marraskuuta 12, 2019

Hotelli Vaakuna on upea funkishelmi Helsingin keskustassa


Helsingin ydinkeskustassa Mannerheimintien, Kaivokadun ja Postikadun keskellä seisoo ylväs funkkisklassikko Hotelli Vaakuna. Hotellin pääsisäänkäynti sijaitsee Postikadun puolella Rautatieasemaa viistosti vastapäätä. Varmasti moni mieltää rakennuksen vain Sokoksen tavarataloksi mutta ylemmistä kerroksista löytyy upea klassikkohotelli, jonka oli tarkoitus avata ovensa vuoden 1940 Helsingin olympialaisiin. Mutta kohtalo puuttui peliin kun 2.maailmansota alkoi ja olympialaiset jouduttiin peruuttamaan kokonaan. Kesti peräti kolmetoista vuotta ennenkuin Hotelli Vaakuna aloitti hotellitoimintansa heinäkuussa 1952 kun "viimeiset oikeat olympialaiset" vihdoin kisattiin pääkaupungimme urheilupyhätöissä.

Helsingin kaupunginmuseo, valokuvaaja Börje Dilén 1952

Arkkitehti Erkki Huttunen tunnetaan SOK-funkkiksen isänä ja hänen piirustuspöydällään on syntynyt lukuisia SOK:n valkoisia rakennuksia ympäri Suomea. Oulun Toppilan mylly vuodelta 1928 edustaa vielä klassismia mutta jo vuonna 1930 Huttusen suunnittelemat Rauman konttorirakennus ja Viipurin mylly ovat selvästi valkoista tyylipuhdasta funkiotionalismia parhaimmillaan. Keskusliike SOK:n osuuskaupparakennukset lukuisissa kaupungeissa ja kirkonkylien keskustoissa levittivät funkionalistista tyyliä ja tekivät sen tutuksi suomalaisille. Olympiavuonna valmistunut hotelli oli Pohjoismaiden suurin aikoinaan. 


Kun Hotelli Vaakuna avattiin 10.6. vuonna 1952 oli kutsuvieraiden joukossa ensimmäiseksi Suomen Neidoksi ja Miss Universumiksi valittu suuri julkkis Armi Kuusela. Vain 17-vuotias Armi oli toukokuussa valittu ensin Suomen kauneimmaksi ja kesäkuun lopussa hänet kruunattiin Kaliforniassa myös maailman kauneimmaksi. Hotelli Vaakunalle oli suuri kunnia saada Armi Kuusela vierailemaan uudessa hotellissa. Hotellissa yöpyivät vuosien varrella mm. USA:n ulkoministeri Henry Kissinger, Intian pääministeri Jawaharlal Nehru, kosmonautti Juri Gagarin ja näyttelijä Gregory Peck.

Hotelli Vaakunan isoissa näyteikkunoissa on aikonaan järjestetty myös suosittuja muotinäytöksiä. Muistan isoäitini kertoneen kuinka Mannerheimintie oli ruuhkautunut kun ihmiset tungeksivat katselemaan mannekiineja, jotka kävelivät ikkunalasin takana viimeisimmän muodin mukaiset luomukset yllään. Marimekon Espan ulkoilmanäytöksissä on minusta yhtä hauska idea kuin tässä on ollut aikoinaan. Muotihan kuuluu kaikille!

Helsingin kaupunginmuseo, kuvaaja tuntematon 1952


Hotelli Vaakunan sisustus on melkoinen aikamatka 50-luvulle. Kun astuu kadulta sisääntuloaulaan on näkymä erittäin vaikuttava. Koivupaneloidut puolipyöreät seinät, kattoikkuna ja suihkulähde, jonka keskellä on kuvanveistäjä Gunnar Finnen punagraniittinen Groteski-veistos. Seinää vasten on sijoitettu uljaita, mustia nahkatuoleja, joissa on korkea selkänojat. Tuolit ryhdistävät aulatilaa ja tekevät siitä myös tyylikkään juhlavan. Toisaalta ne kutsuvat kotoisasti istahtamaan. Hotelli Vaakunan kalusteet ovat pääosin arkkitehti Erkki Huttusen toimiston suunnittelemia.



Hotelli Vaakunan valaisimet ovat puolestaan suomalaisen designin todellisia helmiä. Paavo Tynellin valaisintuotanto on käsittämättömän runsas ja monivivahteinen. Hänen tapansa yhdistää erilaisia materiaaleja - messinkiä, lasia, rottinkia, jopa kaislaa - erilaisissa valaisimissa on huikeaa valon ja varjon leikkiä. Hotelli Vaakunassa on näyttäviä kattovalaisimia, plafondeja, pöytä- ja seinävalaisimia Tynellin tuotannosta. Hotellissa liikkuessa kannattaa katsella valaistusta tarkkaan.

