marraskuuta 15, 2018

Kämp Galleriaan aukeaa 15.marraskuuta suomalaisen muodin keskus


Huomenna torstaina 15.marraskuuta avautuu Kämp Galleria uutena ja uljaana! Kauppakeskus avattiin jo vuonna 1999 legendaarisen hotelli Kämpin viereen Esplanadille. Kämp Galleria sijoittui arvokkaaseen Antiloopin kortteliin aivan Helsingin ydinkeskustassa. Alusta lähtien se on ollut siis erinomaisella liikepaikalla ja profiloitunut selkeästi laadun ostospaikaksi.

Jostain kumman syystä 2012 kauppakeskuksen nimeksi vaihdettiin Esplanad Galleria. Vierastin aina tuota nimeä vaikka Esplanadin varrella ollaan vielä vehreän Espan puistonkin laidalla. Kävin edelleen satunnaisesti COS-liikkeessä ja muutamissa katutason puodeissa mutta muuten esimerkiksi kahvittelut tässä kauppakeskuksessa jäivät vähemmälle.


Tänään vietettiin jo ennakkoon VIP-avajaisia uudistetussa Kämp Galleriassa joten ollaan taas palattu tuttuun vanhaan nimeen takaisin. Upea juttu -  pidän tästä nimestä! Kauppakeskus oli suljettu jo kello 17 jotta paikat saataisiin kuntoon ennen h-hetkeä. Takit ystävällisten punapukuisten emäntien avustukselle säilytykseen. Kuohuvaan käteen ja pientä purtavaa mukaan, jotta jaksaa kierrellä. Olin päättänyt, että tänään keskityn vain toisen kerroksen tarjontaan ja palaan toisena ajankohtana katselemaan mitä muuta uutta Kämp Galleriassa on.


Toiseen kerrokseen on avattu Kämp Garden, joka keskittyy suomalaiseen muotiin, muotoiluun ja designiin. "Nimenvaihdos ja Gardenin avautuminen auttavat Kämp Galleriaa profiloitumaan entistä vahvemmaksi laatutietoisten, kestäviä brändejä arvostavien kuluttajien ostospaikaksi. Toivomme uudistuvan Kämp Gallerian houkuttelevan muodista ja muotoilusta kiinnostuneita niin läheltä kuin kauempaankin." Ville Laurila, Ilmarinen (Kämp Gallerian omistajayritys)

Kämp Gardenissa nostetaan esille suomalaisen muodin kärkinimiä sekä myös nousevia kykyjä. Omat liikkeensä Kämp Galleriassa ovat avanneet Arela, Samuji, Terhi Pölkki, éNHats, Hálo, R-Collection ja Nomen Nescio. Lisäksi sieltä löytyy myös luonnonkosmetiikkaan keskittynyt Jolie ja TRE Gallery & Books.

éNHats


énHats on Hanna Sarénin lierihattubrändi. Olen itse ollut aina suuri Hanna Sarén fani ja pitänyt hänen tyylistään tehdä juuri omanlaistaan muotia. En valitettavasti kyllä omista Sinkkuelämää -sarjan Carrien jaloissakin nähtyjä Hanna Sarénin ikonisia puukenkiä. Yhdet Hanna korkkarit minulla on ja ne on tehty aikoinaan exclusive-mallistoon Seppälälle.

Hannan ihanien lierihattujen tehdas on Korkeavuorenkadulla. Näitä värikkäitä ja hauskoja lierihattuja ovat hehkuttaneet niin Vogue, Harper's Bazaar, Marie Claire ja Gq. Hatuissa näkyy Hannan viimeistelemätön tyyli ja unisex-hatut ovat iloisia.


Terhi Pölkki


Jalkinesuunnittelija Terhi Pölkin omaa nimeä kantava brändi perustettiin 2011. Terhi on opiskellut alaa Lontoossa ja voittanut monia palkintoja uransa aikana mm. Nuoren jalkinesuunnittelijan palkinnon heti valmistuttuaan 2008.

Terhi Pölkin design on skandinaavista minimalismia parhaimmillaan mutta silti kengät ovat sekä naisellisia että käytännöllisiä. Terhille on myös tärkeää valmistaa kengät ympäristöystävällisestä materiaalista. Laadukkaat kasviparkitusta nahasta valmistetut kengät ja käsilaukut valmistetaan Portugalissa ja Suomessa.

