupakkatehtailija Fredrik Wilhelm Wahlberg (1821-1900) rakennutti asuintalon itselleen osoitteeseen Ylinenkatu 11 vuonna 1870. Porvari Wahlberg harjoitti myös laivanvarustustoimintaa ja oli Uudenkaupungin suurituloisin mies. 1800-luvun Uudessakaupungissa kaikki komeimmat talot kuuluivat juuri laivanvarustajille.

Wahlbergin talossa huomioni kiinnittyi heti upeisiin ja hyvin koristeellisiin kakluuniuuneihin. Myös taidokkaat kattomaalaukset kannattaa huomioida huonetiloissa. Osa uuneista ja kattomaalauksista sekä salongin käsinmaalatut tapetit ovat alkuperäisiä yli 140 vuoden takaa. Myös Fredrik Wahlbergin Italiasta hankkima valtava kristallikruunu koristaa edelleen talon salia.

Houtskärin kotisseutumuseo






Houtskärin kotiseutumuseossa ovat museorakennusten - siis vanhojen talojen - ovet ovat auki eli täällä voi liikkua ihan vapaasti itsekseen. Museoalueelta löytyvät Pitäjäntupa/Sockensstuga, Lehdeslato/Lövladan, Norrbacks torp, Vaateaitta/Klädboden ja Tuulimylly/Kvarnen. Jokainen talo täynnä mitä ihanampia entisaikojen elämiseen ja asumiseen liittävään esineistöä. Rakennusten pihapiirissä on myös vanhanajan kasveja ja sellainen hyvin verkkainen ja historiallinen fiilis.

Tien toisella puolella voi kurkistaa myös Houtskärin Saaristomuseoon, joka esittelee saaristolaisten elämää ja menneitä aikoja hauskasti erilaisen esineistön avulla. Tähän museoon on muutaman euron päästymaksu. 

Kaarteen sotamuseo Lohjalla





Kaarteen sotamuseo Lohjalla on ulkoapäin aivan nykyaikainen rakennus mutta se kätkee seiniensä sisälle täysin autenttisen museokokonaisuuden, johon on kerätty sotien 1939-1945 esineistöä. Kaarteiden yksityinen kotimuseo on hieno kunnianosoitus Suomen itsenäisyyden puoleista taistelleiden muistolle. 

Kaarteen sotamuseosta löytyy Lottakanttiini, jossa voi nauttia kahvia Lotta Swärd kahvikupeista. Museoon on rakennettu jopa aito juoksuhauta ja siellä pääsee kurkistamaan aitoon korsuun, jossa kamiina hehkuu punaisena. Tuntolevyt kaulassa kerrossängyissä loikoili sotamiehiä lepäämässä. Sotilaspakeista oli syötykin jotain koska lusikat olivat siellä vielä pystyssä. Pöydällä oli korttipakka levällään. 

Työväenasuntomuseo Helsingissä






Työväenmuseossa Kirstinkadulla Linnanmäen kupeessa on mahdollista oppaan kanssa tutustua yhdeksään autenttisesti kalustettuun hellahuoneeseen ja niissä asuneiden perheiden koteihin vuodesta 1911 aina vuoteen 1985. Edellytys päästä aikoinaan asumaan näihin hellehuoneisiin oli se, että joku perheenjäsen työskenteli kaupungille - useimmiten se oli juuri perheenisä.

Arkkitehti Albert Nyberg on piirtänyt puutalokorttelille kauniin jugendtyylisen julkisivun, joka näyttää edelleen upealta kesätaivasta vasten. Hellahuoneet näissä taloissa ovat olleet 18m² kadunpuolella ja 22m² pihapuolella. Asunnot ovat pieniä mutta silti niissä on voinut asua leskiäiti kuuden lapsensa kanssa. Tuohon aikaan omistettiin äärimmäisen vähän tavaroita sekä vaatteita ja pienemmät lapset saattoivat öisin nukkua avatuissa piironginlaatikoissa. 

Joko sinä olet tehnyt tämän leikkimielisen "Mikä Suomen monista museoista sinä olisit?" -testin? Jos et vielä ole tehnyt testiä niin haastan sinut vastaamaan muutaman kohdan kyselyyn ja kirjoittamaan sen jälkeen kommenttikenttään mikä museo olit! Ystäväpiiristäni yksi oli Observatorio kuten minäkin, muutama sai tulokseksi Helinä Rautavaaran museo, Kirjamuseo Pukstaavi osui toimittaja ystävälle ja Suomen Käsityön museo totta kai käsityöläiselle. Tämä testi kyllä tietää mikä museo olet! 

