syyskuuta 06, 2017

Loviisan Wanhat Talot - kaikkea kaunista ja Habitare messulippuarvonta


Palataanpa vielä hetkeksi kurkistamaan miltä Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa näytti reilu viikko sitten. Olen vihdoin saanut kahlattua kaikki valokuvani läpi ja joten tässä kooste taloista, joissa ehdittiin tapahtuman aikana käydä. Olisin halunnut mennä moniin muihinkin mutta aika ei vain riitä. Kuvia tuli räpsittyä taas oikein urakalla mutta hieman sateinen sää latisti kuvausintoa ulkosalla. Onneksi olimme varustautuneet sateenvarjoilla. Ja tämän postauksen lopussa on arvonta liittyen ensi viikon Habitare messuihin...joten kannattaa kurkistaa kuvien jälkeen myös arvontaohjeet.

Pitkänpöydän talo, Mariankatu 7

Pitkänpöydän talo on rakennettu vuonna 1856 ja siinä on alun perin ollut kolme erillistä asuntoa. Viime vuosituhannen lopulla talossa aloitettiin aiempien hieman epäonnistuneiden ja modernien remonttien korjaaminen ja talon palauttaminen alkuperäiseen asuunsa. Pitkänpöydän taloa on kunnostettua oikeaoppisesesti perinnerakentamisen puitteissa ja Museoviraston ohjeiden mukaan. Taloon on lisätty myöhemmin ihana lasikuisti. Upeaa, että talosta on kuorittu esille se alkuperäisyys. 





Pitkänpöydän talon pihanpiiristä löytyy kaikkea jännää. Talon emäntä Kaisa on keraamikko, joten tottakai tarvitaan myös työpaja. Näitä keramiikkatöitä on vaikea vastustaa ja Marjonkin matkaan on täällä lähtenyt koira-aiheisia juttuja. Onnistuin muuten nyt vihdoin silittämään perheen uutta labbista Lilliä. Suukkoa en saanut mutta Kaisa sitäkin märemmän hellyydenosoituksen. Koirat ♥♥♥



Pihalta löytyy myös pieni kanala joten tässä taloudessa syömään onnellisen kanan munia aamiaisella. Puutarha on ihanan rehevä ja rakastan kukkaistutuksien kekseliäitä esillepanoja. Lyhtyjä oli viritelty omenapuihin, jotka muuten notkuivat omenoiden painon alla. Tästä vuodesta taitaa tulla hyvä omenasato. Sääli kun en allergialtani voi nauttia näitä herkkuomenoita edes piirakassa.

Totta kai pihapiiristä löytyy myös talon isännän Tuomon "man cave" koska jokaisella miehellä pitää ehdottomasti tällainen olla. Tilaan pääsi vain kurkistamaan nauhan takaa koska miesten "pyhimmät ja salaisimmat luolat" ovat luonnollisesti naisilta kiellettyjä :)


Vanha Viinatorni


Vanha Viinatorni oli minulle uusi tuttavuus Loviisassa. Olen nähnyt talon toki ulkopäin mutta nyt päästiin myös kurkistamaan miltä tämä vuonna 1876 rakennettu talo näyttää seinien sisäpuolelta. Jo ulkomuoto henkii sitä, että ihan tavallisesta asuintalosta ei ole nyt puhuta. Loviisan Garnisonin alueella Vanha Viinatorni on maamerkki, joka näkyy kauas. Nykyinen omistaja on taiteilija Kai Nissinen ja hän on ostanut vanhan viinatehtaan itselleen 1991 aloittaen remontoimaan sitä. Talossa sijaitsee hänen kotinsa, ateljeensa ja galleriansa. Tornia oltiin ehditty jo osittain purkaa ennenkuin purkaminen saatiin estettyä ja Vanha Viinatorni säilytettyä.



