heinäkuuta 27, 2014

Vedyt, atomit ja muuta murkinaa

Olin saanut seuraavanlaisen ohjeen Lappeenrannasta kotoisin olevalta ystävältä ennen Etelä-Karjalan kesälomareissua "Muista mennä sitten kauppatorille vedylle: savukinkulla, kaikki mausteet, paitsi sipulit ja vielä pannukahvi. Älä polta suuta!"  

Kuusikymmentä luvun alkupuolella kehiteltiin tajunnanräjäyttävät modernit, uudet perinneherkut Vety ja Atomi. Molemmat herkut tehdään lihapiirakkaan ja mielellään Kesämäen leipomon valmistamaan piirakkaan. Vety on kinkulla ja kananmunalla täytetty lihapiirakka. Atomi on kevyempi versio eli sisältää joko kinkkua tai kananmunaa. Mausteina piirakkaan laitetaan sinappia, ketsuppia, kurkkua, sipulia jne. Ennen täyttämistä piirakkaan sujautetaan vielä nokare voita.  Täytyy vain todeta, että tässä perinneherkussa on kalorit kohdillaan..... 


Minun on pakko todeta, että koska en ole suuri lihapiirakan ystävä joten jäi tämä perinneherkku sitten testaamatta. Pannukahvia olisinkin voinut maistaakin, mutta sellaista emme mistään löytäneet. Kuumassa ilmassa ei myöskään tee mieli juoda kuumaa lisää vaan pikemminkin kylmää.

Päätimme mennä syömään Linnoituksen krouviin. Krouvin sijaitsee korkealla Linnoituksen harjalla ja sieltä olisi kesäiltana ollut mukavat näkymä Saimaalle ja yli koko kaupungin. Ravintolan ruokalista vaikutti myös netin perusteella hyvin houkuttelevalta ja Linnoituksen krouvissa oli myös terassi.


En tiedä oliko Linnoituksen krouvissa joku "tilanne päällä", vajausta henkilökunnassa ja jotain muuta hässäkkää mutta tarjoilija ei ensin huomioinut meitä ollenkaan. Minusta on vähän epäkohteliasta ettei edes tervehditä. Tästähän oli juuri Hesarissa kirjoituskin ja ajattelin ettemme me vain pääkaupunkiseudulle tervehdi naapureita mutta maakunnissa luulin tilanteen olevan erilainen. Kun viimein saimme puheyhteyden tarjoilijaan hän ilmoitti, että ravintola sulkeutuu reilun tunnin päästä ja hävisi johonkin kysymään ehtisikö vielä ruokailla. Kun tarjoilijaa ei kuulunut takaisin päätimme vaihtaa ruokapaikkaa jonnekin muualle. Tämän Linnoituksen krouvin herkut jäivät sitten ainakin tällä reissulla kokematta....

Laskeuduimme satamaan, jossa olisi runsaasti erilaisia ravintolalaivoja ja päätimme syödä siellä.



♥♥♥ 
Sätkät, sätkät, parrun pätkät
sinisellä Saimaalla seilattiin,
poijat, jätkät, pitkät pätkät,
kaunista Veeraa me katseltiin.
Ja sen tervahöyryn nimi
oli Prinsessa Armaada
ja me parrulastissa seilattiin
noita Saimaan aaltoja
♥♥♥

Lopulta päädyimme tähän ravintolalaiva Prinsessa Armaadaan kuten näemmä moni muukin illallispaikkaa etsivä oli tehnyt. Palvelu pelasi todella hyvin ja äärimmäisen ripeästi saimme myös annokset pyötään ja nälkähän meillä kaikilla jo todella oli. Mutkatonta palvelua ja hyvää ruokaa. Viereisessä pöydässä "merikarhu" viritteli ystävälleen välillä vähän serenadiakin.... :)



 Jos haluaa syödä Lappeenrannassa hyvin kannattaa ehdottomasti valita Ravintola Wolkoff,  joka sijaitsee 160-vuotiassa talossa kävelykadun varrella. Me tyydyimme vain katsomaan ravintolaa ulkopuolelta koska olimme jo aterioineet mutta hyvin idylliseltä se näytti ja ravintolalla on kaunis sisäpihalla oleva puutarhaterassi. Samassa rakennuksessa on myös Wolkoffin talomuseo sekä Viini&olutkellari&kabinetti. Seuraavalla vierailukerralla haluan tänne ehdottomasti. 


