joulukuuta 07, 2017

Loviisan Wanhan Ajan Joulukodit - avoinna vielä 9.-10.12.


Viime sunnuntaina vierailin jo perinteeksi muodostuneessa Loviisan Wanhan Ajan Joulukodit 2017 -tapahtumassa. Starttasimme ystäväni kanssa aikaisin aamulla ehtiäksemme rauhassa kiertää taloissa sekä tehdä myös vähän jouluisia ostoksiakin Loviisassa. Sää oli harmaan sateinen mutta eihän se haittaa jos on pukeutunut sen mukaisesti ja ottanut sateenvarjon mukaan. Koska meillä oli aikaa rajallisesti päätimme jättää Strömforssin joulukodit väliin. Tästä voit kurkata miltä ruukissa näytti viime vuonna. Ehkä ensi vuonna ehditään taas sinne.

Loviisan Wanhan Ajan joulukodit ovat auki tänä vuonna 2.-3.12. ja 9.-10.12. klo 10-17. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Joulukodeissa on myynnissä glögiä, pipareita ja joulutorttuja sekä joulukoristeita, keramiikkaa, leivonnaisia, sukkia jne. Kannattaa varata ehdottomasti käteistä mukaan!

Tervetuloa Marjon matkassa kurkistamaan joulukoteihin. 
Mukana on vanhoja tuttuja mutta tällä reissulla löydettiin myös itselleni kaksi uutta joulukotia.

Kuninkaanlampi


Kuninkaanlammen kauniiseen joulukotiin kannattaa mennä jo pelkästään näiden Olga-emännän leipomusten takia. Suolaisia piirakoita ja mitä kaikkia herkullisia kakkuja taas olikaan tarjolla. Emäntä itse oli leiponut sunnuntai tarjoiluita kello 6.00 aamulla joten perheen jälkikasvu hoiti tarjoilun Kuninkaanlammen kahvilassa. Tunnelmallinen paikka ja kaunis sisustus. Kannattaa ehdottomasti kurkata myös kukkien täyttämälle lasiverannalle. Valtavia pelargonioita talvehtimassa ensi kesää varten! Vihreyttä joka puolella ja kahvittelun voi hoitaa myös lasiverannalla.






Kuninkaanlammen pihapiirissä ja sen puodissa kannattaa myös piipahtaa. Kivoja jouluisia juttuja myynnissä ja Marjon matkaan lähti pari pikkuista tonttua sekä jännä "metallinen" astia, johon ajattelin sijoittaa tämän joulun jouluruusuni. Kuninkaanlammen sininen puutarharyhmä näyttää muuten ihan kaikkina vuodenaikoina kauniilta. Vesi lammessa oli muuten melko korkealla...


Villa Limppu


Villa Limppu on reilun sadan metrin päässä Kuninkaanlammesta. Tätä kohdetta ei kannata jättää väliin koska jo ulko-oven avaus saa veden kielellä. Täällä isäntä paistaa nimittäin sekä tummia että vaaleita saaristolaisleipiä, joita on myynnissä. Kyllä leipomisen tuoksu vielä lisää kodikkuutta. Myynnissä myös talon emännän tekemiä hauskoja nukkeja ja tuossa alla näkyy hänen kirjoittama nukkekirjakin. Hyvin kodikas talo ja pieniä kivoja yksityiskohtia. 




Kuistin joka vuosi vaihtuvasta joulukattauksesta voi saada vinkkejä myös omaan joulupöytäänsä. Hauska idea sijoittaa tähtipipareita kuusenhavujen sekaan pöydälle. Tässä kodissa on aina myös perinteistä punaista joulupöydässä mukana. Pidän!





Perheen teini oli löytänyt netistä hauskan piparkakkujunan ja hienolta näytti! Kiva idea ja siellä se oli Villa Limppu piparkakkutalon vieressä. Voisin itsekin tehdä joskus tuollaisen junan kiemurtelemaan vaikka kaapin tai pianon päälle piparkakkutalon sijaan. Jokaisessa talossa on Loviisan Wanhan Ajan Joulukodit -tapahtumassa myös kauniita aidot joulukuuset kuten Villa Limpussakin. Omaan kotiini kaipaisin niin aitoa joulukuusta, josta on russelipusselin takia luovuttu.



Lilla Ljuva


Lilla Ljuvassa oli tapahtunut vaikka mitä viime elokuisen Loviisan Vanhat Talot -tapahtuman jälkeen. Fröken Wiklund oli tehnyt aivan huikeita lasimaalauksia kuistin kahteen ikkunaan. Myös keittiöön oli tullut uusi pieni "seinänpätkä maalauksilla". Suunnitelmissa on puhkaista keittiöstä uusi ovi takapihalle ensi kesänä. Pääse helpommin pihalle ja aurinkoon eikä tarvitse kiertää koko taloa ympäri, kertoi Fröken. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta ja odotan innolla lopputuloksen näkemistä. 