Koska ollaan taiteilijan kodissa täällä taideteoksia löytyy myös talon ulkopuolelta ja puutarhasta. Talon puutarha on salaperäisen rehevä ja villiviini peittävää vihreisiin lehtiinsä matalamman kotirakennuksen. Tässä talossa ja pihapiirissä kaikki on "vähän ihanasti rempallaan" luoden rennon taiteellisen ilmapiirin. Taiteilija Nissinen on kunnostanut rakennusta vuosien saatossa ja upeasti entisöinyt myös itse tornin, joka siis osittain ehdittiin jo purkaa. Onneksi löytyy tällaisia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuineita säilyttämään ja kunnostamaan vanhaan. Noiden purkuvimma vuosien aikana on monista Suomen kaupungeista laitettu surutta maantasalle upeita vanhoja rakennuksia...



Torniosaan pääsi kipuamaan portaita pitkin ja siellä taidetta löytyi kaikista kerroksista, joita taisi olla kolme ellen nyt ihan väärin muista. Tornia ei lämmitetä talvella ja kesällä se toimii ateljeetilana. Värikylläisiä tauluja ja paljon alastomia naisia jäi mieleen. Myös erikoisia tauluja, joihin oli yhdistetty aitoa eläimenkarvaa mukaan muodostaen "karvahatun" maalauksen miehelle päähän.




Vaikka Vanhaan Viinatorniin pitää kivuta monet kapeat rappuset päästäkseen ylös saakka se kannattaa tehdä. Tässä osassa ovat nimittäin aikoinaan kulkeneet kupariset putket, joiden läpi on tislattu viinaa. Tosin mitään viinavalmistamiseen liittyvää talosta ei taida enää löytyä. Alakerrassa taisi olla "vitsi mielessä" pieni baaritiski salakapakkaa varten :) Hauskan erikoinen talo ja harmittaa etten aiemmin ole käynyt täällä.




Lilla Ljuva, Oltermanninkatu 8


Lilla Ljuva on rakennettu 1900. Osa hirsistä talossa on kierrätettyjä joten itse asiassa talo on iältään vieläkin vanhempi. Tätä taloa on korjattu myös pieteetillä ja palautettu seiniin vanhat pinkopahvit. Rikkinäiset ikkunalasit on korvattu vanhalla lasilla. Lilla Ljuvan pihapiirissä on tapahtunut iso muutos verrattuna aiempaan. Fröken Wiklund oli ahkeroinut pitkin kesää ja nupukiviä sekä pihalaattoja oli ilmestynyt pihalle. Näytti upealta ja nostan hattua, että kivet oli saatu paikoilleen. Vaatinut varmasti sisua, hikeä ja ehkä vähän myös hampaiden kiristystä! 



Keittiössä todella upea kirjottu vanha pöytäliina ja upea kimppu ruusujan maljakossa. Vaikka koko Lilla Ljuva on upea niin tämä keittiö on kyllä melkoinen namu. Uskon, että tämän keittiöpöydän ympärillä nauretaan aina ja syödään hyvin sillä tämä ympäristö on vain NIIN ihana. Paljon kaikkea mutta ei silti mitään liikaa. Ihanan runsasta sisustamista ja hauskoja jujujakin mukana. 



Makuuhuoneessa oli tapahtunut isompi muutos kun seinien tapetit olivat vaihtuneet hienostuneen kanervaisiin kukkiin. Jossain päiväpeitteen alla nukkui kehräten talon ihana kissa...vain peiton pienoinen kohoaminen paljasti, että siellä oli joku piilossa. 



Tällä pienellä eteiskuistilla on paljon hauskoja yksityiskohtia jo ihan itse tuunatusta tapetista lähtien. Aristokraattinen lehmäherra tyynyssä tuijottaa rauhallisen arvokkaasti ja yhdessä nurkassa näkyy ehkä kauneinen ruusuilla koristeltu ovi mitä koskaan olen nähnyt. Niin romanttinen!



