marraskuuta 07, 2018

Kilpa-autokirja "Ratojen ja rallien valiot" on huippu isänpäivälahja


Tulevana sunnuntaina 11.11. on isänpäivä. Jos sinulla ei ole vielä lahjaa hankittuna omalle isällesi tai isoisälle niin ei hätää tai syytä panikoida. Tässä tulee aivan huippu vinkki isänpäivälahjaksi.

Ratojen ja rallien valiot on kesällä 2018 ilmestynyt tuhti tietopaketti, joka sisältää Suomen historiallisia kilpa-autoja sekä radoilta että ralleista aina vuoden 1933 Chryslerista Keke Rosbergin ensimmäiseen formulaan. Suomalaisen autourheilun historiaan sukelletaan esittelemällä myös Eläintarhan legendaariset kilpa-ajot unohtamatta tietenkään Jyväskylän Suurajoja/MM-rallia. Mukana on myös nostalgiaa Keimolan ja Ahveniston kilpa-autoradoilta. Kirjassa on peräti 223 sivua!

Kirjan esipuheessa kerrotaan, että suomalaiselle kilpa-autokirjalle oli selkeä tilaus olemassa koska kaikkien muiden autokirjojen joukosta juuri tällainen puuttui. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS on kustantanut kirjan ja sen tekijäjoukko koostuu kolmesta miehestä.

"Elhoon kokoamisessa on käytetty osia kahdesta eri Lotuksesta. Vuoden 1962 kilpailussa autolla pystyttiin ajamaan vain yksi kierros."

Kimmo Taskinen on ottanut kirjan huikean kauniit autokuvat. Taskinen on Helsingin Sanomien valokuvaaja ja moni saattaa muistaa "Toisenlaiset autokuvat" -sarjan Hesarin sivuilta. Taskisen kuvissa on aina muutakin kuin auto ja niissä on minusta "kuvitteellinen tarina". 

Veikko Lautsi on autoiluun ja urheiluun erikoistunut pitkän linjan toimittaja. Markus Itkonen on palkittu graafikko ja autourheilun tilastoharrastaja. Tämä trio on luonut kirjan, joka vie mukaan. Kirja on visuaalisesti erittäin kaunis ja se sisältää paljon hauskaakin historiatietoa autourheilusta ja autoista kiinnostuneille. 


Eläintarhan ajot oli yleisön suosikkitapahtuma, jota ajettiin vuosina 1932-1963. Suomalainen rata-autoilu käynnistyi jo 1920-luvulla. Kesällä ajettiin ravi- ja maaradoilla ja talvella siirryttiin puolestaan jääradoille. Kunnollinen rata-ajotapahtuma, Grand Prix puuttui. Kun rahoitus oli saatu kuntoon valikoitui rata-ajojen kilpailupaikaksi Eläintarhan puistoalue Töölönlahden pohjoispäässä. Ihan oikeaa eläintarhaa oli kaavailtu aiemmin tälle alueelle mutta se sijoitettiinkin Korkeasaareen mutta paikan nimi jäi kuitenkin elämään.


Eläintarhan ajorata kiersi Eläintarhan urheilukentän, kaupungin puutarhan ja myöhemmin vuonna 1940 valmistuneen Uimastadionin. Ensimmäinen kisa käynnistyi äitienpäivänä 8.toukokuuta 1932. Kisassa oli kaksi lähtöä moottoripyörille ja yksi autoille. Autot ajoivat kilpailussa 50 kierrosta eli noin 100 kilometriä. Ensimmäisten ajojen kisavoitot menivät Ruotsiin.

Eläintarhan ajoissa oli myös todella harvinaislaatuinen katsomorakenne. Valtion rautatiet ajoi pääsuoran eteen junaradalle vaunuja, joiden päälle rakennettiin katsomo. Mahtoi olla aika hauskaa katsella ylhäältä junaradalta alas ajoradalle ja vielä pääsuoran kohdalla.

