huhtikuuta 04, 2015

Lankalauantain kunniaksi purilaista

Tänään on lankalauantai eli hiljainen lauantai. Nämä vanhat suomalaiset pääsiäisviikon nimet ovat kyllä melko kummallisia ja muistan kuinka isoäitini on niitä minulle joskus opettanut. Päivän nimiä ymmärtää paremmin sitä taustaa vasten, että aiemmin pääsiäisviikkoa vietettiin rauhan ja levon aikana. Silloin ei saanut tehdä työtä eikä missään tapauksessa ollut lupa metelöidä, etteivät hyvät haltijat vain lähtisi talosta. Kristilliseen pääsiäisperinteeseen on siis sekoittunut myös paljon pakanallisia uskomuksia, joista tähän päivään saakka ovat säilyneet pääsiäisnoidat, -trullit ja -kokot.


Palmusunnuntain jälkeinen maanantai on malkamaanantai, jolloin historian tunnetuin kukko kiekuu ja Pietari kieltää kolmasti. Tikkutiistaina on entisaikoina vuoltu sytykkeitä ja niiden polttamisen on uskottu tuovan onnea. Kellokeskiviikkona on lehmien kaulaan ripustettu kellot. Kiirastorstai tai puhdistustorstai on raamatun ja kansanperinteen mukaan ollut ihan erilainen. Kiira on kansanperimän mukaan ollut pihapiirissä asuva ilkeä olio, jota on yritetty karkottaa kun raamatussa puhutaan ripittäytymisestä ja jalkojen pesemisestä viimeisen kerran. Pitkäperjantai muistuttaa Golgatan tapahtumista ja se on ollut vuoden vakavin päivä. 

Lankalauantaina on ollut tapana ennen pestä ja värjätä talven aikana kehrätyt langat. Kansanperinteen mukaan lankalauantaina ovat liikkeellä kaikki pahat henget ja noidat, joten pääsiäiskokkoja on poltettu henkien karkottamiseksi. Pääsiäiskokkoja taidetaan vieläkin polttaa ainakin Pohjanmaalla. Sukkasunnuntai päättää pääsiäisviikon ja silloin syödään mämmiä, joka on meidän "happamatonta leipää".

Jännää miten uskomukset ja uskonto on sekoittuneet päivissä.



Koska en ole kehrännyt lankoja tänäkään talvella enkä myöskään ole ajatellut polttaa pääsiäiskokkoa tuossa pihamaallamme lähdimme syömään Hietalahden Kauppahalliin. Tätä suunniteltiin jo viikko sitten mutta hassut yhteensattumat siirsivät ruokailua. Kauppahalli oli melko tyhjä koska varmasti osa kauppiaista vietti ansaittua vapaalauantaita. Mutta Lihakauppa Roslund Köttaffär on ihan tupaten täynnä kuten joka kerta kun olen käynyt siellä. 

Tänään oli liikkeellä myös paljon turisteja ja japanilaiset kuvasivat kamerat ja kännykät räpsyen kokkeja puuhissaan. Pakko myöntää, että otinhan minäkin kuvia! Yritin vain olla vähän vähemmän huomiota herättävä enkä roikkua keittiön puolella. Kaikki pöydät olivat täynnä joten asetuimme tiskille suoraan näiden kokkien nenän alle pystypaikoille, joissa voi istua jakkaroilla. Päätös listalta oli yksimielinen Rosburger.



Rosburgerissa on jauhettua naudanlihaa (lihaa muuten jauhetaan siinä lihakaupan puolella) ja rapeaa pekonia. Pihvi oli paistettu mediumiksi mutta sen varmaan saisi welldone jos pyytäisi erikseen. Ihanan rapea sämpylä on hyvän lihan lisäksi osa makunautintoa. Tämä sämpylä ei ollut sellainen littuinen vakuumiin tyhjiöpakattu versio vaan sämpylä, jonka kuori mureni leikatessa. Nälkä myös kasvoi sopivasti siinä odottaessa kun näimme valmiita burgereita edessämme valmistumassa. Vuoden kypsytetty cheddarjuusto pihvin kera oli myös suussa sulava. Jätin tällä kertaa ranskalaiset ottamatta ja söin oman Rosburgerini vain lisäkesalaatin ja coleslaw, kaalisalaatin kera. MUMS!


Roslundin listalla näytti olevan myös nyhtöpossua ja riistahampurilaista mutta olisikohan sittenkin Rosburger ollut ostetuin annos meidän ruokailumme ajan. Lihakaupassa pistäytyi siinä syödessämme maailmankuulu suomalainen kapellimestari hakemassa lihaa omaa pääsiäispöytäänsä ja vaihtaen tuttavallisesti muutaman sanan kauppiaiden kanssa eilisestä Turun kirkon Matteus-passiosta. Istuimme itse vierekkäin jakkaroilla entisen puoluejohtajan/ministerin ja hänen puolisonsa kanssa odotellen omia hampurilaisiamme. Melkoinen julkkiskuhina siis tänäänkin Hietalahden Kauppahallissa. Perinteisen Roslundin lihakaupan maine on kiirinyt laajalle ja tavoittanut hyvin myös nuoremman polven nykyään. Rosburger tuli muuten toiseksi Hesarin taannoisessa purilaistestissä. Muistan aina kuinka isoäiti sanoi, että "Hyvää lihaa saa vain Roslundilta Kauppahallista!" ja sieltä todella haettiin sitten sitä kunnon lihaa.

Yllättävän täyteen tuli tästä Rosburger ateriasta ja hyvin jaksoi sen jälkeen lähteä Ikeaan mutta se onkin sitten jo ihan eri stoori... :)

Varokaa pääsiäisnoitia ja -trulleja jos uskotte niihin tänä iltana.

2 kommenttia:

  1. Keskusteltiin tänään lankalauantai-nimestä. Joidenkin selitysten mukaan se tulee ruotsin lång-sanasta. No, kaikenlaisille nimityksille on aina monta selitystä.

    Roslundin burgerit ovat ihan parhaita, pari vuotta sitten halusin Rosburgeria syömään synttärinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin kuullut myös tuon ruotsinkieleen viittaavan selityksen ja sen, että lång-sana olisi sitten kääntynyt lanka-sanaksi.

      Uutinen Kainuun sanomat 19.4.1952 uutisoi Rullit liikkeellä seuraavasti:


      Pääsiäisen väliyönä kävivät rullit vierailemassa Hyrynsalmen Luankylän Uutelan navetassa ja keritsivät yhtä lammasta kolmesta eri kohdasta. Rulli oli käynyt niin harvakyntiseksi, että oli osan villoista tiputellut tielle, minkä johdosta asiaan kiinnitettiin huomiota ja tarkastettiin lampaat, jolloin todettiin yksi lammas kerityksi. Toivottavasti rulli on toisella kertaa huolellisempi tehtävässään, ettei tiputtele saalistaan tielle. Mainittakoon, että rulli on vieraillut ennenkin samassa navetassa.

      Poista