huhtikuuta 10, 2015

Pirteää kevätuutta kotiin

Kävin pyörähtämässä pääsiäislauantaina pikaisesti Ikeassa ja haistelemassa uusia kevättuulia. Olihan minulla missiokin eli ostaa kotiin pari valkoista huopaa ja kynttilöitä mutta siinä samalla ehdin silmäillä mitä uutta liikkeeseen oli kannettu sisälle edellisen vierailuni jälkeen. Ja täytyy sanoa, että Ikeassa oli ihan selkeästi jo alkanut kevät- ellen väittäisi kesäsesonki. Ihan piti kevyttoppista vähän avata kun kesätavaroiden keskellä tuli kuuman kuuma olo... 


Pääsiäiskokkailuissa käytin äidin retroesiliina mutta Ikean valikoimissa oli kivan pirteitä essuja eri väreissä ja kuvioissa vaikka kuinka monta. Erilaisia eläin- ja lintukuoseja näkyi tekstiileissä paljon ja ne toistuivat myös tarjottimissa ja servieteissä. Hauskan värikkäitä lintuja eivät siis todellakaan mitään harmaavarpusia nämä tsirpit :) Pidemmän päälle ehkä kyllästyisin näihin kuitenkin.




Entäs sitten nämä tyynyt :) Turkooseilla aurinkolaseilla varustettu siili soittamassa keyboardia tai vaihtoehtoisesti mopsi päässään vaaleanpunainen lippis, jossa räyhäkkäästi luut ristissä edessä. Taisi siellä kitaratyynykin olla. Melko rock rock hengessä oltiin!


Herkempääkin kukkakuosiakin toki löytyi. Pidin todella paljon näistä ramiasta valmistetuista Dorthy tyynynpäällisistä, joissa oli kasveja kuin suoraan vanhasta kansakoulun opetustaulusta ja kasvikirjasta. Jäivät vähän mietityttämään mutta koska tyynynpäällisten koko on 40x65cm ja en omista sen kokoisia tyynyjä ollenkaan tuskin tulen hankkimaan näitä. Kauniita olivat silti!


Tämä Önskedröm tyyny oli kuosiltaan myös tosi hauska ja soveltuisi ehkä niskatyynyksi kokonsa puolesta 30x60cm. Pirteät värit ja humoristinen kaiken kaikkiaan. Minkähän laisia unia tämä tyyny pään alla mahtaisi oikein nähdä? Iloisia ja vilkkaita kenties.


Jos kaipaa mustavalkoisempaa ja vähän sarjakuvamaistakin otetta niin Önskedröm tyynyä saa myös ilmeikkäillä mustavalkoisilla linnuilla. Molemmat Önskedröm tyynyt on kuvittanut yksi Ruotsin tunnetuimmista graafikoista Olle Eksell ja kuten Ikea omilla kotisivuilla on hyvin kiteytetty "Malliston tuotteet saavat hyvälle tuulelle – niiden inspiroimina syntyy monia iloisia ja mukavia arjen hetkiä." Nämä tyynyt saavat ainakin minut hymyilemään tai melkein naurahtamaan. Olle Eksellin kuvituksia löytyy muistakin tuotteista, joista lisää tästä


Erilaista mustavalkoisuutta löytyi myös Sissela pussilakanoista ja tyynyliinoista. Eivät ehkä sopisi omaan makuuhuoneeseeni mutta kasviaiheet näissäkin minua viehättivät. Taas tuli jotenkin mieleen vanhat kasvikirjat ja jotenkin olen alkanut pitää myös kodin tekstiileissä mustavalkoisuudesta...


Keväällä on juhlien aikaa ja siihenkin näytti Ikeasta hyvin löytyvät erilaista rekvisiittaa. Hauskoja lippuviirinnauhoja ja erivärisiä Visionär koristeita sekä pyöreinä että sydämenmuotoisina. Sopivat hyvin lastensynttäreille koristeiksi ja vaikka ylioppilas- tai valmistujaisjuhliin.



Näistä uutuus Ämtevik valaisimista tuli jotenkin todella nostalginen olo ja takauma, johonkin vanhaan sisustukseen jonkun sukulaistädin tai -sedän kotona. Kivat värit ja hauska kuin kudottu pinta valaisinkuvuissa. Oikeassa interiöörissä varmaan toimivia ja toimivat katseenvangitsijoina.


Paperiosastolla tykästyin näihin apinakortteihin. Hassuja kudottuja apinoita ei voi vastustaa. Myös monia muita kivoja taidekortteja kuten nuo painetut puput löytyi.


Kun jo viimeisetkin ovat jo ottaneet jouluvalot tai kuten moni niitä haluaa kutsua sisustusvalot pois terasseilta ja parvekkeilta niin nyt on myynnissä vähän keväisempiä/kesäisempiä versioita. Solvinden sarjassa on ulkokäyttöön soveltuvia erilaisia valoja: valosarjoja, maahan sijoitettavia valoja ja jopa hämähäkinverkon muotoisia valosarjoja. Osa valoista muuten toimii aurinkokennoilla joten ne ovat vähän ympäristö kuormittavia. Lisätietoja valoista ja eri vaihtoehdoista Ikean kuvastosta. Jokaiselle varmasti löytyy täältä jotain ja jouluvalot vain nyt rohkeasti ullakolle tai kellariin piiloon.





Lähelle Ikean kassa-aluetta oli kerätty oikein varsinainen kesäkeidassa, jossa voi istuskella erilaisissa oleskeluryhmissä tai telttakatoksissa ja melkein kuvitella, että kesä on jo täällä. No, eihän tässä ole enää kuin reilu puolitoista kuukautta niin varmaan on jo todella kesäistä :)


PS. Olen muuten todella ylpeä itsestäni, että tältä Ikea-reissulta selvisin ulos siten etten ostanut mitään ylimääräistä, jota en alun perin lähtenyt hakemaan sieltä. On tämä vain niin pirullisen ovelasti rakennettu konsepti, että useamman kuin kerran olen huomannut käveleväni ulos täysinäisen sinisen kassin kanssa vaikka menin vain ostamaan yhtä tuotetta. 

On se Ingvar Kamprad ollut 17-vuotiaana viisas mies kun Ikean perustanut ja konseptin luonut!
PSS. Okay pakko myöntää, että sorruin ostamaan yhden pehmiksen....Rosburgerin jälkkäriksi....

2 kommenttia:

  1. värikästä karneevaalimeininkiä. mä mietin samaa Ingvarista, kun oltiin Shanghain Ikeassa...aika sälli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikeassa on aina kiva katsella väriloistoa - itse kun pidän väreistä niin paljon. Ja on se ollut melkoinen mies se Ingvar...

      Poista