Jännä yhteensattuma, että Terhi Pölkin mallistosta löytyy myös ihanat puukengät, jotka valmistetaan Myrskylässä. Nämäkin puukengät voisivat löytyä myös minun kenkähyllystäni. Syksyn uuden malliston nilkkurit olivat kauniita sekä nuo hauskasti kuvioidut "tohvelikengät".



hàlo


Hálon liikkeessä kuhisi tänään niin paljon Kämp Gardenissa, että minä sain otettua sieltä vain yhden kuvan. Tämä tuotemerkki on jännä koska sitä alkoi vain yhtäkkiä näkyä suomalaisten julkkisten yllä reilu vuosi sitten. Jo pelkästään tuotemerkin nimi kuulosti todella erikoiselta mutta silläkin on tärkeä merkitys brändille. Hálo vaatteet tulevat pohjoisesta ja nimellä viitataan pohjoisen valoilmiöihin: revontuliin, kaamokseen ja yöttömiin öihin. Jännäksi vaatteet tekee myös Lapin luonto ja Reidar Särestöniemen taide. 

Klaus Haapaniemi & Co


Klaus Haapaniemi & Co on julkaissut oman naisten vaatemalliston ja se on esillä Kämp Gardenissa. Klaus Haapaniemi lanseeraa täällä ensimmäisen kapselimallistonsa. Catraoke AW18 kapselimallistossa on kuusi avaintuotetta. Näyttävähelmainen mekko, laatikkomainen kauluspaita, kääntötakki, leveälahkeiset housut ja kaksi erimallista haalaria.

Ja tämä Klaus Haapaniemen huipputaidokas printtisuunnittelu on kyllä todella taidetta. Rikkaita, värikylläisiä kuvioita ja mielikuvituksellista ornamentiikka. Pidän todella!

Mallistossa on otettu huomioon eettisyys ja ekologisuus. Kankaat painetaan Englannissa ja ommellaan Virossa. Silkin ja puuvillan lisäksi käytetään Tenceliä, joka on ekologinen selluloosamuuntokuitu.



TRE  Nide 


"TRE ja kirjakauppa Nide ovat avanneet yhteistyössä uuden ajan konseptikirjakaupan TRE  Nide. Yhteistyön kautta kautta kaksi helsinkiläistä brändiä pystyy tarjoamaan uudenlaisen kirjojen ostokokemuksen, jossa keskiöön nousee laadukkaasti kuratoitu, vaihtuva kirja- ja designtuotevalikoima sekä ammattitaitoinen ja sydämellinen palvelu."


Minä löysin monia itseäni kiinnostavia kirjoja joten tänne palaan myös ihan ajan kanssa tutkailemaan mitä Frida Kahlo kirja pitää sisällään sekä selailemaan lukuisia muitakin opuksia. 





Garden Roomissa oli esillä Aalto Yliopiston opiskelijan Julia Montinin näyttely. Aika huikeasti hän on yhdistänyt kukonaskelkuosia, tweediä, paljetteja, koristeompelua, korukiviä jne. vaatteissaan.



R-COLLECTION

R-Collection on ainakin minulle tuttu siitä perinteisestä anorakista joskus vuosikymmeniä sitten. Mallisto on vuosien saatossa paljon laajentunut ja valikoimassa näytti nyt olevan todella ihania maanläheisiä syysvärejä esillä. Myös pastellisävyt näkyi. Nämä tuotteet suunnitellaan Kajaanissa ja valmiiksi leikatut osat ommellaan Virossa vaatteiksi. Hyviä ja toimivia tuotteita!


SAMUJI


Koko Kämp Gardenin henkeäsalpaavin ja tyylikkäin osasto oli kuitenkin Samujin liiketila, joka on sekä katutasossa että myös toisessa kerroksessa. Pelkästään kahden kerroksen väliin rakennettuja portaita olisin voinut tuijottaa vain lumoutuneena vaikka kuinka pitkään. Enkä varmasti ollut ainoa, johon nämä portaat tekivät vaikutuksen.