 Cooper T42-Norton, rata, vm. 1956

 "Formuloiden pieni kantaisä"

Ensimmäiset Eläintarhan ajot olivat menestys ja arvioiden mukaan kisoja oli seuraamassa 25000 - 40000 katsojaa. Kisat järjestettiin aina keväällä ja yleensä juuri äitienpäivänä. Sota-ajan takia 1939-1945 ei kisoja pidetty. Vuonna 1946 kisattiin taas mutta ainoastaan moottoripyörillä ja kisojen tuotto lahjoitettiin Sotainvalidien veljesliitolle. Seuraavana vuonna myös autot palasivat radalle.

 Lotus 11 Le Mans, rata, erikoisvalmisteiset urheiluautot alle 2000 cm³, vm. 1956

Pula-aika koetteli myös Eläintarhan ajoja sodan jälkeen. Ärhäkämmät autot, midgetit villitsivät yleisöä ensimmäisen kerran 1949. Kun siirryttiin 50-luvulle alkoi ajoissa näkyä upeita urheiluautoja enemmänkin: Ferrari, Jaguar, Allard, Porsche, Lotus, Alfa Romeo, Maserati...


 Ferrari 250 GT Berlinette Lwb Competizione TdF, rata, matkailuautot yli 2000m³, vm.1957

Osan huippuautoista Eläintarhan ajoihin toi vuonna 1958 Scuderia Askolin. Tämän suomalaisen tallin takana olivat Carl-Johan Askolin ja Curt Lindcoln. Scuderia Askolin oli aikoinaan yksi Euroopan merkittävimmistä yksityistalleista.

Eläintarhan ajot päättyvät vuonna 1963 hyvin surullisesti. Päälähdössä Formula Junioreissa sattui nimittäin onnettomuus, joka vaati 19-vuotiaan ruotsalaisen Örjan Atterbergin hengen. Viimeistä lähtöä oli seuraamassa 56000 katsojaa. Eläintarhan ajoissa ehdittiin ajaa vuodesta 1960 Formula Juniori lähtöjä kolme kertaa.

 "Punainen sisustus ja mittaristo ovat siinä asussa, jonka ne saivat Ferrarin siirryttyä kilpailujen jälkeen siviilikäyttöön 1960-luvun alussa."


Ratojen ja rallien valiot -kirjassa on paljon yksityiskohtaisia tietoja, automerkkejä, nimiä jne. ja alan todelliselle harrastajalle tämä on oikea aarrearkku. Kimmo Taskinen kävi kuvaamassa 37 ralli- ja rata-autoa ympäri Suomea kirjaa varten. Teoksessa on mukana myös ihania vanhoja mustavalkoisia valokuvia. 

"Ferrarin 250 GT:n 12 sylinteristä moottoria pidetään yhtenä valmistajan klassikoista."


Tiesittekö, että ensimmäiset Jyväskylän  Suurajot starttasivat jo 1.9.1951 klo viisi aamulla? Jyväskylän linja-autoasemalta lähti 26 autoa matkaa ja sanomalehti Keskisuomalainen kirjoitti paikalla olleen myös yhtä monta katsojaa. Suurajot eivät todellakaan olleet mitään tämänpäivän kaltaisia erikoiskokeiden ajamisia. Tässä kilpailussa ajettiin 1666 kilometriä Lappiin ja takaisin. Kääntymässä käytiin Rovaniemellä. Paluumatka tehtiin Kajaanin ja Kuopion kautta, jossa oli ensimmäinen erikoiskoe. Toinen oli maalisuoralla Jyväskylässä.

Kilpailussa oli mukana ihan tavallisia henkilöautoja kuten kisan voittaja-auto Austin Atlantic. Voittaja-autoa ajoi Arvo Karlsson ja kirjassa on kuva hänen Austinistaan, johon ajanhammas on jo purrut vuosien saatossa. Kilpailijat eivät saaneet kilpailun aikana mitään väliaikatietoja kisan kulusta. Karlssonin onnistui ajaa lähimpänä kilpailun ihannekeskinopeutta 50 km tunnissa. Karlssonin keskinopeus oli 58,9 km tunnissa.