  
Kahvila Majurskasta olikin juttua jo edellisessä postauksessa ja jos kahvihammasta makean kera kolottaa suosittelen Konditoria kahvila Aleksandra nimistä paikkaa. Itse jouduin sinne vähän sattumalta kun olin yhdessä ihanassa sisustusliikkeessä ja kyselin hyvää lounaspaikkaa lähistöllä niin minut ohjattiin Aleksandraan. Olin tässä vaiheessa jo ihan puolikuollut kuumassa tarpomisesta ja tuntui, että jotain kylmää juotavaa olisi myös saatava.

Konditoria kahvila Aleksandrassa herkutteliin  uuniperunalla ja täytyy sanoa, että näin hyvää uuninperunaa en ole koskaan syönyt. Yleensä uuniperunat ovat joko liian raakoja tai sitten ne ovat liian veteliä mutta tämä osui ihan nappiin. Lisukkeena katkarapuja ja raikas salaatti sekä punasipulia,
MUMS!


Vaikka ne vedyt ja atomit jätettiinkin väliin syötiin Lappeenrannan reissulla hyvin!
Kuumassa ilmassa ei aina muista juoda riittävästi mutta itse ainakin yritin pitää huolen siitä, että koko ajan oli juotavaa saatavilla koska helteellä ei saisi edes päästää itseään siihen olotilaan, että tuntee janoa. Helle voi muuten tehdä tepposensa....







15 kommenttia:

  1. Hämmästyttävää, kuinka edelleenkin ollaan valmiita menettämään asiakkaita, jotka ovat tulleet jo ovesta sisään! Olisi ollut kivan näköinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Jotain siellä oli kyllä vialla kun jotenkin tuntui ettei paikka todellakaan ollut täynnä ja silti homma ei toiminut? Jos esim. keittiössä oli vajetta siitä olisi varmaan sitten kannattanut vaikka infota jollain kyltillä ettei turhaan oltaisi edes menty sisälle. Ainahan voi sattua myös jotain - vaikka joku sairastuu - mutta fiksulla käytöksellä pystyy pelastamaan paljon :)

      Poista
    2. Hmm.. paikalliset puhuvat samaa ko. paikasta... Todella ihmeellistä meininkiä. Tämäkään mielipiteesi ei ole todellakaan ensimmäinen!
      Ratsastaa Ulla Liukkosen maineella ja Ullakin on paikasta tosi iloinen, mutta aina joku tökkii: joko ruoka tehdään valmiiksi ja ns. kokit vain lämmittävät ruokaa (jota edes eivät osaa!) tai sitten Ulla on menettänyt "tatsinsa" nykymaun mukaiseen ruuanlaittoon tai osastossa "jotain muuta". PAIKKANA tämä olisi ihan nappikymppi!

      Poista
    3. Olen samaa mieltä, ratsastaa kokin maineella, vaikka miten on kokilla paistinkääntäjän käädyt, nii asettuu myös tuokin lahko omaan arvoonsa. On ollut luokatonta ruokaa ainakin niillä kerroilla kun olen käyny (2) ei tartte enää mennä.

      Poista
  2. Tuo meininki Krouvissa on ihan arkipäivää ollut monta vuotta. Ruoka siellä on myös ihan tavallista ja jopa huonoa. Lähes kaikki on valmisruokaa ja hinta pilvissä laatuun nähden. Luulisi kokilla olevan työhönsä jotain intohimoa, mutta ei.

    Wolkoffilta lähti pois paras kokki ja paikan taso kärsi ihan aavistuksen. Kuitenkin se on LPR:n paras paikka ja sinne kannattaa ehdottomasti mennä. Mesta on ihan "michelintasoa" eikä toista sellaista Itä-Suomesta löydy.

    -Jonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteistanne. Ensi kerralla sitten Wolkoffiin kun olen sielläpäin käymässä.