Riemumaisterin huvila. Köydenpunojantie 8

Riemumaisterin talon eteläpuoli on rakennettu 1800-luvulla ja taloa on laajettu pohjoiseen 1902. Talo sijaitsee harjun rinteessä. En ole vieraillut nyt talossa pariin vuoteen ja nyt siellä on tehty mittava remontti. Eteläpäädyn alapohja on muutettu tuulettavaksi rossipohjaksi, vesiputket ja viemärit on uusittu. Talon huopakatto alarakenteineen on myös uusittu. Kylpyhuonettakin on laajennettu ja sauna on korvattu kylpyammeella. Eteläpäädyn huonetilat on myös palautettu alkuperäiseen muotoonsa. 







Värikkäitä tapetteja, ihania keinutuoleja, vanhoja astioita, isoäidinneliö tyynyjä, pehmeitä huopia ja valoisuutta. Toki sopivasti myös vanhaa yhdistettynä vähän retrompaankin 60-luvun värilliseen lasiin. Talossa käydessäni pohdin aina mistä ihmeestä tuo huvilan nimi oikein mahtaa tulla? Riemumaisterihan on henkilö, joka promotoidaan uudelleen maisteriksi 50 vuoden kuluttua hänen ensimmäisestä promootiostaan. Ehkä tätä taloa on joskus asunut joku riemumaisteriksi promotoitu...?



Vackerbacka, Puutarhakatu 34


Suolatorin laidalta löytyy Loviisan ainoa porttitalo Vackerbacka. Tähän 1700-1800 luvulla rakennettuun kaunottareen on aina päästävä tutustumaan uudelleen koska sen sisustus elää Tinan ja Juhan mukana pitkin vuotta. Tämän talon osalta olen päässyt seuraamaan sen toisen puolen kunnostamisesta alusta lähtien. On ollut äärimmäisen mielenkiintoista seurata tätä projektia!




Vackerbackan tontilla on ollut sijainnut aikoinaan peräti 9 rakennusta. Tällä tontilla on asunut luotseja ja päälliköitä perheineen aikojen saatossa. Mitähän nämäkin hirsiseinät kertoivat meille menneistä ajoista jos ne osaisivat puhua? Varmasti huikeita tarinoita erilaisesta Loviisasta ja elämänmenosta. Vackerbacka on jännä yhdistelmä vanhaa talonpoikaisantiikkia ja design huonekaluja. Täältä löytyy Vitran La Chaise tuoli vuodelta 1948, joka on Ray ja Charles Eames veistoksellinen taidonnäyte klassisesta kalustesuunnittelusta. Sisustuksessa on ripaus mustaa rock-henkisyyttä mukana ja paljon upeita yksityiskohtia. 




Ajurintalo, Puutarhakatu 32


Toinen Suolatorin helmistä on Vackerbackan naapurissa Katjan ja Heikin Ajurintalo. Tämän talon rakennutti 1900-luvun alussa vossikka-ajuri Alfred Lindborg. Materiaalina on käytettiin todennäköisemmin samalta tontilta purettujen rakennusten hirsiä ja lankkuja. Koska rakennuttaja oli vossikka-ajuri löytyy talon pihanpiiristä vieläkin alkuperäinen hevostalli. LWT:n aikana siellä myytiin Petris Chocolate Roomin ihania herkkusuklaita. Omnomnom!