Siellä se Muru-kissa lymyili makuuhuoneen sängyllä piilossa uteliaiden katseilta. Söpöläinen 




Edelleen muuten metsästän tätä "enkelikynttiläkelloa" eli jos joku jossain näkee vinkatkaa minulle!



Villa Armas




Villa Armas löytyy osoitteesta Kaivokatu 9 joten enää ei olla Loviisan vanhassa kaupungissa. Pihalla myynnissä talon emännän tekemiä erilaisia joulukransseja. Talosta on löytyi jänniä kankaalla päällystettyjä Faberge-tyylisiä munia, joissa on upeita koristeluja. Todella taidokkaasti tehtyjä ja mitä värejä munissa olikaan. Taitavan emännän käsistä on joulukuuseen askarreltu hapsupäisiä vanhanajan kuusenkoristeita, joista minulle tuli mieleen isovanhempieni korkea joulukuusi. Talon lasikuistilla on myös kortteja ja koristenukkeja myynnissä. Täältä on oivallista ostaa käsintehtyjä joululahjoja itselleen tai pukinkonttiin. 







Villa Armaksen olohuoneen pöydällä kukki erikoisen värinen amaryllis. Olen ollut vuosia valkoisen amarylliksen ystävä mutta tämä väri näytti jotenkin erityisen houkuttelevalta... Oli myös todella kiva löytää uusi joulukoti ja tutustua erilaiseen sisustukseen. 






Huset vid ån


Toinen viime sunnuntaina löydetty uusi joulukoti oli Huset vid ån, joka löytyy osoitteesta Nahkurinkuja 2. Ollaan ihan joen vieressä kuten talon nimikin antaa ymmärtää. Taas kiinnitin huomiota siihen miten korkealla joen vesi oli. Minusta jopa pelottavan korkealla mutta talon ihana emäntä vakuutti ettei tuo vielä kovin korkealla ole. Luotan häneen koska tämä talo on ollut hänen lapsuudenkotinsa ja hänellä on paljon enemmän kokemusta jokivedestä kuin minulla :)




Huset vid ån on rakennettu jo 1800-luvulla mutta tontilla on joidenkin lähteiden mukaan ollut asutusta jo 1700-luvulla. Toisen kerroksen tämä keltainen valkoisilla ikkuna- ja ovipuitteilla oleva talo on saanut 1950-luvulla. Taloa on jo remontoitu mutta projekti kunnostaa taloa on jatkuva. 



Talon keittiöstä löytyi monia kauniita piparkakkutaloja. Toinen erikoisempi asia oli vahalla koristellut ja värjätyt kananmunat. Vähän munista tulee mieleen pääsiäinen mutta erittäin taidokkaat ja kauniit munakoristeet sopivat toki myös joulukuuseen. Perheen  nuori tytär teki erittäin taidokkaasti ja nopeasti omia koristeitaan keittiönpöydän ääressä. Kauniin erilaisia värjättyjä munia ja taisivat olla alkuperältään ukrainalaisia. 



Perheen koira Gustu on suloinen otus! 



Pidin myös kuorolaispatsaista, jotka olivat asettautuneet yläkertaan vievien portaiden alapäähän. Siinä ne suut supussa hoilasivat jotain joululauluja. Tästä talosta löytyy aivan huikea toilettitila, jossa seinätapetissa on oopperan aitioissa ihmisiä ja kullatut koristeelliset peilit. Tähän tilaan kannattaa ehdottomasti kurkistaa Huset vid ån -joulukodissa. 







Makuuhuoneen värityksessä oli jotain 50-60 lukulaisuutta. Upea väriyhdistelmä terrakotta-turkoosi toimi erittäin hyvin ja ihanaa vanhaa lasiesineistöä esillä. Olen heikkona värilliseen lasiin, jota tästä talosta löytyi paljon. Kauniit jugend-henkiset tapetit koristivat olohuoneen seiniä. Olohuoneessa oli myös äärimmäisen kaunis ja koristeellinen jugend-kakluuni.




Villa Aaltonen


Villa Aaltosen puutarha uinui nyt talviunta herätäkseen taas keväällä uuteen kukoistukseen kun aurinko paistaa ja päivät pitenevät. Tämän talon upeassa puutarhassa kukki kesällä Avoimet puutarhat -tapahtumassa todella kauniista. Tästä voit klikata katsomaan heinäkuun tunnelmia. Joka puolella värikkyyttä ja rehevyyttä. Myös elokuun lopun Vanhat Talot -tapahtumassa kävin kävelemässä tässä kauniissa puutarhassa. Puutarhat leijonapatsaat ovat myös aina ihailuni kohteena. 