 Triumph TR3, rata ja ralli, vm. 1957


Timo Mäkinen osallistui ensimmäistä kertaa Jyväskylän Suurajoihin Triumph TR:lla. Saavutuksena oli sija 38. ja kartturina toimi hänen veljensä Harri. Tästä kuitenkin lähti kipinä ralleihin. Kirjassa kerrotaan, että Mäkinen toimi myös "lentävänä lehdenjakajana" rallikilpailujen välissä. Samalla Triumphilla hän nimittäin kuljetti Ilta-Sanomia perheen kuljetusliikkeen palveluksessa päivätyökseen. 

 Fiat 500 Nuova, ralli, vm. 1958

Suurajojen pienin luokkavoittaja on ollut Fiat 500 vuonna 1959. Tämä pikkuinen kirppu jäi yleiskilpailussa viimeiseksi maksimivirhepisteillä mutta tuloksena oli kuitenkin alle 500-kuutioisten luokkavoitto ainoana osanottajana :)

 Volvo PV 544 Sport, ralli, historic, vm. 1966


Punttiperäinen Volvo PV oli hyvin suosittu auto 1960-luvulla sekä radalla että jäälläkin ralleissa. Autojen tuontisäännöstely päättyi Suomessa vasta 1962 ja senkin jälkeen oli rajallinen valikoima mistä ralliautonsa voi valita. Moni suomalaiskuski on nähty Volvo PV:n ratin takana: Curt Lindcoln, Holger Laine, Timo Mäkinen, Leo Kinnunen ja Hannu Mikkola. 

 Ford Cortina Lotus Mk 1, ralli ja rata, historic, rakennettu 1967


Ford Cortina on alunperin ollut perheauto vuosina 1962-1982. Äitini sisarella siis tädilläni oli juuri Ford Cortina, jonka kyydissä olen lapsena matkustanut ja päässyt myös ajamaan autoa saatuani ajokortin. Ford Cortina Lotus oli taas ralliauto, joka parhaimmillaan ylsi neljänteen sijaan Suurajoissa 1967. Oli se Ford Cortina "perheautokin" aika kova peli kulkemaan :D

 Lancia Fulvia 1.6 Coupé HF, ralli, historic, vm. 1971 mukaan, replika

 Opel Kadett Rallye. ralli, ryhmä 2, rakennettu alkuaan 1971

"Vuonna 1968 ilmestyi rallin suomenmestaruussarjaan Opel Kadett Rallye, uusi automalli, jonka suosiosta ja menestyksestä tuli miltei ennennäkemätön."

Timo Mäkinen ja kartanlukija Henry Liddon ovat keränneet vuoden 1973 palkinnot 
Ford Escort RS:n konepellille

 Saab 96 V4, ralli, ryhmä 4, vm. 1973

Tämä kuva Saab 96 V4- autosta on minusta yksi kirjan huikeimmista. Ensimmäinen sinivalkoinen Saab 96 ajoi Jyväskylän Suurajoissa 1970. Saabin tuotanto oli aloitettu Uudenkaupungin autotehtaalla vuotta aiemmin. Autoa kuljetti Leo Kinnunen ja ensimmäinen ajo jouduttiin keskeyttämään. Simo Lampinen ja Klaus Sohlberg voittivat Saabilla vuoden 1972 Suurajot.

 Talbot Sunbeam Lotus, ralli, ryhmä 2, rakennettu 1980


Ralliurheilun monilahjakkuus Henri Toivanen päätti valitettavasti uransa Korsikan rallissa vuonna 1986 rajun ulosajon seurauksena. Vuonna 1975 hän teki tästä AKU-424 rekisterikilvellä varustetusta Talbotista tunnetun Suomessa hyvillä ajotaidoillaan Jyväskylän Suurajoissa. 