Ajurintalossa on myöhemmin toiminut ainakin rakennuttajan pojan parturiliike ja ylilääkärin vastaanotto. Tässä talossa on myös pitkään myös asustellut Loviisan poliisipäällikkö. Ajurintalon seinältä löytyy kehystettynä kuva talon julkisivu ja pohjapiirustus. Tässä talossa on kauniita kakluuneita ja nähtävillä aina LWT tapahtuman aikana myös historiaallisia valokuvia talon asukkaita vuosien saatossa. Jos on tarkkana saattaa nähdä myös talon kissojen vilahtelevan jossain pihapiirissa tai nukkuvan talossa. Hyvän mielen talo vaikka tälläkään kertaan en onnistunut tapaamaan talon emäntää Katjaa.... ;)




Villa Lilla Gula, Puutarhakatu 20


Villa Lilla Gula on rakennettu jo 1890. Kun talon nykyinen omistaja pariskunta remontoi taloa 2002 siihen lisättiin talvilämmin lasikuisti. Vuonna 2014 Villa Lilla Gulan sai laajennusosan. Tämä kaksikerroksinen uudisosa käsittää mm. vanhempien makuuhuoneen, jossa oli tapahtunut edellisen vierailukertani jälkeen ihan huikea muutos. Makuuhuoneen väritys oli hyvin värikylläinen (mutta samalla myös tummasävyinen) ehkä hieman trooppinenkiin väreiltään tai eksoottinen. Olisi voinut ajatella, että tässä huoneessa kuuluisi papukaijojen ja muiden sademetsän eläinten ääniä. Melko jännä muutos! Koti on muuten hyvin vaalea ja hillitty väreiltään.




Villa Lilla Gulanista löytyy olohuoneesta komea kakluuni, joka on peräisin Loviisan vanhasta apteekista. Talossa on paljon hauskoja yksityiskohtia kuten vaikka tuo vanhoista suksista tehty teline, jossa voisi varmaan pitää vaikka lehtiä ja huopaa roikkumassa.  Aika hauska ja erikoinen idea! Talon pihalta löytyi tapahtuman aikaan myös kirpputori, uusien sisustustuotteiden myyjä ja auringonkukkia. Valitettavasti sade esti meitä penkomasta enempää aarteita.



Riesamaa, Puutarhakatu 4a


Riesamaahan kävin tutustumassa ensimmäistä kertaa LWT:ssä vuosi sitten kesällä ja halusin ehdottomasti  käydä tänäkin vuonna tässä persoonallisessa talossa pihapiireineen. Talo on kaksikerroksinen ja hirsistä tehty totta kai. Se on sijainnut ns. porvariston tupakkaviljelmillä harjun kupeessa. Tällä alueella on siis kasvattettu tupakkaa paikalliselle tupakkatehtaalle tupakkapelloilla. 



Talon ensimmäinen kauppakirja on vuodelta 1880, jolloin "sjömansänkan" merimiehenleski on ostanut rakennuksen 150 markalla. Ehkä voidaan siis olettaa, että Riesamaan talo on peräisin 1800-luvun alkupuolelta. Taloa on korotettu vuosien saatossa ja siihen on lisätty myös keittiö ja kylpyhuone. Yläkertaan tapahtumassa ei päässyt tutustumaan mutta tässä värikylläisessä talossa riittää kyllä katsottavaa yllinkyllin. Olohuoneen maalattu katto, jossa roikkuu enkeleitä on jo elämysellinen. Talon puutarha on rehevän kaunis ja piharakennuksessa on sauna. 






Villa Jose, Puutarhakatu 21

Villa Josessa en olen muutamaan vuoteen käynyt joten oli hauska pistäytyä katsomaan miltä siellä nyt näytti. Tämän Puutarhakadun varrella olevan vihreän talon vanhin osa on 1850 luvulta ja talosta löytyy ensimmäinen kauppakirja vuodelta 1871. Taloa on kasvatettu sekä pituus- että leveyssuunnassa vuosien mittaan. Pihanpuoleinen osuus talosta on rakennettu 1900-luvun alussa ja mansardikattoinen vintti on tehty 1940-luvulla. 



Aiemmin kylmänä ollut vintti on muutettu 2005 asuintilaksi ja siellä on makuuhuoneita ja sauna. Villa Josessa pääsee ihailemaan kahta ihan huikeaa Rakkojanjoen kaakeliuuunia, joista toinen on sähkönsininen ja toinen syvänvihreä. Ihan huikeita katseenvangitsijoita!