Perinteisesti Villa Aaltosessa on syöty aina tapahtumien yhteydessä koska eihän nyt tällaisia herkkuja voi vastustaa. Otimme vähän isommat ja ruokaisammat leivät salaatin kera. Vetäydyimme perällä olevaan kirjastosalonkiin, jonka seiniä peittävät talon isännän Risto Aaltosen teatterikuvat. Risto Aaltonen toimi vuosikymmeniä näyttelijänä Suomen Kansallisteatterissa ja onhan hän tuttu lukuisista tv-sarjoista sekä myös elokuvista. Ihania vanhoja mustavalko valokuvia suuresta näyttelijästä. Ja kuvissa paljon tuttuja näyttelijöitä. 



Villa Aaltosessa on valtava seinällinen täynnä kirjoja ja hauska naamiokin löytyi siitä kirjahyllyn vierestä. Talossa on paljon hauskoja mutta myös tyylikkäitä yksityiskohtia. Myös tässä talossa on kauniita kakluuneita.






Glögikellarissa kannattaa piipahtaa juomassa mukillinen kirsikkaglögiä. On ihana istua hämärässä tilassa ja hörppiä höyryävää glögiä. Tällä kertaa emme ehtineet jäädä glögeille mutta suosittelen! Ja totta kai pihapiirin puodista saa ostettuja käsityönä tehtyjä tuotteita mm. tekstiileitä. Minulle lähti täältä mukaan sellainen hauska hyönteisen muotoinen tarjoiluastia kannella ja lusikalla. 


Pitkänpöydäntalo


Pitkänpöydäntaloon astuessani odotin niin näkeväni ihanan labbistyttö Lillin. Hän oli harmikseni juuri lähtenyt ulkoiluttajansa kanssa metsälenkille. Vain joulukaulus pöydällä ja Lillin peti eteisen nurkassa muistuttivat tästä mustaturkkisesta ihanuudesta. Tuo joulukaulus on tuttu jo perheen aiemman labbiksen Sedan kaulalta. Ihania muistoja! 


Joulukotien yhteydessä on Pitkänpöydäntalon iso olohuonetila on aina pimennetty siten, että tilassa on tunnelmallista. Vähän haastavaa valokuvauksen suhteen mutta muuten ihana rauhallista ja seesteistä. Kesällä täällä on tulvii valoa ihan hurjan paljon!


Talon emännän Kaisa Korpelan upeaa keramiikka. Yksi koirakuorolainen muutti meille pari vuotta sitten. Mietin sille kaveria mutta jäi hautumaan takaraivoon ja tähän ehkä palataan... Myynnissä myös hauskoja koira-koukkuja vaikka pyyheliinoille, käsintehtyjä kynttilöitä ja koristevateja. Täältä voi hankkia uniikkeja ja vähän erilaisia joululahjoja. 




Pitkänpöydäntalon perheen lempipaikka on lasitettu veranta. Nyt sitä koristi komea koristeltu joulukuusi mutta kesälläkin tässä olisi ihanaa istuskella ja nauttia vaikka jotain viileää. Lasiveranta on rakennettu taloon jälkikäteen. 



Vackerbacka


Vackerbackan osalta oli avoinna vain toinen puoli talosta. Molemmat perheen vanhemmat olivat viime viikonlopun aikana työmatkoilla, joten Varkerbackan esittelyä hoitivat jälkipolven edustajat. Muutoksia sisustuksessakin oli tapahtunut. Tätä projektia useita vuosia seuranneena voi vain todeta miten upeasti vanhasta voi korjata uutta. Ja sisustamalla rohkeasti yhteen vanhaan, uutta ja klassikkohuonekaluja saa aikaan mielenkiintoisia yhdistelmiä. 











Ajurintalo 


Vierekkäin seisovat "Suolatorin kaksoset" kuten täällä blogissa olen nimittänyt Ajurintaloa ja Vackerbackaan seisovat torin laidalla vieretysten. Molemmat talot ovat upeita mutta erilaisia. Ajurintalon erikoisuutena ovat äärimmäisen kauniit kaakeliuunit. Täälläkin voi nauttia talon isännän tekemiä joulutorttuja. Huomatkaa kaunis jouluesiliina! Pukee hyvin miestäkin ja suojaa vaatteita keittiötöissä. Kiva idea on ripustaa myös joulukortit pyykkipojilla narulle :)








Ajurintalossakin onnistuttiin näkemään myös nelijalkaisia karvakavereita. Toinen kissoista pysytteli pöydän alla mutta rohkeampi kaveri kävi murkinoimassa pariinkin otteeseen ja antoi myös silitellä itseään. Hyvä kissa pitää hiiret pois vanhan talon pihapiiristä :)



Loviisan Wanhan Ajan Joulukodit -tapahtuma nostattaa hyvin joulumieltä 
ja sieltä voi hankkia myös käsintehtyjä joululahjoja. 

