huhtikuuta 24, 2016

Inspiraatio hakemassa Kattilahallissa

Eilen olin ihanien bloggaajakollegoiden Lumon ja Tuulannelin kanssa Suvilahden Kattilahallissa viettämässä BID2016 inspiroitumispäivää. Tänä vuonna oli valittu mielestäni ihan huippupaikka viettää tapahtumaa. Kattilahallin rouhea teollisuusmiljöö, korkea interiööri ja valoisuus olivat kovasti mieleeni - pidin. Täällä oli tilaa liikkua ja tavata "lajitovereita" sekä kerätä ideoita ja inspistä kotiinviemisiksi ja mikä parasta nähdä muita bloggaajia!






Tarjoilut suussasulavia ja juomapuolikin taas hyvin hoidettu. Kohotettin ladyjen kanssa lasilliset Fresitaa keväälle ja yhteistapaamiselle. Ihanaa, että Tuulanneli sai vihdoin oikeat kasvot ja kuulin hänen äänensä sillä olemme vain virtuaalisesti olleet tekemisissä aiemmin. Jännää miten sitä osaa kuvitella toisen ihmisen äänen ja äänenpainot vaikkei koskaan ole kuullut toisen puhetta. Ja nappiin meni taas jälleen kerran! Suonissani taitaa virrata vähän noidan verta... :D


Kattilahallissa muuten kukki ja ihan kaikkialla. Olin ihan tyypertynyt näistä kauniista kukka-asetelmista, joita Järvenpään Kukkatalo oli loihtinut. Varsinaista kukkataidetta parhaimmillaan! Kopparbergin osastolla nähtiin myös "kukkaparta", joka oli ihana ja sopi kantajalleen hyvin.
Vai olisiko se sitten ollut vain kukkapanta :D 






Santa Marian pisteessä alkoi tehdä hurjasti mieli tacoja, juustokastiketta ja vaikka kanaa siihen kyytipojaksi. #No more BORING MEALS  julistettiin osaston seinällä. Totta kuin mikä! Ruuanlaiton eikä varsinkaan ruokien tarvitse olla tylsiä ei arkena eikä juhlana. 



Instumentarium pisteessä näkyi ihan huikean värikkäitä kehyksiä, joiden inspiraatio oli haettu Brasiliasta. Nämä kehykset huomattaisiin ihan varmasti ja harmaakin maanantai aamu saisi ihan uutta potkua näistä pokista! Brasilian kesäolympialaisiin on muuten enää vajaa kaksi kuukautta aikaa.




Ihana Outi Pyy oli kiva nähdä pitkästä aikaa ja jutella. Aina Outin nähdessäni tulee mieleen paidan repimisilta Palonissa parin vuoden takaa - kurkkaa tästä postaus. Harmittelimme molemmat, että Fidan uuden Roban liikkeen avajaiset siirtyvät kesään vaikka odottelin pääseväni jo ensi viikolla shoppailemaan ja tekemään löytöjä. Outi muuten somistaa Fidan ikkunat ja liikkeet upeasti! Hänen ansiostaan olen tehnyt monta hyvää ostosta suoraan puettujen mallinukkien päältä. 


Osa kukista taisi olla Kukkahuone Henri Johan art. Tuusulasta tekemiä. Tuli selkeästi uusi kukkakauppa, johon Marjon matkassa blogi tulee varmasti pistäytymään tulevaisuudessa. Kurkkasin Kukkahuoneen FB-sivulle ja näin jotain aivan ihanaa.... Herranen aika miten upeita kukkakimppuja osataan tehdä!


Cloettan kevään uutuussuklaat olivat hyviä ja juu, otin kaksi palaa enkä edes kokenut huonoa omaatuntoa. Suussasulavia ja mangomaku oli jännän eksoottinen. Tulevat kauppoihin toukokuussa.



Tapasin myös ihanan Fridan Koti kaupungin laidalta blogista. Sorry nyt tytöt, mutta teidän yhteiskuvista tämä epätarkka otos oli kaikkein paras ja kummatkin katsotte suoraan kameraan joten siksi halusin laittaa sen tänne huonosta laadusta huolimatta. Ihania olette molemmat!




Nespresson barista Guillaume M teki kahvin ja minä tein suklaakastikkeella hammastikun avulla koristeet. Tein koristemallin ihan omasta päästä ja takatalven lumihiutaleiden innoittamana. 
Baristakin kehui lopputulosta :) Maistuikin vielä hyvältä ja pohjalla mansikkasuklaata MUMS!
En taida ihan vielä kuitenkaan aloittaa baristan hommia.... ;)



Lorealin osastolla sain kuulla, että legendaarisiin Elnettin hiuskiinteisiin on tullut myös uusi Unfragranced hiuskiinne, joka on siis tuoksuton. Minulle Elnettin lakoista tulee aina mieleen lapsuus ja tädin ampiaiskampaus. Kauniita kampauksia Lorealin tytöt tekivät ja olisin itsekin tehnyt mieli saada taas jotain lettiä ja nutturaa hiuksiin. Nyt kun pipokausi on vihdoin väistynyt tekee mieli leikkiä hiuksilla.


Kiitos ihanasta lauantai iltapäivästä Indiedays ja Oona Grönberg
Kiitos Lumo ja Tuulanneli seurasta ja hyvistä keskusteluista. 
Ootte te ihanaisia ladyt ja sain teistä energiää Hollannin reissun jälkeen! 

Oikein onnistunut #BID2016

10 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihanalta näytti! Itse joudun töihin niin en päässyt tällä kertaa tulemaan. Olisi ollut kiva nähdä taas kaikki <3 Toisella kertaa sitten :)
    Ihanaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun et päässyt osallistumaan. Mielestäni koko tapahtuma on parempi kuin koskaan ennen ja pidin paikasta todella paljon. Hyviä yhteistyökumppaneita paikalle.

      Aurinkoista viikkoa myös sinulle :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos seurasta itsellesi :) ja meillähän tapahtuma jatkui sitten vielä Töölöntorin laidalle...sateesta huolimatta ihan huippupäivä!

      Poista
  3. Onpa ollut kivan oloinen päivä teillä ♡
    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) Oli kiva nähdä Tuula livenä ja kyllä me höpöteltiin kolmistaan vaikka mitä tuon päivän aikana.
      Aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  4. Tervetuloa keskiselle Uudellemaalle kukka-asioissa asioissa: kyllä täällä osataan ;).

    Mukava ilta varmasti; iloisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tulen teidän hoodeille jos siellä osataan tällaisia kukkaihanuuksia loihtia. Ja samalla reissulla kyllä kahvitellaan :D

      Poista
  5. Hieno postaus! Teillä on ollut loistava tapaaminen. Minua hymyilytti tuo äänen ja persoonan kohtaaminen. Olen ollut joskus puhelinaspassa ja sitä muodosti äänistä mielessään, millainen ihminen olisi livenä. Kun joitakin kohtasin, niin mielleyhtymä onnistui ihan nappiin, joissakin meni ihan pieleen.
    Ihania kuvia ja tuotteita. Kiitos, että pääsin kurkkaamaan Kattlahalliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula :) Pakko myöntää, että yhden ex-kollegan kanssa minulle kävi niin, että olin kuvitellut hänet puhelinäänen perusteella ihan erinäköiseksi ja -oloiseksi ja kun tapasimme hän itse totesi "En tainnutkaan olla se keneksi luulit..." ja minua nolotti ihan hirveästi..

      Olepa hyvä Tuula....Kattilahalli oli mukava inspispaikka!

      Poista