Ringström Gård, Puutarhakatu 31


Ringström Gård on rakennettu 1800 luvulla ja se on saanut nimensä talossa aikoinaan asuneesta raatimiehestä nimeltään Ringström. Tässä talossa on myös tapahtunut paljon vierailjeni aikana. Seiniä on purettu ja koti on muuttunut valoisan avaraksi. Tämän talon keittiössä on huikea huonekorkeus ja uutta mielestäni on tuo hieman "kuninkaallinen ovi" kultaisilla reunoilla. Varmasti ovi on tuossa ollut aina mutta kultainen kehys tekisi siitä kuin taulun seinälle. Kaunis ja kekseliäsi juttu!




Tässä talossa ihailen aina makuuhuonetilaan tehtyä pientä "kodinhoitotilaa" sekä upeaa vanhaa hirsiseinää, joka rohkeasti jätetty näkyville kaikessa komeudessaan. Myös tuo pieni punainen lastenmekko pääsee kuviini ihan joka kerta kun käyn täällä. Ihana hyvänmielen talo! Talon lasinen veranta punaisinen pelargonioineen ja pitsiliinoineen kutsuu myös istumaan alas vaikka kahvittelemaan. 





Marjon matkassa -bloggaaja toimii ilokseen tänäkin vuonna Habitaressa bloggajapassin turvin messuilla ja kirjoittelee sieltä sitten juttuja tänne blogiin kuvien kera. Totta kai myös Instaa kannattaa messupäiviä seurata mitä kivoja uusia juttua Habitare tarjoaa kävijällä syksyllä 2017.

Olen saanut arvottavaksi KAKSI PÄÄSYLIPPUA Habitare- ja Antiikkitapahtumaa 13. - 17.9. Messukeskuksessa. Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

Liittymällä lukijaksi Marjon matkassa -blogiin Bloggerissa saat KAKSI arpaa. 

Liittymällä lukijaksi Marjon matkassa -blogiin Facebookissa saat YHDEN arvan.

Seuraamalla Marjon matkassa Instagramissa saat YHDEN arvan.

Jätä kommenttikenttää yhteystietosi ja tieto oletko tykännyt blogista Facebookissa vai liittynyt Instaan tai Bloggeriin. Jos tykkäät ja seuraat jo niin jätä vain viesti käynnistäsi ja osallistumisesta. Postausta voi kommentoida myös osallistumatta arvontaan.

Onnea kaikille lippuarvontaan, joka sulkeutuu su 10.9. klo 18.00! Arvonta suoritetaan silloin ja lähetän kahdelle onnelliselle voittajalle sähköiset liput messuille :) Ja messuilla minua saa tulla vetämään hihasta ja moikkaamaan kuten ihana lukijani teki toissailtana Taideterassin kahvilassa. Oli todella mukavaa kuulla palautetta blogistaan ja totta kai olin otettu, että minut myös tunnistettiin ♥♥♥
Kiitos tästä kohtaamisesta! 

16 kommenttia:

  1. Mukana kahdella arvalla!

    Hienoja kuvia. Loviisan Wanhat Talot on aivan mahtava tapahtuma.

    VastaaPoista
  2. Neljällä arvalla mukana. Ihania kuvia jälleen kerran <3
    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kahdella mukana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana, liityin Bloggeriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tii ja onnea arvontaan! Laittasitko vielä email-osoitteesi mistä tavoitan sinut jos voitat lipun :)

      Poista
  5. Kahdella arvalla mukaan :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kolmella arvalla mukana :) Tykkäsin nyt Facebookissa, Blogger-lukijaksi olen liittynyt jo aiemmin.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kolmella mukana blogger-lukijana ja instaseuraajana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  8. Kahdella arvalla mukaan kivaan arvontaan, seuraan bloggerin kautta.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista