toukokuuta 12, 2020

Vinkkejä nauttia kulttuurista verkossa


Kun koronapandemia iski voimallisesti Suomeen se aiheutti monien muiden rajoitusten lisäksi myös kulttuuritarjonnan supistumisen. Maaliskuun 16.päivänä Valtioneuvosto linjasi seuraavasti "Suljetaan valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat..."  Nyt 1.kesäkuuta alkaen on luvattu Valtioneuvoston toimesta, että em. sisätilat voitaisiin taas hallitusti ja asteittain avata uudelleen. Ehkä jotkut meistä suuntaavat jo silloin museoihin noudattaen siellä annettavia ohjeita ja nauttien taiteesta.

Kaikki eivät ehkä kuitenkaan vielä halua mennä fyysisesti ihailemaan taidetta. Olen itse koko kotoilukaranteenin ajan vieraillut virtuaalisesti useissa eri museoissa tutkimassa aikani kuluksi mitä siellä on nähtävillä. Koostin tähän postaukseen omia suosikkejani, joista suurin osa on taiteen puolelta. Olen löytänyt verkosta myös sellaisia museoita, joissa itse vierailin ihan ensimmäistä kertaa.

Verkosta on mahdollista toki seurata vaikka Karanteeniteatteria, joka tarjoaa suomalaista ammattiteatteria striimattuna suoraan kotisohvallesi. Ohjelmistossa on mm. ihan hulvattoman hauska Minna Kivelän Luolanainen, jonka itse kävin katsomassa Aleksaterinteatterissa jo alkuvuodesta. Oopperasta ja baletista voi puolestaan nauttia verkossa Stage24-sivuilla. Kulttuurinnälkään löytyy kyllä paljon kivaa ja mielenkiintoista verkosta.

RIJKSMUSEUM, Amsterdam


Amsterdamin Rijksmuseum eli Hollannin kansallismuseo on ehdottomasti "must to see" museo. Olen käynyt museossa kolmasti ja varmasti joskus kun voimme taas matkustaa vapaammin poikkean siellä taas. Pelkästään Rijksmuseumin komean rakennuksen näkeminen nostaa ihokarvat kananlihalle mahtavuudellaan. Tästä linkistä pääset virtuaalikierrokselle ihailemaan vaikka postauksen ensimmäisen kuvan Rembrandtin Yövartiota. Tein muutamia vuosia sitten myös blogiin postauksen museosta ja tästä pääset kurkistamaan siihen.

MOCO MUSEUM, Amsterdam


Haluan ottaa mukaan tähän listaani Rijksmuseumin lähellä Amsterdamissa sijaitsevan Moco Museumin. Varsinaista virtuaaliesittelyä tällä modernia taidetta esittävällä museolla ei ole mutta koska sen kokoelmissa on Banksyn töitä haluan jakaa tämän blogissa. Mystinen Banksy teki koronapademian aikana maalauksen, jossa perinteiset supersankarit ovat joutuneet roskakoriin. Koronavirusta vastaan päivittäin taisteleva sairaanhoitaja on uusi supersankari. Banky lahjoitti työnsä paikalliseen sairaalaan Englannissa.

Jos haluat tutustua Moco Museumiin ja Banksyyn tarkemmin klikkaa tekemääni postaukseeni sieltä parin vuoden takaa. Moco Museumista löytyy muutamia lyhyiltä esittelyjä myös Youtubesta.

ATENEUM, Helsinki


Ateneumin Natalia Goncharovan näyttelyn kutsuvierasavajaisissa 26.helmikuuta aloin itse uumoilemaan, että koronasta tulee "vielä paha juttu". Näyttely ehti olla auki vain muutamia viikkoja kun kaikki museot suljettiin Suomessa. Tästä voit kurkistaa minun tunnelmiani avajaisiltana värikylläisestä näyttelystä. Vielä on muutamia päiviä aikaa kurkistaa myös Ateneumin sivuilta kuraattori Timo Huuskon näyttelyopastus. Katsoin itse opastuksen ja fiilistelin vielä kerran.

Suomen taiteen tarinat -lyhytelokuvat ovat myös mielenkiintoisia. Tutut klassikot näytetään nyt ihan uudessa valossa ja teoksista löytyy yllättäviä uusia puolia. Niitä voit katsoa tästä.

BRITISH MUSEUM, Lontoo


Olen vieraillut Lontoossa lukemattomia kertoja ja kulkenut usein British Museumin ohi mutta sisälle en ole vielä koskaan ehtinyt. Nyt koronakaranteenissa olen ottanut haltuun museon Desire, Love, Identity LGBTQ historiareitin. Ehkä joskus kun voimme taas turvallisesti matkustaa pääsen tämän museon jylheiden seinien sisälle tutustumaan ihan paikan päälle. Paljon katsottavaa!

SUOMEN KANSALLISMUSEO, Helsinki


Suomen Kansallismuseon avoin verkkokokonaisuus löytyy tämän linkin kautta. Kansallismuseoon kuuluu kahdeksan museota ja kaksi linnaa. Marjon matkassa on vieraillut seuraavissa kohteissa, joihin pääset klikkaamalla näitä linkkejä: Kansallismuseo, Hvitträsk ja Louhisaari. Museoalus Tarmollakin (Merimuseo) pääsee kurkistamaan miltä näyttää jäänmurtajan sisällä. Seurasaaresta on tulossa tässä vielä omaa postausta jossain vaiheessa blogiin. Jos jäänmurtajat kiinnostavat enemmänkin tästä pääsee kurkistamaan vierailuuni jäänmurtaja Urholla.

OULUN TAIDEMUSEO, Oulu

Ellen Thesleff, Lehtimaja 1908 - kuva HAM, Hanna Kukorelli


Harmikseni en ehtinyt HAMin Ellen Thesleff näyttelyyn vuosi sitten. Onneksi Oulun Taidemuseossa avautui 15.helmikuuta 2020 uusi näyttely Ellen Thesleff - Aurinkosuudelma, joka on avoinna 30.8. asti. Koronan takia myös tämä näyttely on nähtävillä virtuaalisesti omalta kotisohvalta netin välityksellä maksuttomasti elokuun loppuun saakka. Ellen Thesleffin työt ovat ihan huikeita ja hän oli edelläkävijä aikana, jolloin naistaiteilijoiden oli vaikea saada tunnusta. Thesleffin tapa maalata oli ja on edelleen huomiota herättävää. Erittäin nautinnollinen näyttelykokemus!

SINEBRYCHOFFIN TAIDEMUSEO, Helsinki


Paul ja Fanny Sinebrychoffin sympaattiseen kotimuseoon Bulevardilla pääsee mukaan lähes kaksituntiselle virtuaalikierrokselle tästä. Ilta-Sanomat teki 23.4. livelähetyksen, joka mielenkiintoista katsottavaa. Paljon kauniita yksityiskohtia ja historiallista nähtävää.

Albert Edelfelt ja Romanovit -näyttely esittelee Suomen kultakauden mestarin Venäjän keisariperheelle tekemiä mestariteoksia. Nähtävillä on myös kauan kadonneeksi luultu maalaus, joka nähdään Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. Toinen näyttely Uhattu elämä tarkastelee rikasta luontoamme, jota ilmastokriisi ja sukupuutot uhkaavat.

GUGGENHEIM, New York

Kuva Pixabay

Guggenheim on upea paikka ja ehdottomasti taas käymisen arvoinen kun joskus pääsemme taas matkustamaan New Yorkiin. Sitä ennen tämä jo ulkoisestikin aivan mieletön arkkitehti Frank Lloyd Wrightin rakennus kannattaa ottaa haltuun virtuaalisesti. Jo museon portaikko panee pään pyörälle myös kotisohvalta koettuna. Guggenheimin kokoelmissa on nykytaidetta ja itse rakennus näkyi vuosia sitten "Men in Black" elokuvassa se avaruudellisen muodon takia.

Myös Guggeheimin Bilbaon museossa järjestetään virtuaalikierroksia. Bilbao on minun "must to see" -listalla joten ehkä joskus myös livenä pääsen katsomaan museon tarjontaa Espanjaan. 

LOUVRE, Pariisi

Kuva Pixabay

Louvre on museona valtava ja siellä pystyy helposti viettämään yhden päivän eikä siltikään ole nähnyt vielä kaikkea. Pariisin suurimman museon pinta-ala on yli 160 000 neliömetriä, josta 58 470 neliömetriä on omistettu museon näyttelyille! Louvren seinien sisältä löytyy maailman kuuluisimpia taideteoksia kuten Leonardo da Vincin Mona Lisa, Eugène Delacroix'n Vapaus johtaa kansaa ja Jacques-Louis Davidin Horatiusten vala. Museossa vierailee vuosittain lähes 10 miljoonaa ihmistä!

Tästä linkistä pääset omalta kotisohvalta tähän valtavaan taidepyhättöön. Pakko myöntää, että olin aina kuvitellut Mona Lisan olevan paljon suurempi taulu mitä se onkaan. Aikoinaan reppureissulla Euroopassa ihmettelimme ystäväni kanssa taulun pientä kokoa pitkään. 

FRIDA KAHLO HOME MUSEUM, Mexico City

Kuva Gettyimages

Meksikossa en ole koskaan vieraillut mutta olen suuri Frida Kahlo fani. Kahlo käytti erittäin voimakkaita värejä töissään. Taiteilija maalasi työnsä tyylillä, joka oli saanut vaikutteita Meksikon alkuperäiskansojen kulttuureista. Toki Kahlon tyylissä näkyy myös eurooppalaisia vaikutteita realismista, symbolismista ja surrealismista. La Casa Azul (The Blue House) on nyt otettavissa haltuun omalta kotisohvalta. Mykistäviä kuvia ja värikkyyttä! Ja ne Frida Kahlon värikkäät puvut...

ARTSI, Vantaa


Kuva YLE / Rasmus Tåg

Vantaan Taidemuseo Artsin uusi näyttely Kuvanvapaus 17.2. - 17.5.2020 ehti olla avoinna vain kuukauden kun se suljettiin. Harmittaa kun en itse ehtinyt mennä edes avajaisiin mutta onneksi olen nyt katsellut kuraattori Jean Ramsayn virtuaaliesittelyn. Upea näyttely hyvinkin ajankohtaisesta aiheesta! Vantaakanavalta löytyy sarjan muitakin videoita, joiden avulla voi tehdä virtuaalimatkoja Vantaan museoihin.

SUOMEN LASIMUSEO, Riihimäki


Jos suomalainen lasi ja muotoilu kiinnostaa niin Suomen Lasimuseo, Riihimäellä on myös paikka, jossa kannattaa vierailla virtuaalisesti. Lasi on minusta aina ollut kiehtova mutta samalla oudon ristiriitainen materiaali. Toisaalta lasi on äärimmäisen haurasta mutta sen muotokieli on puolestaan hyvin vahvaa. Minun Riihimäen museovierailu postaukseen viime syksyltä pääsen tästä. Paljon katsottavaa kolmessa kerroksessa lasin valmistamista, puhalluksesta, lasin historiasta ja designlaseista löytyy myös virtuaalisesti verkosta.

DESIGNMUSEO, Helsinki


Kuva Desingmuseo

Designmuseon kokoelmanäyttelyyn pääsee myös tutustumaan virtuaalisesti. Kokoelmanäyttelyn Utopia nyt - kertomus suomalaisesta muotoilusta voi kokea nyt kotoa käsin. 3D-kierros on toteutettu yhteistyössä museon naapurin, kiinteistövälitysliike Blokin kanssa. Kulkiessasi eri salista toiseen museossa voit yrittää bongailla Antti Nurmenniemen värikkäitä Pehtoori-pannuja. 

Nautinnollista kulttuurimatkaa kaikille virtuaalisesti kotoa käsin. 
Kannattaa seurata museoiden omilta kotisivuilta miten museot avautuvat kesäkuussa. 











12 kommenttia:

  1. Tässäpä olikin oikein kunnon paketti kulttuuria.
    Ihanaa tiistaita sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Olen saanut kotoillessa ajan mainiosti kulumaan museoissa
      poistumatta kotoa. Ehkä joskus vielä voimme matkustaa ja nähdä
      jotain näistä ihan livenäkin.
      Kivaa loppuviikkoa Outi <3

      Poista
  2. Kiitos Marjo! Ihan loistavat linkit. Aion hyödyntää ensitilassa. Ja käydä eri museoissa virtuaalisesti.
    Kultturellia keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Monilla museoilla on ollut virtuaalisia kierroksia jo pitkään mutta nyt koronapandemian aikana moni on tehnyt niitä. Tietysti eniten itseäni surettaa sellaiset
      taidenäyttelyt, jota ehdittiin juuri avata ennenkuin museot suljettiin ja ne ehtivät
      loppuakin ennen kesäkuun 1.päivää. Onneksi on virtuaalikierroksia ja moni tuttuni, joka
      missasi Ateneumin Natalia Goncharovan pystyi kuraattorin johdolla ottamaan sen haltuun.
      Kivaa loppuviikkoa Tuula <3

      Poista
  3. Täytyypä käydä virtuaalivierailulla saman tein, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Diina-Maria ja mukavaa loppuviikkoa :)

      Poista
  4. Kiitos vinkeistä, näitä taidan katsella tarkemmin illalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Mira - kun lapsi nukkuu varmasti äidille jää omaakin aikaa :)

      Poista
  5. Kiitos mahtavista vinkeistä Marjo ja tuonne Suomen lasimuseoon pitää kyllä päästä. Mukavaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Tiia <3 Suomen Lasimuseo on paikka missä aika lentää ihan siivillä kun
      katsottavaa on niin paljon. On myös kiva bongailla vitriistä tuttuja laseja, joita
      muistaa vaikka jonkun sukulaistädin kotona nähneenä.
      Kivaa loppuviikkoa <3

      Poista
  6. Olipa kattavasti vinkkejä! Minä olen katsonut Yle Areenasta Kansallisbaletin Peppi Pitkätossun. Muu kulttuuritarjonta onkin jäänyt vähäiselle nyt koronan aikaan. Tuohon Ellen Thesleffiin aion ainakin käydä tutustumassa. Olen kuunnellut Kati Tervon kirjan Iltalaulaja, joka kertoo Ellenistä. Mielellään ihailisin hänen taidettaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Minna <3 Minä olen myös katsellut YLE Areenasta muutamia juttuja, joista unohdin laittaa myös vinkkauksen. Olisin halunnut itse mennä katsomaan Peppi Pitkätossu baletin mutta
      nyt otan sen haltuun verkosta. Ellen Thesleffin taide on maagista. Suosittelen!

      Poista