Vierailin aiemmin tänä vuonna Ravintola Meicussa. Kirjoitin silloin blogikirjoitukseen "Ravintola N:o 11 saa kiittää sisustuksestaan Hotelli Vaakunaa. Visakoivuiset seinäpaneelit ja messinkiset valaisimet olivat nimittäin alun perin suunniteltu Vaakunaan, jonka piti valmistua vuoden 1940 Helsingin olympialaisiin. Hotellin työmaalla työt jouduttiin kuitenkin sodan takia keskeyttämään ja rakennusmateriaalit siirtyivät HOK:in toiseen kohteeseen Meilahdessa. Vaakunan suunnitteli arkkitehti Erkki Huttunen ja sinne valitut materiaalit/valaisimet ovat hänen toimistonsa käsialaa ja näkyvillä nyt ravintola Meicussa Meilahdessa."


Hotelli Vaakunassa on paljon kauniita arkkitehtonisia yksityiskohtia. Kahden hotellikerroksen yhdistävä aula portaikkoineen ja valaisimineen on harmonien kokonaisuus. Tilaan tulvii sisäpihalta isojen ikkunoiden kautta paljon luonnonvaloa ja kaikki pienet yksityiskohdat kuten portaikkojen kaiteet ja metalliosat ovat tarkoin harkittuja. Kattovalaisimien kukkamaiset messinkoristeet vangitsevat katseen kun kävelee pitkin hotellikäytävää.



Hotelli Vaakunan huoneet on uudistettu kunnioittaen vanhaa ja yhdistäen sitä myös uuteen. Ollaan korkealla Helsingin kattojen yllä ja huoneisiin tulvii todella paljon valoa sisälle. Hotellin kaikki hotellihuoneet ja kerrosaulat on uudistettu vuoden 2018 aikana. Original Sokos Hotel Vaakunan sisustussuunnittelusta vastasi Sisustustusarkkitehdit Fyra Oy.

Original Sokos Hotel Vaakunan sisustussuunnittelusta vastasi Sisustusarkkitehdit Fyra Oy
Original Sokos Hotel Vaakunan sisustussuunnittelusta vastasi Sisustusarkkitehdit Fyra O

Uudistuksen myötä myös alunperin vain aulatiloissa lentäneitä kyyhkysiä on tuotu myös ylimmän kerroksen sviittien seinille. Talon sviiteissä osassa on oma parveke ja osassa taas oma sauna. Friends & Family -teemaisiin sviitteihin mahtuu majoittumaan jopa 7 henkilöä ja niissä voi järjestää vaikka pieniä perhejuhlia. Business & Romance -sviiteissä puolestaan on erilliset makuu- ja olohuoneet.
Original Sokos Hotel Vaakunan ainutlaatuisuus on sen tiloista neljään ilmansuuntaan avautuvat Helsinki-maisemat, joita voi ihastella heti herätessä vuoteesta käsin. Ylimmän kerroksen 46 huoneessa hotellivierailusta voi nauttia omalta, kalustetulta näköalaparvekkeelta.
Hienoimmat puitteet tarjoavat talon sviitit, joista osassa on parveke, osassa oma sauna. Friends & Family -teemaisiin sviitteihin majoittuu jopa 7 henkilöä ja ne tarjoavat hienostuneet puitteet vaikka pienille perhejuhlille. Olo- ja makuuhuoneesta koostuvassa Business & Romance -sviitissä järjestyvät niin tyylikkäät kokoukset kuin romanttiset hä


Paavo Tynellin suunnittelema 50-luvun pöytävalaisin on saanut seuraakseen mustan entisajan pöytäpuhelinkoneen. Sellaisen sympaattisen soittovälineen, jossa numeroita pyöritettiin etusormella kun valittiin mihin soitetaan. Ihana yksityiskohta!



Hotelli Vaakunan terasseilta aukeaa aika hulppeat näköalat Helsingin ylle. Mannerheimintie, Kamppi ja Rautatieaseman seutu näyttävät aika erilaiselta lintuperspektiivistä katsottuna. Omalla terassilla voi vaikka kevät- ja kesäaamuna nauttia aamiaista katsellen kun Helsinki herää uuteen päivään. Tai istua iltaauringossa lasillisella kuohuvaa.





Hotelli Vaakunan yläkerrasta löytyy nykyään Ravintola Loiste. Aikoinaan tilassa toimi Ravintola Vaakuna, jonka terassilla on kuulemma järjestetty vuonna 1972 maailmanlaajuista huomioita saaneet parvekehiihdot Sapporon talviolympialaisten kunniaksi. Hauska tapa juhlistaa silloin 20-vuotta vanhaa hotellia! Liekö lunta ollut tarpeeksi mutta matkakin oli aika lyhyt :)

Itse ravintolasali on myös katsomisen arvoinen ja upea paikka. Puisia koivupaneleita seinissä, Paavo Tynellin valaisimia, kaartuvia seiniä, jänniä vähän laivamaisia ikkunoita lasimaalauksilla, kiiltäväksi maalattuja pilareita ja seinäreliefejä. Jopa seinäkellokin voi olla kauniiksi suunniteltu. Hotelli Vaakunan sisääntuloaula ja 9.kerroksen aula ovat suojelukohteita.

Ylimmän kerroksen terassilla järjestettiin maailmanlaajuisestikin huomiota saaneet parvekehiihdot ennen Sapporon talviolympialaisia vuonna 1972.


Ravintola Loisteen ulkopuolelta löytyy vanhat puhelinkopit. Ennen kännyköiden aikakautta nämä kopit ovat varmasti olleet ahkerassa käytössä. Eduskunnasta oli lyhyt matka Vaakunaan ja täällä poikkesivat myös kansanedustajat aikoinaan nauttimassa sekä lounasta että istumassa iltaa. Vaakuna oli myös suosittu edustuslounaiden ja illallisten viettopaikka. Myöhempinä vuosina näissä samoissa tiloissa on nautittu katkarapuja, tanssittu discopallon alla ja juotuja cocktaileja entisessä Sky Barissa.

Muutaman vuoden kuluttua Hotelli Vaakuna tai nykyään Original Sokos Hotel Vaakuna täyttää jo 70 vuotta. Upea funkkisklassikko vain paranee vanhetessaan!




8 kommenttia:

  1. Uudistus olikin toteutettu tylikkäästi.

    Klausin isoisän eksoottisiin puulajeihin erikoistunut firma muuren toimitti jalopuuvanerit, joita Vaakunassa on edelleenkin paljon seinissä ympäri hotellia. Samasta paikasta tuli Wirkkalankin käytämä vaneri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvin ja tyylillä tehty uudistus. Upea juttu, että näinkin autenttinen ympäristö on säilynyt. Ja kun on uudistettu on vanhaa myös kunnioitettu riittävästi.

      Mielenkiintoinen tieto ja kiitos kun jaoit tämän.

      Poista
  2. On tosi tyylikäs hotelli. Tuosta portaikkonäkymästä tuli mieleeni oma kansakouluni jonka luulen olevan viisikymmentäluvun alun rakennuksia.
    1952 on mielestäni jostain syystä tosi hyvä ja merkittävä vuosi! Eikä pelkästään olympialaisten tai Armi Kuuselan takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylikäs on juuri oikea sana kuvaamaan tätä rakennusta. Voi hyvin olla, että sinun koulussa on ollut samanlainen kaunis portaikko.

      1952 vuotena on todella poikkeuksellinen. Viimeinen sotakorvausjuna lähti Neuvostoliittoon ja talous koheni pikku hiljaa. Suomessa oli vihdoin olympialaiset, jotka jo kerran olivat siirtyneet sodan takia. Armista tuli Miss Universum, josta on esitetty myös spekulaatioita ettei se olisi ollut sattumaa, että juuri suomalainen nainen voitti kauneuskilpailun kun se järjestettiin ensimmäistä kertaa.

      Amerikkalaiset olivat ihailleet sitä, miten suomalaiset olivat taistelleet talvi- ja jatkosodassa suurta ja mahtavaa itänaapuria vastaan. 2.maailmansodan jälkeen pikkuisen Suomen onnistui myös säilyttää itsenäisyys toisin kuin Baltian maiden. On jopa huhuttu, että CIA olisi junaillut sen, että juuri suomalaista naisesta tuli missi.

      Coca Colakin rantautui meille juuri vuonna 1952. Todella poikkeuksellisen merkittävä vuosi!

      Poista
  3. On kyllä upea hotelli. Niin paljon ihania yksityiskohtia ja todellista funkkista!
    Ihanaa iltaa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen NIIN samaa mieltä kanssasi. Katsottavaa on paljon ja tuntuu siltä, että vaikka kävisin
      tuolla useita kertoja näen aina jotain uusia juttuja, joita en aiemmin ole huomannut.

      Kivaa iltaa sateesta huolimatta Outi <3

      Poista
  4. Tässä hotellissa olen yöpynyt kerran. Hieno oli. Mieheni oli saanut töistä lahjakortin ja tänne käytettin se lahjakortti. Aula näyttäää ihan samalta. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea, että olet päässyt yöpymään Hotelli Vakuunassa. Tänne minäkin joskus haluan yöksi. Mukavaa viikonloppua Sinikka 😊

      Poista