heinäkuuta 19, 2014

Porin jazz tunnelmia

Parin välivuoden jälkeen eilen oli vuorossa Porin Jazz Festival 2014. Sain ystävältäni niin hyvän tarjouksen lähteä mukaan Poriin nauttimaan musiikista ja hyvästä fiiliksestä ettei siitä todellakaan voinut kieltäytyä. Kun vielä tarkistin perjantaina esiintyjälistan netistä ennakkoon olin ihan myyty. Joten auton nokka kohden helteistä Poria ja jazzailua.


Menomatkalla oli IHAN pakko pysähtyä tankkaamaan ruokaa Humppilassa koska edessä olisi pitkä ilta ja täytyy sanoa, että pizzat olivat äärimmäisen herkullisia. Humppilassa on muuten melkoinen liikekeskittymä joten pit stopin yhteydessä olisi voinut shopata vaikka sisustustuotteita, Iittalaan, Kultasuklaata ja mikä parasta kenkiä viereisestä Kenkämaailmasta. Totta kai oli aikaa pistäytyä myös siellä koska "naisella ei koskaan ole liikaa kenkiä ja aina mahtuu vielä yksi pari komeroon lisää". Pääsääntöisesti mallit eivätkä tuotteet olleet minun makuuni mutta joukossa oli myös helmiä mm. Tommy Hilfiger kiilakorkosandaaleja. Yksi pari jäi kaivelemaan mutta kun sitä kokoani ei taaskaan löytynyt. Pahus - hintakin olisi ollut ihan kohdillaan!

Ja sitten oltiinkin jo Porissa ja festarialueella. Päälavalla oli aloittelemassa englantilainen
synthpop duo Hurts, joka onkin keikkaillut Suomessa viime aikoina todella ahkerasti. Vaikka Hurtsia kuuntelenkin usein ei minulla ole ollut tilaisuutta nauttia Theo Hutchcraftin ja Adam Andersonin soitosta livenä. Hyvältä syntikkapoppi kuulosti Porin polttavan auringon alla.




Moni jazzvieras on varustautunut todella hyvillä tarvikkeilla festareihin eli löytyi tuoleja, pöytiä, huopia, picnickoreja ja jos niitä ei ole mukana omasta takaa niin alueella on kojuja sekä ihan kokonaisen liikkeen tarjontaa käsillä. Me tyydyimme vain hengailemaan :) 

Käsilaukkujen penkominen aina alueelta toiselle siirryttäessä oli hieman häiritsevää mutta toisaalta ymmärrän, että jos säännöissä niin sanotaan niin myös tehdään.




Kiitos Pia tästä ihanasta lettikampauksesta♥♥♥ Oli juuri hyvä festareille kun kuumassa tukka ei roikkunut pitkin selkää ja hartioita. Juu, sain kommentteja Julia Timoshenko lookista :) 
Kampaus on muuten vieläkin kasassa viime eilisen jäljiltä ja kestänyt muutaman tunnin nukkumisenkin. Hyvin tehty Pia!


 Seuraavaksi oli Nurmilavalla aivan hulvaton kokoonpano George Clinton & Parliament Funkadelic, joka svengasi kuin hirvi 72-vuotiaan George Clintonin johdolla. Ihmiset hyppivät ihan villisti ilmaan kun P-Funk Familyn jäsenet siihen yllyttivät. Mahtava musikkia ja Princea lainatakseni ”George is the funk”. George Clinton värikäs pukeutuminen oli myös cool - pidin!




Porin Jazz ilta huipentuikin sitten Pet Shop Boys keikkaan päälavalla. Olin etukäteen jo lukenut iltapäivälehdistä, että tiedossa olisi melkoinen laserspektaakkeli koska Porin ilmatilakin oli suljettu kaksikon takia. Kuten Hesarin keikka-arviossa kirjoitettiin jäi luvattu lasershow ehkä vähän laimeaksi valoisan kesäyön takia. Mutta kyllä tästä showsta silti nautti kympillä! Vaikka Neil Tennant ja Chris Lowe ovat omassa lavaesiintymisessään melko ilmeettömiä ja hillityn hallittuja tanssijat ja taustakuvat saivat lavashown toimimaan. 

Kivaa huumoriakin oli kun Pet Shop Boys kaksikko "piilottiin laatikoihin" siten, että ainoastaan heidän päänsä näkyivät ja laatikoihin heijastettiin täysin eri ihmisten vartalot, jotka sitten tekivät kaiken maailman liikkeitä....hyvä kontrasti vakaviin kasvoihin ja hullutteleviin kroppiin.





Tässä vaiheessa konserttia Lumia 1020 puhelimeni akku pimeni totaalisesti joten seuraavat fotot on otettu pienellä digiIxus-kameralleni. Ostin Tallinnasta muuten kännykän lisävirtalähteen mutta ilmeisesti olin unohtanut ladata senkin koska Lumia mykistyi täysin tekstillä "Näkemiin".







Ihana päivä oli ja olisi ollut kiva jää lauantai päiväksikin Porin Jazzeille kun lauteilla olisivat sellaiset kovat nimet kuin James Blunt, Jamie Cullum, Patti Smith ja Pariisin kevät. Ehkä sitten taas ensi vuonna.....














2 kommenttia:

  1. Upea kampaus!

    Olen ollut kerran jazzeilla. UB40:n shown alettua kaatosade alkoi ja jatkui tasan keikan ajan. Hauskaa oli silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.....kukkanauhan lisäsin siihen itse jälkikäteen. Löysin sen Glitteristä.

      Jazzit on kiva tapahtuma ja olen itse ollut useamman kerran. Jännä juttu, että koskaan ei minun aikana ole sattunut satamaan. Toisaalta jos on hyvää musaa ei sade haittaa. Kylmyys haittaa minusta enemmän festareilla.

      Poista