 Audi Quattro Sport S1 E2, ralli, ryhmä B, vm.1986 mukaan, replika

"Moottori on viisisylinterinen ja 2,1-litrainen. Se on muuten esikuvansa näköinen, mutta sen ohjausjärjestelmä on modernimpi."

Kirjantekijät kertovat esipuheessa, että he ovat painottaneet kirjassa juuri 1960- ja 1970-lukuja, jolloin Suomessa siirryttiin ajamaan ihan oikeilla kilparadoilla Keimolassa ja Ahvenistolla. 

Keimolan radan rakentaminen aloitettiin vuonna 1965. Keimola muistutti Keski-Euroopan moottoriratoja mutta liikenneyhteydet olivat sinne huonot koska arkkitehtien sinne suunnittelemia yhteyksiä ei koskaan rakennettu.

Ahveniston moottorirata puolestaan avattiin vuonna 1967. Keimolan rata toimi aikoinaan vain 12 vuotta mutta Ahveniston moottorirata on edelleen toiminnassa. Ahvenisto on muuten Pohjoismaiden vanhin käytössä oleva moottorirata.


Kirja on täynnä tosi mielenkiintoisia tarinoita. Mäkisen viimeinen Mini on yksi yhden aukeaman juttu. Timo Mäkinen ja Mini Cooper S olivat tuttu yhdistelmä 1960-luvun ralleissa ja ratakisoissa. Itse auto oli huippuunsa viritetty ja rata-autoksi rakennettu. Kirjassa löytyy seikkaperäinen kuvaus mitä kaikkea autoon oli tehty. Minin omistaa nykyään Robert Paulig ja se on upeasti palautettu alkuperäiseen asuunsa.

Mini Cooper S, rata, luokka alle 1300cm³, vm. 1967

Jos omaa isää/isoisää siis kiinnostaa vanhat autot, autourheilu ja Suomen 
autourheilun historia tämä kirja on isänpäivänä mitä mainioin. 

♥ Oma isäni saa tämän ensi sunnuntaina. 

Kirja on saatu arvostelukappaleena blogiin.
.

8 kommenttia:

  1. Upean oloinen teos <3 Ja wow, miten mahtava kuvitus! Kivaa torstaita Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä on jo kuvallisesti todella upea teos! Ja äärimmäisen mielenkiintoisesta tietoa paljon autoista kiinnostuneille kuten isille. Ja miksei meille naisillekin :) Itsekin ahmin tätä postausta tehdessäni. Kiva torstaita myös sinulle ♥

      Poista
  2. Mies on ihan autohullu. Ralleissa käy kesällä ja katsoo aina formuloita. Isänpäivä lahja taitaa olla jo katsottu. Jouluksi pitää ostaa tämä. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että teidänkin perheessä on autohullu. Taitaa olla aika yleistä. Oma veljeni on ajanut rallia joten olen sitä itsekin käynyt katsomassa. Kirja on mitä mainioin lahja myös jouluksi isälle, pojalle, isoisälle, veljelle, pojalle jne.
      Kivaa päivää Sinikka :)

      Poista
  3. Kiitos tosi hyvästä joululahjavinkistä!
    Kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Isäinpäiväksi on jo Hotakaisen "Kimi" hankittuna, mutta joulu on avoin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Hanne 😀 Kirja on minusta aina hyvä lahja ja jos vielä liittyy saa saajan mielenkiinnon kohteeseen niin siinä ei voi mennä pieleen. Oivallinen joululahja! Hotakaisin "Kimiä" on paljon kehuttu. Itse en ole vielä ehtinyt edes selailla.

      Poista
  4. LUIN TÄTÄ KANS JOSKUS JA IHASTUIN PV VOLVOON

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! PV Volvo on kyllä aika namu minustakin.
      Hyvää kesän jatkoa :)

      Poista