Samujin liikkeeseen pääsee myös suoraan kadulta tai sitten itse Kämp Gallerian kautta sisälle. Liiketilassa oli äärimmäisen vähän mitään mutta kaikki mikä sinne oli sijoitettu toimii täysin saumattomasti yhteen. Tila oli myös äärimmäisen korkea ja varmasti kevät/kesäaikaan hyvin valoisa.





Yläkerran pienemmästä tilasta tai oikeastaan porraskuilun yläosasta löytyy Erottajan liiketilasta tuttu Tuukka Tammisaaren värikäs taulu. Mieletön väriläikkä ja kuuluu niin oleellisesti Samujin seinälle.





Tässä pieni kooste Kämp Garden tarjonnasta. 
Huomenna kello 10 aukeavat ovet sekä Kämp Galleriaan että 
Kämp Gardeniin joten tervemenoa ihailemaan suomalaista muotia ja muutakin antia. 

14 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää!
    Blogissani on haaste sinulle.
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina haasteesta ♥ sitä oli ihana tehdä.
      Kämp Galleriassa vaan shoppailemaan kun tulet Helsinkiin.
      Kivaa uutta viikkoa Ahvenanmaalle :)

      Poista
  2. Olin jo unohtanut, että kauppakeskuksen nimi on ollut Galleria Esplanad. Minulle se on aina ollut Kämp ja sillä nimellä olen puhunut siitä asiakkaidenikin kanssa joilla on liikkeitä siellä. Toivottavasti Kämpissä on kohtuullisempi hinnoittelumalli kauppialle, moni kauppakeskus on viime aikoina muuttanut liiketilojen vuokrasopimukset sellaisiksi, ettei tällaisilla pienemmillä merkeillä ole mitään mahdollisuutta jatkaa toimintaa kauppakeskuksissa. Desingmerkitkin ansaitsevat päästä esille hyvillä kauppapaikoilla.

    Johanna Gullichsenin klassinen ruutukuosi toimii hyvin noissa Terhi Pölkin kengissä ja Klaus Haapaniemen värikylläiset kuosit ovat aina upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun tuo Kämp Gallerian nimenvaihdos tuli julki. Mietin "miksi ihmeessä" ja minusta kukaan ei juuri käyttänyt tuota uutta Kämp Esplanad nimeä. Onneksi palattiin vanhaan!

      Toivotaan, että Kämp Garden antaa hyvän ponnahduslaudan suomalaiselle muodille ja tekee tunnetuksia myös tulevaisuuden uusia suunnittelijoita. Hyvä kun näin keskeinen sijainti Helsingissä niin myös turistit löytävät paikan.

      Poista
  3. Upeita kuvia. Tuolla pitää ehdottomasti seuraavalla Helsingin reissulla käydä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira ♥ tervetuloa katselmaan ja ihmettelemään seuraavalla reissulla Helsinkiin.

      Poista
  4. Ooo upeeta! 😍
    Frida Kahlon kirja ois ihana saada joulupukilta 🙏🏼
    Upeita kuvia, paikka näyttää ihan maagiselta. Hyvä Suomi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frida Kahlon kirja jäi todella polttelemaan minua. Ehdin vähän selata ja super mielenkiintoinen.
      Juuri oikeanlainen paikka kirkastamaan Suomi-kuvaa Helsingissä.

      Poista
  5. Näyttääpä nyt hienolta. Kiva, että vanhaan nimeen palattiin. Se tuntuu kotoisammalta. Mukavaa torstaita sinulle Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Minusta vanha nimi on parempi tai istuu ainakin minun suuhun paremmin.
      Kivaa alkavaa uutta viikkoa :)

      Poista
  6. Kiitos esittelystä, sillä keskustassa pitäs pyörähtää viikonlopun aikana :). Oletpa saanut otettua kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Paikassa oli helppo vielä kuvata heti sisäänmenon jälkeen. Mutta todella jossain liikkeissä oli niin paljon ihmisiä avajaisissa, että kameraa oli turha ottaa edes esille.

      Poista
  7. Vau, näyttää olevan vaikka ja mitä! Täytyy yrittää ehtiä piipahtamaan kun Helsingissä vierailen seuraavan kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti Mari tänne sinun on päästävä :) ehkä vaikka jo ensi reissulla!

      Poista