Mukavaa lauantaita kaikille ja menkää museoon jos ohjelmasta on pulaa. Suomessa on yli 1000 museota joten valinnanvaraa on.






6 kommenttia:

  1. Jopa minulla on muutama suosikkimuseo. Eläinmuseo, lelumuseo sekä Ateneum.
    Ihanaa viikonloppua sinulle kultturelli Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinmuseo on minunkin yksi suosikki jo lapsuudesta. Se aulassa oleva elefantti piti aina nähdä ja vähän aikaa ihmetellä sitä. Myös dinojen luurangot olivat lapsena ja ovat edelleen kiehtovia. Lelumuseot ovat mielenkiintoisia myös. Vanhat nuket ja nallet ovat minun intohimoni. Ateneum jo itse paikkana on vaikuttava ja toki siellä olevat näyttelyt myös. Harmittaa kun en sittenkään ehtinyt nähdä Ilja Repinin kuin live-lähetyksenä.

      Aurinkoista sunnuntaita Outi <3 Mittarissa +14,5C!!!

      Poista
  2. Enpä taida olla kummoinenkaan museokävijä sillä näistä paikoista joista kirjoitit olen käynyt tasan yhdessä ja arvaat varmaan missä. Tyttäreni oli muuten opiskeluaikoinaan oppaana Jan Karlsgårdenissa ja Kastelholman linnassa ja hänestä meillä on kuva juuri tuossa samassa huoneessa oppaan puku päällään.
    Taidan olla itsekin aika museokamaa jo, sillä tunnistin nähneeni suurimman osan noista tuotteista joita Suomen pienimmän kauppamuseon hyllyssä oli näytillä.
    Enni Idin taiteilijakodista olen nähnyt kuvia ja taisi olla joku dokumenttikin tv:ssä.
    Olen muuten Suomen Käsityön Museo testin mukaan.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ole huolissasi jos vain yksi paikoista on tuttu koska Suomessa on kuitenkin yli 1000 museota! Muistan sinun kertoneen, että tyttäresi on ollut Jan Karlsgårdenissa ja minä pidin tästä paikasta todella paljon. Oli myös upea juttu, että opas oli pukeutunut "ajan henkeen" ja hän oli muutenkin äärimmäisen ystävällinen ja tiesi hurjasti asioita paikasta ja sen historiasta.

      Höpsistä - et sinä mitään museokamaa ole! Kyllä minäkin jotain tuolta tunnistin koska meillä on kesämökin lähellä vanhan kauppa, josta minäkin lapsuudesta muistan jotain etäisesti tai voi toki olla, että muistan ihan väärinkin. Kauppa oli todella suloinen ja sellainen "sekatavarakauppa" sanan varsinaisessa merkityksessä.

      Enni Idistä on ollut parissakin lehdessä artikkeli ja minäkin siitä kirjoittelin blogiin viime kesänä. Huikea paikka ja pidin sen värikkyydestä.

      Arvasin, että ole Suomen Käsityön Museo testissä. Olet todella näppärä käsistäsi ja sinun miniryijyt ovat kauniita. Olen onnellinen, että voitin itselleni yhden ryijyistäsi ja se on aina herättänyt keskustelua kun on ollut vieraita "mistä tuo on kotoisin?"

      Aurinkoista sunnuntaita Kristiina <3

      Poista
  3. Ihana museopostaus!
    Olen käynyt paljon museoita lävitse, mutta onnistuit tekemään sellaisen listauksen, jossa osa museoista on sellaisia, joista en ole edes kuullut :) Eniten noista kiinnostaa pieni kauppamuseo.

    Minä tein testin ja olen Helinä Rautavaara museo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen <3 Suomen pienin kauppamuseo on käymisen arvoinen kuten toki kaikki nämä muutkin. Suomi on museoiden luvattu maa ja tänä kesänä onneksi ehdin ottaa haltuuni pari uuttakin, erikoisempaa museota, joista tuli tänne blogiinkin juttu eli Perniön automuseo, Jokioisten museorautatie ja veturimuseo ja Forssan museo. Tarkoitus oli kesälomalla ehtiä pariin muuhunkin mutta aika loppui kesken.

      Olet ilmetty Helinä Rautavaaran museo.

      Poista