♥ Kiitos kaikille kotinsa avanneilla loviisalaisille 
Ja mukavaa joulunodotusta!

18 kommenttia:

  1. Siis wau. Mun pitää änkee sun mukaan joku vuosi. Aivan ihania ja persoonallisia koteja.
    Mukavaa perjantaita Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän Outi, että viihtyisit Loviisan joulukodeissa :) Pikkukaupunki, kapeat kadut, vanhat talot ja joulufiilis - mieletön yhdistelmä. Mukavaa perjantaita Outi ♥

      Poista
  2. Olen ihan sanaton :O Vau, tosi upeaa, upeita koteja ja kauniita kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melissa ♥ Loviisan joulukodit ovat uskomattoman kauniita. Täällä kyllä nousee se joulufiilis... kivaa päivää!

      Poista
  3. Aivan upeita taloja. Kuninkaanlammen leipomukset näyttivät tosi herkullisilta. Saaristolaisleipä on tosi jouluista. Voiko noin kaunista olla olemassa kuin nuo joulukodit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja :) Kuninkaanlammessa on ihan pakko aina nauttia sekä suolaista että makeaa. Saaristolaisleivästä on jo puolet syöty. Ei taida jäädä jouluun mitään :D Loviisan joulukodit ovat kauniita ja upeaa, että ihmiset avaavat ovet koteihinsa.

      Poista
  4. Kiitos kun näin nämä joulukodit. Tänä vuonna en itse ehdi Loviisaan työkiireiden vuoksi. Ensi vuonna ehdottomasti mukana taas. Sara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Sara :) Joulukuu tuntuu aina paljon lyhyemmältä kuukaudelta kuin muut kuukaudet. Hyvää joulun odotusta!

      Poista
  5. Ihanan tunnelmallisia kuvia!
    Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Loviisan Wanhat talot tapahtumassa ja ihastuin kovasti. Seuraavaksi taidankin mennä ihastelemaan taloja joululoistossaan.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen😘

      Loviisa on kaunis kaikkina vuodenaikoina. Minusta joulukodit on vielä intiimimpi tapahtuma kuin elokuinen talotapahtuma. Ihmisiä vähemmän ja taloja auki vain muutamia. Jos kaupungissa on pieni lumipeite ollaan kuin sadussa.

      Rentouttavaa viikonloppua🙂

      Poista
  6. Kylläpäs on kaunista ja herkullista ja tunnelmallista! Olisi ihana päästä itsekin vierailemaan. Ja rahaa tuonne saisi varmasti kulumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Joanna😊 Loviisa on varsinainen joulukaupunki!
      Itse tapahtumaan on siis vapaa pääsy. Glögi ja tortut taloissa ovat hyvin kohtuuhintaisia. Saaristolaisleipä maksoi 5€ ja se oli iso. Tosin olen syönyt siitä jo puolet. Toki voi vain kierrellä ja katsellakin ostamatta mitään.

      Poista
  7. Ihana postaus ♥ Kiitos siitä, Marjo! SEn avullaa pääsin hyppäämään noihin ihaniin joulukoteihin, koska ihan paikan päälle en kuitenkaan pääse tänäkään vuonna. Kiva, että uusiakin joulukoteja on ja mukava oli katsella noita muutamia itsellekin tuttuja koteja joulupuvuissaan.

    Eysitkö oikeasti vanhaa enkelikelloa vai käykö uustuotantoa oleva? Enkelikello tuo itsellekin mieleen lapsuuden joulut ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse❤ Toivotaan, että ensi vuonna ehtisit sinäkin mukaan. Joulukotien tunnelma on upea ja ilmassa on ihanaa joulun odotusta.

      Etsin vanhaa enkelikelloa mutta vielä en ole löytänyt. Uustuotanto ei ole sama juttu. Minulle tulee siitä mieleen myös lapsuus❤

      Poista
  8. Kaikki näyttää niin ihanan jouluiselta :) Jos asuisin yhtään lähempänä kävisin ehdottomasti hakemassa joulutunnelmaa ja inspiraatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loviisa on varsinainen joulumaa! Ymmärrän, että pidemmän matkan päästä voi olla hankalaa tulla. Kivaa joulunodotusta sinulle :)

      Poista
  9. Yritän ehtiä huomenna Loviisaan. Näyttää tosi idylliseltä paikalta.
    Inka :)

    VastaaPoista
  10. Mukavaa Loviisa päivää Inka :) Joulukotien lisäksi kannattaa piipahtaa myös Herttanen Design ja Krinti liikkeissä. Molemmissa on kaikkea kivaa sekä jouluun että muutenkin sisustamiseen. Krinti on Suolatorin laidalla ja Herttanen uusissa upeissa liiketiloissa Aleksanterinkatu 5.

    VastaaPoista