      Poista
  3. Hyvä postaus! Törmäsin tähän sattumalta facebookin kautta. Lappeenrantalaisena Lappeenrantaa koskevat jutut kiinnostavat.
    Valitettavasti olen ylläolevien kanssa samaa mieltä Linnotuksen Krouvista :( Tunnen Ullan, enkä haluaisi täälläKÄÄN moittia paikkaa, mutta... Pääkokki ei varmaan tiedä, miten paikkaa hoidetaan? Tai sitten tuolla ilopillerillä eli Ullalla on liian monta rautaa tulessa yhtä aikaa, eikä hän ehdi paneutua kunnolla tämän paikan ruuan laatuun?
    Palvelu on ollut ala-arvoista lähes koko ajan. Poikkeuksiakin toki löytyy (menköön kukin henkilökunnasta itseensä tässä arvuuttelussa KUKA HEISTÄ...). Tuntuu, että henkilökunnalle asiakas tuntuu olevan "olemisen sietämätön poikkeus", jota on pakko hiukan huomioida, kun metelöi ja viittelöi niin maan prklsti, ettei sitä kestä.
    Wolkoff on toinen miljöönsä takia (ja siksi, ettei ole ketjuravintola!) ihana paikka. Toivottavasti kokit yltävät poislähteneen tasolle ennen pitkää! Muutaman kerran siellä nyt syöneenä, en pitänyt ruokaa kummosena... valitan. Mutta parempaa se on kuin kaikenmaailman rossojen ruoka!
    Vanha Majakka satamassa, Krouvin alapuolella, on kolmas miljööpaikka. Ruuasta en osaa sanoa mitään. Pizzaa olen hakenut sieltä joskus ja se oli ok.
    Pikkuinen "Con Amore" kauppakeskus Verassa on myös kiva paikka ruokansa JA PALVELUNSA vuoksi! KAIKKI tarjoilijat ovat tilanteen tasalla ja palvelu on perfecto! :)
    Oli kiva lukea tällainen juttu kotikaupungistani! Tuutha sie vastakii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Hyvät kuvat! :)

      Poista
    2. Vanha Majakka, lienet tarkoittavan Wanhaa Makasiinia? Siellä ruoka on myös ala-arvoista ja paikan omistaja kaiken arvostelun ja kritiikin yläpuolella.

      Poista
    3. Kiitos kommenteistanne. Lappeenranta oli kaunis kaupunki :)

      Poista
  4. Valitettavasti Lappeenrannan ruokapaikat ovat "einesruokaloita" pois lukien Wolkoff, toivottavasti säilyttää tasonsa huippukokin lähdettyä.
    Nim. Viidesti pettynyt Linnoituksen Krouviin eikä kuudetta tule.

    VastaaPoista
  5. Lappeenrantalaisena olen itsekin hyvin pettynyt Linnoituksen Krouviin.
    Muutama vuosi eräs yhdistys vietti siellä pikkujoulujaan ja saadessani tässä tilaisuudessa lanttulaatikosta metallisulkijan suuhuni ( tiedättehän sellaisen soselanttu pötkön, mitä kaupoissa joulun alla myydään...) olin aivan äimistynyt.
    Juuri ennen pikkujoulukautta oli mainostettu paikallislehdissä, kuinka heillä tehdään kaikki itse...
    Huomautin asiallisesti siitä tarjoilijalle, joka olkiaan kohauttaen otti metallisulkijan ja meni keittiöön... Ei pahoitteluja, ei sanaakaan, ei mitään...
    Tästä suivaantuneena laitoin pikkujoulun jälkeen yrityksen sähköpostitse viestin, jossa kerroin asiasta, ja mainitsin myös sen, ettei onnekseni mennyt esim. hampaita tuon rikki, koska silloinhan oltaisiinkin lähestymässä heitä ihan eri mielialoilla ja korvausvaatimuksen kera.
    Tähän viestiin en koskaan ole saanut vastausta, ei pahoitteluja, ei mitään...
    Niinpä olen "äänestänyt" jaloillani ja suullani. En ole siihen ravintolaan sen jälkeen astunut, enkä ole sitä ravintolaa kenellekään suositellut, päin vastoin, älkää vain sinne menkö...
    Ullan maineella ratsastavat, jos siinäkään on enää mitään "ratsastettavaa"...

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi. Toivotaan, että palvelu ja ruoka paranee koska paikka aivan mahtavalla paikalla.

    VastaaPoista
  7. https://www.oivahymy.fi/hae-yrityksia/#text=Kes%E4m%E4en%20Lappeenranta&

    VastaaPoista